TNA Lockdown 2008

En tiedä oliko taas enemmän vika meikäläisessä vai TNA'n buukkaajissa kun tämä PPV ei tarjonnut juurikaan mitään mullistavaa. Main event oli suuria odotuksia täynnä jotka onnistuttiin lunastamaan jossain määrin mutta muuten Lockdown kärsi aika pitkälti kuukausia kestäneiden feudien jauhamisesta yhdeksi vaikeaksi nieltäväksi klöntiksi ja jopa jonkinlaisesta ilmeettymyydestä vaikka TNA'n hypetyskone on rummuttanut taas täydellä tahdilla ja mainostanut tätä vaarallisimmaksi PPV'ksi heidän ohjelmistossa.

Kaksi uuden tyyppistä matsia "Queen Of The Cage" sekä varsinkin "Cuff In The Cage" onnistui ainoastaan herättämään sen ajatuksen että onko TNA'n aivoriihella kuivempi kausi meneillään kun pitää ottaa varaston uumenista vähäpätöisimmätkin ideat esille sillä ne ovat parempia kuin tarjota "eioota"? Siis oikeasti? Vastustajat kiinnitetään yksitellen käsiraudoista häkin seinämään kunnes on voittajatiimi jäljellä? Tällainen PPV tietenkin estää joidenkin matsien toteuttamisen mutta ei se kuitenkaan tarkoita että tilalle kannattaisi tuoda tällaista väärää viestiä välittävää sontaa. "Cuff In The Cage" ainakin osoitti että tämä on buukkauksen kannalta selkeästi väärä tapa laittaa esim. TNA'n tag teamin kerma tähän matsiin jotka joutuvat periaatteessa jobbaamaan yhden suuren asian puolesta ja sehän on tietenkin Eric Youngin uusi alter-ego.

Wrestling yhteisönä on joskus helvetin julma jyrsintäkone. Kun katsoo esim. Kip ja BG Jamesia - miehet olivat jälleen yhdessä vaiheessa kaikkien huulilla kun he shoottasivat täysillä kohti WWE'tä VKM'n monikerin kautta ja kun se ei sitten tuottanutkaan juurikaan minkäänlaista tulosta, fanit kääntyivät täysin heitä vastaan ja huudahtavat aikaisemman ryhmänsä hylkiöiksi. Vaikka myönnänkin että viikkojen aikana Impacteissa pyörineet henkilökohtaiset näkemyksensä mm. omasta persoonastaan, urastaan ja työetiikastaan olivat jokseenkin valaisevia, silti tälle PPV'lle buukattu matsi oli jälleen sen verran tylsä hetki että tässä itse meinasin livetä kohti nurkkaa kuorintaveitsen kera. Voitte vaan kuvitella mitä olisin tehnyt itselleni. Itsekin alan olla väsynyt näihin kahteen henkilöön sillä he eivät tarjoa mitään uutta pöydälle. Matsikin oli jälleen sellainen liialti ennakkoon arvattavissa sekä vasemmalla kädellä hutaistu has-been mittelö että alkaa tosiaankin hieman säälittämään näitä kahta ja sitä mitä tulevaisuus tod.näk. heille tuo.

Booker T & Sharmell vs. Robert Roode & Payton Banks. Booker T'n ja Robert Rooden feudista. Hyvän asian kannallahan tässä periaatteessa edelleenkin ollaan. Booker T veteraanina on luomassa nostetta Rooden uralle mutta itselläni on ollut suuria vaikeuksia seurata näiden kahden välistä yhteenottoja. Eikä tämäkään... kuudes, seitsemäs, vai kuinka mones... kohtaaminen ollut helpoimmasta päästä. En tiedä... Jotenkin turruttavaa katsella tätä feudia kun edelleenkään ei näy minkäänlaista valoa tunnelin päässä ja sen johdosta lopullista vapautta.

Lethal Lockdown - Team Cage vs. Team Tomko. Lukuunottamatta matsin alkuasetelmia sekä paria spottia, vuoden välein järjestettävän Lockdownin toinen main event eli Lethal Lockdown vajoaa siihen samankaltaisesti toteutettuun kymmenen miehen tag team matsiin. Joskus kokonaisuus onnistutaan rakentamaan paremmin ja mutta useimmiten se luisuu huonommalle puolelle kun mitä enemmän henkilöitä sulloutuu tuon kehän sisälle leikkimään. Häkki tuo siis varsin nopeasti ne huonot puolet tästä matsista ja yksi selkeimmistä vioista on se että six side of steel ei oikein sovellu kymmenelle miehelle, varsinkin kun siihen lyödään vuotava katto päälle. Spotit tarjoillaan oikeissa kohdissa näyttävästi mutta muuten tämä aina kaatuu liialti sekavaksi rymistelyksi.

