Addiktioni 16/10

The Blood Of Heroes: The Blood Of Heroes (2010)

The Blood Of Heroes: The Blood Of HeroesTämä kuluva vuosi tulee olemaan Lynn Standaferilla a.k.a. Enduserilla kiireistä aikaa. 2010 lähtikin jo mukavasti käyntiin neljän raidan 1/3 EP:llä joka antoi ensimmäiset pään yli tähdätyt laukaukset jotka onnistuneesti kiinnittivät huomion hänen tulevaa soolo-levyään kohti. Jos totta puhutaan, Ad Noiseam levymerkille julkaistava tuleva soololevy sekä edelleenkin mysteerimäisten verhojen taakse piiloutuva I Am The Sun-projekti ovat yhä tarkkailun alaisuudessa mutta The Blood Of Heroes on huomattavasti mielenkiintoisempi konsepti jota olen myös jo seurannut pitkään ja odottanut hartaasti, erityisesti ensimmäisten klippien jälkeen jolloin tämä nousi välittömästi odotuslistan kärkeen. Mukana olevat nimet pitäisi kertoa varsin suorasukaisesti että tässä ei anneta edes pientä tilaa turhalle hötkyilyille. Toisin sanoen The Blood Of Heroes on superkokoonpano jossa Enduserin lisäksi on tuottaja-legenda/basisti Bill Laswell, Ohm Resistance-levymerkkiä pyörittävä drum and bass-tuottaja Submerged ja Jesu/Godfleshin pääkoordinoija Justin Broadrick. Jos nyt oikein muistan ryhmän alkuhistoriasta, tämän piti olla alunperin Method Of Defiance julkaisu mutta mukaan raahatut henkilöt ja tyystin erilaiseen suuntaan kuljetettu soundi muuttivat tämän uudeksi projetiksi. Hyvä näin. The Blood Of Heroes ansaitsee omanlaisen tunnistettavuuden yhteen nitovan mentaliteetin ja uudenlaisen, kollaasimaisesti törmäävän soundin takia.

Tämän omaa nimeään kantavan albumin aloitusraita "Blinded" kertoo kuuntelijalle varsin selkeästi mistä on todellisuudesta kyse ja mihin suuntiin tämä albumi alkaa haarautumaan. Raskas ääniseinämä lähtee etenemään tummasti pommittavan kitaran kautta johon lisätään chopatusti ohjelmoituja drum and bass perkussioita ja muutenkin kokonaisuutta sävyttää dubin upottavasti vellova olemus joka johdattelee kuuntelijaa syvempään päähän tässä vuolaasti virtaavassa äänikollaasissa sekä viimeisenä kosketuksena tuo Dr. Israelin ragga-mentaliteetti vokaalien kautta. "Chains" irtaantuu heti uudelle polulle skaalautuen kohti post-rockmaista maalailevaisuutta ja biittipolitiikassa hidastutaan enemmälti tuonne downtempon välimaastoon, mitä nyt pientä kikkailua on jätetty makeutusaineeksi. "Salute To The Jugger" jatkaa tätä dubin, drum and bassin ja porautuvasti grindaavien kitaroiden naittamista onnistuneesti ja albumin äänitorvena toimivan Dr. Israelin lipovasti esiintuotu hyräily sodasta antaa enteilyä isompien pommien pudotuksesta. Ja niitähän myös pudotellaan. "Breakaway" ja myöhemmin albumilla soiva "Wounds Against Wounds" lisäävät painostavaa volyymia pintaan sillä nämä kaksi teosta luottavat täysin hakkaavien perkussioiden sekä murisevan basson ja kitaran yhdistelmään tarkoituksena jättää takuuvarmaa hampaiden irroitusta taakseen. "Transcendent" irtaantuu taas aiemmin kuulemista teoksista lähestyen enemmän Jesun kaltaista tunnelmallista materiaalia ja jotenkin sitä alkaa odottamaan että Justin Broadrick avaisi poikamaisensa äänijänteensä tämän aikana mutta tämä pysyy uskollisesti instrumentaalisena työnä loppuun asti. "Repositioned" on uudelleen remiksattu versio Enduserin Pushing Back albumilla majailleesta "Positioned" kappaleesta jonka johdosta omissa korvissani se vaan kuulostaa uudelleenlämmitelty sopalta tämän kaiken keskellä. Alkuperäisessä teoksessa mukana roikkunut räp-lyriikka on vaihtunut sämpleksi elokuvasta josta orkesteri on ottanut nimen itselleen ja muutenkin teosta on pyritty muokkaamaan enemmän tämän albumiin sopivaksi tuomalla valmiiseen sekoitukseen jo tässä vaiheessa tutuksi tullutta The Blood Of Heroesin tyylistä bassoa, kitaraa ja dubin väreilevää liikehdintää. "Remain" pistää mutkia suoremmaksi kitaran kautta mutta biittipoliitikassa on taasen lähdetty etenemään enemmän letkeämmän asenteen kautta jota erityisesti värittää hidastettu amen break kunnes taas lähdetään pilkkomaan sitä useampaan osasiin ja aletaan nostamaan minuuttissa soivan biitin määrää. Ainoastaan "Descent Destroy" putoaa tällä albumilla tähän aina niin ikävään puuduttava-kategoriaan. Miltei yhdeksän minuuttisena työnä se ei juurikaan saa toivomaansa kehitystä alleen, vaan tasaisesti eteenpäin puksuttaen siihen väistämättäkin tarttuu sellainen tunne että se rullaa paikoillaan ja ajan myöten ainoa muutos on vain lisätä vauhtia. Mutta mutta... Mieltäpuuduttavien minuuttien jälkeen, miltei pakon saneleman albumilta nousee yksi sen selkeimmistä kohokohdista - "Bound" nostaa taas panoksia korkeammalle ja nyt jälleen tuodaan uutta verta kokonaisuuteen. Jonkinlainen kielien kautta väreilevä itämainen soitin ja sitä avustava vokaali yhdistettynä liverumpalistiin sekä taustalla säreilevä kitara ja kappaleen piirteitä myöteilevä basso muuntavat tämän teoksen alkumetreillä miltei hämmentävän kuuloiseksi muodostelmaksi kunnes se irtaantuu tästä juoksevasti virtaavasta jammailevuudesta ja lähtee tutunomaisesti kipinöitä syöksevien rumpulooppien myötä taas tiukasti kierteessä eteneväksi syöksyksi. Levyn viimeistelemä "Drift" asettelee jälleen päällekkäin suorasukaisempaa biittien paloittelua samalla kun taustalla häärii ohuen kaunis, miltei vääristyneen seireenin kutsua muistuttava kitara-drone antaen viimeisen muistutuksen siitä miksi tämä julkaisu toimii erittäin hyvin.

