Addiktioni 26/08

Pawel Blaszczak & Adam Skorupa: The Witcher (Original Soundtrack) (2007)

Pawel Blaszczak & Adam Skorupa: The Witcher OSTTuli siis tuossa kuluneella viikolla hankittua tämä fantasialla vahvasti höystetty ja örkkimörkkejä tehokkaasti lahtaava roolipeli kun kerran sitä halvalla onnistuttiin tarjoamaan nenäni edessä. Ne jotka minut tietävät saattavat arvata ja myönnänkin jo heti ensimmäisenä että ostin tämän limited edition paketin suurimmaksi osaksi soundtrackin takia koska siinä vilahti sellainen nimi kuin Adam Skorupa joka ehkäpä tunnetaan parhaiten puolalaisen ambient-trance-experimental orkesterin Aural Planetin yhtenä vetäjistä. Tietenkin oli hieman kyseenalaistava mielentila jo heti ensi minuuteilta pääni sisällä eli mihinköhän tällä kertaa pistin rahani. Toisin sanoen minkälaista musiikkia tämä kaksikko tarjoaa tällä muovisella lätyllä ja onko soundtrack edes yhtään minun makuuni soveltuvaa. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen kaikki huolet olivat onneksi poissa sillä The Witcherin soundtrack onnistuu lirkuttelemaan itsensä juuri tuonne täydellisesti sopivaan rakoseen nykyisessä kuuntelutottumuksessa. Pawel Blaszczak ja Adam Skorupa ovat siis luoneet hyvin pitkälti Hollywoodin kaukaisia kukkuloita tähyävän teoksen jossa annnetaan paljon tilaa leikkisyydelle ja itsensä kehittämiselle, eikä näin ollen onneksi lähde vetämään itseään täysin siirappimaiseen kerronnallisuuteen tai muuten vaan kurttuotsaisesti tuotettuun kopiointiin jossa liukutehtaan läpi raahataan paikallaan pyörivää junnausta. Voi siis vähintäänkin sanoa että The Witcher pyrkii olemuksellaan olla monipuolinen sekä kerrokseltaan hyvin rikas – kiitos mahtipontisesti toteutetun etenemisen jossa selvästi pyritään luomaan unohdetun historian kaltaista kokemusta missä riittää kahlattavaa. Monen cuen kohdalla klassiset ja akustiset soittimet kertovat dominoivasti mutta rehellisesti mistä on kyse – rauhallisesta pikkukylän elämästä ja entisaikojen kapakkatunnelmista syrjäteiden odottavaan tunnelmaan joka muuntautuu täysimittaisiin taisteluun. Pelkän ihmisääneen lisääminen syventävät tunnelmaa useimmiten vähintäänkin riipaisevalla tavalla kuten esim. “Elaine Ettariel” jossa pääasiallisesti miesvokaali pysäyttää ja suorastaan vangitsee pienen hetken täydellisesti. Mutta kuten sanoin, kyse on monipuolisuudesta ja spektrin toisessa ääripäässä tarjoillaan “River Of Life” jonka cuessa osataan tuoda kaihoisasti esiin naisvokaalia jota lyödään yhteen vanhanajan puhallin- ja jousisoitinten täydelliseen harmoniaan. Tietenkin spektrin kokonaisuus pääsee viimeinkin täyteen loistoonsa kun orkesterin muodostamaan yhtälöön lisätään kokonainen kuoro mukaan joka viimeistään imaisee kuuntelijan tähän painostavasti puskevaan tunnelmaan. Soundtrackin parhaimmat hetket itse koen cuessa joissa alkaa adrenaliini pumppaamaan suonissa ja valmistaudutaan ottamaan miekka tupestaan esiin. Lyömäsoittimet alkavat luoda pohjaa ja toisinaan tribaalimaiseksi muuntautuvat rummutukset antavat erittäin vakuuttavaa lisäpontta jo muutenkin viulusoitinten ja torvien armottomalla temmolla hallitsevaan äänimaailmaan. Artbookia selatessä ja soundtrackia kuunnellessa oli helppo uppoutua tähän mielikuvitteellisesti rakennettuun maailmaan jossa miekka ja mieli ovat ne kaksi asiaa jotka ratkaisevat ja kun jo pelkästään upeasti soljuva musiikki houkuttelee pelaamaan tätä peliä ja täytyyhän se jossain vaiheessa kokea jotta ymmärtää missä kohtaa tietyt cuet soivat. Ongelmana on se että mistä minä kerään 80+ tuntia tämänkin kokemuksen ylläpitämiseen. No mut kuitenkin. Loppupeleissä The Witcher on jälleen yksi hieno osoitus miten kaksi 90-luvun demoscenen säveltäjää ovat muuntautuneet ammattilaisiksi ja toimii samalla erittäin vakuuttavana todistuksena siitä miten pitkälle pelien soundtrackit ovat kulkeneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Pakko kysyä…

