Addiktioni 20/10 – Part 2

Memmaker: How To Enlist In A Robot Uprising (Deluxe Edition) (2010)

Memmaker: How To Enlist In A Robot Uprising (Deluxe Edition)Laitetaan ensimmäiseksi pientä faktaa pöytään. Memmaker on yhtäkuin Guillaume Nadon ja Yann Faussurier joista jälkimmäinen nimi tunnetaan parhaiten isomman ja kovemman kaliiberin omaavan industrial-koneiston Iszoloscopen takaa. Tämän hetkisen tilanteen mukaan Guillaume Nadon on myös liittynyt Iszoloscopen riveihin joten olettaisin se tekisi jossain määrin Memmakerista sivuprojektin. Alunperin How To Enlist In A Robot Uprising julkaistiin Hive Recordsin kautta vuonna 2008, myi painoksen loppuun ja siinä ohella levy-yhtiökin ehti pistää pillit pussiin juuri minkäänlaista melua. Ja tänä vuonna robottien vallankumous saa uuden kiiltävän haarniskan päällensä sillä Artoffact Records päätti julkaista Memmakerin debyytin uudestaan. Alkuperäinen julkaisu on läpikäynyt uudelleenmasteroinnin ja siinä ohella itse albumille on lisätty kaksi uutta biisiä ja mukaan on lätkäisty vielä ylimääräinen remix-CD. Eikö kuulostakin erinomaiselta kokonaisuudelta? Hyvä, sillä How To Enlist In A Robot Uprising on edelleenkin tiivistunnelmainen paketti joka sisältää kiertoradalta laukastavia pommeja, robotteja, kuolemansäteitä ja teknologista ylivaltaa syöksyvästi iskostuvan musiikin muodossa joka yksinkertaisesti sanottuna pistää maan ja taivaan tömisemään.

Äänimaailmallisesti How To Enlist In A Robot Uprising asettunee siis jonnekin kevyemmän rytmisen noisen, technon sekä EBM:n välimaastoon ja verrattuna Iszoloscopen soundiin, Memmakerin materiaali heilahtaa huomattavasti enemmän tuonne kevyempään ja tanssittavampaan ääripäähän. Jo heti väkivaltaista unta analysoivasta "Prophecy" introsta lähtien, futuristinen immersio on vahvasti läsnä tällä albumilla ja tuota tunnelmaa pönkittävät erilaiset elokuva-sämplet jotka värittävät tätä planeettojen välistä sodankayntiä ja robottien lannistumatonta hyökkäystä. Sämple-listalta löytyy esim. kuvernööri Schwarzeneggerin sylkinäyte yhdestä ehdottomasta klassikoista hänen urallaan eli Total Recallin kutsu punaiselle Mars-planeetalle joka pudotetaan "Get Your Ass To Mars" kappaleen ytimeen pyörimään ja replikoimaan itseään viruksen kaltaisesti samalla kun mekaaninen toisto jauhaa lannistomattomasti eteenpäin. Kun albumin tematiikassa käsitellään robotteja hyvinkin perinpohjaisesti, se myöskin tarkoittaa että jossain vaiheessa myös vocodereita aletaan hyväksikäyttämään ja luomaan tarvittavaa lisävahvistusta soundimaailmaan. Androidien sodanjulistusta esittelevät "Death Audio Blow Your Brain" ja "Robot Buzz" jotka pistävät pumppaavasti etenevän synakoneiston suorastaan laulamaan ja siinä ohella kohottavat energisen rave-mentaaliteetin täyteen loistoonsa. "Deception" edustaa tunnelmaltaan huomattavasti synkempää antia raahaten dominoivaa äänimaailmaa kohti karskimpaa industrial mentaliteettia jota myös maalaen peittää Pitch Black elokuvasta tutun Riddickin suora kommentti jumalan olemassaolosta. "Insomnia" on yksi albumin kohokohdista joka alkaa muodostamaan muotoaan erilaisten terävien noise-signaalien kautta kunnes ranskankielinen ja täyteen raivoon kohoava puhesämple käynnistää taas miltei typilliseen tapaan eteenpäin puskevan ryminän. Kolmen ja puolen minuutin vaiheella teos yllättää kuuntelijan tekemällä 180 asteen käännöksen ja samalla rysäyttäen 8-bittisen vaihteen sisäänsä jonka myötä kokonaisuus muuntautuu luontevasti kasari-elektron alaisuuteen jota viimeistellään pelkoa levittävällä sämplellä kylmän sodan aikaisesta Neuvostoliitosta ja heidän kaupunkeihin suunnatuista ydinohjuksista.

