• Jälleen yksi suurten levy-yhtiöiden kuolemaa maalaileva teksti. (04/08/07 - 0  # )

My Downfall (Original Soundtrack)

Uutta Venetian Snaresia tulossa lokakuussa. Yayh! Ja titteli kuulostaa kohtalokkaalta.

Venetian Snares: My Downfall (Original Soundtrack)ARTIST: Venetian Snares
TITLE: My Downfall (Original Soundtrack)
LABEL: Planet-Mu
FORMAT: CD / 2x12"
RELEASE DATE: Oct 1, 2007

01. Colorless
02. The Hopeless Pursuit Of Remission
03. Holló Utca 2
04. Room 379
05. Integraation
06. Holló Utca 5
07. Holló Utca 3
08. My Half
09. Holló Utca 4
10. My Crutch
11. I'm Sorry I Failed You
12. Picturesque Pit
13. If I Could Say I Love You
14. Mentioning It

  • Copyright: Who really owns what? And what is the purpose of copyright? Erinomainen dokumentti artistin oikeuksista jossa käydään läpi miten esim. sämpläys muutti koko asiaa uuteen suuntaan ja miten tekijänoikeus mm. vaikuttaa nykypäivänä eri maailman kolkissa. Ja tätä teosta jaellaan vieläpä ilmaiseksi The Pirate Bayssa. Crazy… (04/08/07 - 0  # )

Addiktioni, 31/2007 (Pt.2)

Paul Haslinger: Underworld (Original Score) (2003)

Paul Haslinger: Underworld (Original Score)Underworld itse elokuvana omien hämärien, nousujohtoisen ja miltei järkkymättömän humalan synnyttämien muistikuvien mukaan oli ihan mukiin menevä viihdepläjäys joka kertoi vampyyrien ja ihmissusien välisestä sodasta joka on jatkunut ties kuinka monen vuosisatojen ajan. Alkuperäisen musiikin elokuvalle säveltänyt Paul Haslinger tunnetaan myös Tangerine Dreamin yhtenä ex-jäsenenä ja nykyään mieshän vaikuttaa aika pitkälti tuolla rapakon takana Hollywood piireissä sekä tehden musiikkia mm. TV-sarjoihin kuten Sleeper Cell (josta ei vieläkään ole julkaistu kunnollista soundtrackia, 'tana). Mutta se ehkäpä tärkein syy miksi päätin hankkia juuri tämän kyseisen scoren, oli se että CD:n liner crediteistä voi bongata toisen tunnetun ambient artistin vahvan läsnäolon. Nimittäin the almighty, synkänpuhuva ja kunnioitusta herättävä Lustmord on toiminut toisena tuottajana tällä julkaisulla. Brian "Lustmord" Williams onkin selvästi vaikuttanut pariin kappaleeseen tuoden omia tutunoloisia virikkeitä dark ambietin saralta mutta tämän scoren ambient höystöt ovat suhteellisen iisiä kamaa verrattuna siihen mitä herra Williams tehtailee omille julkaisuilleen - tosin olin ainakin kuulevina parin otteeseen scorella sellaista pientä teemaa mitä hän käytti viime vuoden live-albumillaan, Lustmord Rising. Kun kuuntelin tämän julkaisun ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan läpi, ensireaktion aikana kyselin itseltäni että miten helvetissä minä olen voinut alunperin missata näin erinomaisen scoren. Se mikä tässä jyrää vahvasti ja positiivisesti esiin, on se miten moniulotteinen tämä score todellisuudessa on liikkuessaan eri genrien välillä. Kuin kaleidoskoopin kautta kurkistettuna miltei majesteettisesti kumpuavat perinteiset orkesteripauhannat sekoittuvat jälleen ambientin syviin olemuksiin ja industrialin raaka, mekaaninen työstötapa antaa viimeisen silauksen tälle kokonaisuudelle jossa tunteenkirjokin vaihtelee liukumaisesti tiukan intensiivisyyden, kaihosasti etenevien sekä synteettisesti tuotetun ja kohoavan rentouttavan henkisen mielihyvän välillä. Kuulostaako tämä minun kuvaukseni muuten jossain määrin tutulta? Eipä ihme. Charlie Clouserin säveltämien SAW soundtrackien jälkeen Underworldin originaali scoren aikana minä olin selvästi kuin kotonani. Viimeisen silauksen soundtrackille antaa kappaleiden saumattomasti yhteenmiksattu soljuvuus jossa jopa, ah niin monen trailerin ja muidenkin elokuvien kestosuosikkina yhä elävä Agent Provocateurin rock/big beat sekoitus "Red Tape" on saatu iskettyä scoren virtaukseen niin täydellisesti että kuuntelun aikana sitä jopa odottaa kärsimättömästi kyseisen kappaleen esiin astumista. Eli siis... Jos SAW kahden tai kolmannen scoret iskivät, suosittelen että harkitset vakavasti myös tämän julkaisun hankkimista (tai vice versa). Tässä on paikoitellen samanlaista mustanpuhuvaa tunnelmaa johon kaavitaan aineksia industrialin puolelta luomaan sellainen erityinen, synkästi kolkahtava soundi jota ei tuolla elokuvamusiikin puolella kuule niin useasti.

