Tuomio?

Lääkäri totesi että vasen peukalo oli mennyt hetkeksi aikaa sijoiltaan rajun voiman takia ja sen takia syntyi verenpurkautuma sormeen. Näin ollen sormen liike on tällä hetkellä hieman rajoittunutta turvotuksen ja kivun takia. Siitä siis napsahti viikko sairaslomaa. En valita vaan otan lunkisti.

Pari askelta evoluutiossa taaksepäin

Argh. Näin ainakin tuntuu tällä hetkellä. Nimittäin onnistuin telomaan vasemman käden peukalon perjantaina töissä. Purkaessamme tavaroita, eräs pahvilaatikko tuntui olevan jotenkin vaikeasti avautuva. En tiedä oliko joku elämäänsä kyllästynyt teletappi leikkinyt tehtaalla liimapyssyn kanssa liikaa vaiko sattuiko muuten vaan eteeni insinöörien uusin taidonnäyte. Noh joskus tällaisia huonosti suunniteltuja paketteja riittää ihan tarpeeksi asti yhden päivän aikana mutta siinä yrittäessäni aukaista pakkausta, yritin tyypilliseen tapaan avata sitä peukalollani mutta tällä kertaa jotenkin se lipesi kunnolla ja samalla peukalooni kohdistui sen verran kova voima että tuntui kuin se olisi taipunut täysin väärään suuntaan ja siinä tietenkin säpsähtäen pelkäsi että menikö se täysin sijoiltaan.

Kivuliaan kohtaamiseen jälkeen, ensimmäisenä reaktiona heiluttelin sormeani jonka aikana totesin että kyllä se oli edelleenkin paikoillaan. Ja nyt kaksi päivää myöhemmin elämä on hieman vaikeampi kun ei pysty käyttämään tuota vasenta kättä 100 prosenttisesti. Tältä se varmaan apinoiltakin tuntuu kun ei ole tarpeeksi hyvin kehittynyttä peukaloa kourassa. Noh, huomenna voinkin mennä käymään työterveyden puolella ja hakea sairaslomaa. Ainakin mustelmat ovat komeat tuossa sormessa.

Ei voi muuta sanoa kuin että karma is a bitch. Kulunut viikko on siis ollut kamala, muutenkin taas kokemuksen täytteinen sekä helvetin hauska. Kamala tietenkin sen johdosta että vasemman käden käyttäminen on tällä hetkellä kivuliasta. Kokemukset puolestaan menee meikäläisen kohdalla siihen kansioon jossa kyselen että mikä saa ihmisen toimimaan tietyllä (idioottimaisella) tavalla. Noh, sentään työpaikalla on myös ollut pitkästä aikaa sen verran hauskaa että on saanut miltei vedet silmissä nauraa yhden henkilön toilailuille.

Töissä meidän miesten kesken on siis sellainen ystävällisen lämmin mutta kuitenkin hitunen vittuilevan sävyinen tunnelma. Toisin kuin eräät vastakkaisen sukupuolen edustajat jotka puhuvat paskaa ja haukkuvat selän takana, me ei pidetä mitään sisällä kun halutaan sanoa jotain suoraan. Jos joku mokaa esim. viikonloppuna, siitä tietenkin revitään huumoria pitkin viikkoa. Noh, viimeisen parin kuukauden aikana olen ollut suurimmaksi osaksi vastaanottavana osapuolena näissä vittuiluissa että jossain vaiheessa uhkailin jopa raahaavani erään henkilön jaloista laiturille ottamaan miehestä mittaa. Tietenkin tämä on ollut huumoria alusta loppuun asti mutta hieman se kyrpii kun kaverit ovat onnistuneet löytämään selästäni puukolle sopivan kotelon.

