• Epic fail Microsoftilta. (31/12/08 - 0  # )
  • “With an expected $50 billion in global sales this year, video games have turned into such a big business that established composers from film and television are signing on to create the sweeping scores and intricate sounds that help guide players through their missions.” (31/12/08 - 0  # )

Mac vs PC

9

Mainio lyhytanimaatio räsynukeista ja heitä jahtaavasta hirviöstä post-apokalyptisessä maailmassa. Luonut Shane Acker ja näköjään myös täysmittainen elokuvakin olisi myös tulollaan.

Addiktioni 52/08

UNKLE: End Titles… Redux (2008)

UNKLE: End Titles... ReduxUNKLE, UNKLE, UNKLE… ja miten se jää taas kaikumaan korvieni välissä. Jotenkin sitä jälleen ollaan palattu tämän orkesterin pariin ja vieläpä uuden julkaisun myötä vaikka vuosikin lähenee jo uhkaavasti loppumistaan. Viimeisen puolentoista vuoden aikana James Lavellen luotsaamalta porukalta on siis tullut hurjalla tahdilla neljä julkaisua, alkaen heidän rymisevästi elehtivällä paluu albumillaan War Stories joka onnistuneesti uudelleen laukaisi projektin uuteen suuntaan viime vuoden heinäkuussa. Kolme muuta teosta julkaistiin tämän vuoden aikana joista ensimmäisenä aloitti pienimuotoisempi sisarjulkaisu More Stories jota tähdensi kaksi erilaista myytävää painosta kahdella eri mantereella. Kuukausien jälkeen perässä asteli End Titles… Stories For Film jonka myötä UNKLE otti kokonaisvaltaisemman harppauksen musiikin ja kuvan kerronnallisuuden väliseen herkkään balanssiin ja nyt viimeisenä tarjoillaan huomattavasti tiivimmässä paketoinnissa esitelty Redux-versio tuosta jälkimmäisestä. Jos nyt oikein muistan hapuilevasti esitettyjä sanojani samaisesta julkaisusta, taisin yrittää ilmentää että End Titles… Stories For Film on yksi UNKLE:n hienoimmista saavutuksista heidän omassa discografissaan jopa jättäen taakseen legendaarisen debyytin. Siinä yhdistyivät War Storiesin hipovasti täydellisyyteen luotu hybridimäisyys koneiden ja oikeiden soitinten osalta, vokaalityöskentelyä pyrittiin myös viemään enemmän selkeämpään, yhtenäisempään muottiin ja lopuksi päälle vielä laminointiin yhteensopivasti UNKLE:n pidemmälle viety kokeilunhakuisuus klassisten jousisoitinten parissa. End Titles… Reduxia taasen voi pitää jonkin sortin remix-albumina jossa kaikki työt kuitenkin hoidetaan täysin talon sisäisesti eli samat henkilöt jotka olivat alunperin End Titles… Stories For Film kanssa tekemisissä tekevät myös tälläkin kertaa nämä tärkeät modifikaatiot. UNKLE on siis kovan haasteen edessä kun he yrittävät muunnella jo muuten erinomaisesti luokiteltua julkaisua.

