Numero neljä

pills

Tänään oli siis kokemus numero neljä sellaisen kivun kanssa joka pahimmassa tapauksessa pistää meikäläisen oksentamaan kaiken ulos kun epätoivoisesti kramppaava kroppa ja pää ei kestä sitä enempää. Tosin alkuhämmennyksen jälkeen tajusin tällä kertaa toimia nopeasti kun tiesin suurinpiirtein mihin suuntaan tämä alaselän alueella alkanut, hiljalleen tykyttävästi esiintullut kipu oli todellisuudessa suuntaamassa ja ehdin sen verran nopeasti tuonne terveyskeskukseen etten alkanut työntämään sisuskaluja ulos suun kautta. Kyseessä oli siis munuaiskivet joita en ole kokenut sellaiseen 7-8 vuoteen. Itsekin luulin että se paska on jo kauan sitten ohitettu. Minullehan tehtiin vuonna 2002 leikkaus joka poisti tuon vuosittaisesti kärsityn ongelman kun yli puolen vuoden intensiivisen etsinnän jälkeen ratkaisu siihen vihdoin ja viimeinkin löydettiin. Nyt ollaan siis sen kysymyksen äärellä että uusiutuuko minulla tämä lisäkilpirauhasen liikatoiminta? Toivottavasti ei. Edellisellä kerralla elämässä oli muutenkin kestämistä eikä muutenkaan huvittaisi uudelleen kokea niitä samoja tuntemuksia sairaudesta. Noh, askel kerralla eteenpäin ja yritetään ensiksi hoitaa labrakokeet pois alta jotka valaisivat enemmän tietoa tästä juuri uudelleenherätetystä kivusta jota ei sittenkään voinut millään tavalla unohtaa.

Addiktioni, 13/09

Anhedonia: Ontology (2009)

Anhedonia: OntologyValehtelisin jos en väittäisi etteikö Anhedonian (a.k.a. Vojtech Smetana) toinen julkaisu olisi yksi odotetuimmista julkaisuista tänä vuonna. Omalla kohdallani tämän tsekkiläisen kaverin päänavauksena toiminut eli kolmisen vuotta sitten ulos tullut Destructive Forces oli yksi näistä julkaisuista jotka valoivat uudelleenherätettyä uskoa iDM:n nykypäiväisessä hitaasti loppuunpalavassa kehityskaaressa ja ennenkaikkea jatkoi onnistuneesti Gridlockin luomalla päällystetyllä tiellä jossa iDM, ambient ja industrial sulautuvat yhdeksi saumattomasti aaltoilevaksi massaksi. Musiikki itsessään ja vihjailevasti kylmän sodan raameihin sovitettu tunnelma sämplien kautta edesauttoivat puskemaan julkaisun siihen pisteeseen että se on edelleenkin omalla ranking listalla erittäin korkealla. Musiikillisesti Ontology sisältää siis samat elementit mitä käytettiin hyvin edukseen debyytillä ja yrittää nokittaa tällä toisella albumillaan tarjoamalla vierailevien artistien kanssa tehtyä neljä erilaista kollaboraatio tuotosta. Ontology albumilla kuulee heti että paljon yritystä on pistetty peliin ja ehkäpä siinä on pohjimmillaan se ongelma miksi albumi alkaa erittämään pettymyksen karvaista makua hiljakseen. Ensimmäisenä hankaa vastaan melodiat joiden koostumukset ovat liialti kaikumaisia jäänteitä verrattuna debyytin paikoitellen ankarankin kuuloisen ytimeen istutettujen synteettisten kauneuksien purkauksiin jotka onnistuivat luomaan montakin unohtumatonta hetkeä Destructive Forces albumilla ja muutenkin tämän jatko-albumin biittipolitiikkasta puuttuu täysin sellainen kaksin käsin rinnuksista kaappaava yllättävyys. Se pään sisällä vieläkin muistuttava tuntunoloinen hektisyys on myös kääntynyt itseään vastaan sillä nyt tuodaan esiin liian paljon vaisua kalastelua jolla kurkotetaan moneen eri suuntaa, Autechren abstraktimaisuudesta jopa kurkottaen syvemmälle EBM:n puskevasti toteutettuun tunnelmointiin että tässä alkaa herkeämättä miettimään pohjimmaista syytä albumin todellisesta luonteesta. Tämä passiivinen tunne alkaa myös näkymään vierailevat artistien panostuksissa sillä hekään eivät myöskään onnistu langettamaan toivottua tuoreutta tämän julkaisun ylle. Ontology ei suinkaan ole täysin tuhoon tuomittu yritys - albumin puolessa välissä nousevat esiin mm. "Empty Visions" sekä "Iinstincts" jotka muistuttavat ja onnistuvat herättämään jossain määrin ne fiilikset jota kohtasin debyytin aikana kun todistin ensimmäistä kertaa miten vaikuttavasti pienet, yhteensopivat komponentit voivat yhdessä nostattaa tunnelman todella korkealle. Hmmm... En tiedä mitä yritän edes sanoa. Ja niin siis kuinka paljon odotinkaan tältä julkaisulta? Niin paljon että tämä karvas pettymyksen tunne on lopulta sen verran sietämätön että kun luin levy-yhtiön kirjoittaman promotekstin, tästä hetkestä lähtien minä alan kyseenalaistamaan heidän jokaista sanaa. Tämä ei ole seuraava askel. Tämä on se epätoivottu askel taaksepäin. Kaikissa suhteissa. Nyt tämä on vain tyypillinen genren julkaisu josta tuntuisi puuttuvan se yhteen sitova elementti eli toisin sanoen kädessä on vain kasa irrallisia palasia joilla ei saa mitenkään luotua jatkuvuutta albumin keskuudessa. Joillekin se saattaa kelvata mutta minä odotin niin paljon enemmän tältä.

