Addiktioni 41/09

Lustmord: [BEYOND] (2009)

Lustmord: [BEYOND]Viimeisen neljän vuoden aikana Lustmordilta on tullut ulos takuu- ja pomminvarmasti uusi julkaisu markkinoille että tässä on jo miltei uhkuen ja puhkuen ihmetellyt herra Williamsin kykyä kaataa pääasiassa ainutlaatuisen erinomaista materiaalia kuuntelijan korviin. Vuonna 2006 julkaistu live-julkaisu Lustmord Rising (06.06.06) löi raskaat kruunun ja valtikan kopauttaen pöytään sen merkiksi ettei genren kuningasta tulla syrjäyttämään vähään aikaan valtaistuimeltaan. Seuraavana vuonna putken päästä putkahti esiin teräksen kovalta kalskahtava mini-albumi Juggernaut joka periaatteessa antoi ensimmäiset pään yli varoitukseksi tarkoitetut laukaukset miehen tutuilta poluilta poikkeavasta tyylisuunnasta mikä vietäisiin päätökseen [OTHER] albumilla sekä The Dark Places Of The Earth, ensimmäinen remix-albumi kahden julkaisun mittaiseksi tarkoitetusta kokonaisuudesta joka lopulta nollaisi tämän kokeilun täydellisesti. Tänä vuonna tuohon listaan voidaan myös ynnätä remasteroidut julkaisut hänen Arecibo ja Isolrubin BK sivuprojekteistaan sekä tämä toinen remix-julkaisu. Kuten muistamme, [OTHER] sekä Juggernaut jätti sellaisen hieman kyseenalaisen fifty-fifty jälkimaun syljen sekaan ja The Dark Places Of The Earth palautti onnistuneesti kaiken taas raiteilleen tarjoten matalalta luotaavan basson ja syvällisen dronesin luoman yhtenäisen kokonaisuuden jonka keskellä pystyi kellumaan silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen virtauksen kuljettaa kuuntelijan minne tahtoi – toisin sanoen julkaisu oli kaiken kaikkiaan hyvin klassinen tapaus Lustmordilta joka kuitenkin ei näyttänyt minkäänlaista merkkiä väsymyksestä itse dark ambient genrettä kohtaan. Taaskaan ei prameilla digipakkiin käärityn pääasiallisesti mustan pakkauksen suhteen mutta kuten tiedämme, Lustmordin musiikissa on tärkeintä se itse tunnelma ja millä tavalla mieli osaa tulkita näitä lumoavia ääniaaltoja. Kuitenkin [BEYOND] on tyystin eri kokemus tuohon ensimmäiseen osaan verrattuna joka pääasiassa uskaltaa taas edetä ja hitaan varmasti tunnustellen genren muotoja ja lisätä stimuloivan herkästi juuri sellaisia pieniä akustisia luotauksia jotka nostattavat Lustmordin musiikin taas tuonne viehättävyyden kärkeen. Dark ambient peruspaletti on siis saanut lisää tekstuuria hienovaraisen pianon sekä jousisoittimen kielen hennon liikkeen myötä joihin yhdistellään Lustmordin jo kauan sitten hyväksi havaittuja lumoavan uhkaavia elementtejä. Kellopelejä, hidastettuja törmäyksiä, kaukaisuudessa lohkeilevien palasten vyörymistä alaspäin sekä [OTHER] albumilta tuttu karhea kurkunpään värinä loksauttavat kipinöiden [BEYOND] albumin 60 minuutin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi joka jälleen imaisee kuuntelijan ensimmäisestä nuotista lähtien sisäänsä ja lopulta laukeaa harvinaiseen tilaan julkaisun viimestelevällä “Er Eb Os” kappaleen viimeisellä kahdella minuutilla. [BEYOND] ei siis ole alusta loppuun synkän mustan lohduttoman virtauksen aaltoilevaa vaikutusta vaan juuri tuon kahden ratkaisevan minuutin aikana Lustmord osaa myös tuoda esiin silmiinpistävän hohtavaa kauneutta joka hyödyntää tällä kertaa huilun ilmavaa liikehdintää.

Enpä muista että olisin kohdannut tällaista tapausta aiemmin. Tarkoitan siis että julkaistaan kaksi remix-levyä perä kanaa ja kummassakin tapauksessa onnistutaan täydellisesti. On ehkäpä hieman ironista että itse alkuperäinen teos ja sitä ennen siivittänyt Juggernaut oli eräänlainen lankeamus väärille poluille jossa Lustmordin kokeilunhakuisuus ei lopulta riittänyt luomaan uudenlaista jännitettä joka olisi lopulta noussut klassikoiden rinnalle. Vasta nämä kaksi remix-julkaisua nostivat maestron vieläkin enemmän kunnioitettavaan statukseen sillä onhan se kieltämättä hieno asia että herra Williams pystyy vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin yhä vaan parantamaan suorituskykyään. Aikakin on taas mitä mainioin sillä Lustmordin musiikki ei oikein sovellu aurinkoisille päiville ja nyt kun syksyn kylmät ja valoa vähenevät päivät hämärtyvät ikkunoista sisään, [BEYOND] on enemmän kuin luotu näihin pimeneviin hetkiin.

Jon Hopkins: Insides (Live at The ICA, London)

Jälleen hieno otos siitä miten kuvallinen (tyyli, editointi, etc.) ja musikaallinen puoli yhdistyvät saumattomasti toisiinsa. Toisin sanoen mind-bending.

Nine Inch Nails with Gary Numan: Metal (Live)

Päräyttävää materiaalia jossa vedetään kunnon vintage mentaliteetilla. Tässä on toinen samaiselta keikalta, Cars.

