Aikuisen miehen lelu

Ostin sitten tänään uuden puhelimen. Onhan tämäkin ajatus pyörinyt jo mielessä sellaiset puoli vuotta että pitäisi hankkia paremman luokan kännykkä. Aikoinaan Samsung SGH-E730:n kylkeen oli pistetty suolainen hinta ja nyt maksettiin vieläkin enemmän sillä nyt tuli hankittua HTC Touch Diamond. Nyt voin sanoa että tuli hankittua friikahtava teknologia-lelu. Kosketusnäyttö, kiitettävän oloinen kamera ja muutenkin optioita löytyy jopa liiaksikin asti – yhdessä vaiheessa naureskelin sille kun löysin oman langattoman verkkoni puhelimeni kautta ja alkoi heti käyttämään sitä kun löin salasanani sisään. E-mail on myös liitetty puhelimeeni joten eipähän tarvitse enää miettiä että voitinko esim. tietyn huudon eBayssa kun olen työn äärellä. Muutenkin e-mailin asentaminen oli kivuton, ei tarvinnut kuin tietää Gmailin osoitteen sekä salasanan ja kännykkä täytti kaikki muut tiedot automaattisesti ja vóila, päästiin heti käsiksi laatikon sisältöön. Ollaan siis muutama satanen köyhempi mutta on tämä kaiken sen väärti. Sekin aspekti hymähdyttää että tämä kännykkä on prosessoriteholtaan yli kaksi kertaa tehokkaampi kuin meikäläisen ensimmäinen tietokone. Niin se vaan tekniikka kehittyy. Miten ihmeessä me pärjättiin yli kymmenen vuotta sitten ilman kännyköitä?

Seuraavaksi pitäisi ostaa myös full HD-telkkari. Katselin tänään Gigantissa eri malleja ja Samsungin nimi heijastui heti silmään kun tarkemmin selasin speksejä. Noh, senkin voisi ostaa sitten kun kesäloma rahat tulevat.

Addiktioni, 17/09

Venetian Snares: Filth (2009)

Venetian Snares: FilthOn sen aika taas. Tai kuten hyvä ystäväni usein toteaa eräänlaisesta hyväksikäytöstä: keitä kahvia, valmista pari leipäpalasta ja pyllistä sillä hän tulossa käymään. Filth, Aaron Funkin näytenumero 17 täyspitkä rintamalla, työntää jo hieman aiemmin kadoksissa olleen haasteellisuuden taas kurkusta alas ja puskee miltei epämiellyttävästi päällekäyvän oloista materiaalia uskomattomalla paineella. Nimittäin tällä albumilla herra Funk suorastaan pahoinpitelee legendaarista Rolandin TB-303:sta ja puristaa tämän 80-luvulta peräisin olevan hardwaren erilaisten 2000-luvun filttereiden lävitse jotta siitä saadaan todella ärhäkkään neuroottisesti etenevä happohyppely-virtaus. Acid on siis pelin nimi tällä kertaa ja Aaron Funkin musiikillisen kyvyt tuntien, nytkään ei tehdä ystävällisiä tuttavuuksia 4/4 poljentoon eikä minimaalinen techno vieläkään kuulu herra Funkin tyyleihin. Ehei. Kun tämä TB-303 yhdistetään miehen uniikkiin breakcore biittien edestakaiseen silputtuun sahaamiseen, saadaan kuten titteli lupailee, elektronista musiikkia jonka likaisuus ja tahmaisuus välittyy taas voimakkaana asenteena jossa lukee isolla fontilla varustettu varoitustarra “ei armoa eläville” mutta kuitenkaan ylittämättä sitä hienovaraista rajaa jolloin se alkaisi kuulostamaan ylilyödyn makaaberilta. Totta puhuen, kuunnellessani Filthiä en muista milloin viimeksi acid on ollut näin julmetun hauskaa mutta samalla sen verran pelottavan törkyistä ja jopa peräänantamattoman irstasta että siihen kuitenkin mielellään työntää kätensä kyynärpäitään myöten ja lopulta tahraten itsensä. Mutta tuon härskisti soundaavan löyhkän keskeltä löytyy myös hetkiä jolloin pulpahtaa esiin Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Pomsin melodramaattisuus syntikoiden myötä ja yhtäkkiä sitä onnistuu unohtamaan pieneksi hetkeksi olevansa labrarottana kirurgisessa äänioperaatiossa. Mutta kuitenkin henkilökohtaisesti koen parhaimmat hetket Filthillä kun herra Funk heittää armottoman gabber-pommittamisen päällensä jonka aikana vähättelemättäkin tuntuu kuin olisi jossain keskellä kuumasti paahtavaa sotatannerta. Aaronin kissalle omistettu teos, “Kakarookee Hates Me”, on yksi näistä joka on suoranaisesti hampaiden narskuttamisen ilkeä. Kappale sisältää enemmän pahuutta kuin Hitlerin ja Stalinin bättleräppäys siitä kuinka paljon ihmisiä he lahtasivat. Mitä? Kuulit kyllä. Kun herra Funk toimittaa onnistuneesti oikein mitoitetun täsmäiskun, välittyvä tunnelma on parhaimmillaan suorasukaisen rohkeaa ja häpeilemättömän hyvää vaikka se samalla luo viiltäen jonkinlaista arpikudusta aivojen perukoille. Evil Acid potenssiin kaksi. Josh Wink, tanssit on nyt tanssittu. Vaikeasti nieltävät pornosämplet ja kappaleiden nimeämiset (“Deep Dicking”, “Chainsaw Fellatio”, “Splooj Guzzlers” ja “Pussy Skull”) jatkavat muutenkin albumin linjassa tarjoiltua sormeilua ja epämiellyttävää kontrollointia. Ainoastaan “Labia” on jo suoranainen kopio Aphex Twinin muutaman vuoden takaisesta Analord sarjasta mutta sen antaa helposti anteeksi sillä muuten mies painattelee menemään tyystin eri nopeuksissa.