Mutta kuten sanoin, karma is a bitch. Tuossa viime torstaina tapahtui sellainen farssi jossa aikuinen mies joutui miltei itkun partalle. Tämä tietenkin tarkoitti sitä että vaaka vihdoinkin kallistui meikäläisen puolelle ja tässä on päässyt lataamaan ainakin muutamaksi viikoksi asti ammuksia. Kuukausia edeltänyt sananvaihto sai siis yllättävää tuulta alleen kun vuoden hiljaiselon jälkeen meidän työpaikalle ilmestyi eräs henkilö joka siis aiheuttaa syvää pelkoa yhden henkilön housun punteissa. Kyseinen henkilö on monta kertaa yrittänyt pyytää että työkaverini lähtisi viettämään iltaa hänen kanssaan mutta tulokset ovat olleet tylyä nolla tasoa. Nainen ei siis ymmärrä edes pientä vihjailua siitä ettei kaveri halua lähteä viettämään iltaa missään muodossa. Ei nyt eikä koskaan ja tästähän me ollaan saatu hyvät naurut kun mies hikoilee siihen malliin joutuessaan edes pieneen tekemiseen tämän naisen kanssa. Odotan mielenkiinnolla mitä ensi viikolla tapahtuu.

Addiktioni, 06/09

Richard Devine: Aleamapper (JAP Import) (2001)

Richard Devine: AleamapperJättäessäni hyvinkin väkevästi aistien kautta esiintuodun Cautellan taakseni ja siirtyessäni neljä vuotta aiemmin julkaistun Aleamapperin vieläkin enemmän synteettisesti leijuvaan, abstraktimaisesti vääristyneeseen ja piikkimäisen terävästi tarjoiltuun tajunnanlävistäjään, en voi olla noteeraamatta tällä albumilla esitettyä impressioita siitä että Richard Devine on eräänlainen digitaalisten äänimaisemien ahkerasti uraauurtava kuvanveistäjä joka pintaa syvemmällä muokkaa, maalailee, kaivertaa sekä paloittelee erilaisia lähteitä äärimmäisyyksiin asti kunnes ne ovat hienovaraisesti kaikuva jäänne alkuperäisistä muodoistaan. Tarkoitan tuolla kuvanveistäjällä suurin piirtein samaa asiaa mitä esim. Richard D. James teki legendaarisella Selected Ambient Works II albumillaan mutta tässä tapauksessa samankaltainen vertaus ei sovi ihan yksi yhteen. Nimittäin Richard Devine puskee väistämättä kaikki aikaisemmat standardoidut kokemukset tarmokkaammin ja eteenpäin ajattelevalla tavalla vieläkin kauemmaksi totutusta jonka myötä albumin luoma immersio suorastaan sulautuu erilaisiksi vaiheiluksi läpikäyden paranoidista pistelystä kylmästi luotaavaan mekaaniseen toistoon ja silti kaiken tuon rujosti tuotetun rotaation keskeltä osataan myös onnistuneesti kääntää 180 astetta kohti sulavasti virtaavaa kauneutta josta ei haluaisi millään päästää irti. Nyt voi siis huoletta sanoa että Aleamapper ei pyri olemaan sitä peruskaavamaista musiikkia mutta tämä myöskin herättää sen kysymyksen että onko tämä enää musiikkia ja yritetäänkö tässä kenties luoda eräänlaista installaationäytettä ääntä hyväksi käyttävästä moniulotteisesta taiteesta?

Herra Devinen loihtima äänimaailma nostattaa siis onnistuneesti erilaisia tuntemuksia vai sanoisinko jopa kirkkaita ajan ja paikan synnyttäviä välähdyksiä mielessä. Tarkoitan tällä sitä että kuuntelija voidaan esim. asentaa sädehtivän kristallimetsän keskelle jossa tuntee kuinka jalkojen alla särkyy narskuvasti pieniä palasia ja taustalla on sellainen korvia hivelevä, painostava helinä valoisan metsän luomasta harmoniasta tai repäistään suorastaan elokuvamaisen otannan keskellä jossa dialogia, eleet, taustalla sointuva cue ja muista liikkeistä syntyvät taustahälinät ovat pirstoutuneena satoihin pieniin pisteisiin että tämä synnyttää intensiivisen kuuntelukokemuksen jonka aikana ollaan kuin vankina toisessa ulottuvuudessa seuraten hyvinkin epämuodostunutta tapahtumaketjua. Aleamapper on siis enimmäkseen tilantunteessa seilaava työ mutta sitten kun herra Devine päättää käynnistää harvalukuisen biittipuolensa käyntiin, albumi hakeutuu teollis-sävytteisen click-and-cut iDM:n pariin ja tuoden mukanaan jopa aistillisesti tyylikkään downtempo raidan, "Step Focus". Kuten Cautella osoitti aikoinaan minulle, Richard Devinella on erittäin hieno kyky siirtyä armottoman myrskyisästä nolla-ykkösten määrittelemässä maailmasta paratiisimaisen rauhalliseen olotilaan vaikkakin vain yhden kappaleen ajaksi ja jälleen herra Devine osaa yllättää positiivisesti tällä osa-alueella. Sisäisesti tiiviin ja hellittämättömästi kuuntelijan aisteja kääntävän käytännön jälkeen hän heittää miltei puolivahingossa perusmuhkean oloisen ambient-drone työn "Float 82" joka albumin puolessa välissä osoittautuu taas sellaiseksi unohtumattomaksi mutta tyynenrauhalliseksi hetkeksi kunnes taas lähdetään etenemään business as usual poluille.

