Addiktioni, 10/08

Enduser: Left (2008)

Enduser: LeftEnköhän minä ole jo monta monituista kertaa vuodattanut sitä samaa asiaa että Lynn Standafer (a.k.a. Enduser) edustaa minulle monipuolisuutta tässä sisäänpäin lämmitetyssä genressä nimeltään drum and bass. Sanon sen vielä kerran. Joko hän heittää korvien eteen vauhdinhurmoisella breakcorella maustettua drum and bassia tai breakbeat maailmasta lainaavaa trip-hoppia, mies tekee parhaimpina päivinä vakuuttaavaa työtä. Julkaisut kuten Reduced Phat 2% -split Edgeyn ja Subsektorin kanssa, Calling The Vultures, The End ja Pushing Back ovat täydelliset esimerkit miehen eri lähteistä vaikutteita saatua panostusta tässä modernin elektronisen musiikin otannassa. Muutenkin Enduserin jatkuva kokeilunhakuisuus erinäisten soittimien avulla on paikoitellen ihailtavaa kuunneltavaa - edellisellä Pushing Back julkaisulla oli sähkökitara valjastettu onnistuneesti yhden kappaleen päättymättömäksi draiviksi, Calling The Vultures sisälsi paljon tunnelmaa virittävää ja värittävää pianoa, ja nyt tällä uusimmalla Left albumilla tuodaan esiin keuhkojen kautta ammennettua huilua. Tosin nyt jonkinlaisen kieron logiikan puristamana tuntuu että ollaan jouduttu Steve Roachin kaltaiseen itseään pettävään ja hitaasti uppottavaan pyörteeseen jossa kaiken lisäksi tehtäisiin remiksiä kyseiselle artistille. Jokin tässä pienessä mutta selkeällä tavalla albumissa erottuvassa ambient-trip-hop-tribal massassa siis ei vaan leikkaa puhtaasti vaan jumittaa pyörivää ratasta vaikeasti ja sen varsinaisesti huomaa "Black Lightin" aikana joka kuulostaa liian heppoisesti kyhätyltä kokonaisuudelta jonka palaset eivät millään meinaa loksahtaa paikoilleen vaikka elementit tuntuisi olevan mitoitettu oikein. Sen sijaan Mick Harris'n matalalta luontaava pseudonyymi eli Scornin tekemä remiksaus samaisesta kappaleesta puskee kaiuttimista lävitse kuin nosturin päässä heiluva rautapallo. Muhkea, muriseva basso siis tekee näyttävästi tuhoaan ja remiksin järkkymättömän luonteen takia luulisi irroittavan paikatkin hampaista kunnon vehkeiden kautta kuunneltuna. Left on siis kokonaisuudeltaan jatkuvaa virtaavaa aallokkoa johon ei mielellään lähtisi kahlaamaan kylmällä ilmalla - sen sijaan albumilla suorempaa linjaa edustavat ja eteenpäin puskevat drum and bass tuotokset ovat taas laadun tae tämän albumin tuotannossa mutta kuitenkin vain siihen pisteeseen että Enduser onnistuneesti rynkyttää taas omintakeisilla biiteillään eikä pyri innovatiivisesti luotuun materiaaliin. Tällä kertaa tämä suorempi linja on kuitenkin kuin majakka kaaoksen keskellä joka valaisee tasaisella pyyhkinnällä. Välillä valo paljastaa parhaimmat hetkensä albumilla kuten esim. "Perfection / Stillness" joka tuo esiin miehen erinomaista kykyä tuottaa melodiallisesti huumaavia cocktaileja joista mieli humaltuu juuri sopivasti.

Rambo

RamboOhjaus: Sylvester Stallone
Käsikirjoitus: Art Monterastelli, Sylvester Stallone
IMDB: Rambo (2008)

Vuoden 2000 jälkeinen Rambo elelee rauhallista ja yksinkertaista elämää Thaimaan viidakossa jossa hän toimii mm. jokilaivan kuljettajana. Kaukana ovat ajat jolloin John Rambo oli yhden miehen pysäyttämätön tappokone tai edes tavallinen ihminen jonka muistoissa oli vielä tuoreena sodan kauheudet ja miten hän joutui tahtomattaan uudestaan läpikäymään kokemansa kun itsestään liikaa luulevat lainpuolustajat ylittivät selkeästi rajansa. Reaganin ajan tahtomaton sankari, John Rambo on vaihtanut kuolemaa tuottavat aseensa pihteihin ja vasaraan jolla hän takoo raudasta työkaluja ja varaosia jotka auttavat pärjäämään tuolla kosteassa viidakossa. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Burmaan pyrkivät ihmisoikeuksia puolustavat lähetyssaarnaajat pyytävät että John Rambo salakuljettaisi heidät joen kautta Burmassa riehuvaan sisällissotaan. Sodan luonteen tietäen, Rambo ensiksi kieltäytyy auttamasta koska väkivaltaan ei voi kuin vastata väkivallalla. Perspektiiviä lisäävän suostuttelun jälkeen Rambo kuitenkin lopulta myöntyy pyyntöön ja hän kuljettaa tämän ryhmän päämääräänsä. Kahden viikon kuluttua hän saa kuulla eräältä pastorilta että heistä ei ole kuulunut kymmeneen päivään yhtikäs mitään ja sen tähden pastori haluaisia että Rambo kuljettaisi ryhmän palkkasotureita samaan paikkaan minne hän oli jättänyt nämä hyväntekijät. Ja siitä se alkaa... "You know what you are, what you're made of. War is in your blood. When you're pushed, killing's as easy as breathing."