Kids these days

(h) damn... he dodged that one... http://www.mirror.co.uk/news/top-stories/2009/03/26/exclusive-dna-tests-show-boy-dad-alfie-patten-is-not-the-daddy-115875-21227974/
(T) That chick's a fucking slut, even at 15
(T) http://img.thesun.co.uk/multimedia/archive/00734/young_parents_734739a.jpg
(T) Ugly too
(h) http://www.break.com/index/absolute-disaster-at-running-of-the-bulls.html
(h) fucking idiots
(h) although i got good laugh :)
(T) You evil man
(T) How can you laugh about that boy's broken heart
(h) i meant the bull video
(h) but, that kid is an idiot too
(h) i hope he learned value lesson with this one
(h) a) use rubber
(h) b) women always lies about how many partners they have had in the past
(T) i don't give a shit either, actually
(T) boy's way too young to fuck that ugly whore anyways
(h) yeah
(T) probably didn't even knew what he was doing
(h) fucking kids these days
(h) they try to be adults at age 12
(T) yeah, it's crazy
(T) lots of people would give an arm to be 12 again
(h) yeah, at age 12 everything was alot simpler
(T) the downside is.. there wouldn't be any boobies
(h) LOL
(h) yeah

BT: The Antikythera Mechanism

Helvetti sentään. Miten ihmeessä minä olen taas onnistunut laiminlyömään omaa musiikillista makua ja jättänyt BT:n "This Binary Universe" albumin täysin kokoelmani varjoon? En tiedä mutta tänään kun silmäilin mp3-soittimeeni tungettua tavaraa, tuli suorastaan pakottava tarve kuunnella tämä albumi pitkän hiljaisuuden jälkeen ja muistuttaa itseäni miten paljon tämä albumi mullisti kokeellisen musiikin surkastuvaa maisemaa pari-kolme vuotta sitten. Pelkästään tämä eppisiin mittoihin kasvava "The Antikythera Mechanism" kiteyttää miltei täydellisesti kymmenessä minuutissa meikäläisen tämän päiväisen kuuntelutottumuksen ja herrannen aika, nuo kuuden minuutin paikkeilla vyöryvät jouset tekevät tästä edelleenkin ikimuistettavan mestariteoksen.

Petetyn sukupolven perintö

Prodigyn uusin julkaisu, "Invaders Must Die" on onnistunut kohottamaan pienen piikin meikäläisen kuuntelutottumukseen. Tosin tarkoitan sitä sillä että nyt viimeisen parin viikon aikana olen jälleen alkanut kuuntelemaan ahkerasti Prodigyn "Music For The Jilted Generation" albumia työmatkalla ja muutenkin kun olen liikkeellä. Se energia, miltei sormilla kosketeltava läheisyys koneen ja ihmisen luomassa kokonaisuudessa, nostalgiamainen kurkotus 90-luvulle, selittämätön whatnot joka välittyy tuolta julkaisulta on edelleenkin tänä päivänä aivan käsittämättömän upeaa todistettavaa. Kuuntelun aikana sitä taas palaa hetkittäin niihin viidentoista vuoden takaisiin tunnelmiin kun hankin tämän julkaisun ja siinä ohella muistelee miten tämä albumi on vuosien varrella kasvanut tärkeäksi osaksi minua. Muutenkin olen sellainen henkilö etten ala herkistelemään ja kertomaan minkä ainokaisen levyn pitäisi ottaa autiolle saarelle tai muutenkaan pyri julkistamaan mikä on universumin paras albumi koska minusta se on helvetin typerää määritellä levykokoelmansa ranking-listaa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta koska jossakin vaiheessa kaksi levyä joutuvat törmäyskurssille ja sitten pitäisi tasapainotella paremmuudesta. Toisaalta jos minulta kysyttäisiin ase ohimolla että minkä levyn haluaisin kuulla ennen viimeistä armon laukausta, vastaus olisi todennäköisesti "Music For The Jilted Generation".