Ruottalaisia pannaan taas halvalla

tre kronor

Addiktioni, 31/2007 (Pt.1)

Nine Inch Nails: Year Zero (2007)

Nine Inch Nails: Year ZeroJos Nine Inch Nailsin nokkamieheltä Trent Reznorilta kysytään, tulevaisuus ei ole mikään mukava paikka elää. Jatkuvasti muiden maiden asioihin puuttumisen myötä USA:ssa on vuonna 2022 suoranainen maanpäällinen helvetti valloillaan bioterrorismin ansiosta ja hallituksen oma suunnitelma uhan torjumiseen tuottaa kyseenalaisia kysymyksiä moraalista. Kansalaisten oikeuksia on poljettu alas ja mm. hanaveteen on lisätty ainetta joka sumentaa pitkän ajan käytön jälkeen mielen ja näin ollen altistaa helpommin hallituksen saneleman politiikan ilman mitään vastakritiikkiä, mutta vastaliike elää valvonnasta huolimatta... Ja unohtamatta tietenkään selittämättömän The Presencen vahvaa läsnäoloa eli taivaasta kurkottava aavemainen käsi jotka monet ovat nähneet, huumeiden ja ilman huumeiden vaikutuksen alaisena. Year Zero albumilla Trent Reznor päätti siis painiskella Orwellin peruspainajaisen kanssa vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa. Noh, eipähän tässä tarvitse suurempia ennustajan lahjoja nähdäkseen miten nykyelämämmme täällä maapallolla etenee pikkuhiljaa tuohon synkempään suuntaan ja mahdolliseen päämäärään. Vaikkakin Year Zeron taustatarina on fiktiota, Trent Reznor ei tyytynyt jättämään sitä pelkästään konseptialbumin pohjaksi. Hän käynnisti samalla massiivisen mainoskampanjan albumin ylle tai paremminkin kissa ja hiirimäisen monimedia-pohjaisen reality pelin. T-paitoja joihin oli piilotettuja viestejä ja mm. musiikkia tulevalta albumilta sisältäviä USB-tikkuja jätettiin keikkapaikkojen vessoista löydettäväksi jotka sitten yhdessä johdattelivat eri webbisivustoihin joista taustatarinan valottamisen lisäksi löytyi lisää vihjeitä muihin sivustoihin sekä hämäriä puhelinnumeroita. Itse julkaisu osallistui tähän leikkiin CD:llä joka vaihtaa kamelionttimaisesti väriä kuuntelun jälkeen. En siis edelleenkään ole kyltymätön NIN-fani mutta täytyy myöntää että Year Zeron promootiota tuli aika tiiviisti seurattua sivusta ihan vaan ennenkokemattoman konseptin takia.

Itse innostuin Nine Inch Nailsin musiikista viime levyn aikoihin ja erityisesti With Teethin analogisesti pörisevä mutta kuitenkin edelleenkin industrialmainen vibe joka vallitsi albumin lävitse sai osaaksen myös minunkin huomioni. Niinkin tehokkaasti että nykyään jos minulla on pahempi krapula päällä ja pitäisi lähteä naapurikaupungissa käymään, yleensä With Teeth lähtee soimaan mp3-soittimessa jotta se hikoileminen ja maksan pumppaaminen olisi tehokkaampaa. Mutta siirrytäänpäs itse Year Zeron pariin. Selkeän sotamaiseen puetun intron myötä herra Reznor alkaa kaivertamaan ja kuljettamaan kuuntelijansa vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen jossa vainoharhaisuus, väkivalta, todellisen totuuden etsintä luovat sellaisen raakavedoksen kouraan jossa riittää tonkimista ainakin moneksi hetkeksi. Year Zeron myötä hän on myös päivittänyt musiikillista pakettiaansa modernimpaan soundiin mutta ratsastaen sopivasti futuristisuuden aallonharjalla. Itse asiassa nyt ei voi kun hymähtää kun epätasaisesti nytkähtelevät iDM-henkiset biittipatteristot alkavat kolisemaan albumin jälkimmäisellä puoliskolla ja tämän johdosta voi vaan todeta että hänkin on myös hypännyt tämän kelkan kyytiin. Noh onneksi se on vain pieni mauste kokonaisuudessa. Year Zero on myös selvästi edellistä äänekkäämpi teos jota kompressoivat terävät ja piikikkäät noisemaiset taustahälinät eri tietokone/tv lähteistä jotka luovat omintakaisen mutta toimivan häiriötekijän kappaleiden ympärille. Huolimatta äänekkäämmästä ulosannista, albumilta löytyvät myös raflaavampia kappaleita kuten esim. "Capital G" joka on aika selkeä sormella syyttävä teos nykyisin maata johtavan henkilön suuntaan tai myös tarinankerronnallisesti särmää tuova "In This Twilight" joka saattaa kuvastaa juuri tuon edellisen kappaleen napin painamista jossa musta taivaanranta muuttuu hetkessä valkoiseksi. Mutta mutta... Ikävä kyllä, mielenkiintoisen ja idea rikkaan muhinoinnin jälkeen pientä epätasaisuutta on aistittavissa Year Zerolla joka nakertaa tätä hienoa konseptia ja jos Trent Reznor olisi vaivautunut yhdistelemään pisteet vielä tiukemmin yhteen, tämä olisi ollut vähintään yhtä hyvä kuin hänen edellinen albuminsa With Teeth. Mutta kelpaahan se myös näinkin varsinkin jos hän todellakin aikoo tuoda toisen osan tähän saagaan.