If i survive

Ei helvetti mikä yö. Heräsin tuossa aamuyöllä viiden aikoihin siihen kun nenän kautta ei pystynyt mitenkään hengittämään. Flunssa on jyllännyt viime viikonlopusta lähtien ja siinä ohella on ollut yskä joka ei meinaa millään asettua. Tämän johdosta esim. äänenkäyttö on mitä on kun jatkuva yskiminen luo ylimääräistä painetta kurkunpäähän. No kuitenkin, siis heräsin ja minun piti alkaa niistämään. Kumpainenkin rööri oli aivan tukossa ja siinä niistäessä tietenkin alkoi raivokas yskiminen. Tuntui että keuhkot repeäisivät kun ei millään saanut vedettyä henkeä sisään. Olotila oli siis varsin tukala kun tuntui ettei tämä kohtaus meinannut millään asettua ja yhtäkkiä hapenoton keskellä huomasin kädelläni olevaa pärskiintynyttä verta. "No niin, jotain on pahasti vialla", taisi olla ensimmäinen reaktio kun näin sen veren ja samalla maistoin sen huulillani. Tunsin myös kuinka nenästä alkoi vuotamaan jotain nestettä ja kun pyyhkäisin sen kasvoiltani, huomasin että vertahan se oli. Onneksi siis vika ei siis ollut keuhkojen suunnalla vaan klassinen flunssan aikainen verenvuodatus alkoi meikäläisellä.

Tämä on siis suht.koht. normaalia itselleni. Jossakin vaiheessa sairastamaani flunssaa, nenäni alkaa vuotamaan verta joka yleensä sen merkki että flunssa ei enää kauan rimpuile kehossani. Ollessani vessan lattialla polvillani ja päätä kallistaen niistäessäni suoraan lavuaariin, tunsin kuinka lämmin veri virtasi ja sekoittui siinä ohella räkään sekä hanasta kulkevaan viileään veteen. Jotenkin tuo hetki oli niin primitiivinen olotila jossa väsynyt mieli rimpuili viimeinkin heräämään sekä suussa maistuva veri muistutti miten haavoittuvainen ihminen voi olla. Katsoessani peiliin yhdessä vaiheessa, en voinut olla hymyilemättä kun näin että verta täynnä oleva kasvoni näytti siltä kuin olisi käynyt läpi jonkun taistelun ja palasin siitä voittajana. Varsinkin veri hampaissani loi sellaisen groteskin kuvan joka toisti varsin selkeästi - "a fucking lunatic and you know it".

Aamulla uudestaan herätessäni en voinut olla vilkaisematta vessaa. Lavuaari näytti siltä kuin joku olisi muutamaa tuntia aiemmin hakattu henkihieveriin ja sen johdosta verta oli kaikkialla. Peilissä, laatoituksissa ja vessan viereinen roskakori näyttäisi päällisin puolin sisältävän verisiä papereita. Onneksi on pari päivää vapaata. Voi ihan rauhassa levätä ja keskittyä esim. tuohon MacGyver season 5 boxiin. Ja sitten alkaakin tappotahti töissä. Pari seuraavaa viikonloppua menee täysin työn merkeissä joten ei hirveästi kannata suunnitella menoja. Niin... "So what if I survive, and live to tell the truth?"

Leave a Comment