Onko tämä sitten jonkin sortin teemalevy vaiko syvä kunnioitus tuntemattomuuteen kadonneelle post-apokalyptiselle kasari-elokuvalle? Ihan miten vaan kukin haluaa tätä tulkita, mutta fakta on se että tässä on ilman epäilyksen häivää ehdokas vuoden albumiksi. The Blood Of Heroes ulkokuoreltaan kova, erittäin kova mutta silti siitä kuitenkin löytyy puoleensa vetäviä ominaisuuksia ja suorastaan armottomia tapoja pistää säännöt täysin uusiksi jonka sivutuotteena syntyi myös onnistuminen herättämään drum and bassia uudestaan henkiin antamalla sille kaipaamansa avosydänleikkauksen. Tuomalla paljon erilaisia vaikutteita mukaansa, matalalta luotaavan dubista ärjyvästi grindaavaan post-rockiin, The Blood Of Heroes on luonut uniikin atmosfäärin jossa kaikki siihen tuotu palaset ovat loksahtaneet täydellisesti paikoilleen.

Robin Williams: Intelligent Design

Olhon: Helium

Olhon is an organic ambient project consisting of Massimo Magrini (Bad Sector) and Zairo (Where). The sound mainly revolves around field recordings, recorded by Zairo and processed by both members, after which Massimo Magrini handles the final stages of mixing. The goal is producing a "listenable" musical product keeping a strong relation with the original, conceptual field recording. No artificial sound sources (HW or SW synthesizers) are used in the final mixing.

Addiktioni 13/10

Enduser: 1/3 EP (2010)

