T minus four

Viikko vielä. Sitten se seinään pysähtyminen tapahtuu. Toisin sanoen odotettu neljän viikon kesäloma alkaa ja sen ohella erityisesti se minne katseeni on suuntautunut jo jonkun aikaa eli lauantaina töiden jälkeen pääsee tyyppämään juomatarjontaa hyllyltä ja ottamaan ensimmäisen alkoholijuoman puoleen vuoteen. Itse asiassa kun miettii, tämä juomatta oleminen ei ole tehnyt juurikaan tiukkaa itselleni mutta toisaalta tässä on intoa täynnä että päästään hiljaisuuden jälkeen korkkaamaan ja kostuttamaan kurkkua.

Lähteekö homma taas lapasista? En usko enkä haluaisi palata niiden terävästi viiltävien tunteiden äärelle joissa myllersin. Jotenkin tämä raittiimmassa hengessä vietetty aika ja uudet aktiiviteetit ovat osoittaneet itselleni parempaa ymmärrystä etten juurikaan tarvitse alkoholia. Sehän on pääasiassa sosiaalinen liukaste ja tässä on alkanut myös tajuamaan että osa elämääni kuuluvista ihmisistä on ajan myöten muodostunut ajanvietteeksi jossa hakeudutaan vain päänsä sekoittamiseen. Tai noh, kuten hyvä ystäväni useasti sanoo minulle, aina ei voi tietää. En tiedä mistä minä löydän itseni parin kuukauden päästä mutta sen voin ainakin luvata itselleni että naurettavaan suuntaan edennyt maanantai-dokaaminen saa jäädä taaksensa.

Leave a Comment