Unohtamatta tietenkään ne tietä viittoittavat single-julkaisut - "No Good (Start The Dance", "Voodoo People" sekä "Poison" jotka muodostavat yhden tärkeämmistä kulmakivistä tällä albumilla ja onnistuvat yhä tänä päivänäkin kuulostamaan raikkaan tuoreelta. Kun kyseisiä videoita katselee netin äärellä meikälaatikossa, heti muistuu mieleen että nämä ovat myös siltä ajalta jolloin musiikkivideoilla oli isompi rooli albumin promootiossa ja näitä tosiaan tuijoteltiin ahkerasti MTV:ltä. Jopa sitä naurettavaksi mosaiikkisensuroinnin läpikäynyttä "Poisonia". Ah good days.

No Good (Start The Dance)

Poison

Voodoo People

Addiktioni, 11/09

Lustmord: The Dark Places Of The Earth (2009)

Lustmord: The Dark Places Of The EarthKuten hyvinkin muistamme, viime vuonna ilmestyi Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin edellinen studio-albumi [OTHER] jota edelsi puolitoista vuotta aiemmin samassa kujanjuoksussa etenevä ja monumentaalisen elein tarjoiltu Juggernaut. Toisaalta itse muistan myös sen miten tunsin hiljakseen kitalakeen syöpyneen pettymyksen maun suussani kun kuuntelin näitä kahta julkaisua. Se että lähdetään yhdistelemään jo muutenkin dark ambientin paksusti verhoiltuun virtaukseen sähköisiä kitaroita ei ole mitenkään uusi asia - herra Williams itse teki omalta osaltaan tämän sanoisinko yllättävän liikkeen neljä vuotta aiemmin Melvinsin kanssa tehdyllä Pigs Of The Roman Empire yhteistyö-albumilla. Pigs Of The Roman Empire kuulostaa edelleenkin kahden eri äänimaailman kiihdytetyltä yhteentörmäykseltä jonka kuumuudessa sulautuu esiin jo hivenen mutanttimaisen friikahtava lopputulos kun taasen [OTHER] ja Juggernaut ovat läpikäyneet paljon kliinisemmän operaation äänityspöydällä. Tähän pettymyksen upottavaan tunteeseen vaikutti pari muutakin julkaisua mutta ennenkaikkea se häiritsi ettei herra Williams todellisuudessa uskaltanut lähteä puskemaan omaa soundiaan paljon radikaalisempaan suuntaan. Mitä lie katumuksen tuskia on tapahtunut viime vuoden aikana sillä mies on hävittänyt aiemmin lisätyt kokeilut ja palanut täysin niihin elementteihin mitkä hän hallitsee suvereenisti. The Dark Places Of The Earth on siis miehen itsensä koostama remix-levy edellisestä albumista eli tarkoittaen että poissa ovat kitarat ja niiden tuoma omanlainen sähköinen eläväisyys. Toisaalta The Dark Places Of The Earth myöskin todistaa jälleen sen että millä alueella Lustmord on parhaimmillaan. Kun palataan takaisin todelliseen muotoon ja sitä siivittävään perinteiseen toimintamalliin, mikään ei siis ole loppupeleissä muuttunut. Mutta kuitenkin ensimmäiset kolme minuuttia tempaisevat voimakkaasti Lustmordin vuosien varrella koostetun universumin tyhjyydessä vellovaan syvyyteen ja jälleen saadaan todistaa miten pelkästään ikää kerryttäneet kokemukset muokkaavat tehokkaasti äänimaailman rymiseväksi ja matalalta luotaavaksi paikaksi pimeyden kolkassa jossa tahtoo vaan leijua äänien muodostamassa upeasti levitetyssä harmoniassa ja värinässä. The Dark Places Of The Earth on siis vakuuttava paluu vanhaan. Toisaalta, eihän The Dark Places Of The Earth enää tänä päivänä kuulosta juuri mitenkään mullistavalta kun miettii että herra Williams tehnyt omaa juttuaan jo sellaiset kolmisenkymmentä vuotta joista kaksikymmentä viimeistä on mennyt dark ambientin genren vakaiden perustuksien valemiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Tämä julkaisu osoitti siis sen että Lustmord on parhaimmillaan kun hän tekee sitä mitä hän tekee normaalisti. Kaikki erilaiset kokeilut ovat joskus ihan puhdistava kokemuskin omaa työtään kohtaan mutta [OTHER] ei ikävä kyllä ollut sellainen. Onneksi nyt sentään saatiin kuulla luotettavamman puolen tuosta kokeilunhakuisuudesta.