Mutta mutta… Making Orange Thingsin korvia hivelevä ja ihoa myöten tiukasti puristava noise-seinämä, Meatholen erittäin synkkä matka sarjamurhaajien mielenlaatuun, Rossz Csillag Alatt Születettin kokeiluluontoinen kahden eri maailman yhdistäminen, Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Pomsin puhtaasti melodiseen iDM:n keskittyminen sekä Detrimentalistin silkka hauskanpito 90-luvun alun rave/junglen parissa – eli mies on kieltämättä tehnyt kiitettävän paljon erilaisia kokeilua omalla mättömusiikillaan ja nyt aivojen palautuessaan paikoilleen tämän uusimman väkivaltaisesti kohdatun tärähdyksen jälkeen voin todeta että Filth voi laittaa listan jatkoksi yhtenä onnistuneimmista elämyksista miehen laajenevassa discografiassa.

Happiness

Ah, kevät. Aurinko paistaa, vihreä alkaa tulla esiin, koiran paskakin haiskahtaa voimakkaammin ja naiset vähentävät vaatetustaan omasta tahdostaan. Muutoksen tuulet näkyvät taas monessa suunnassa. Yksi niistä on se että kaverini julkisti yllättäen tänään että hän on raskaana. Tosin hän kysyi suoraan ettenkö muka huomaa pientä eroa. Täytyy myöntää että en sen kummemmin ole noteerannut kun hän muutenkin omaa muotoja. Hän myös myönsi että pulla on ollut uunissa ainakin siitä lähtien kun eräs tollo meni möläyttämään kuukausia sitten että raskaana olevien naisten rakasteleminen on verrattavissa homouteen. Uskokaa pois, hän sai kuulla sen päivän aikana monelta eri ihmiseltä että tuollaisen typerän mielipiteen laukominen tekee hänestä ainoastaan entistä enemmän idiootin eikä varmasti omaa minkäänlaista mahdollista paluuta takaisin mieleltään terveellisten kirjoille.

No mut kuitenkin, lähdettiin siis taas tänään kertaalleen juttelemaan tästä jälkikasvun tulemista ja naurettiin niille monille asioille mistä puhuttiin viime vuoden kesän aikana ja jotka siis nyt toteutuvat. Kuinka lapsentulo tulee muuttamaan kaiken elämässään ja kuinka paljon hänen poikaystävänsä tulee kärsimään nahoissaan. Miehen muutaman minuutin rykäisy ei edelleenkään ole verrattavissa naisen yhdeksän kuukauden kantamiseen. Ei millään levelillä. Tällä naisella on pientä taipumusta lievään väkivaltaisuuteen joten uskon hänen omia sanojaan siitä että hänen kumppaninsa pistetään kyllä nopeasti ruotuun. Piru parka.

Iloisia uutisia sain siis kuulla tänään. Tosin tällä viikolla olen harmitellut useaankin otteeseen etten sitten pääsekään joskus hamassa tulevaisuudessa lyömään eräälle toiselle ihmiselle luuta poikittain kurkkuun. Kuten elämässä yleensä on, kaikkea haluamaansa ei todellakaan saa mutta se olisi kieltämättä ollut eräänlainen piste i:n päälle eli suoranainen “fuck you, you cunt” viesti minulta ja eräältä toiselta rakkaalta ihmiseltä jolta olisin lähettänyt henkilökohtaisesti terveiset hänelle. Se reaktio, silmien nykimisestä ja sanojen hoperteluun, olisi ollut kyllä kaiken arvoinen. Noh, en siis pääse lyömään korttejani pöytään mutta onneksi hän sentään häipyy eikä tulee enää takaisin. Riittää minulle.