Jos tähän mennessä ei tullut selväksi, Memmakerin How To Enlist In A Robot Uprising on suorastaan sci-fi nörtin märkäuni. Tasaisesti ja jyskyvällä tahdilla rullaava basso muistuttaa androidin sähköistä pulssia joka tempaisee mukaansa silmänräpäytyksessä ja jättää haluamaan lisää. How To Enlist In A Robot Uprising on myös siinä mielessä edistyksellinen EBM-julkaisu tässä nykypäivän luita myöten kalutussa genressä että se harppaa muutaman pienen mutta tärkeän sivuaskeleen pois ylikäytetyistä kliseistä ja samalla muistuttaa kuuntelijaa siitä että miten albumi voi olla hauska joka ennenkaikkea ei ota itseään liikaa tosissaan. Niin ja en kai minä unohtanut mainita että tämä julkaisu sisältää robotteja ja paljon?

Addiktioni 20/10

Irezumi: Endurance (2008)

Irezumi: EnduranceSe on aina hieno hetki kun todistaen kuuntelee pöydälle ilmestynyttä julkaisua kuulokkeiden kautta jonka on tehnyt sangen tuntematon artisti ja jo heti ensimmäisenä työnä hän näyttää miten luodaan vakuuttavasti syvästi kiintyvää musiikkia joka myöskin samalla pelottoman hengenvedon aikana nostaa rohkealla tavalla panoksia ambient-genren ammattilaisia kohti. Irezumi a.k.a. Manuel Mesdag on levyttänyt ainoastaan yhden albumin tämän monikerin alaisuudessa ja pienen tutkimustyön jälkeen selvisi että hän on jo hylännyt tämän projektin täysin - pääsyynä luetellaan piratismi eli saatiin taas yksi uhri lisää. Sääli, sillä Endurance on yksi viime vuosien valovoimaisimmista ambient-julkaisuista joka harvinaisella tavalla osaa myös liittää raskaammin koetut inhimilliset tunteenkirjot voimakkaasti mukaan. Vaikka kuusi-sivuiseen digipakiin kääritty kansitaide kuvittaa loputtomiin asti siintävistä lumisista vuoristoista ja näin ollen vihjailee vahvasti että Endurance sisältäisi kovaa, jäseniä kylmästi hiljalleen turruttavaa ja jäätävää etenemistä tämän kuudenkymmenenseitsemän minuutin aikana. Myös sellainen nimi kuin Ernest Shackleton ja hänen tuhoontuomittu matkansa kuunarin (josta tämä julkaisu on saanut nimensä) kapteenina mainitaan levyn aikana jotka saattavat luoda pienoisia ennakkoluuloja kuuntelijan ylle mutta totuus ja itse kuuntelukokemus on paljon mielenkiintoisempi sillä Irezumi on tehnyt albumin jonka yhtenä keskeisenä teemana on vaellus tuntemattomaan, hurjia sääoloja sisältävään erämaahan ja sen lisäksi sanoisinko jopa tutkimusmatka mielen yksinäisyydessä eikä niinkään mittelöintiä luonnonvoimia vastaan vaikkakin hän käyttää luonnon ääniä osana tätä teosta vahvistaakseen vallitsevaa tunnelmaa (tuulen viimoista kevyeen sateen ropinaan). Endurance onkin enemmänkin henkilökohtaisesta näkökulmasta, psyykkeeseen tiukasti tarttuva yhteenotto josta välittyy pieniä hetkiä lohduttomuudesta, surusta ja kaipuusta. Jotta tämä ei kuulostaisi ihan siltä että julkaisu etenisi kohti kalman kylmästi kahmaisevaa kosketusta, Endurance osaa myös parhammillaan yllättää. Erityisesti julkaisun mieleenpainuvista hetkistä on neljännen raidan sisältämä puhesämple joka valoo uskoa ja hienolla tavalla osoittaa sisäistä vahvuutta josta kumpuaa myös taisteluntahtoa ja nälkää edetä eteenpäin - kyseisella raidalla äänessä oleva mies suorastaan vannoo hampaita kiristäen, tunteenpalo roihuten kirkkaasti sydämessään ja rystyset hohtaen valkoisina toteaa viimeisenä lauseena että "i will not let them bloody die" samanaikaisesti kun taustalla kuljettavat ilmapiiriä innostavat melodiat. Kokonaisuutena Endurance sisältää siis kymmenen nimetöntä ambient-raitaa joka jälleen mahdollistaa sen että kuuntelija suorastaan pakotetaan tulkitsemaan albumin ääniaaltoja ihan omassa rauhassa ja upotetaan näiden luomaan intensiiviseen maailmaan. Kuten se on aina osoittautunut hyvän julkaisun merkiksi, myös Endurance on kokemus joka ei tule unohtumaan. On sanomattakin selvää että tämä on pakollinen hankinta kaikille ambientin ystäville.