Addiktioni 40/09

VA / Michael Andrews: Donnie Darko (Original Soundtrack & Score) (2004)

VA / Michael Andrews: Donnie Darko (Original Soundtrack & Score)Donnie Darko. Kuten monen muunkin korkealle arvostetun elokuvan suhteen, myös tämä vuonna 2001 julkaistu pieni-suuri elokuva menestyi heikosti elokuvalevityksessä mutta vuosia myöhemmin sitäkin suuremmalla tarmolla nauttii kulttimainetta ja onhan se kieltämättä varsin näpsäkästi kirjoitettu kokonaisuus johon nivoutuvat älykkääseen sci-fiin nojautuva tarina ajassa matkustamisessa sekä epätodellinen tunnelma maailmanlopusta 80-luvun amerikkalaisessa lähiössä. Elokuvalle sävelletty musiikki myöskin kohoaa meikäläisen listalla varsin korkealle koska Michael Andrews selkeästi haluaa kiertää kaikki Hollywood peruskliseet kaukaa ja luoda täysin omanlaatuisen äänimaiseman liikkuvalle kuvalla käyttäen vanhan-ajan analogisia laitteistoa. Alunperin score julkaistiin samana vuonna kuin itse elokuvakin ja vuoden 2004 painokseen ynnättiin toinen CD joka sisältää mm. kasari-hittejä kuten esim. Joy Divisionin ikiklassikko “Love Will Tear Us Apart”, Duran Duranin “Notorius” ja elokuvan alussa soiva INXS’n “Never Tear Us Apart”. Kieltämättä joskus nämä ylimääräiset soundtrack CD:t ovat yksinkertaisesti sanottuna helvetin rasittavia mutta nyt täytyy myöntää että kokonaisuus on onnistuttu pitämään tiukasti kuosissa. Tarkoittaen sitä ettei tyypilliseen tapaan tätä various artists CD:tä ole lähdetty änkemään äärimmäisilleen täyteen ajan hengessä liitävää tavaraa joilla ei ole mitään tekemistä itse elokuvan kanssa, vaan kerrankin kaikilla soundtrack CD:llä soivilla kappaleilla on pieni paikkansa itse elokuvan aikana – oli kyseessä sitten teatterilevitykseen päästetty versio tai myöhemmin julkaistu director’s cut. Siitä iso plussa.

Mutta meikäläisen raapustukset yleisesti tuntien, tyylipuhdas kasarimeininki ei ihan ole minun juttuni eli tämän julkaisun suola on ehdottomasti CD numero kaksi – Michael Andrewsin kirjoittama alkuperäinen score. Kuten mainitsin, Donnie Darkon alkuperäinen score pyrkii heti ensimmäisestä värähtelevästä nuotista lähtien kulkemaan täysin omilla urillaan jossa päällimmäisenä kuulee kuinka pääasiassa analogisilla laitteistolla on lähdetty muodostamaan ambientmainen, rauhallisesti ympäristöön laskeutuva minimaalisen ohut mutta karhea äänimatto jota kuitenkin muovaavat ja kaivertavat sielukkaasti pianolla vahvasti painostettu suuntaus, jousien seesteisen vaimea läsnäolo sekä balanssiin optimoidut herkästi tulkitut taustavokaalit. Pianon paikoitellen voimakkaasti vaikuttava ilmenemistapa saavuttaa myös kevyesti nostattavan nostalgisen vetovoiman ja mieltä ylentävän kaipuun, luoden sopivan etäisyydeen kahden ääripään merkityksestä kunnes scoren heilurimaisen liikehdinnän myötä aletaan siirtymään kohti uhkaavasti laskeutuvaa synkempää puolta. Toisin sanoen siinä vaiheessa kun Donnie Darko on vuorovaikutuksessa Frankin kanssa (esim. cuet “Tangent Universe”, “Manipulated Living” ja “Ensurance Trap”), score riekaloi esiin retro-futuristisesti sykähtelevän levottomuuden ja hyytävän kylmästi etenevän kurkotuksen psyykkeen epäterveelliselle rajoille. Tätä edestakaisin paikoilleen lokeroituvaa liikehdintää jatketaan loppuun asti kunnes vastaan tulee end crediteissä soiva ja itse julkaisun kulmakivistä, Gary Julesin coveroima Tears For Fearsin kappaleesta “Mad World”. Aikoinaan Gears Of Warin trailerissakin vilahtanut kappale muuntautuu alkuperäisen hektistä vaikutuksesta miltei kaksi vuosikymmentä myöhemmin scorella perinpohjaisten tutuksi tulleiden työtapojen kautta täydellisesti riisutun oloiseksi ja hienovaraisesti viimeistellyksi sävyksi sisältäen Michael Andrewsin herkästi puskevan pianon ja häivähtyvästi taakse piiloutuvan sellon joihin ynnätään Gary Julesin rauhallisesti rentouttavan, puhtaasti tunteisiin vetoava tulkinta. Esiinnousevasti leimaavat lyriikat muokkaavat elokuvakokemuksen vieläkin enemmän koskettavaksi ja pelokkaaksi kokemukseksi. Yritän siis sanoa että Donnie Darkon score on 37 minuuttisena kokonaisuutena hyvin tiivistunnelmainen tarjoten lämpöä ihmisyydestä mutta kuitenkin häilyen myös onnistuneesti epämääräisen tuntemattomilla rajoilla ja näin ollen luoden käytettyjen soittimien myötä mielenkiintoisen haarautumisen elokuvamusiikin saralla.