Addiktioni, 16/09

Charlie Clouser: Resident Evil: Extinction (Original Score) (2007)

Charlie Clouser: Resident: Evil Extinction (Original Score)Resident Evil-sarja on yksi näistä videopeli hiteistä joka on jostain kumman syystä lähdetty kääntämään elokuvamuotoon, kiitos rahaa epätoivoisesti takovan koneiston tuolla rapakon takana. Pelien suhteen minulla ei ole juurikaan mitään sanottavaa koska en ole yhtäkään osaa pelannut läpi. Ensimmäinen elokuva sen sijaan oli ihan mukiinmenevä katselukokemus jos ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia ennakkoon mutta jatko-osat ovat laskeneet huolestuttavalla tavalla rimaa alaspäin samalla kun elokuvaan tyrkätyt huuhaa elementit ovat lisänneet liikaakin epäuskottavuutta tarinan ylle. Sävelletyn scoren kannalta edellisessä osassa, Resident Evil: Apocalypse, tarjoiltiin kiveen hakattua perus-Hollywood huttua joka kliseiseen tapaan menettää ensimmäisen viiden minuutin jälkeen täysin tehonsa. Ison kaliiberin omaava orkesteripauhanta zombie/kauhu-leffassa ei oikein saanut sitä toivottavaa vastakaikua ja ennenkaikkea se mikä häiritsi Resident Evil: Apocalypsen scoressa on se että siitä yritettiin epätoivoisesti tehdä puhtaasti omanlainen score unohtaen täysin ensimmäisen elokuvan säveltäjän vaikutukset. Mm. Nine Inch Nailsin riveistä tunnnetun Charlie Clouserin pestaaminen tähän kolmanteen osaan onkin huomattavasti taktisempi valinta sillä ensimmäisen elokuvan musiikin taustalla häärinyt Marilyn Manson onnistui rakentamaan kiitettävän erilaisen kokemuksen luodessaan industrial-äänimaisemaan puetun scoren joka suorastaan pyrkii puremaan takaisin minkä ansiosta elokuvakin sai lopulta katselun aikana uudenlaista viehättävyyttä. Charlie Clouser vie siis eteenpäin niitä ideoita mitä oli ensimmäisen elokuvan scoressa ja heti julkaisun aloitusraidalla voi kuulla miten pääteemaa on uudelleenmuokattu vieläkin enemmän leikkisämpään muotoon ja ehkäpä siinä on myöskin aistittavissa pienimuotoista tribuuttia kasarikauhujen suuntaan. Ainakin John Carpenterin nimi juolahtaa helposti mieleen kun pistää aivojen rattaat naksumaan eteenpäin ja samanaikaisesti kuuntelee/analysoi tätä yksinkertaisella tavalla koostettua melodiaa. Mutta kaikesta muista lähteistä imettyjä vaikutteista huolimatta tämä on kuitenkin kiistattomasti Charlie Clouserin persoonallista tyylinäytettä josta ennenkaikkea kuulee miten SAW:n aikainen luurankomalli on sovellettu myös tämän scoren ytimeen – industrialin ympärille kyhätty äänisuunnittelu johon myös liitetään häivähtelevästi tarjoiltu kerros ambientia, toisessa ääripäässä taasen ympätään onnistuneesti rock-vetoisia runttauksia kun tarvitaan luomaan ylimääräistä potkua kohtaukseen sekä unohtamatta tietenkään se perinteinen jousisoitinten työstäminen minkä kautta onnistutaan luomaan tiivistunnelmainen kokonaisuus. Eli Resident Evil: Extinction on sinällään hyvin vakaalla pohjalla etenevä score joka ei hirveästi tarjoile yllätysmomentteja verrattuna miehen aikaisempiin sävellyksiin kauhuelokuva rintamalla mutta ehkäpä tämän scoren tärkein toteamus onkin tuoda taas sitä jonkinlaista uskottavuutta tähän elokuvasarjaan, edes musiikin muodossa.

