Kuusi päivää

Kuten olen todennut sen monet kerrat itsekin, me eletään nopeasti leviävällä informaation aikakaudella ja teknologisesti me ollaan otettu hurja harppaus viidentoista vuoden aikana. Ja silti välillä tuntuu että Suomessa jotkut asiat asiassa hoidetaan kiipeämällä perse edellä puuhun, varsinkin tuon jälkimmäisen mainitun suhteen. Viimeisin asia mikä on saanut meikäläisen ihmettelemään suomalaisten käytäntöä on ollut näinkin yksinkertainen asia kuin rahan siirtäminen ja tämäkin hoidetaan täysin kotimaan rajojen sisällä pankista toiseen.

Minulla on siis kolme pankkitiliä kolmella eri pankilla. A-tili on se jonne palkka valuu ja minkä kautta kaikki arkiset sekä vähemmän arkiset ostokset tapahtuvat. B-tili on minun internet-tili. Sinne siirrän tietyin väliajoin rahaa jotka käytän vain ja ainoastaan internetostoksiin (tältä tililtähän minulta aikoinaan pöllittiin rahaa). C-tili on ihan pelkästään työn ohella hankittu ja tuossa viime joulukuussa päivitin kyseistä tiliä siten että siinä on nyt täysiverinen visa ominaisuus. En ole koskaan tarvinnut luottokorttia mutta ajattelin siltä kannalta että kyllähän se on ihan hyvä olla olemassa ns. pahan päivän varalle. Eihän sitä ikinä tiedä kuinka synkkiin kolkkiin elämä osaa johdatella ja minä tiedän sen varsin henkilökohtaisesti.

No mut, siirsin rahaa 24.6. A-tililtä B-tiliin. Ihan normaali tilinsiirto jonka olen tehnyt niin monet kerrat. Rahat näkyivät B-tilillä vasta eilen eli 29.6. Kuusi päivää. Siis aikuisen oikeasti, mitä vittua? Miten tällainen yksinkertainen rahansiirto voi kestää kuusi päivää? Missä se raha oikein seilaa nämä kuusi päivää ennenkuin ne kolahtavat tilille? Ymmärrän toki että noiden päivien välissä oli sellainen pieni suomalaisten perinne kulutusjuhla jolloin vedetään viinaa kaksin käsin kurkusta alas ja siinä ohella vähemmän järkeä omaavat yksilöt käyvät hukuttamassa itsensä järveen ja pääsevät uutisiin. Mutta eihän päivät ja kellonajat pitäisi olla minkäänlaisena bufferina informaation valtateillä? Onko pankeilla tosiaankin joku byrokraattinen kynäniska töissä joka klikkaa jokaisen tilisiirron ja tarkistaa sen ennenkuin lähettää sen eteenpäin?

Tämän johdosta itselläni kehittyi sen verran paska tilanne viime viikolla että kun B-tili oli imetty kuiviin eikä sinne ole siirtynyt rahaa tarpeeksi ajoissa joten jouduin turvautumaan käyttämään C-tilin visa ominaisuutta sillä se oli selkeästi turvallisin vaihtoehto itselleni. Minä en edes leikilläni ota sitä riskiä että käyttäisin A-tiliä netissä. En varsinkaan sen jälkeen mitä jouduin kokemaan kun joku pääsi käsiksi B-tiliin.

Rhubarb #2

Toimii myös helvetin hyvin säröä tuottavan kitaran kautta.

James Devane: Rhubarb (Aphex Twin cover on classical guitar)

Rhubarb, Selected Ambient Works Volume II:n yksi hienoimmista teoksista taipuu myös erinomaisesti akustiseen muotoon. Löytyy myös tekijän kotisivulta mp3-muodossa.

Addiktioni 23/10

Continuum: Continuum Recyclings Volume Two (2010)

Continuum: Continuum Recyclings Volume TwoMies mm. Godfleshin ja Jesun takaa eli Justin K Broadrickin nimi on alkanut viime aikoina enemmissä määrin vilahtelemaan meikäläisen levylautasella. The Blood Of Heroesin superkokoonpanossa vaikuttaneena he ehtivät jo yhdessä lyömään alkuvuodesta sellaisen syvän puumerkin vuoden albumia käsittelevään listaan jonka myötä vieläkin tuntee voimakkaita jälkijäristyksiä tuosta julkaisusta. Pakko se on vaan todeta vielä kerran että The Blood Of Heroes on edelleenkin perkeleen loistava albumi joka ennenkaikkea onnistui kairaamaan uudenlaista hengitysreikää pariin nykypäivänä vaikeasti huomiota herättävään genreeseen. Vinyylirintamalla ollaan sitten enemmänkin seulottu remiksauksen jalossa taidossa – nimittäin tuossa taannoin tuli hankittua Lustmordin kahden raidan sisältämän kaksitoistatuumaisen [TRANSMUTED] jossa herra Broadrick nikkaroi Lustmordin yhtä [OTHER] albumiin liittyvää materiaalia raskaasti uuteen muotoon ja samoilla linjoilla edetään myös tämän Continuum julkaisun äärellä. Continuum itsessään on siis Dirk Serriesien (Vidna Obmana, Fear Falls Burning) ja Steven Wilsonin (Bass Communion, Porcupine Tree) kokeellinen kollaboraatio joka sai meikäläisen täydellisen huomion heidän toisella virallisella albumillaan, Continuum 2, jota erityisesti värittävät raskaasti maalailevat kitara-dronet sekä albumin ytimeen oli onnistuttu luomaan ainutlaatuisen kylmä ja järkyttävän painostava tunnelma. Jonkinlaista perinnettä noudattaen, kuten Continuumin ensimmäisen albumin suhteen, myös tämä heidän kakkosalbumi sai erillisen remix-julkaisun jonka äänimaisemmallinen uudelleenkierrätys on jätetty tällä kertaa täysin jonkun muun harteille eli tässä tapauksessa herra Broadrickin.