James Lavelle itse kuvailee Reduxin olevan suorempi lähestymistapa elokuvamaiseen kerronnallisuuteen ja tunnelmointiin mutta tällä kertaa itse en täysin pääse sinuiksi noiden termien kanssa. Nimittäin lupailevasti koostetun “When Once It Was” intron jälkeen meikäläiseltä katoaa varsin nopeasti tämä illuusiomainen yhteys vaikka parhaimmillaan jousisoitinten virittämät nyanssit osaavat kuljettaa kuuntelijan miltei tyynen rauhallisuudesta abstraktien sointujen luomaan värähdyksiin ja harmoniaan. Tämän johdosta minä siirryn enemmälti sille kannalle että End Titles… Redux on tuntumaltaan orgaaninen ambient-julkaisu johon kuitenkin liitetään onnistuneesti häilyvästi uppoava kerros elektronisuutta sekä War Storiesta kehiteltyä ajatusmaailmaa akustisuuden kautta. Body of the work kuitenkin tehtiin tuossa End Titles… Stories For Film julkaisulla ja nyt voi huomata miten paljon liikkuvia elementtejä on leikattu sekä siirrelty mikroskooppisen tarkasti paikasta toiseen ja näin ollen seitsemän alkuperäistä teosta ovat sulautuneet enemmissä määrin biitittömään olomuotoon kuitenkin säilyttäen tunnistettavan ytimen. Tärkeässä asemassa olleet vierasvokalistit ovat myös harventuneet ja vain ainoastaan yhdessä teoksessa on enää jäljellä kokonaisvaltaisessa asemassa oleva ihmisääni mukana. Tämä jopa radikaalisen tuntuinen muutos ei kuitenkaan vähennä yhtään albumin tehoa sillä End Titles… Redux on kuitenkin hyvin pitkälti UNKLE:lta laadun tae. Kuten mainitsin, seitsemän edellisen levytyksen kappaletta saavat siis uudet kasvot samalla kun kokonaisuuteen on ynnätty kaksi täysin uutta työtä ja viimeisenä tarjoillaan UNKLE:n oma näkemys Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta eli “Trouble In Paradise (Variation On A Theme)” on otettu edelliseltä levytykseltä sellaisenaan mukaan ilman minkäänlaisia muutoksia. Totta puhuen, Reduxin alku on hieman hapuileva ja jopa laahaava yrittäessään luoda isompaa eroa edelliseen työhön mutta kuitenkin pyrkiessään rakentamaan täydellistä yhtenäisyyden väylää kahden eri maailman välillä. Vasta “24 Frames (Redux)” käynnistää tämän kauniisti soljuvan reaktion jossa keinotekoisesti ääntä luovat syntikat ja oikeat soittimet etenevät rinta rinnan yhdessä ja ohitettuaan levyn puolen välin, UNKLE pääsee viimeinkin näyttämään mihin se parhaimmillaan osaa. End Titles… Reduxin huipentuminen alkaa hahmottumaan “Heaven (Redux)” kappaleen aikana joka on myöskin alkuperäisenä versiona yksi End Titles… Stories For Film’n unohtumattomista hetkistä. Kymmenen minuuttiseksi uudelleenmuokattuna kaistanvaihtajana ja edelleenkin Gavin Clarkin persoonallisen äänen kautta tulkittuna, teos kaartuu hitaasti hiljaisuuden aalloista pulssimaisesti myötäilevään liikuttavuuteen jossa alunperin mukana ollut hento elektro-biitti astuu kuuden minuutin rajalla jälleen esiin. Perässä seuraavat “Nocturnal (Redux)” ja “Clouds (Redux)” kuulostavat hyvin paljon riisutummalta Redux muodossaan koska kumpainenkin eivät sisällä tahdissa pitelevää biittiä eikä alkuperäistä päävokalistia ollenkaan, mutta silti syntikkavetoisenakin ja erityisesti basson tahdissa ailahteleva “Clouds (Redux)” sisältävät kuitenkin sellaista magneetin kaltaista vetoa jolle ei yksinkertaisesti pysty sanomaan kielteistä vastausta. End Titles… Redux saa arvoisensa viimeistelyn “Trouble In Paradise (Variation On A Theme)” myötä ja kuten mainitsin aikaisemmin, vaikka kyseinen teos on siirretty sellaisenaan edellisestä julkaisusta, teemassa on yhä edelleenkin ne kaikki tekstuuriset elementit mitkä kiteyttävät ja onnistuneesti esiintuovat Reduxin perimmäistä tarkoitusta.

End Titles… Redux tuo parhaimmillaan UNKLE parivaljakolta esiin raikasta näkemystä luotuaan musiikkiaan kohtaan ja erityisesti jatkuvasti kehittyvässä discografiassaan tämä albumi osoittautuu yhdeksi mielenkiintoisimmista suunnan muutoksista. En kuitenkaan lähtisi edestakaisin alleviivaamaan sitä kohtaa että End Titles… Redux pyrkisi olemaan musiikillisesti mullistavaa sillä tämähän on vain yhdellä toimintamallilla toteutettu jalostus edellisestä julkaisusta. Kuitenkin julkaisu on kaikin puolin onnistunut kokeilu jättäen UNKLE:n tulevaisuuden täysin avoimeksi.

Toistaiseksi ohi

Kaksi viikkoa ei-toivottua skeidaa nielleenä voin vaan todeta että onneksi tämä on ohi. Töissä sentään oli rauhallista ja huomisesta lähtien voin huoletta alkaa viettämään neljää vapaata päivää joista yhden pystyy uhraamaan itsensä turruttamisen jälkihoitoon ja sängyn pohjalla makaamiseen samalla kun tuijotetaan TV:n kuvaruudusta DVD-elokuvia (Blade Runner FTW). Kuulostaa edelleenkin helvetin hyvältä suunnitelmalta. Muutenkin työpäiväksi tämä oli perfecto. Ei tarvinnut kertaakaan kuunnella paskaa itsensä liikaa luulevilta ihmiskunnan ylpeiltä edustajilta ja päivä ehdottomasti huipentui siihen kun hyvä ystäväni tuli halaamaan kun kiersin osastolla. Joskus toisen menettää, mutta onneksi todelliset pysyvät rinnalla.

No mut, jatkan tässä sisäisen voitelun nauttimisesta eli toisin sanoen vodkan merkeissä ja Nine Inch Nailsin “The Downward Spiral” albumin parissa. Tämä albumi on kuin luotu tällaisille päiville. Huuhdotaan vaan kaikki mahdollinen paska pois ja aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Risteys

“Meidän täytyy puhua.”