Tulossa

Jonkinlainen voittaja fiilis oli tänään päällänsä kun näin työpaikan seinälle teipattuna kesälomien toivelistan ja näin oman nimen kohdallani että täydet neljä viikkoa on tulossa. Onhan tässä nyt perkele väännetty töitä sellaiset parisen vuotta ilman kunnollista lomaa. Viime vuoden kahden päivän kesäloma on itsestään sellainen raastava vitsi jolle ei voinut tehdä muuta kuin nauraa ja siihen päälle kun lyödään sellainen typerä omakohtainen kokeilu jossa päätin vääntää koko hemmetin kesän sunnuntaivuoroja. Ja avot – viime kesän jälkeen meikäläisen pää oli sellaista soppakauhalla pyöritettävää muussia jonka parasta antia oli se kun olin päivistä täysin sekaisin. Maanantai oli uusi perjantai dokaamismielessä ja niin pois päin. Ei enää tuollaista mielipuolista itseäänrääkkäämistä, okei? No mut, nyt siis on täydet neljä viikkoa kesälomaa tulossa ja toivon mukaan saan sen tuonne heinäkuulle. Jospa siihen mennessä olisin myös onnistunut kerryttämään vähän päälle puolen vuoden hiljaisuus ryyppäämisestä ja sitten kun ensimmäisen lomapäivä alkanut, sen kunniaksi voisi jo ajatella korkkaavan pitkästä aikaa kylmän juotavan.

I can almost taste it.

Putosin taas…

horatio caine

  • Ei taida tästä päivästä tulla yhtään mitään. Damn you, ToneMatrix (copy/pastaa 65548,98312,544,4416,4096,0,49152,0,128,128,0,0,32776,8,36864,65794). (15/04/09 - 0  # )
  • “If you take the Big Bus Tour of Dubai – the passport to a pre-processed experience of every major city on earth – you are fed the propaganda-vision of how this happened. “Dubai’s motto is ‘Open doors, open minds’,” the tour guide tells you in clipped tones, before depositing you at the souks to buy camel tea-cosies. “Here you are free. To purchase fabrics,” he adds. As you pass each new monumental building, he tells you: “The World Trade Centre was built by His Highness…” But this is a lie. The sheikh did not build this city. It was built by slaves. They are building it now.” (08/04/09 - 0  # )

Identiteettivarkaus

Tosite

Raflaava otsikko, kiitos hyvän ystäväni joka onnistui maalailemaan ties minkälaisia kauhukuvia eilen illalla. Mutta asiaan.

Eilen siis piti olla meikäläisellä vapaapäivä jonka olin onnistunut junailemaan jo kuukautta aiemmin ja päivän pääpointtina olisi ollut pelkästään rentoutumista, tsekata vuoden odottelun jälkeen Wrestlemania ja ehkäpä jopa pitkän hiljaisuuden jälkeen koota ajatuksia sekä jossain määrin avautua tästä hikisten miesten baletista.

Ja vitut. Eilen aamulla vitutuskäyrä alkoi nousta uhkaavasti kohti kattoa kun huomasin että yhdeltä tililtäni oli kadonnut pyöreä summa rahaa. Onneksi olen sen verran tarkka tuon pelkästään netti-ostosten tarkoitetun tilin kanssa pitämällä balanssin hyvin pitkälti minimissään ja tarkistaen kaikki suoritukset vielä jälkikäteenkin mutta kuitenkin joku saatanan röyhkeä paskiainen jossain päin maailmaa oli onnistunut varastamaan korttini tarvittavat numerot ja tekemään korttiostoksen nettiuhkapeliä pyörittävälle sivustolle.

Yeah, have a fucking nice day to you too.

Tänä aamuna lähti reklamaatio käyntiin kun kävin Sampo pankin konttorissa ihmettelemässä tätä tapahtumaa. Siinä samalla tietenkin kuolletettiin meikäläisen visa electron kortti ja tilattiin uusi tilalle. Kiitettävän nopeaa toimintaa tämän osalta ja Sampo pankki tulee jossain vaiheessa ottamaan meikäläiseen yhteyttä ja varmaan keskustellaan miten tätä lähdetään hoitamaan eteenpäin. Epäilen että rikosilmoitusta ei lähdetä edes toteuttamaan koska syyllisiä on muutenkin vaikea saada kiinni. Ja se mistä varkaat ovat saaneet meikäläisen kortin tiedot, voi vain arvuutella.

No kuitenkin kolme vuotta ehdin rauhassa tehdä kauppoja tuolla netin upottavassa hiekkalaatikolla ennenkuin tällainen paska juttu rysähti niskaan. Onneksi tajusin jo heti alusta lähtien käyttää tyystin eri tiliä ja ennenkaikkea pitäen tilillä kerrallaan vain pienehkön summan rahaa. Tämän johdosta varkaatkin joutuivat hieman kalastelemaan noita summia ennenkuin tärppäsi.

The Prodigyn kolmas video IMD-albumilta, Warrior’s Dance