Mikä tästä teki vaikuttavan elokuvan oli se että Rambo ei saarnannut. Sota on aina järjetön ja sitä on turha edes alkaa esittämään missään muodossa positiivisena. Sen johdosta tämä neljäs Rambo elokuva on raa'alla ja jopa karmaisevalla tavalla äärimmäisyyksiin vedetty realistinen kuvaus sodasta ja sen mentaalisesta tilasta. Ai siis kuinka äärimmäisyyksiin? AK-47 tuntuu tämän elokuvan jälkeen tehottomalta hernepyssyltä. Kun ihmistä ammutaan .50 kaliiberin omaavalla aseella, se ei todellakaan jätä pientä sisääntuloreikää kehoon vaan luoti tempaisee ihmisen mukaansa kun se etenee kehon lävitse kuin ilmaa tai kun vastustajaa ammutaan päähän, siitä ei jää mitään tunnistettavaa jäljelle. Onhan tämä jo miltei perverssimäistä ylistystä väkivallalle mutta tarina onnistui kuitenkin pitämään tämän kaiken kasassa. Siihen se summautuukin erinomaisesti - tässä on yksinkertainen tarina joka herättelee uskoa edes johonkin pieneen asiaan sekä samalla heijastaa Burmassa tai siis Myarmanissa tapahtumia vääryyksiä ja miten John Rambo vedetään tuonne sisällissodan konfliktiin kuin se sisältäisi uuden päämäärän elämässään. Kun kestona on sopivan pyöreät 90 minuuttia joka tosiaankaan ei ole liian pitkä, John Rambo näyttää jälleen kerran vakuuttavasti mihin hänet on koulutettu ja missä ammatissa hän on miltei täydellinen.

Kaupanteko on se joka kannattaa

30 Days Of Night promo

Kun kerran meikäläistä halutaan pompotella paskanjauhannalla ja kyvyttömyydellä hoitaa asioita, on ehkäpä parempi että hoidan itse homman kotiin. Niin... Tuossa taannoin sain siis promo-version yhdestä levystä vaikka luulin saavani myynti-version. Eli kyseessä on 30 Days Of Nightin soundtrack ja voisinpa pistää tämän ylimääräisen levyn vaikka myyntiin blogin kautta. CD itsessään on NM (near mint) ja sitten tuleekin ne negatiiviset puolet. Vaikka julkaisu onkin samanlainen digipak (+ pahvinen slipcase) kuin kaupassa myytävä versio, CD:ssä ja digipakissa on tarrat jotka ilmoittavat promon luonteesta jota ei saisi myydä. Sen lisäksi digipakin sivuosassa on pieni reikä jonka joku runkkari on vääntänyt omalle meisselillään jotta tätä ei missään nimessä voi myydä retailina. Kansipaperikin löytyy joka on onneksi täysin koskematon joten varovaisesti arvioituna voisin antaa NM- kuntoluokituksen digipakille.

Jos jotakuta kiinnostaa, Tampereen suunnalta saisi tämän levyn melkein puoli-ilmaiseksi. Pistä tarjous gmailiin (eskolaah on meikäläisen osoite) tai tuon contact linkin kautta oikeassa reunassa ja jutellaan lisää.

More Bitcrush on the way…

Kuten sanoin, Bitcrushin "Epilogue In Waves" ei oikein vastannut odotuksiini, mutta luettuani herra Cadoon omaa nettisaittia, lisää materiaalia olisi tulossa jossa aggressiivisuus on enemmän läsnä. Nice.

The next scheduled release will be The Signal Flare EP. This EP is comprised of 4 dense and more agressive tracks than Epilogue In Waves. It will be available only via n5MD's download shop and other fine download retailers such as iTunes and Emusic. This EP is planned for sometime late summer and may shed some light on the direction of the next Bitcrush full-length.

Uuuhh... Eikä siinä vielä kaikki.

Also scheduled for this year is the re-mastered CD release of the Shimmer And Fade EP. The CD will not only feature remastered versions of the tracks from the EP but will also include 4 unreleased tracks, one of which will be the never before heard original version of "The Missing" plus the rare internet track "When Swallowing Becomes Difficult".