Addiktioni 19/10

UNKLE: Where Did The Night Fall (2010)

UNKLE: Where Did The Night FallTässä on tottunut jo kahden edellisen studio-albumin (Never, Never, Land (2003) ja War Stories (2007)) myötä sekä lukuisien välitöiden ja voimistavien DJ-miksausten lusikkasyötön jälkeen siihen takuuvarmasti tarjoiltuun faktaan että James Lavellen ja kumppaneiden luotsaama UNKLE muuttaa kurssiaan uuteen suuntaan ja vie soundiaan varsin rohkealla tyystiin eri musikaalliseen kolkkaan. Nyt täytyy myöntää että allekirjoittaneella taitaa ensimmäistä kertaa olla sellainen yllättävästi niskasta tarttuva hoopo olo kun tätä UNKLEn neljättä studio-albumia on pyöritellyt soittimessa monet kerrat lävitse enkä tunne lainkaan UNKLEn luomaa rakkautta. Nimittäin UNKLEn tuorein julkaisu Where Did The Night Fall jatkaa samoilla jalanjäljillä kuin edellinen työ War Stories suorittaen samoja rock/elektronisten virtausten sulavaliikkeista alirutiinien suorittamista ja muutenkin albumilla jatkuva formaatti on jo ensimmäisestä levystä lähtien tuttu - vierailevat vokalistit joita on raahattu levylle on taas miltei hengästymiseen asti uuvuttava määrä. Vierailevat artistit ovat ennenkin langettaneet hieman epätasaisesta etenemisestä albumin ylle, mutta ei siitä ole muodostonut muodostunut missään vaiheessa ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Vaikka Where Did The Night Fall ei saa siis meikäläistä juurikaan innostumaan toivotulla tavalla, albumilta löytyy kuitenkin yhdelle kädellä laskettu määrä biisejä jotka jaksavat edes jotenkin ylläpitää mielenkiintoa (esim. jämäkästi ja muutamaa vuosikymmentä taaksepäin svengaasti etenevä "The Answer" sekä vastapuolena toimiva levottoman hektinen "On A Wire") mutta kokonaisuutena Where Did The Night Fall kuulostaa sotkuiselta työltä jota leimaa ennenkaikkea vahva kaikumainen jäänne War Stories albumilta ja sitä siivittävien pidennyksiltä (More Stories sekä End Stories). Ei siis voi olla kuulematta sitä selkeää linkkiä että tässä toistetaan kolmen vuoden takaisten ideoiden jalostamista. Edellisellä albumilla vierailevana tuottajana ollut Chris Goss oli eittämättä tärkeässä roolissa muuttaessaan UNKLEn soundia uuteen uskoon mutta nyt tämä tarkasti linjassaan pitävä ote on herppaantunut sen verran pahasti että UNKLE vajoaa ensimmäisen kerran keskinkertaisuuden mereen eli kokonaisuudesta puuttuu se viimeinen tärkeä kipinä joka sytyttäisi albumin täysinäiseen loistoonsa. Summa summarum... Jos War Stories alunperin upposi ja haluat samassa hengessä luotua materiaalia, tämä albumi on räätälöity sinulle. Jos odotat neljännen studio-albumin myötä sitä että Lavelle ja kumppanit ottaisivat taas uuden, uhkarohkean irtioton harppaamalla genrestä toiseen, tulet pettymään.

  • The original Star Wars: The Empire Strikes Back draft. (19/05/10 - 0  # )
  • The myth of falling fidelity, and audio history unburdened by fact. (15/05/10 - 0  # )
  • Tämä uutinen pistää kyllä sukat pyörimään meikäläisen jaloissa siihen malliin että… Mark Morgan, mies joka sävelsi alkuperäiset musiikit kahdelle ensimmäiselle Falloutille, on julkaissut ilmaisen albumin nimeltään Vault Archives joka tietenkin sisältää näiden pelien soundtrackit uudelleen masteroituna. Itse albumin voi imuroida täältä (mp3 320 kbps zip). Suositeltava tutustuminen myös dark ambientin ystäville. (13/05/10 - 0  # )

The Named: Fuck The Noise

Addiktioni 17/10

Tarmvred: Tintorama EP (2005)