Miten ihmisellä voi olla näin hirveä krapula? Enhän minä edes juonut niin paljon (oman mittapuun mukaan). No okei, kolme ensimmäistä paukkua meni aika pitkälti yhdellä-kahdella vetäisyllä alas mutta sen jälkeen tahti hidastui huomattavasti. Jos oikein kaivelee, loogisin syy on varmaan eilisessä työpäivässä. Kun työkaveri sairastuu ja ilmoittaa siitä viime hetkellä muille, se luo aina mielenkiintoisia tilanteita. Meikäläisellä se tarkoitti sitä että päivän työtehtävät muuttuivat lennossa heti kun astuin ovesta sisään. Ei siinä mitään, mutta sitä en odottanut minulla olisi selkä märkänä tunnin työskentelyn jälkeen ja yhdessä vaiheessa näytti vahvasti siltä ettei työskentelystä tule yhtikäs mitään.

Saa nähdä tuleeko tästäkään päivästä mitään.

XP – there’s still hope?

In a letter sent to customers this week, Microsoft senior VP Bill Veghte said the software maker will provide security patches “and other critical updates” for Windows XP until April, 2014.

» Informationweek.com

Toivottavasti lupaus pitää loppuun asti sillä Vistaan ei todellakaan olla siirtymässä ainakaan vähään aikaan. Tänäänkin kun piti omalla vapaa-ajallaan kaverin läppäriä alkaa fiksailemaan, Vista hangoitteli vastaan vähän väliä. Käyttöjärjestelmä viisaudessaan päätti mm. keskeyttää asennuksen vaikka juuri netistä haettu softa piti olla Vista yhteensopiva, ja kun viimeinkin oltiin saatu ajettua softa sisään niin eikös siinä vaiheessa Vista heittänyt käyttäjän pihalle koneesta ja buuttasi ilman minkäänlaista varoitusta tai muuten vaan kyselee tyhmiä kun yritetään ajaa normaalia päivitysrutiinia. Helvetti soikoon minkälainen muistisyöppö paska se pahimmillaan osaa olla. Voi teitä parkoja jotka joutuvat käyttämään sitä päivittäin ja vieläpä työn merkeissä.

Suunnitelma toteutunut

Verestävät silmät päässä ja huojuvin askelin etenin työpaikkani käytävillä samalla kun sippailin puolen litran Teho-juomaa. Nähdessään minut eräs kollega totesi:

Sä et haiskahda ollenkaan.

Eihän tuollaisen kommentin pysty kuin kohteliaisuutena vastaanottaa ja se samalla toimi varmistuksena että suunnitelmani toimi.

Suunnitelma tulevaan taisteluun

Katselin tuossa viikko sitten työvuorolistaa ja tuli vaan todettua itselleni vähintäänkin sarkastiseen sävyyn että sen saa mitä tilaa. Kun olin merkannut nimeni sunnuntaivuoron listaan, niin eiköhän minulle ole tarjottu juuri ne vuorot jossa tod.näk. en ole parhaimmillani. Kuten esim. juhannus. Tuleva lauantai juhannuksena tietenkin menee jossain määrin vodka-drinkkien tuijottamiseen sekä siinä ohella kaatamiseen kurkusta alas ja seuraavana päivänä pitäisi raahata itseni töihin, vieläpä hymyssä suin. Tiedän. Ajatuksena jo karmea ajatus, varsinkin tuo hymyssä suin kohta. Saa vähintäänkin mielenkiinnolla nähdä missä kunnossa olen sillä en juurikaan harrasta tätä krapulassa töihin lähtemistä. Voi perse, näin suorasti sanottuna. Hieman alkaa kaduttamaan tämä vapaaehtoisuus mutta se sentään näkyy palkassa.