Enduser: 1/3Kun laitoin tämän levyn ensimäisen kerran pyörimään, vastaantuleva vokaalisämple kaivoi muistin syvyydestä hämäriä ajankuvia ja tilanteita. Joten olin aluksi hieman hämillään kysellen itseltäni että miksi tämä sämple on niin helvetin tuttu. Pienen googlettamisen jälkeen lopulta tajusin mistä oli kyse. EP:n aloittavassa "2/3" sämplätään nimittäin Tasmin Archerin "Sleeping Satellite" kappaletta jonka video taitaa olla yksi näitä ensimmäisestä muistoistani kun aloin tuijottamaan MTV:tä oikein tosissaaan 90-luvun alussa. Tämän johdosta julkaisu saa minulta erinomaisen vastaanoton sillä tämä popahtava vokaali yhdistettynä taattuun Enduser biittinikkarointiin jossa heilutaan heilurin kaltaisesti amen breakista miehen omiin, nopeasti paukuttaviin rumpurytmisekoituksiin varmistaen sen että luvassa on taas laatukamaa. Unohtamattakaan tietenkään sitä miten Enduser osaa kasata teoksen rakenteen kirurgisen tarkasti, biittien droppauksesta basson murisevan olemukseen. EP jatkuu Reduced Phat 2% split-albumilta tutuksi tulleelta "Death Vest" teoksella joka on saanut pienimuotoisen kasvojenkohotuksen tällä julkaisulla. Tai noh, itse en kyllä juurikaan käyttäisi tuota sanaa sillä todellisuudessa kappaleesta on saksittu puolitoista minuutin verran tärkeitä tärkeitä elementtejä mitkä tekevät alkuperäisestä teoksesta yhden Enduserin breakcore bravuureista hänen urallaan. Tämä 09 versio tuntuu myös liian nopeasti ytimeen etenevältä syöksyltä koska tästä puuttuu täysin se alkuperäisen version sisältämän kahden ja puolen minuutin huikean build-upin joka pitää kuuntelijan varpaillaan ja irti päästyään se suorastaan imaisee sisäänsä. Eli ei. Tämä ei päihitä alkuperäistä millään tasolla mutta täytyy sanoa että yritystä kuitenkin löytyy. Harmi vaan että se tarmo keskitettiin liialti tiivistämiseen eikä vahvojen rakenteiden parantamiseen. Kolmantena soiva nimikkokappale "1/3" onkin jo sellainen seitsemän minuuttia painostava, hyvinkin suoravetoinen drum and bass ryökäle jonka peräänantamaton luonne ja luita murskaavasti pahoinpitelevä äänimaailma varmistaa tästä yhden Enduserin hitaasti lämpiävän työn. Neljäntenä ja EP:n viimeistelevä työ on Cardopusherin dubsteppiin kääritty uudelleen näkemys Left albumilla esiintyneelle "Interruption 4" kappaleelle josta todellisuudessa muodostuu julkaisun ainoa murheen kryyni sillä se kuulostaa vain todella väsyneeltä dubstep väännöltä joka lopulta tipahtaa meikäläisen asteikolla sen verran alas että taas kyselen itseltäni miksi näitä ylipäätänsä tehdään? En ymmärrä enkä edes halua.

No mut kuitenkin. Enduser varmistaa tällä pienellä esimerkillä sen että nälkä myös pystyy kasvamaan syödessään sillä tämän EP:n ansiosta hänen tuleva albumi nousi odotuslistani kärkeen (joka myöskin tullaan julkaisemaan samaisella Ad Noiseam levymerkillä). Ennenkaikkea levyn aloittava "2/3" tekee tästä yksinään hankinnan arvoisen ja tämä julkaisu on siis saatavilla CD/12"/mp3 formaatissa Ad Noiseam levymerkin kautta.

  • 9 Part Video Review of Star Wars: Episode 2 – Attack Of The Clones. Whauh, tämä kaveri osaa edelleenkin paloitella elokuvan moneen osaa ja kertoa kaikki viat omalla vinksahtaneella tavallaan. (04/04/10 - 0  # )

HTC Legend

Itselleni kännykästä on muodostunut ajan myötä väline jolla pystyy tekemään paljon muutakin kuin soittaa puheluja ja lähettää tekstiviestejä. Sähköpostin lukeminen, kalenteri joka muistuttaa minua tekemistäni, pikaisten muistiinpanojen raapustamista, Facebookin sekä Twitterin tilapäivityksiä ja jotain pientä infon etsimistä netin syövereistä sitä vaadittaessaan. Tämä pienoinen riippuvuus kännykästä on jopa aiheuttanut sellaisen muutoksen omaan käytökseen että en ole käyttänyt rannekelloa kolmeen vuoteen. Viime vuoden puolella kun ensimmäiset HTC Legendin promokuvat ja specsit ilmestyivät nettiin, minun monttuni alkoi kuolaamaan sen merkiksi että tämän puhelimen minä tulen tod.näk. hankkimaan jossain vaiheessa. Kun enemmän kuvia, tietoa ja lopulta livevideoita itse toimivasta tuotteesta alkoi pulpahtamaan netin eri uutissivuistoille, siinä vaiheessa olin jo myyty mies. Lukemisen perusteella kaikki sanoivat sitä samaa. Se ei lagittanut kuten tätä mallia edeltänyt Hero vaan kaikki toiminnot pyörivät kuin rasvattu koneisto ja muutenkin ulkomuoto sekä käyttöliittymä on parasta mitä HTC on luonut tähän mennessä. Ja paljon, paljon muuta.

