Uusi uljas kipu

Sinuakaan ei väsytä? Itse olen hereillä koska jotenkin ajatukset pyörivät taas siinä miten elämä tulee repäisemään minut sellaiselle voimalla teknologiseen pyörteeseen että hyvä jos luut pysyvät ehjinä. Edelleenkin ihmettelen miten paljon yhden ihmisen rummutus voi saada näin paljon aikaiseksi. Muiden luottamus joka tuntuu vaan kasvavan päivä päivältä että tässä jo alkaa pelkäämään että mitä jos…? Mitä jos minä paljastunkin pelkäksi virheeksi… Aina tämä samainen ajatusten oksentamien kun kutsukortti heitetään pöydälle. Pitäisi pikkuhiljaa oppimaan ottamaan lunkisti ja käsitellä eteen tulevat asiat yksi kerrallaan.

Toisaalta tiedätkö sen nakuttavan tunteen jota et pysty karistamaan mitenkään? Varsinkin kun se lepää olkapäällä sykähtelevästi viestittäen että kaikki ei ole hyvin tai jotain pahaa on tulossa. Jotenkin vuoden alusta lähtien meikäläistä on vaivannut tälläinen selittämätön tunne. En tiedä mikä se todellisuudessa on koska kaikki etsityt ja toteutetut keinot eivät saa tätä tunnetta poistettua mitenkään. Tai siis se vaimenee vähäksi aikaa kunnes palaa samalla volyymilla takaisin. Tämän johdosta piilossa pysytellyt vitutuskäyrä on onnistunut hyppäämään huippuunsa ja iskeytyi kasvoille siten että viime viikko oli suoranaista paskan läpikäymistä. Aina kun on astui tietystä ovesta sisään, jotenkin sitä vaan alkoi asennoitumaan että miten rasittava päivä on mahdollisesti tulossa koska samat virheet tulevat toistumaan vaikka kuinka on yrittänyt edesauttaa ongelman purkamisessa. Käytantö on kuitenkin osoittautunut ettei mikään tule muuttumaan. Kuitenkin tekisi mieli mennä huutamaan että korjatkaa tämä nyt perkele edes jollain tavalla siedettävään kuntoon. Ei kannata. Nyt ollaan hissukseen sillä minä tulen aikanaan saamaan oman henkisesti tyydyttävän mielihyvän kun pääsen lyömään lopullisesti luun kurkkuun.

Minun ei pitäisi edes stressaantua tästä koska minä tiedän että tässä eletään jo lopun alkua. Kuukausien päässä odottaa muutos joka ohjaa kulkemani tien tyystin toiseen suuntaan mutta toisaalta tämä hiljalleen syvempään pureutuva epävarma fiilis ei selitä sitä mitä minun alitajuntani on yrittänyt selittää viime aikoina. Niin… Viime viikko oli siis suoranainen tulva vahvasti koettujen unien suhteen. Ensimmäinen oli siitä hämmentävä että minulle tuntematon henkilö paljasti kaikille toisen minäni, minun paskanjauhantani netin maailmassa. En minä sitä mitenkään pelkää että tietyt henkilöt löytävät minut täältä. Itse olen vain lähtenyt siitä liikkeelle etten ole vaivautunut kertomaan kuin korkeintaan kolmelle, neljälle henkilölle suoraan että minä saatan tehdä jotain tällaista vapaa-ajallani. Jos joku on löytänyt minut täältä, good for you. Se on sitten sinun oma asia päättää että kerrotko sinä minulle. Toinen uni on siitä hassu että annan, näin suorasti sanottuna, oraalista mielihyvää jollekin minua vanhemmalle blondille. Ei siinä mitään, sentään heteromaisessa ympäristössä oltiin mutta sellaisen hieman wtf momentin tästä teki sen etten näe seksiunia (tai siis en muista aiemmin nähneeni). Paitsi yllättäen nyt. Väliäkös sillä. Unien suhteen koko homma huipentui muutamaa päivää myöhemmin siihen että juoksen unessani alasti (noh, oli minulla sentään joku lehti kourassa suojaamassa) ja tapahtumapaikkana on jokin massiivisen kokoinen rakennus jossa vilisee pukuhuoneita, kirjastoja, avoimia kokoushuoneistoja jossa on pukumiehet ovat sentään löysänneet kravattia pitäessään palaveria, erilaisia toimistoja ja kaiken tuon seassa itse yritän epätoivoisesti etsiä sitä oikeaa huoneistoa. Todella hämäävä ympäristö jossa suunnanvaisto oli selkeästi päälaellaan.

Vai onko tässä kaikissa vain kyse siitä että täyteen ahdettu pääkoppa alkaa viimeinkin reagoimaan kivuliaan voimakkaasti tulevaan eli minun on pakko oksentaa kaikki ulos jotta voin aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä parin vuoden aikana kertynyt lasti täytyy jollain tavalla purkaa. Ihan senkin takia ettei tarvitse olla katkera edes pienimmästä asiasta ja pääsee lopulta hymyilemään pirullisen ivallisesti kun päivät vähenevät.

Leave a Comment