Julkaisun aloittava “One” ei tee hirveästi pesäeroa alkuperäiseen materiaaliin. Taustalla karheita ääriviivoja kaivertava kitara on miltei sama kuin emojulkaisulla esiintyvä “Construct VI”. Rumpujen semi-marssimaisesti etenevä ja hivenen jammailevasti tempoileva tahti luo kyllä uudenlaista nostetta teokseen mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan tarjoile mitenkään radikaalisella tavalla uutta verta aikasempaan kokemukseen. “Two” on jo huomattavasti raskaampi ilmestys – kirkuvasti huutavat, terävän särisevästi nuoleskevat kitarat poraavat kipukynnystä asteittain ylöspäin ja kuuntelun aikana naamalla näkyvä kihelmöivä irvistys muuntautuu hiljalleen nautinnon merkiksi. Toisin sanoen; that’s the spirit i was looking for! Herra Broadrick on löytänyt sen voimakkaasti ja tärisevästi kumpuavan aspektin mikä teki Continuum 2 albumista juuri sellaisen syvälle grindaavan luotauksen uusiin tuntemattomiiin ulottuvuuksiin ja jättäen taakseen pelkästään epäjärjestystä ja tuhoa. “Three” ottaa selkeästi pari pientä askelta taaksepäin ja lähtee luisumaan huomattavasti enemmän elektronisempaa polkua jota siivittävät sähköisesti säkenöivä dark ambientmainen tunnelma jonka ympärille kierrätetään tasaisen tehokkaasti pulssahtelevaa signaalia. “Four” ottaa tärkeimmät raaka-aineet “Construct V” teoksesta ja lähtee muutenkin liikkumaan aika pitkälti samoissa tunnelmissa, tosin tällä kertaa tehden kaiken päinvastaisesti. Ensiksi käynnistetään suht. rauhallisesti kaareileva kitara-drone joka kymmenen minuutin ajan projektoi tehokkaasti ilmapiiriä kunnes se lähtee viimeisellä viidella minuutilla irtaantumaan tästä dominoivasta sähköisestä elementistään ja siirtyy täysin elektroniseen ambientin pariin ja himmenee täysin pimentoonsa.

Totta puhuen, itselläni oli vahva epäillys siitä että onko tästä alkuperäisestä albumista uudelleenkierrätykseen. Potentiaalia toki löytyy pinnan alta mutta Continuum 2 on itsessään jo sen verran loistosuoritus näiltä kahdelta artistilta ja vähemmän taitoja omaajan remiksaajan alaisuudessa matalimman aidan ylitys olisi liiankin helposti omaksuttavissa eli lähteä raidetta pitkin etenevään runttaamiseen ilman juuri minkäänlaista todellista päämäärää ja alkuperäisen äänimaailman ymmärrystä. Mutta kuten herra Broadrick demonstroi esimerkillisesti, osaavissa käsissä miltei kaikki taipuu ja siitä todisteena on tämä 74 minuutin behemoottinen julkaisu joka ennenkaikkea tarjoaa onnistuneesti vaihtoehtoisen väylän Continuumin näkemykseen ja silti säilöen kokonaisuudessa hitaasti ja raa’asti sulateltavan mentaliteetin. Fyysinen ulkomuoto täydentää tätä rujoa olemusta – Continuum Recyclings Volume Two on siis ainoastaan vinyylimuodossa saatavilla ja on varusteltu varsin mehevällä gatefold paketoinnilla josta varsinkin kahdelle 180 gramman ja vaalean sinisen marmoriin puristetusta vinyylistä huokuu sellainen piste i:n päälle viimeistelty. Ja tietenkin tätä herkkua tarjoillaan 500 kappaleen painoksena.

Gorgeous Frankenstein with Michale Graves: Shining (Live)

Facebookista Wikipediaan josta pienen ja, ah aina niin jumiuttavan lukuhetken jälkeen löytyi mielenkiintoinen maininta tästä Misfitsin toisen inkarnaation reunionista. Eikun Googleen metsästämään lisää faktaa ja Youtubista löytyi monenmoista videonpätkää tästä neljän biisin verran kestäneestä uudelleenherätyksestä. Fuck Jerry Only.

The Prodigy: Diesel Power (Live At Rock Am Ring 2009)

UNKLE: Follow Me Down (NSFW)

Directed by Warren du Preez and Nick Thornton Jones and featuring super model Liberty Ross, the video is an extension of the artwork from “Where Did The Night Fall”.