Happiness

Ah, kevät. Aurinko paistaa, vihreä alkaa tulla esiin, koiran paskakin haiskahtaa voimakkaammin ja naiset vähentävät vaatetustaan omasta tahdostaan. Muutoksen tuulet näkyvät taas monessa suunnassa. Yksi niistä on se että kaverini julkisti yllättäen tänään että hän on raskaana. Tosin hän kysyi suoraan ettenkö muka huomaa pientä eroa. Täytyy myöntää että en sen kummemmin ole noteerannut kun hän muutenkin omaa muotoja. Hän myös myönsi että pulla on ollut uunissa ainakin siitä lähtien kun eräs tollo meni möläyttämään kuukausia sitten että raskaana olevien naisten rakasteleminen on verrattavissa homouteen. Uskokaa pois, hän sai kuulla sen päivän aikana monelta eri ihmiseltä että tuollaisen typerän mielipiteen laukominen tekee hänestä ainoastaan entistä enemmän idiootin eikä varmasti omaa minkäänlaista mahdollista paluuta takaisin mieleltään terveellisten kirjoille.

No mut kuitenkin, lähdettiin siis taas tänään kertaalleen juttelemaan tästä jälkikasvun tulemista ja naurettiin niille monille asioille mistä puhuttiin viime vuoden kesän aikana ja jotka siis nyt toteutuvat. Kuinka lapsentulo tulee muuttamaan kaiken elämässään ja kuinka paljon hänen poikaystävänsä tulee kärsimään nahoissaan. Miehen muutaman minuutin rykäisy ei edelleenkään ole verrattavissa naisen yhdeksän kuukauden kantamiseen. Ei millään levelillä. Tällä naisella on pientä taipumusta lievään väkivaltaisuuteen joten uskon hänen omia sanojaan siitä että hänen kumppaninsa pistetään kyllä nopeasti ruotuun. Piru parka.

Iloisia uutisia sain siis kuulla tänään. Tosin tällä viikolla olen harmitellut useaankin otteeseen etten sitten pääsekään joskus hamassa tulevaisuudessa lyömään eräälle toiselle ihmiselle luuta poikittain kurkkuun. Kuten elämässä yleensä on, kaikkea haluamaansa ei todellakaan saa mutta se olisi kieltämättä ollut eräänlainen piste i:n päälle eli suoranainen "fuck you, you cunt" viesti minulta ja eräältä toiselta rakkaalta ihmiseltä jolta olisin lähettänyt henkilökohtaisesti terveiset hänelle. Se reaktio, silmien nykimisestä ja sanojen hoperteluun, olisi ollut kyllä kaiken arvoinen. Noh, en siis pääse lyömään korttejani pöytään mutta onneksi hän sentään häipyy eikä tulee enää takaisin. Riittää minulle.

Leave a Comment