Nyt kun olen maanantaista lähtien pitänyt tätä laitetta kädessäni, minun täytyy ensimmäisenä kommenttina sanoa se että tällaisesta puhelimesta minä olen haaveillut jo pitkään. Viime vuonna ostin HTC:n Touch Diamondin ja vaikka siinä oli niitä ominaisuuksia joita halusin ja muutenkin kännykkä oli sinne päin omassa vaatimustasossa, mutta itse toiminnan suhteen moni asia jäi ikävästi nakertamaan. Nyt jälkikäteen ei voi kuin nauraa että Windows Mobile on aika pitkälti samanlainen ilmestys Microsoftilta verrattuna heidän Windows-käyttöjärjestelmiin. Sitä iänikuista rekisterin viilausta toimintojen maksimointiin sekä pahimmassa tapauksessa bugittelua ja kaatuilua. Nyt kun Legendia on käyttänyt sellaiset viitisen päivää, sitä pakostakin huomaa että ero on kuin yöllä ja päivällä. Siinä missä Touch Diamond toimi hitaahkon varmasti ja lataili itseään hetken aikaa ohjelmia käynnistäessään, Legend on päinvastainen ilmestys. Kaikki toiminnot, ohjelmat, you name it, liukuvat kuin jääpalanen pöydällä. Tämä on jo suorastaan kaunista katseltavaa kun pyörii järjestelmän eri valikoissa ja hyppien seilailee ohjelmista toiseen ilman minkäänlaista merkkiä että tehot loppuisivat kesken.

Ensimmäisenä asiana mihin kiinnittää huomion on puhelimen yhtenäinen alumiinikuori mikä tekee hetkessä sen verran vaikuttavan olemuksen että Legend ei tunnu yhtään "lelulta". Ehei, se on jämäkkää tekoa ja ennenkaikkea tämä kovempi tuntuma kertoo automaattisesti sen että puhelin on luotu kestämään. Ja kaartuva leuka tekee edelleenkin puhelimesta persoonallisen näköisen. Kuori kätkee sisäänsä 600 MHzin prosessorin, muistia löytyy 512 MB ROM/384 MB RAM, laajennettavuudessa toimii microSD korttipaikka eli maksimissaan puhelimeen voi kiinnittää 32 GB ulkoista muistia ja käyttöjärjestelmänä pyörii tuorein versio Googlen kehittelemästä Androidista eli versio 2.1 jota värittää HTC:n oma Sense UI. Sense UI on siis HTC:n itsensä luoma lisäpalikka Androidin päälle mikä tarkoittaa että itse käyttöjärjestelmä pidentyy seitsemälle sivuille skrollaavalle välilehdelle ja jokaista välilehteä käyttäjä voi kustomoida ihan miten haluaa erilaisilla mukana tulleilla sekä netistä ladattavilla widgeteillä. Puhelimesta löytyy myös 3.2 tuumainen AMOLED kosketusnäyttö ja sisältä löytyy paljon muutakin herkkua - GPS:stä ja viiden megapikselin kameraan. Voimalähteestä voisin sanoa sen verran että kännykkää lämmittää 1300 mAh:n akku ja muutaman päivän testin perusteella voisin sanoa että itselläni akunkesto venyy parhaimmillaan puolitoista päivän mittaiseksi peruskäytön myötä. Tosin jo Touch Diamondin aikoihin tuli opittua se että nämä nykypäivän älypuhelimet on pakostakin laitettava yöllä lataukseen sillä ikinä ei tiedä miten paljon kännykkää tulee käytettyä itse kuluvan päivän aikana.

Edit: Parin kuukauden käytön jälkeen voin sanoa että akku venyy helposti kahteen päivään ja kolmas päiväkään ei ole mahdottomuus. Käyttäjän täytyy vaan ymmärtää puhelimestaan sen että mitkä ovat ne pahimmat akkua syövät ominaisuudet (Wi-Fi, GPS yms. jatkuvasti päällä olevat laitteet sekä ohjelmat jotka estävät sleep modeen siirtymistä ovat aika selkeitä syyllisiä). Ja yksi sellaisista on myös näyttö joka kuluttaa yllättävän paljon akkua. Joten jos et käytä puhelinta, sulje näyttö, se ehkäisee huomattavan paljon akun kulumista.