Tässä on myös toinen aspekti jota halusin testata. Kun itselleni on siunaantunut hurjat kaksi päivää kesälomaa, halusin puskea itseni näinä neljänä kuukautena kesällä ja suorastaan pistää mieleni rasitukselle ja nähdä kuinka rikkinäinen olen sunnuntaivuorojen eli toisin sanoen viikonloppujen tekemisellä. Kyllähän se jo tuntuu pahimmillaan maanantaissa ja erityisesti silloin jos sille päivälle on myös isketty työpäivä. Tuossa muutama viikko sitten kun heräsin yhtenä maanantaiaamuna, pitkän työviikon jälkeen minä olin niin sekaisin päivistä ja minun piti hetken aikaa miettiä tosissaan että missä päivässä ollaan. Kun ei ole sitä normaalia sunnuntai chillailua kalenterissa, rytmi menee täysin kuralle ja saatan pahimmillaan alkaa sopertamaan outoja. Sitä on ennenkin tapahtunut.

Nyt pitäisi tosiaankin alkaa pikku hiljaa miettimään että millä ihmeellä minä saan itseni herätettyä ennen varsinaista taistelua? Pitkä suihku. Kyllä. Ehdottomasti. Rasvainen ruoka. Pakko. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Kaiken varalta energiajuomaa varastoon vaikka eihän ne todellisuudessa mitään auta. Niin ja Nine Inch Nailsin “With Teeth” mp3-soittimeen. Kyllä se tästä vielä sutviintuu.

Addiktioni 24/08

Mind Necrosis Factor: Morphogenesis (2008)

Mind Necrosis Factor: MorphogenesisRanskalainen Mind Necrosis Factor (a.k.a. Pierrick Coupé) on tuntunut pidemmän ajan sellaiselta omalta pieneltä salaisuudelta jota moni ei ole vielä löytänyt ja sen johdosta on miltei pitänyt kiinni kynsin ja hampain jotta tämä tiukasti varjeltu tieto ei pääsisi leviämään. Miltei… mutta täällä taas ollaan uuden julkaisun kynnyksellä. Selkein syy tälle melkein uhrialttari-asteelle venytetylle palvomiselle löytyy kolmen vuoden takaisesta debyytistä Entropy joka edelleenkin on omalla kohdallani yksi vaikuttavimmista teoksista tässä post-industrial-ambient-whatnot genressä mitä olen kohdannut viimeisen viiden vuoden aikana joten ymmärrettävistä syistä tämä miehen kakkos-albumi keräsi aikamoiset odotukset ylleensä. Mind Necrosis Factoryn yksi vahvimmista ominaisuuksista Entropylla on erilaisten vokaalien käyttö muodostaakseen tunnelmasta entistä tiiviimmän kokonaisuuden. Entropy on samanaikaisesti hyvinkin mystinen, ritualistisen kolkon oloinen johon äänimaisemallisesti kaiverrettiin karheasti 30-luvun vaihtoehtoinen steampunk-maailma jossa erityisesti propagandamaisesti esitetyt palopuheet ottivat ensimmäisiä askelia kohti ihmiskunnan atomiaikaa. Morphogenesis sen sijaan ottaa hyvinkin suuren pesäeron mitä tulee edelliseen työhön verrattuna ja sen johdosta tästä uudesta albumista ei löydy juuri minkäänlaista synkkyyttä edes nimeksikään. Varjoja on siellä täällä mutta ne eivät kerää minkäänlaista huomioita. Morphogenesis tuntuukin jo heti alusta lähtien huomattavasti hallitummalta työltä jossa on suoraviivaista ymmärrystä miten musiikkia lähdetään rakentamaan täysin vokaalien kautta ja tämän johdosta albumin luoma tunnelma hakeutuukin enemmälti tuonne henkisen maailman puolelle. Pääasiassa itämaiset vaikuttimet vokaaleissa luovat siis tällä albumilla vahvan tukirangan ja akustimet soittimet rakentavat varsinaisen kehyksen minkä sisällä Mind Necrosis Factor pyrkii tällä kertaa liikkumaan elektronisessa äänivirrassaan. Tämä myös välittyy albumin akilleen kantapäänä. Ensinnäkin osa näistä vokaaleista vaikuttavat jossain määrin siltä että nämä sopisivat paremmin tuonne mielensä jumiuttavaan psychill-ambient osastoon eivätkä näin ollen istu tähän kokeeellisempaan kokonaisuuteen täysin saumattomasti. Tämä luo ehkäpä liiankin herkästi odottavan tunnelman jossa pariinkin otteeseen valmistaudutaan iskemään seuraava isompi vaihde silmään joka ei tietenkään tule missään vaiheessa vastaan ja näin ollen pelkästään vokaalien varaan perustettu tuotanto alkaa selvästi kadottamaan pitkällä juoksulla myös kaaottisuuden, sattumanvaraisesti etenevän levottoman tunteen. Kun tähän vielä lisätään se että osa tällä albumilla käytetyistä hektisistä rumpu-ohjelmoinnista ja muista äänellisistä säädöistä tehtiin jo debyytillä varsin näyttävästi (kuten esim. yksi muistorikkaimmista hetkistä jossa sähkökitara alkaa yhtäkkiä kampeamaan kaiken elektronisuuden keskelle) jonka johdosta on pakko alkaa myöntämään raskain ja pettyvin mielin myös itselleni että Morphogenesiksen yritys lähentyä kohti laajaa universumia ja henkilökohtaisen henkisyyden tavoitteleminen ei pääse millään tasolla edes lähellekään debyytin synkän kerronnallisuuden muodostamaa, tiivistunnelmaista näkemyksistä tieteen, uskomuksen ja koneiden pyhässä kolminaisuudessa jossa ollaan taas ylittämässä yhtä ihmiskunnan suurimmista rajoista.