  • Kas, Trent Reznor tarjoilee uutta Nine Inch Nails levyä, Ghosts I-IV, ja tietenkin samalla antaen eri vaihtoehtoja kuluttajalle. (03/03/08 - 0  # )
  • Jori Hulkkonen and his experimental piece for 10 Roland 303’s “So Run The Tears Like Wine“. (02/03/08 - 0  # )

Addiktioni, 09/08 – Part 2

Bitcrush: Epilogue In Waves (2008)

Bitcrush: Epilogue In WavesJos nyt oikein muistan, 'miten täydellisyyttä voi parantaa' taisi olla se kysymys jonka äärelle jäin In Distance albumin myötä. Edesmenneen Gridlockin toinen osapuoli sekä oman n5MD levy-yhtiönsä pyörittäjä, Mike Cadoo julkaisi tällä viikolla kolmannen albuminsa Bitcrush aliaksen kautta ja toivottavasti tuohon uudelleenlämmitettyyn pohdintaan saadaan jonkinmoinen vastaus matkan varrella. Musiikillisesti ja äänimaisemallisesti puhuen Epilogue In Waves ei juurikaan eroa kahden vuoden takaisesta In Distance albumista. Edelleenkin kyse on juuritasolla vain yhdestä miehestä ja hänen kaapin perältä löytämästään sähkökitarastaan johon yhdistellään elektronisia ääriviivoja ja piirteitä luodakseen tunneskaalaltaan myönteisesti liikuttavan ja eheästi rakennetun yhtenäisyyden mutta ne pienet, sanoisinko jopa vähäeleiset muutokset jotka heijastuvat suurempina värähtelyinä levyllä tekevät tästä Epilogue In Waves albumista omanlaisen kokemuksen. Kun näitä ambientmaisia värähdyksiä koetaan aisteilla ja tutkitaan tarkemmin mikroskoopin lävitse, eroavaisuuksia alkaa löytymään. Nyt liikutaan enemmän tuolla helpommin omaksuttavan melodisuuden sekä pehmeiden, tunnelmaisten tekstuurien saralla mutta kuitenkaan unohtamatta sitä yhtä elementtiä mikä pisti ja yhä edelleenkin pistää oikealla hetkellä allekirjoittaneen huulen väpättämään ja mielen kiljumaan riemusta kun sen ensimmäisen kerran tuntee lähestyvän. Kuten In Distance albumilla, Epilogue In Waves tuo jälleen onnistuneesti eturintamaan indiemäistä rock-tulkintaa ja sanoisinko jopa pidemmälle vietyä äänivallimaista shoegaze otantaa muiden oikeiden instrumenttien kera mutta kuitenkin huomattavasti riisutummalla mittakaavalla. Ehkäpä sen johdosta eräs toinen seikka mikä tällä julkaisulla suorastaan huokuu läpi on aavan meren kaltainen rauhallisuus. Kuin herra Cadoo olisi hakenut jonkinsortin sisäistä rauhaa omasta sävellyskynästään sekä epäilemättä myös itsestään ja sen myötä Epilogue In Waves etenee vaistomaissti kohti päämääränsä ja laajenee ympäriinsä miltei spontaanisesti eikä näin ollen jää pyörimään paikoilleen. Tämä itseään syöttävä harmonisuus näkyy ja kuuluu miltei kaikessa. Jopa yhä mukana sinnittelevät vai sanoisinko viimeisetkin iDM-johdannaiset perkussiot ovat vain välttämättömiä tällä albumilla ja tämä tekeekin Epilogue In Wavesin kokonaisuudesta vieläkin enemmän riisutumman oloisen. Epilogue In Waves on luonnollisesti kehittyvä jonka tiivistyminen ja varsinaisen huipentuminen syntyy kymmenen minuuttisen "Pearl" kappaleen aikana jossa läpikäydään kaikki albumin aikana koetut vaiheet yhteen siistiin pakettiin käärittynä ja siinä ohella koetaan viimeinkin paikan sekä ajantajun hidastumiset.

Palataanpa siihen itseäni askarruttavaan kysymykseen. Niin... En tiedä. Ikävä kyllä, täytyy vaan todeta itselleni että tällä kertaa en saanut kaipaamaani vastausta mistään suunnasta. Vaikka Epilogue In Waves onkin erinomaisesti tuotettu ja selkeä jatkumo miehen edelliselle työlle joka onnistuneesti polkaisi uudelleen käyntiin herra Cadoon uran muusikkona - loppupeleissä mikä tästä tekee heikomman työn verrattuna kaksi vuotta sitten julkaistuun In Distance albumiin, on sen kokonaisuudesta puuttuva väkevä draivi ja jopa eeppisesti luotaava atmosfääri joka teki hänen edelliseltä albumista niin muistorikkaan. Next time Mike, crank up the volume and push your limits.