Hänen äänestä kuului kuin mitään ei olisi tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana. Minä tuijotin suoraan silmiin ja ihmettelin miten minulle tärkeä ihminen voi muuttua yhtäkkiä välinpitämättömäksi paskiaiseksi. Hänen eleensä vahvistivat että hän on kuin näyttelijä joka luo kuvitteellisen kuoren itselleen, ottaa kaiken minkä hän tahtoo muista ja käytön jälkeen heittää säälimättä nurkkaan rikottuaan sen.

Minä olin tässä vaiheessa jo sen verran ärsyyntynyt ja totaallisen kyllästynyt jatkuvasti sormella rintaan puskemiseen mutta onnistuin hallitsemaan itseni tällä kertaa ja totesin rauhallisesti:

“Kuten näet, minä olen tällä hetkellä töissä. En ehdi puhumaan. Soitan sinulle töiden jälkeen.”

Hän hyväksyi ehdotukseni ja katsoin kun hän katosi ihmismassaan.

Saavuin illalla väsyneenä kotiin, purin tavarani ja istahdin tietokoneeni eteen. Messengerissä ei ollut ketään. Sähköpostissa ei ollut mitään mielenkiintoista. Nappasin puhelimeni pöydältäni käteen ja soitin kuten olin luvannut. Ei vastausta. Soitin viidentoista minuutin jälkeen uudestaan. Edelleen soi ilman minkäänlaista vastausta. Sama juttu kolmannella ja neljännellä yrittämällä.

Mahan sisäseinämässä raapii jälleen se ikävä tunne jota en pysty mitenkään ravistamaan. Ajatukset vellovat taas siinä miten minua tullaan ohjaamaan takaisin valheellisuuden polulle. Olen liian väsynyt heijastamaan tapahtumien kokonaista kuvaa pääni sisällä ja menen iltarutiinien jälkeen suoraan nukkumaan.

Viimeiset ajatukseni pyörivät siinä miten puolitoista vuorokautta täytyy kulua kunnes saan vetää nupin turvoksiin ja viimeinkin huuhtoa tämä saasta kurkustani alas. Sen jälkeen täytyy miettiä miten otan ensimmäiset askeleet pois tästä turmiollisesta yhteydestä.

Do not click this (I warned you).

Olen katsonut tämän videon jo neljä kertaa putkeen ja en edelleenkään tiedä että onko tämä jonkin sortin parodia vaiko yrittävätkö nämä kaverukset olla ihan tosissaan. Musiikki itsessään on suurin piirtein samanlaista hengetöntä klubi-paskaa (tosin ilman tuota epätoivosta teinirääkymistä) mitä eräs kaverini kuuntelee näinä päivinä mutta kun tämän “taide pläjäyksen” ympärille lyödään kuvallinen visio… Whauh. Tämän on pakko olla vitsi.

En tiedä miksi vaivauduin postaamaan tästä mutta minun oli pakko saada tämä jotenkin systeemistäni ulos.

  • Patton Oswalt on Punisher: War Zone: “The film does not contain a hero. It does not contain an anti-hero. It contains a glowering Brit who huffs around in a bullet-proof body canister like he’s searching for the perfect toilet to unleash a ten burrito dump.” (17/12/08 - 0  # )

I would buy this shit

Pienimuotoinen surffailu youtuben värikkäässä maailmassa paljasti erinäisiä miksauksia tältä kaverilta joista tämä performanssi jäi mieleen. Jytisee ihan kivasti näin rauhallisen sunnuntain päätteeksi. Roll the drums…

Rikki

Seison vessassa nojautuen lavuaariin ja tuijottaen omaa peilikuvaa.

Kasvoiltani näkyy että olen väsynyt, turhautunut ja suorastaan pinnistelen etten löisi peiliä rikki nyrkilläni. Tämä hiljaisuus tekee tästä vieläkin pahemman asian sillä en tiedä onko vika todellisuudessa minussa vai jossain muussa.

Olen kuitenkin selkeästi muuttumassa näkymättömäksi. Kaikki kontaktimuodot langattomista viestimistä tekstien kirjoittamiseen eivät tunnu menevän perille. Kuitenkin tunnen kuinka nimeäni kutsutaan ja aina kun käännän päätäni, se on pelkkä katoava varjo.

Minä en enää jaksa tätä sanojen ylösalaisin kääntämistä jos ne ei alunperin merkitse mitään. Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää pitää kiinni omista lupauksistaan. Jos ihminen ei pysty lunastamaan omia sanomisiaan, mikä se tekee hänestä?

Tiedän vastauksen mutta en tohdi sanoa sitä ääneen. Kun rikkinäiselle ihmiselle luvataan liiankin paljon, pettymyksen tunnetta on huomattavasti raskaampi purkaa ja luottamus muihin kutistuu entisestään. Jatkuva väisteleminen vain kasvattaa kuilua ja minä en enää tiedä mikä oli totta, mikä oli puhdasta valhetta.

Minä en kerta kaikkiaan jaksa toista kertaa tätä samaa bullshittiä.