My mind is glowing

Ei helvetti mikä päivä oli eilen. Tosiaan kaikki alkoi siitä että kun viimeinkin pääsin nukkumaan edellisenä yönä. Tai noh, sitä ennen yömyöhään tuli taas juteltua puhelimessa ja kuunneltua kun toinen osapuoli läpikäy tuntojaan mm. työpaikkansa katastrofista joka vain odotti purkautumistaan ja miten huonosti asiat ovat menneet. Kun omien asioiden hoitamisen jälkeen viimeinkin pääsin peiton väliin, alkoi epämiellyttävä valveilla olo. Tarkastin tunnin välein oikealle olevaa valonlähdettä. Kello on kaksi. Kello on kolme. Kello on neljä. Kello on viisi. Vieläkään en ole saanut unen päästä kiinni ja ihmettelin että mikä minua oikein vaivaa. Ainoastaan ravasin noiden tuntien välissä juomassa ja toivoin että saisin edes vähäsen unta pallooni.

Kello kahdenksan aikaan aamulla totesin epäonnistuneesti itselleni tyyliin "fuck it" ja nousin ylös. Ehkäpä jopa tunnin nukkuneena en voinut muuta tehdä kuin alistua kohtalooni. Kävin suihkussa, pyöritin tunnin verran aamurutiineita kunnes koitin uudestaan saada edes pari tuntia unta pääni sisään. Hukkaan heitetty kaksi tuntinen sillä makasin vain sängyssä kuunnellessani tietokoneen taustahälyä eikä se johtanut mihinkään. Yhdentoista jälkeen aloin olla jo hieman vittuuntunut sillä minulla oli töíhin lähtö parin tunnin päästä ja tosiaan yhden tunnin yöunilla pitäisi pärjätä pitkä iltavuoro.

Juuri ennen töihin menoani kolusin taas energiajuoma-osastoa ja huokasin että näillä hirvittävillä litkuilla pitäisi pärjätä ilta puoli kymmeneen asti. Kauhulla odotin kun kädet alkavat tärisemään, silmät prakamaan ja mieli jumiutuu lopullisesti. Hiki virtasi, rinnassa takova pumppu hakkasi ylikierroksia ja varsinkin viimeiset kaksi tuntia oli yhtä helvetin taistelua. Meikäläisen ajatusvirta alkoi olla niin absurdi että ihmettelin että miten ihmeessä saan pidettyä kaiken kasassa. Eikä sekään auttanut että kusipäiden ennestään lauotut ja edelleenkin huonoina vitseinä toimivat murjaisut tuntuivat tässä väsyneessä olotilassa vieläkin ärsyttävimmiltä että meinasin vaan yhtäkkiä avata sanaisen arkkuni ja todeta:

Tosiaankin itsekö keksit tuon saatanan sanonnan. Ja mikä vitun ilmainen lounas? Onko se samanlainen hieno, käyttämätön sana kuten esim. maailmanrauha joka on jokaisen paremman huomisen rakentavan toivomuslistalla mutta kukaan ei ole tajunnut kertoa heille syvempää analyysia meidän lajista eli miten me ihmiset olemme toisiaan tuhoava syöpä.

Onneksi sentään onnistuin hillitsemään itseni. Minä tässä olotilassa hyppimässä muurin päälle huutamaan että minkälaisia idiootteja te monet olette olisi auttamatta tuoneet itselleni varoituksen.

Kun työpäivän päätteeksi astuin ovesta ulos, hengitin syvään viileä ilmaa samalla kun kaivoin mp3-soitinta esiin. Jotenkin ensimmäisen kerran moneen tuntiin tunsin oloni rauhallisena. Jospa ulkoilma rauhoitti ja mp3-soittimesta luukuttava Prodigyn petetylle sukupolvelle jätetty manifesti järjesti kaaottisesti törmäilevät palaset taas oikeille paikoilleen pään sisällä. En tiedä... Ainoastaan odotin että pääsisin viimeinkin kotiin ja korkkaisin jääkaapin perälle kuukausi sitten unohdetut siiderit joiden avustuksella hammeroisin mieleni siihen tilaan että saisin viimeinkin unta. Heräisinkö seuraavana aamulla ollenkaan oli vain toissijainen asia.

Leave a Comment