Addiktioni, 37/2007 (Pt.2)

Rabbit Junk: Rabbit Junk (Reissue) (2007) / REframe (Reissue) (2007)

Rabbit Junk: REframe (Reissue) (2007)Näyttäisi siltä että kolmen vuoden jälkeen ex-The Shizit yhtyeen huutavan osapuolen eli JP Andersonin soolo-projekti alkaisi tuottamaan jonkinlaista tulosta. Miehellä on rahallisesti tuottava sopimus takataskussaan amerikkalaisen Full Effect Recordsin kanssa ja ensimmäinen asia mitä tästä yhteistyön tuloksesta syntyy se että kyseinen levy-yhtiö on juuri nyt tässä kuussa uudelleenjulkaissut sekä siinä samalla remasteroinut hänen aiemmat itsejulkaistut Rabbit Junk albumit ja herra Andersonin vielä julkaisematon kolmas albumi odottaa vielä tuloaan joka tosin pitäisi ilmestyä tämän vuoden puolella. Täytyy nostaa hattua tälle menestykselle sillä JP Anderson on ollut jo pidemmän aikaa yksi tiiviisti seuraamistani musiikintekijöistä jolle soisi kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn ja julkisuuden. Mut' siirrytäänpäs näihin juuri uudelleenjulkaistuihin albumeihin. Tuoreempi näistä kahdesta eli alunperin viime vuonna julkaistu REframe on yhä edelleenkin tuhdilla kitarasoundeilla ja räiskyvien tuplabasarien sekä vaihtuvien biittipatteriston avustuksella loistavaa tavaraa ja olen pretty much kaikki sanottavani laukonut tästä albumista eikä minulla ei ole enää juuri mitään lisättävää koska tämä uudelleenmasteroitu versio ei eroa niin radikaalisesti viime vuoden versiosta. Mutta kaksi vuotta aikaseimmin julkaistu ja nyt vihdoinkin arvoisensa kohtelun saanut Rabbit Junkin debyytti on sen sijaan yllätyksiä täynnä. Jo heti albumin käynnistävä "Orange Laces" on adrenaliinia pumppaava kokemus vaikka tämä on kolmen vuoden aikana käynyt playlistillä ties kuinka monta kertaa. JP:n vihainen testamentti teennäisyydelle, pinnallisuudelle ja samojen ajatuksien kanssa massassa vellovia ihmisiä vastaan saa jälleen uutta pontta alleensa, varsinkin kun keuhkojen pohjasta ammennettu "fuck you, i survived" karjaisu iskeytyi ensimmäisen kerran korvista sisään tuoden samalla tutunoloisen amen breakin ja voimakkaasti särisevän kitara riffin perässään. Yhtäkkiä löydän itseni siitä tilanteesta että en osannut edes aavistaa miten paljon voi innostua vanhemmasta, aiemmin puhkikulutetusta julkaisusta - siis herranen aika että tämä selftitled sitten kuulostaa hyvältä! Yksi selkeimmistä kritiikeistäni alkuperäisen albumin suhteen oli että se kuulosti paikoitellen liian tunkkaiselta eli toisin sanoen albumia vaivasi demomainen soundi joka nyt Tom Bakerin suorittaman remasteroinnin myötä on vihdoinkin poissa ja kappaleista alkaa löytymään enemmänkin tuota kuuluisaa lihaa luiden ympäriltä kuin myös värejä, makuja ja kaikkea mahdollista aistien ja orgastisuuden välisestä maastosta. Nyt voi oikein nauttia ja hengittää sisään tuota aistimusta siitä kuinka ärhäkäs tämä kokonaisuus todellisuudessa on. Selftitled ei tietenkään ole yhtä paljon kiillotettu kuin REframe mutta on kuitenkin selkeästi blueprinttinä toimiva miehen omalle agressiiviselle hardclash tyylille joka lataa panoksia 80-luvun new waven, breakbeatin, digital hardcoren, metallin, punkin, hardcoren ja industrialin peruselementeistä. Siinä missä REframe oli enemmän tuonne metalliin päin kallellaan, tämä debyyttijulkaisu ammentaa voimansa suurimmaksi osaksi tuolta raa'an hardcoren ja punkin juureksista joka antaa palaa ilman mitään kummempia estoja samalla kun elektroniset osuudet syntikoilla ja breakbeat/jungle luupeilla antavat viimeisen silauksen. Näin loppuviikosta hartiolle ja pään sisälle kasautunut väsynyt olotila saattaa edesauttaa sitä että tämä julkaisu tuntuu sisuskaluissa - joko nyrkin iskuna palleaan tai potkuna takaraivoon mutta en valita sillä tämä on juuri se sopiva levy jolla saadaan nollattua kaiken paskan pois mielestä kun siihen on tarvetta.

Enköhän minä ole jo kaiken sanottavani sanonut näistä julkaisuista. Puuttuu enää loppukaneetti joka on: JP, i'm still waiting for the remastered version of the Shizit album.

Leave a Comment