Julkaisun tärkein aspekti taitaa olla se että Richard Devine kuulostaa täysin itseltään - edes pientä referenssi linkkiä on vaikeata luoda tällä albumilla koska mikään muu ei kuulosta Aleamapperilta. Tai toisaalta, voisihan tässä rakentaa jonkinlaista hataraa liitosta Autechren myöhäisempiä töitä kohti mutta totta puhuen Aleamapperin jälkeen myös Autechre onnistuu jotenkin kuulostamaan rahvaanomaisen kaavamaiselta ja jopa tylsältä. Kai tämä on jo viimeinkin se merkki että todellinen nerokkuus kulkee monta askelta muita edempänä. Soundillisesti Aleamapper on siis erittäin mielenkiintoinen sekoitus erilaisia raskaasti muokattuja kerroksia jotka yhdessä luovat avaruudessa pienen aukon tulevaisuuteen sillä kahdeksan vuotta julkaisun jälkeen tämä albumi ei edelleenkään kuulosta yhtään tämän päivän tuotokselta.

Pelottaa edes ajatella miltä tämä tulee kuulostamaan

Venetian Snares: Horsey Noises

Bongattu tuolta.

Hulluus, mikä ihana tekosyy

Wikipedia kertoo:

(Timo T.A.) Mikkosen ensimmäinen puoliso oli Tuire Mikkonen. Toinen puoliso on kampaaja Nina Mikkonen. Molemmat vaimot ovat avioliittojensa aikana paheksuneet voimakkaasti työssä käyviä äitejä.

Oli ihan pakko alkaa tarkistamaan faktoja tämän päivän töissä käytyjen keskustelujen osalta. Ylläoleva quote osoittaa ainakin miten hyvin Timppa on kouluttanut naisiaan kotonaan. No mut pointti tällä kertaa on se että saatiin aiheutettua itsellemme räkäiset naurut töissä kun alettiin puhumaan siitä minkälainen sekopää Nina Mikkonen todellisuudessa on. Tai kuten työkaverini teki tiukan analyysin, että "Nina Mikkonen on vielä hullumpi kuin Timo T.A. Mikkonen joten en ymmärrä lainkaan miten he ovat päätynyt yhteen" johon minä vastasin "he täydentävät toisiaansa". Eihän se muuten selitä miten näiden kahden ihmisen yhteistä kohtaloa - tässä on pakko olla taustalla se että yhden ihmisen harhat ruokkivat toista. Ja jos Nina Mikkonen yrittää olla äänitorvi kotiäitiyden puolesta, tämähän on jo miltei esimerkki tapaus siitä ettei tarvita kuin yksi täys-sekopää romuttamaan kaikki arvot kyseisestä aiheesta.

Kuten Yrjänä sen oivallisesti totesi, kannattaa miettiä vaikka eläinseksiä kun tätä videota yrittää pokerinaamalla katsoa.

  • Fuckin’ a. Ranskalainen levy-yhtiö Audiotrauma pisti nettiin ilmaisen samplerin sisältäen tavaraa heidän backcatalogistaan. Koska Myspace on tunnetusti perseestä, tässä on suora linkki tiedostoon. (01/02/09 - 0  # )

Massive Attack: Angel (Live)

Kymmenen vuoden jälkeen tämä kappale onnistuu edelleenkin olemaan hypnoottisen lumoava sekä raskas, eeppisiin mittoihin kasvava tajunnanräjäytys ja jos minulta kysytään, "Angel" on Massive Attackin hienoin saavutus. Tämä liveversio on viime vuoden Glastonburysta.