Sitten ne hyvät puolet tässä PPV'ssä. X-Scape match eli PPV'n aloitus ei juurikaan jättänyt mitään hampaankoloon. Spotteja tarjoiltiin runsaasti - mm. muutenkin häkkimatsien parissa viihtynyt sekä korkeutta vaatien spottien erikoismies eli Christopher Daniels a.k.a. Curry Man oli jälleen avainasemassa kun tarvittiin hullunrohkea kaveri tuonne häkin reunalle pyöriskelemään kuin ryssä Anttilassa ja muutenkin X-divisioona näytti positiivisesti jatkoa olomassaololleen kun esim. tuoreella tavalla tuotiin uutta ilmettä vanhoihin liikkeisiin kuten hurricana. Tosin tähänkin matsin oli iskostunut se pieni "mutta" eli jotenkin tästäkin matsista katosi hohto kun voiton sai myös pakenemalla oven kautta. Tosin sekin onnistuttiin paikkailemaan aika pitkälti x-divisioona tyyliin.

ODB & Gail Kim vs. Awesome Kong & Raisha Saeed. ODB'n ja Gail Kimin yhteinen missio Awesome Kongia vastaan sekä hänen hallussapitämään titteliin jatkuu siis edelleenkin ja nyt feudi on edennyt niinkin pitkälle että Awesome Kongin äänitorvena toimiva Raisha Saeed liitettiin tähän yhtälöön käsiä likaavalla tavalla. Kuten taisin viime vuoden puolella mainita, tämä six side of steel tuo ainakin naisten mittelöihin sellaisen fyysisen elementin ja sen johdosta useimmiten matseista kaipaamaa lisäpontta. Raisha Saeed oli matsia edeltävinä hetkinä vielä täysinäinen kysymysmerkki, mutta onneksi itse matsin tiimellyksesä ei tarvinnut miettiä että hän olisi heikoin lenkki tässä kokonaisuudessa.

TNA World Heavyweight Championship - Kurt Angle (c) vs. Samoa Joe. Tuossa promoa katsellessa eo voinut olla huomaamatta että Angle on sellaisessa "this is all business" tyyppisessä mielentilassa. Miltei silmiä räpäyttämättä mies kertoi kylmän viileästi miten hän aikoisi hoitaa Joen päiviltä pois ja tämä lisäsi erinomaisesti sitä tunnelmaa että nyt kyseessä on all or nothing matsi. Miehen ura vastaan titteli - jos Samoa Joe häviäisi, hänen uransa olisi ohi. Tosin itse matsista en ollut täysin vakuuttunut. Tällainen fyysisempi ja huomattamasti enemmän lähietäisyydessä etenevä eli hyvin pitkälti MMA'n tyylinen kamppailu ei täysin ollut minun makuuni. Onhan Angle jo heti WWE'n lähtönsä aikoihin louskuttanut leukaansa sen suhteen että hän haluaisia astua MMA-maailmaan mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Onko miehellä sitten rahkeita ja edes potenttiaalia tuon tyylin lajissa, siitä en edes lähde arvailemaan vaikka tämä matsi periaatteessa oli pienimuotoinen avoin kutsu eri promootioiden pyörittäjille. Noh, kuitenkin... matsi siis kärsi wrestling liikkeiden karsimisesta ja muutenkin kokonaisuudesta uupui sellainen ilmavuus. Toki olihan tämä verrattuna heidän aikaisempaan neljään matsiin huomattavasti erilaisempi yhteenotto ja siitä täytyy edes antaa propsit että he halusivat hieman uudistaa ja kiillottaa heidän feudia. Niin ja Samoa Joesta siis kruunattiin TNA'n World Heavyweight vyön hallussapitäjä. Vihdoinkin. Tätä on odoteltu jo hyvän tovi ja mies on selkeästi tälläkin hetkellä TNA'n eturintamassa kulkeva tiennäyttäjä että on tosiaankin mielenkiintoista seurata kuinka korkealle miehen ura tällä kertaa nousee ja miten korkealle hän pystyy nostamaan rimaa.

Leave a Comment