Tarmvred: Tintorama EPVaikka sainkin ensimmäiset kosketukset hardcore technosta vuonna 1994, silti se tutunomainen ja raskaasti iskostuva basso osaa luoda itselläni sellaisen lämpimän, hyvän olon tunteen yhä näiden kuluneiden vuosienkin jälkeen. Tarmvredin vuonna 2005 julkaistun kaksitoista tuumaisen Tintorama EP:n aloittava "Oskulden" on juuri tuota hyvän oloa nostattava, miltei nostalgiamaista tunnetta kaivertava aloitus joskin nyt nämä ensimmäiset pölyjä tömistelevät iskut ovat muuntautunut tällä kertaa salakavalaksi juoneksi. Ruotsalaisen Jonas Johanssonin a.k.a. Tarmvredin tuotantoon syvemmin tutustuneena ja erinomaisen Subfucs albumin suurena ystävänä jonka kautta mieleni oli jo valmiiksi totuttautunut siihen että aika ja progressiivisesti etenevä kulma olisi ollut jälleen minun puolellani. En kuitenkaan osannut odottaa sitä että jo 50 sekunnin jälkeen kun olin ensimmäisen kerran pudottanut neulan tämän kiekon aloittavan uraan A-puolella, sieltä nousisi basson sekä korvia miellyttävien synamelodien jälkeen suorastaan myrskymäisesti ylöspäin räjähtävä breakcore seinämä. Seinämä joka tuntuu olevan koostettu erityisesti silmällä pitäen terävästi teroitetusta teräksisestä perkussioista sekä staattisesti väreilevästä kohinasta joiden tarkoituksena luoda edes jonkinlaista kuulovaurioita ja näin ollen lähteä etenemään shokeraa-ja-pelota linjalle joka on selkeästi se motivoivasti etenevä taktiikka tällä EP:llä. Tämän ensimmäisen raidan jälkeen olikin vaivattomampi asennoitua ja ottaa pienen takapakin myötä parempaa asentoa alleen sillä "Arsenik" ei tule päästämään kuuntelijaa edelleenkään yhtään sen helpommin. Ehei. Jälleen minuutin korvakäytäviä voitelevien melodioiden jälkeen teos tarttuu tiukasti pään takaosasta kiinni ja paiskoo repeatilla kohti ääniseinämää. Tässä vaiheessa täytyy mainita että jos kuuntelijasta löytyy edes pieni masokistinen puoli, onkin parempi että antaa tämän julkaisun tehdä tehtävänsä ilman minkäänlaista vastarintaa. Se on näin huomattavasti kivuttomampi. Snap, crackle ja pop sanovat siis niskojen nikamat kun Tarmvred pistää paiskoen industrialimaisen konehelvetin vyyhtia jälleen rosoisen breakcoren sekaan ja muutenkin on suorastaan hienoa tutkailla miten kaiken tuon raskaasti vellovan metelin keskuudesta onnistuu paikantamaan techsteppimäistä drum and bassia, trancemaisia vivahteita ja jopa syntikkapopin tarttuvia melodioita.

Siinä missä A-puoli pistää alusta lähtien kaiken peliin aggressiviisessa hyökkäävyydessään, julkaisun B-puoli lähestynee enemmän Subfucsin mentaaliteetin kaltaista taktikointia jossa määritellään erilaisia tasoja ja kohotaan astettain lopulliseen määränpäähän. "Jungfrun" siis ottaa siis rauhallisesti oman aikansa ladaten kovimpia panoksia vakaasti piippuun kun samanaikaisesti läpikäydään rytmisemmän noiseen kääritystä drum and bassista iDM:n kiemurtelevaan antiin mutta kaikesta kuulee miten Tarmvred on riisunut ja yhteen nivonnut nämä elementit täysin omaan artistiseen näkemykseensä. Neljän minuutin jälkeen tulkitaan varsin selkeäsanaisesti että kappale on saavuttanut sen tärkeän lakipisteen jossa edetään jälleen täysin EP:n luomilla säännöillä ja päästetään irti tämä murskaavaasti vyöryttävä industrial/breakcore-symbioosi. EP:n viimeistelevä "Döden" on sitä Tarmvredia mihin itse tykästyin alunperin hänen Subfucs albumillaan. Kappale rakentaa ja kaivertaa lopullista muotoaan hiljalleen läpitunkevan jyrinän ja kasarikauhuelokuvasta vaikutteita saavan pianon kautta kunnes kolmen minuutin kohdalla päästetään taas helvetillinen disco-koneisto taas rullamaan täydellä volyymilla ympäristöönsä.

Johtopäätöksenä voin todeta että mitä enemmän kuuntelen Tarmvredia, sitä suuremmalla syyllä vakuutun siitä että tämä artisti on parasta mitä koko rytmiselle noise/industrial genrelle on tapahtunut olemassaolonsa aikana. Kuka tahansa voi liimata sitä peruspaukkeessa etenevää industrial biittiä ja takakenossa nojautuvaa noisea yhteen mutta todellinen artisti vie nämäkin pienet tunnusomaiset palaset täysin uudenlaiseen formaattiin sekoittaen siihen paljon muutakin mitä ei yleensä kuulla tässä genressä. Vaikka tämä Tintorama EP onkin pääasiallisesti yhtä suurta ja mahtavaa breakcore noise-seinämää, julkaisu kuitenkin osoittaa esimerkillisesti sen että rytmisessä noisessa voi myös vallita täydellinen harmonia melodisuuden ja kaaottisuuden keskellä.