  • “I think we as human beings are in a very strange stage in our evolution, especially in regards to how we’re altering our perceptions of reality through the use of technology. We’re connected together by the internet in a way that no humans have ever experienced in the history of the species, and it’s only been going on for the last 15 years or so.” – Joe Rogan: Humanity gone haywire. (12/03/09 - 0  # )
  • Neil DeGrasse Tyson: Death by Black Hole. (12/03/09 - 0  # )
  • ThruYOU. Youtube video remixing = pure awesomeness. (11/03/09 - 0  # )

Ajatukseen tunkeutuminen

Eilen töiden jälkeen kävin kaupan puolella ostamassa sapuskaa pariksi päivää ja siinä samalla juttelin niitä näitä yhden naispuolisen työkaverin kanssa. Kun hän näki minut, ensimmäinen kommentti oli että olenko menossa kotiin juomaan kaljaa ja katsomaan pornoa. Ihan mielenkiintoinen olettamus tältä varsin suorasanaiselta henkilöltä mutta piti avautua että olen viimeksi jouluaattona ottanut kunnolla ja tuon päivän jälkeen olen päättänyt olla vetämättä lärvit ainakin toistaiseksi. Tällä hetkellä en tarvitse enkä kaipaa sitä seuraavan päivän paskamaista olotilaa ja jälkijunassa liikkuvaa syyllistävää morkkista. Noh, jutustelun edetessä työkaverini huomasi että minulla oli puoli korillista hedelmiä ja toteaa että olen harvinainen mies kun syön noin paljon hedelmiä. Siihenkin vastasin että itse asiassa tämäkin on omalta osaltani jotenkin onnistunut lisääntymään tämän vuoden aikana. Siinä vaiheessa työkaverini toteaa että käyn selvästikin elämäntapamuutosta.

Elämäntapamuutos. Pelottava sana kun sitä oikein tosissaan pompottaa kielen päällä ja joka on nyt kaiken lisäksi eilisestä asti pyörinyt päässäni. Kyllähän tässä on haisteltu muutoksen tuulia jo pidemmän aikaa jotka ovat vieläkin kaukana edessäpäin mutta en ole ikinä ajatellut kokonaisuutta tuolta kantilta. Olen jo hyvissä ajoin päättänyt parantaa edes vähäsen itseäni ja ottanut pieniä askelia sen suhteen mutta ovatko nämä pienet askeleet todellisuudessa suuria? Noh, toivon mukaan ne kasvavat ajan myöten suuriksi.

50 vuotta myöhemmin, Dyatlov’s Pass

Dyatlov's Pass

Kuuntelin tässä tänään venäläisen artistin Velehentorin "Dyatlov's Pass" albumia joka sisältää yhden 64 minuuttisen dark ambient raidan. Jälleen sitä musiikin kautta kaiverrutaan pelottavan syvälle mielen sopukoihin ja muutenkin intensiivisen kokemuksen omaava julkaisu osaa kieltämättä vangita kuuntelijan huomion täydellisesti kuuloaistien kautta mutta tuossa kuuntelun aikana tämä levyn nimi jäi jotenkin vaivaamaan. Nimittäin olen kuullut tuon nimen jossakin muussa yhteydessä. Google esiin ja pienen etsinnän jälkeen muistia kuljettavat synapsit löysivät jälleen toisensa ja siinä ohella löytyi montakin artikkelia joka käsitteli toinen päivä helmikuuta vuonna 1959 eli viisikymmentä vuotta sitten tapahtunutta mysteeriä Venäjän Uralin vuoristossa jossa yhdeksän retkihiihtäjää kymmenestä kuolivat hämärissä olosuhteissa yön aikana. Kuusi ihmistä menehtyi hypotermiaan ja kolmella oli kuolettavia jälkiä kehossa jotka muistuttivat auto-onnettomuudessa syntyneitä vammoja. Eikä tutkimuksissa löytynyt minkäänlaisia todisteita tappelusta. Tätä selittämätöntä mysteeriä värittävät myös sellaiset oudot asiat kuten se että retkeilijöiden teltta oli revitty sisältä päin auki, todistajat olivat nähneet 31 kilometrin päästä että tapahtumapaikalla oli välähtänyt kirkkaita, oranssin värisiä sfäärejä sekä uhrien vaatteista löytyi radioaktiivista säteilyä ja yhdeltä oli jopa revitty kieli irti. Loppupeleissä helvetin karmivaa luettavaa varsinkin kun samaan aikaan kuulokkeista pläjähtää tälle tapahtuneelle omistettu teos.

» Wikipedia
» The St. Petersburg Timesin artikkeli
» Valokuvia retkestä ja etsintäpartion näkökulmasta
» Immortalcount.com, Dyatlov Pass

Se joka aamuinen taistelu

supermanstondis

Aamustondis + kusella käyminen. Selkeä how-to guide.