Addiktioni 22/08

Blackfilm: Blackfilm (2008)

Blackfilm: BlackfilmMuistan hyvinkin selkeästi että kuuntelin jo joskus viime vuoden puolella tätä viitan alle piiloutuvaa, mysteerinoloista projektia internetin viemäristössä, toisin sanoen Myspacessa ja tämä tosiaan oli vielä silloin kun kaverilla ei ollut edes minkäänlaista levytyssopimusta. Kyllähän silloinkin selkeästi kuuli että tummaa elektronista äänivirtaa yritetään ohjailla kohti… tai noh, itseasissa silloin jäi hieman epäselväksi että mihin siinä todellisuudessa yritettiin muodostaa yhdistävää siltausta ja totta puhuen, en ollut juurikaan vakuuttunut silloisesta varhaisesta materiaalista. Mutta nyt selkeästi on toinen ääni allekirjoittaneenkin kellossa sillä Blackfilmin debyytti on löytänyt kotinsa meikäläisen levyhyllystä. Musiikillisesti Blackfilm (jonka taustalla operoivan henkilön oikeaa nimeä ei ole paljastettu) on siis ottanut jumalattoman kokoisen harppauksen ja nyt hänen tuottamastaan musiikista alkaa löytymään ihmismielen pimeän puolen tutkiskelua kuin myös surullisen haikean ja viiltävästi pistävän tunteen levittäytymistä eri genrien välisessä maastossa. Soundillisesti puhutaan siis tukevan jalansijan hallussaan pitävän trip-hopin, häivähtyvästi pintaan nousevan drum and bassin ja modernin klassisen symbioosista jossa erityisesti jousisoittimet ja piano ovat eturintamassa. Albumin aloittava “Come & See” lähteekin hyvin pitkälti Amon Tobinmaisissa tunnelmissa jota vauhdittaa samankaltainen rajoja rikkova biittivelhoilu jossa aistii kaikki lyömäsoitinten herkät kosketukset virtaavan paletin pinnassa. Kappaleiden vaihtaessaan rytmin liikettä, olomuotoa ja mielentilaa, mittasuhteet laajenevat jokaisella etapilla ja jo pelkästään tarkkaan mietityissä biittien rakenteluissa huomaa kuinka kokonaisuus liukuu vangitsevasta hetkestä toiseen. Blackfilm on myös hyvin ennakkoluuloton mitä tulee näiden eri tyylien esiintuomiseen. Mainitsin jo albumin ytimessä vallitsevan trip-hopin ja jopa linkitin yhden nimen jota voisi pitää monista vertauspisteenä tällä julkaisulla mutta hetkittäin Blackfilm osaa myös yllättää. “Five Years” on jo sinänsä abstraktisuudellaan eriskummallinen ilmentyvä tässä kokonaisuudessaan että se kuulostaa kuin tämä loputtomiin viety editointi olisi luotu Murcofin omassa testilaboratoriassa mutta silti siinä on tarpeeksi ristiviitteitä että se sopii Blackfilmin itsensä luomaan kerronnallisuuteen saumattomasti. Toinen seikka mikä tulee varsin nopeasti vastaan on se että Blackfilm pyrkii hakemaan debyytissään selkeästi vaikutteita tummanpuhuvien elokuvien saralta, oli se sitten rahisevista klassikoista tai nykypäivän hi-techin ja mielellisesti stimuloivien raitojen joukosta. Ainakin “Stalingrad” iskostuisi varsin erinomaisesti Alfred Hitchcockin kuuluisimman teoksen taustalle luodakseen vaihtoehtoista jännityksen tunnetta jatkuvasti varuillaan olevassa ilmapiirissä ja sitoakseen katsojan uudelleen kuvaruudun eteen. Jatkuvasti luovaasti kokeileva cinemaattisuus luo siis tällä julkaisulla sellaisen suoran yhteyden kuuntelijaan jonka myötä ollaan uskollisesti vastaanottavasssa tilassa ja aina kun on havaitsevinaan jotain tutunoloisia virikkeitä, aivot alkavat raksuttamaan kun yritetään itseltään kyselemällä selvittää että mistä elokuvasta tai videopelistä tuo pieni, taustalle miltei piilotettu laulunpätkä on mahdollisesti napattu. No mut, ollaan taas siinä pisteessä että kuunnellessani levyä ensimmäisen kerran lävitse sitä automaattisesti antaa pyörähtää myös seuraaville kierroksille. Ja viettäessäni hyvän aikaa tämän julkaisun parissa jossa jokainen syventyvä kuuntelukerta tuo jotain uutta aikaisempaan kokemukseen että jossakin vaiheessa sitä väistämättä yhtäkkiä tajuaa kuuntelevansa vuoden julkaisua oikeuttavaa titteliä. Kyllä, ehdottomasti.

Leave a Comment