Petetyn sukupolven perintö

Prodigyn uusin julkaisu, "Invaders Must Die" on onnistunut kohottamaan pienen piikin meikäläisen kuuntelutottumukseen. Tosin tarkoitan sitä sillä että nyt viimeisen parin viikon aikana olen jälleen alkanut kuuntelemaan ahkerasti Prodigyn "Music For The Jilted Generation" albumia työmatkalla ja muutenkin kun olen liikkeellä. Se energia, miltei sormilla kosketeltava läheisyys koneen ja ihmisen luomassa kokonaisuudessa, nostalgiamainen kurkotus 90-luvulle, selittämätön whatnot joka välittyy tuolta julkaisulta on edelleenkin tänä päivänä aivan käsittämättömän upeaa todistettavaa. Kuuntelun aikana sitä taas palaa hetkittäin niihin viidentoista vuoden takaisiin tunnelmiin kun hankin tämän julkaisun ja siinä ohella muistelee miten tämä albumi on vuosien varrella kasvanut tärkeäksi osaksi minua. Muutenkin olen sellainen henkilö etten ala herkistelemään ja kertomaan minkä ainokaisen levyn pitäisi ottaa autiolle saarelle tai muutenkaan pyri julkistamaan mikä on universumin paras albumi koska minusta se on helvetin typerää määritellä levykokoelmansa ranking-listaa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta koska jossakin vaiheessa kaksi levyä joutuvat törmäyskurssille ja sitten pitäisi tasapainotella paremmuudesta. Toisaalta jos minulta kysyttäisiin ase ohimolla että minkä levyn haluaisin kuulla ennen viimeistä armon laukausta, vastaus olisi todennäköisesti "Music For The Jilted Generation".

Unohtamatta tietenkään ne tietä viittoittavat single-julkaisut - "No Good (Start The Dance", "Voodoo People" sekä "Poison" jotka muodostavat yhden tärkeämmistä kulmakivistä tällä albumilla ja onnistuvat yhä tänä päivänäkin kuulostamaan raikkaan tuoreelta. Kun kyseisiä videoita katselee netin äärellä meikälaatikossa, heti muistuu mieleen että nämä ovat myös siltä ajalta jolloin musiikkivideoilla oli isompi rooli albumin promootiossa ja näitä tosiaan tuijoteltiin ahkerasti MTV:ltä. Jopa sitä naurettavaksi mosaiikkisensuroinnin läpikäynyttä "Poisonia". Ah good days.

No Good (Start The Dance)

Poison

Voodoo People

2 Comments »

  1. furianga said,

    todellakin. MFTJG on kyllä kovin astraali pläjäys. Edelleen pitää otteessaan todella hyvin. Mutta lisäisin myös fat of the landin joka oli todella raaka ja hieno tekele!

  2. eskolaah said,

    Kyllähän "The Fat Of The Land" iski aikoinaan myös kovaa mutta nämä kuluneet vuodet ovat tehneet sen että "Music For The Jilted Generation" on noussut sellaiseen arvovaltaiseen asemaan heidän uralla että mikään ei tule enää tönäisemään tätä albumia ykköspaikaltaan. Samanlainen ajan kanssa läpikäyty muutos tapahtui The Chemical Brotherin debyytille. Tosin The Chemical Brothers ei ole tehnyt muuta kuin julkaissut paskaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pelkästään kuuntelemalla heidän tekemää klassista remiksiä "Voodoo Peoplesta" saa hampaat grindaamaan ja muutenkin nousee sellaiset apaattiset ajatukset esiin heidän nykypäivän tuotannosta. Kaikki oli niin hyvin 90-luvulla.

Trackbacks

Leave a Comment