Puhelimen käyttöönotto oli helppo. Sim- ja microSD-kortit sisään, akku paikoilleen ja käynnistys. Kännykän lähtiessään ensimmäisen kerran päälle, Android käyttöjärjestelmä kysyy mm. eri palvelujen käyttäjätunnukset ja salasanat (Google, Twitter, Facebook ja Flickr) joista Googlen omat netissä käyttävät ohjelmistot on intergroitu vähintäänkin vakuuttavasti tähän puhelimeen. Sähköposti, kalenteri, kontaktit, Google Maps ja mitä muuta näitä onkaan, synkronoituvat puhelimeen automaattisesti ja muutenkin tämä nykypäivänä kovassa huudossa oleva sosiaalinen media sulautuu saumattomasti ytimeen eli Twitterin ja Facebookin käyttö puhelimen kautta on miltei luonnollista. Itse asiassa oli hieman pelottavaa katsella vierestä kun syötin tunnukseni eri palveluihin ja puhelin alkoi lataamaan automaattisesti erilaista tietoa sisäänsä - sähköpostiosoitteista syntymäpäiviin jotka ne liitti onnistuneesti sim-kortilla olleisiin kontakteihin. Muutenkaan käytettävyydessä ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa, kaikissa on selkeä logiikka ja uuden käyttöjärjestelmän opettelu sujui varsin nopeasti. Tässä ensimmäisen käynnistyksen aikana tuli myös esiin yksi puhelimen mielenkiintoisista ominaisuuksista josta täytyy antaa erikoiskiitos. Nimittäin Legend tekee automaattisesti backupit kaikista puhelimen tiedoista muistikortille eli jos jossain vaiheessa täytyy tehdä muistia tyhjentävä hardware resetointi tai käyttöjärjestelmän versiota lähdetään päivittämään isompaan lukemaan, kaikki tiedot saa palautettua helposti muistikortilta takaisin puhelimeen. Enää ei siis tarvitse tuskatella että mahtuuko kaikki viestit sim-kortille ja mitä pitää jättää taakseen yms. aikaa vievää häsläystä.

Vaikka puhelin on osoittautunut heti laatikosta purkamisen jälkeen miltei täydelliseksi kokonaisuudeksi, jäin kuitenkin varsin nopeasti kaipaamaan paria ohjelmaa joita käytin ahkerasti Touch Diamondin aikana. Mutta onneksi tässäkään asiassa ei ole syytä minkäänlaiseen panikointiin sillä apuun tulee Googlen tarjoama Android Market josta voi ladata ohjelmia sekä pelejä puhelimeen ja näin ollen Android Market tarjoaa yllin kyllin näitä puuttuvia toimintoja - maksullisia tai ilmaisia, jokaiselle löytyy ohjelma joka on kuin räätälöity käyttäjälle. Ainoa rajoitus on että tällä hetkellä puhelimen muistiin mahtuu vain 384 megaa tavaraa mutta jonkinlaista huhua on kuitenkin kuulunut uutisrintamalla että Androidin isompi päivitysremontti hamassa tulevaisuudessa saattaa sisältää mahdollisuuden asentaa ohjelmia muistikortille. Tätä ominaisuutta odotellessa tässä kuitenkin pärjää ihan kiitettävästi sillä itselläni ei ole toistaiseksi tarvetta kuin muutamalle ladatulle ohjelmalle.

Mutta mutta... kuka hullu maksaa viisisataa euroa puhelimesta? Tässä on ainakin yksi sellainen joka on myöskin täysin tyytyväinen ostoonsa. Nojoo, kyllähän minä lykkäsin esim. muutaman levyn ostamista jotta saisin hankittua tämän kännykän vaarantamatta talouttani. Ja kuten eräs työkaverini totesi, tuollahan hinnalla saisi myös hyvän kannettavan. Totta, mutta minä en ole ikinä tarvinnut kannettavaa. Minulla on kotona tehokas pöytäkone jolla teen kaikki raskaammat hommat ja kännykkä toimii kevyeenä jatkeena sille. Ja tuohon kevyeenä jatkeena olemiseen, HTC onnistui lunastamaan kaiken lupaamansa tällä puhelimella - Legend on sulava ja nopea käytössä, kirkas näyttö takaa että silmä suorastaan lepää itse käytön aikana ja mm. Googlen tarjoamat integroitut ohjelmistot tarjoavat netissä muutenkin paljon viihtyvälle henkilölle vaihtoehtoisen tavan käyttää näitä palveluja. HTC Legend on alusta loppuun asti luotu rakkaudelle henkilöille jotka haluavat kännykän joka pysyy tekniikan kärjessä mukana ja näyttää myöskin hyvältä.

» HTC.com