Ehkäpä kuulostin tällä kertaa liian negatiiviselta. Morphogenesis on lopullisen punnituksen jälkeen hyvä albumi jossa erityisesti “Immanencen” kiihkeästi palava tunteenpurku ja julkaisun parhaimmat hetket yhteen biisiin summaava “Senescence” antavat kuitenkin toivoa Morphogenesiksen läpikahluamiseen myös tulevaisuudessa mutta itse odotin paljon enemmän. Ja sitä paitsi, onko pelkkä “hyvä” ollut koskaan sen mitta että siihen pitäisi tyytyä täysin positiivisin mielin kun vieressä makaa edellinen mestariteos. Vieritetään tällä kertaa kaikki syyt tuon kuuluisan vaikean kakkos-albumin piikkiin joka ei onnistunut lunastamaan kaikkea mihin ensimmäinen osa pystyi.

RIP Kris Angylus (of The Angelic Process)

Olen taas elänyt jossain kiven alla kun tämä uutinen on päässyt lipsahtamaan täysin itseltäni.

Just got word a few days ago that Angelic Process mastermind KAngylus passed away around the end of April (pretty much exactly a year after the creation/release of the monumental “Weighing Souls With Sand” album). Very sad (and shocking) news indeed that took us off guard, especially considering the visionary and amazing musician this man was and how he conjured up one of the greatest triumphs in the Profound Lore catalog; namely “Weighing Souls With Sand”. Condolences to those close to him… Godspeed…

» Profound Lore Records
» Rateyourmusic.com

Muistoissa pyörii kaikki eri vaiheet – miten löysin tämän bändin keskellä joulua, kuinka he edelleenkin kuulostavat uniikilta tässä doom-metal genressä ja unohtamatta tietenkään heidän mestariteosta, “Weighing Souls With Sand”. Ei myöskään voi olla miettimättä kuinka The Angelic Processin viimeiseksi jääneen julkaisun sisältö saa tämän tragedian myötä täysin uuden merkityksen ja siinä samalla muuttuen orkesterin joutsenlauluksi. Vetää hiljaiseksi.

  • Nuke the fridge. Toimiva sananparsi jolla kuvata elokuvan huonoutta. (05/06/08 - 0  # )