Addiktioni, 13/08

Kelly Bailey: Half-Life 2: Episode Two (Original Soundtrack) (2007)

Kelly Bailey: Half-Life 2: Episode Two OSTAlunperin Half-Life 2: Episode Two soundtrack CD oli ainoastaan saatavilla Venäjän markkinoilla ja silloinkin piti tilata Valven tekemän mammuttimainen The Orange Box ennakkoon jotta sai tämän musiikki CD:n omakseen. Joten ymmärrettävistä syistä itse julkaisu on sen verran harvinaislaatuinen tapaus että jos saa edes pienenkin tilaisuuden sen hankkimiseen, siihen tartutaan ilman minkäänlaista nykyisen tilanteen arvioimista vaikka lompakosta joudutaankin pulittamaan aimon summan saadakseen sen kokoelmaansa. Mutta jälkikäteen on yleensä helppo irvistäen hymyillä sillä CD on tosiaankin kaiken sen vaivan arvoinen ja onkin aina miltei vapauttavaa kuulla kun ensimmäiset ilmavasti ja ryhdikkäästi soitetut nuotit iskeytyvät kuulokkeista korviin ja sieltä kimpoillen takaraivon seinämään. Huolimatta nimestä, CD myös sisältää Episode One'n soundtrackin joten 52 minuuttiin mahtuu jälleen paljon ja samalla hyvinkin erilaisia tunteita uudelleen herättäviä vaikutuksia.

Osa Episode One'n cuesta on selkeästi huomattavasti synkemmällä mielentilalla eteneviä kuin mitkään muut tilanteet tässä koko pelisarjassa - jopa turisteja syövä zombiekaupunki Ravenholm vetää lyhyemmän tikun tässä vertailussa kun pyritään mittaamaan kuinka pitkälle tätä jatkuvasti itseään syöttävää klaustrofobisen sekavaa olotilaa pystyy todellisuudessa kasvattamaan. Kiitos Episode One'n pimeyden paksun verhon takana etenevän luonteen takia, musiikissa myös kurkistaa sellainen kiivaan luonteen omaava industrialmainen mutaatio joka ahmien syö kaiken valon ja kolistelee käytävillä vain sen merkiksi että se lähestyy tietäen missä olet. Kirskuvasti esiintuodut kitarat, hakkaavasti taotut perkussiot sekä siihen ynnätyt raskaasti vaeltelevat puhallinsoittimet värittävät tätä omalaatuista tunnelmaa siihen pisteeseen että kuuntelijallakin alkaa olla hieman epämiellyttävästi painostava olo. Mutta siirrytäänpäs täysin toisenlaiseen fiilikseen eli aavasti leviävään tunnelmaan. Soundtrackin ambientmaiset työt todistavat jälleen miten pitkälle ollaan kuljettu kolmen vuoden takaisesta toisesta päänavauksesta - esim. "Infraradiant" suorastaan hehkuu kuumana elektronien irtautumista josta myös tulee helposti mieleen Pan Sonicin massiviinen työ "Säteily" mutta kuitenkin huomattavasti rikkaammin viimeisteltynä ja tietenkin kompaktina neljän ja puolen minuutin versiona. Herra Bailey on myös valjastanut dark ambientin ääreltä paljon referenssipisteita joista ainakin "Shu'ulathoi", "Decay Mode", "Dark Interval" ja "Inhuman Frequency" jatkavat soundtrackilla tuota raskasmielisesti rakennetun polun kulkemista.

Mutta vasta Episode Two'n myötä Kelly Bailey vie koko HL2:n soundtrack konseptin täysin uudelle tasolle jossa luonnollisuutta tuodaan astettain kasvavalla tavalla esiin ja sen myötä luo vahvemman tunnesiden pelaajan ja pelikokemuksen välille. Musiikki on siis alkuperäiseen emopeliin verrattuna edelleenkin paikoitellen adrenaalitäytteistä runttausta jonka myötä on kuitenkin pyritty selkeästi siirtymään enemmälti pois elektronisesta tuotannosta tuonne oikeilla instrumenteilla toteutettuun rockmaiseen työstötapaan. Kyllähän tällä soundtrackilla edelleenkin roikkuu liukkaasti vaihtuva biittipatteristo joka muistuttaa siitä että masiivisesti nivusiin potkivalla perkussioilla on yhä arvokasta käyttöä tämän päivän tarinankerronnassa - "Last Legs", "Self Destruction" sekä "Sector Sweep" tuovat sen erinomaisesti kuuluviin mutta täysvaltainen rockteos "Vortal Combat" on yksinään soundtrackin avaavana cuena yksi hienoimmista aloituksista julkaisujen historiassa ja samalla kertoen ettei elektronisuutta välttämättä kaivata kaikissa tilanteissa. "Hunting Party" on toinen selkeä kohokohta soundtrackilla jossa tanakasti käyntiin lähtevä särisevä shoegaze äänivalli joka lähtee kitarasta, hurisee ja pörisee aaltomaisesti sen merkiksi että viimeinen käyttöpäivä on vasta vuosien päässä ja samalla viestittää kuuntelijalle: "it's time to kick some major ass". Kai minä tällä taas epämääräisellä jorinallani yritän kertoa että loppupeleissa Episode One ja Two edustavat onnistuneesti musiikillisesti muutoksen tuulia ja koska kitaroita on adaptoitu vieläkin enemmän mukaan, se tuo selkeää lisäpontta myös siihen miten tarinaa tuodaan esiin visuaalisesti. Yksinkertaisuudessa yritän siis sanoa että kyllä - Half-Life 2: Episode Two soundtrack on ehdottomasti herra Baileyn parasta antia ja kun muistissa on edelleenkin alkuperäisen Half-Life 2:n musiikit joka vuoristoratamaisella liikehdinnällään loi yhden värikkäimmistä tapauksista elektronisesti luodun pelimusiikin saralla - se on jo paljon sanottu tästä tuoreemmasta julkaisusta.

Leave a Comment