Lipsahdus

Olen vain huono tekosyy ihmiseksi ja sain viimeinkin kuulla sen ihmiseltä josta vielä jaksan välittää. Tai noh, ei hän sanonut sitä suoraan mutta äänestä kuuli jo heti että hän on pettynyt minuun. Olin olemukseltani kuin pieni värisevä koira joka pitää häntäänsä koipien välissä ja pelkää pahinta. Katseeni valui kohti lattiaa kun yritin etsiä niitä oikeita sanoja jolla saisin korjattua tämän aiheuttamani tilanteen. Avasin suuni mutta sanoja ei kuulunut tai ne ei tullut ulos. Viimenkin sain sen sanottua.

"Anteeksi."

Minuuteilta tuntunut hiljaisuus jatkui ja yritin edelleenkin etsiä oikeita sanoja.

"Anteeksi."

Minä en todellakaan ole hyvä tässä anteeksipyyntelyssä. Olo on tyhjä ja samalla rinnan alla väreilee kuin olisi tulossa olotilaa heikentävä kuume. Tiedän että hän antaa minulle anteeksi mutta tähän tilanteeseen ei olisi saanut edes joutua. Kohotin katseeni ja tokaisin kuin tämä olisi tullut suoraan apteekinhyllyltä.

"Tiedätkö mitä. On sanomattakin selvää että minä olen huono ihminen. Olen itsekäs, joskus en pääse napaani pidemmälle ja sen johdosta pyydän anteeksi."

Vakavat kasvot muuttuivat pikku hiljaa lempeämmäksi ja tuon pienen irvistyksen takaa suorastaan näki että hän miltei nautti minun kärsimyksestäni. Ihan oikein minulle. Oma vikahan se olikin.

Poistuttuani, minulla oli edelleenkin huono olo. Vuosia sitten vannoin etten muutu henkilöksi jota vihaan. Tänään sain todistaa mihin se saattaa viedä minut ja sekin on liikaa.

Leave a Comment