Found again

Niin, kävin siis eilen katsomassa uuden Star Trekin ja elokuvan jälkeen törmäsin yhteen frendiin johon en ole ollut missään kontaktissa ainakaan vuoteen. Kuulumiset vaihdettiin yms. sellaiset. Vaasa haukuttiin totaalisesti pystyyn eli sinne ei kannata edes astua toisella jalallaan. Sain kuulla myös että kahdeksan vuoden suhdekin oli päättynyt vuoden alussa. Tietenkin hän oli ottanut se pahimmalla mahdollisella tavalla vastaan, toisin sanoen ryypäten itsensä unohduksiin ja näin ollen ensimmäinen kuukausi meni täysin sumussa. Niin ne naiset saa miehen täysin sekaisin, oli kyse sitten seurustelun aikana tai sen jälkeen. Mut' sain taas tilastollista faktaa sille että mikään suhde ei oikein kestä näinä päivinä. Pintaliitoa koko helvetin seurustelu ja jossain vaiheessa sitä saa yllättäen kuulla että parempi puolisko ei enää jaksa pyörittää tätä suhdetta.

Samanlaiset kokemukset myös jaettiin kaveripiireistä eli miten paljon nekin on kutistunut vuosien aikana kun monet ovat muuttaneet muualle ja siitä on tullut perkeleen iso kynnys tarttua puhelimeen ja hakea se numero sieltä muiden seasta. Tosin ihmeteltiin myös ääneen eräästä ihmisestä jonka kumpikin tuntee eli kun yrittää soittaa tai saada edes jonkinlaista kontaktia, hän ei vastaa. En tiedä mikä saa ihmisen kääntämään selän tuolla tavalla. Henk.koht. en ole menettänyt yöunia sen takia. Jos kaveri on vetänyt pultit jonkun asian, vittu vetäkööt. Mutta tällainen hiljaisuus on aivan vitun naurettavaa. Toisaalta, mielenkiintoisesti keskustelun aikana tuli myös aiheeksi että mitä tehdä jos hän tulisi kadulla vastaan. Vaihtaako kaistaa heti ensikättelyssä vai meneekö tyynen rauhallisesti ohi? Omalla kohdallani saattaisin vetää myös turpaan. Ainakin kiinnostaisi nähdä miten hän reagoisi kun jatkaisin itse matkaani.

Leave a Comment