Addiktioni, 11/09

Lustmord: The Dark Places Of The Earth (2009)

Lustmord: The Dark Places Of The EarthKuten hyvinkin muistamme, viime vuonna ilmestyi Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin edellinen studio-albumi [OTHER] jota edelsi puolitoista vuotta aiemmin samassa kujanjuoksussa etenevä ja monumentaalisen elein tarjoiltu Juggernaut. Toisaalta itse muistan myös sen miten tunsin hiljakseen kitalakeen syöpyneen pettymyksen maun suussani kun kuuntelin näitä kahta julkaisua. Se että lähdetään yhdistelemään jo muutenkin dark ambientin paksusti verhoiltuun virtaukseen sähköisiä kitaroita ei ole mitenkään uusi asia - herra Williams itse teki omalta osaltaan tämän sanoisinko yllättävän liikkeen neljä vuotta aiemmin Melvinsin kanssa tehdyllä Pigs Of The Roman Empire yhteistyö-albumilla. Pigs Of The Roman Empire kuulostaa edelleenkin kahden eri äänimaailman kiihdytetyltä yhteentörmäykseltä jonka kuumuudessa sulautuu esiin jo hivenen mutanttimaisen friikahtava lopputulos kun taasen [OTHER] ja Juggernaut ovat läpikäyneet paljon kliinisemmän operaation äänityspöydällä. Tähän pettymyksen upottavaan tunteeseen vaikutti pari muutakin julkaisua mutta ennenkaikkea se häiritsi ettei herra Williams todellisuudessa uskaltanut lähteä puskemaan omaa soundiaan paljon radikaalisempaan suuntaan. Mitä lie katumuksen tuskia on tapahtunut viime vuoden aikana sillä mies on hävittänyt aiemmin lisätyt kokeilut ja palanut täysin niihin elementteihin mitkä hän hallitsee suvereenisti. The Dark Places Of The Earth on siis miehen itsensä koostama remix-levy edellisestä albumista eli tarkoittaen että poissa ovat kitarat ja niiden tuoma omanlainen sähköinen eläväisyys. Toisaalta The Dark Places Of The Earth myöskin todistaa jälleen sen että millä alueella Lustmord on parhaimmillaan. Kun palataan takaisin todelliseen muotoon ja sitä siivittävään perinteiseen toimintamalliin, mikään ei siis ole loppupeleissä muuttunut. Mutta kuitenkin ensimmäiset kolme minuuttia tempaisevat voimakkaasti Lustmordin vuosien varrella koostetun universumin tyhjyydessä vellovaan syvyyteen ja jälleen saadaan todistaa miten pelkästään ikää kerryttäneet kokemukset muokkaavat tehokkaasti äänimaailman rymiseväksi ja matalalta luotaavaksi paikaksi pimeyden kolkassa jossa tahtoo vaan leijua äänien muodostamassa upeasti levitetyssä harmoniassa ja värinässä. The Dark Places Of The Earth on siis vakuuttava paluu vanhaan. Toisaalta, eihän The Dark Places Of The Earth enää tänä päivänä kuulosta juuri mitenkään mullistavalta kun miettii että herra Williams tehnyt omaa juttuaan jo sellaiset kolmisenkymmentä vuotta joista kaksikymmentä viimeistä on mennyt dark ambientin genren vakaiden perustuksien valemiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Tämä julkaisu osoitti siis sen että Lustmord on parhaimmillaan kun hän tekee sitä mitä hän tekee normaalisti. Kaikki erilaiset kokeilut ovat joskus ihan puhdistava kokemuskin omaa työtään kohtaan mutta [OTHER] ei ikävä kyllä ollut sellainen. Onneksi nyt sentään saatiin kuulla luotettavamman puolen tuosta kokeilunhakuisuudesta.

Leave a Comment