Yksi näkökulma

Jaa että mikä on vointi?

30/04/2007 23:49, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

(h) food poisoning... it's like a fucking jet engine except you thrust from both ends
(h) why me...
(T) Poor feller
(T) What was it you ate?
(h) simple rye bread with syltty (i don't know how to translate it but it's like a meat in jelly) which i think was causing this
(T) http://images.google.nl/images?hl=nl&q=syltty&gbv=2
(T) Well, it seems to be mostly horse and small, domesticated animals :P
(h) not that kind of meat ;)
(T) Oddly enough it shows Sylvester Stallone too
(T) :D
(h) LOL
(T) You got st4ll0wned by your food!
(h) yeah
(T) But how bad is it?
(h) dude... my ass acts like a water cannon
(T) I had that 2 years ago man, I feel your pain
(T) LOL, at one point
(T) I was sitting on the can, throwing up and spraying liquid shit at the same time
(T) one of those moments you wish you were dead
(h) worst is over but i still feel the effect
(T) I couldn't even stand up, sit up, lie down or do anything without feeling like I was about to throw up, pretty messed up
(T) Think you'll be okay tomorrow?
(h) naah
(h) i still feel like shit
(h) but atleast i'm not throwing up anymore
(T) throwing up is the worst part
(T) Although you feel oddly refreshed after having thrown up
(T) For about a minute
(h) heh, yeah
(h) and then you have to wipe the goo from your nose
(T) lol, exactly

La Linea

28/04/2007 22:28, Posted in Hiekkalaatikolla, Kryptinen purkaus, Comments (0)

Tätä voisi verrata pahanlaatuiseksi acid tripiksi. Nimittäin tämä italialainen animaatio, La Linea, oli pysynyt tuolla aivojen syvissä syövereissä todella hyvin piilossa ja sitten kun näin tämän hahmon uudestaan muutama päivä sitten, kaikki muistot tulvahti esiin kuin ruumiinlämpöinen kusi. Huh... Viimeksi 80-luvun aikoihin eli pikkuskidininä katselin näitä animaatioita ja olin aina ratketa kahtia kun nauroin tämän isonenäisen kaverin edesottamuksille. Ja se melkein ivallinen mutta mahtava nauru joka pärähti tuon hahmon suusta... Legendaarista isolla l-krjaimella.

Muita osia löytyy tuon tämän search tagin takaa.

Nähty: 300

27/04/2007 00:32, Posted in Popkornia ja lippu, Comments (0)

Ohjaus: Zack Snyder
Käsikirjoitus: Zack Snyder, Kurt Johnstad, Michael Gordon, Frank Miller (Graphic novel), Lynn Varley (Graphic novel)
IMDB: 300 (2006)

300 urheinta Spartalaista sotilasta kuningas Leonidas'n alaisuudessa lähtevät suorittamaan uhkarohkeaa tehtävää jonka tarkoituksena on puolustaa ja torjua maata uhkaava Persialaisten invaasio. Diplomaattiset ratkaisut eivät tuottaneet minkäänlaista ratkaisua, oman maan korruptoituneet poliitikot ja jumalaa palvelevat Ephorit yrittivät vaikuttaa päätökseen olla lähtemättä sotaan vielä viimeiselläkin hetkellä, mutta tähän on nyt tultu. Tyrannia vastaan vapaus. Teräs vastaan lihas. Loppukädessä vain 300 miestä Persialaisten loputonta vastustaja tulvaa vastaan. Now this is fucking madness.

Tämä on siis elokuvan juoni lyhykäisyydessään. Siitä en edes lähde kiistelemään juuta tai jaata että onko tämä se alkuperäinen, toteen perustuva tarina vai ei. Tärkeintä on vain pyrkiä nauttimaan elokuvasta ja sitähän saatiin tehdä yllin kyllin tällä kertaa. 300:n visuaalinen anti on sitä luokkaa että silmä lepää koko kahden tunnin aikana. Frank Millerin Sin City osoitti erinomaisesti että miten efektejä voi hyödyntää uudella tavalla itse tarinan kuljettamiseen, samaisen miehen sarjakuvaan perustuva 300 vie tämänkin vielä pidemmälle. Kun elokuvaa katsoo, ei millään voi uskoa sitä että melkein kaikki kohtaukset on tehty blue screenin edessä. On se sen verran vakuuttavan näköinen eri värimaailmoineen ja kun taistelukohtaukset lähtevät vyörymään, sitä saa melkein haukkoa henkeä kun veri virtaa puroina ja erityisesti hidastetut kohtaukset tuovat oman säväyttävän tunnelman jossa ennen iskun osumista voi tuntea raa'an voiman suoraan kankaan kautta ja osuessaan vastustajaan, nopeus palaa takaisin normaaliksi ja näin ollen sitä tietää että iskun vastaanottaja ei ole niitä onnekkaimpia osapuolia tässä leffassa. Raajoja leikataan siihen tahtiin että melkein tippa tulee linssiin. Miksikö? Koska tämähän on suorastaan kuin tribuutti 80-luvun Conan Barbaareille ja yms. tuon ajan henkeen tuotetut "pari kolme sataa ruumista ei tämän leffan kehikkoon riitä". Unohtamatta tietenkään onelinereiden tulvaa jotka tuovat omat pienet virnistykset kasvoille. Itse asiassa elokuvan aikana ei voinut oikein välttyä siltä tunnelmalta että tässähän on periaatteessa kolmisen sataa kaveria lähtenyt viikonlopun kestävälle ryyppyreissulle viettämään laatuaikaa hyvän yhteishengen sekä pienoisen kärhämän muodossa jota harrastetaan naapurikunnan asukkaiden kanssa jahka kun kerkiävät huulenheiton lomassa.

Erilaisempi karnevaali

25/04/2007 17:01, Posted in Hiekkalaatikolla, Comments (0)

Hieno mainos, mutta harmi vaan ettei se liittynyt mitenkään juomiseen.

Addiktioni, 17/2007

25/04/2007 11:32, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Richard Devine: Cautella (2005)

Siitä lähtien kun kuulin Richard Devinen energisen hybridin abstraktia acid-technoa ja rankempaa breakbeattia taiteellisen remiksauksen muodossa Enduserin The End EP:llä, se vakuutti minut siinä määrin että ehkäpä tässä tuhansien pirstaleiden kokoamisessa sekä signaalien ajoituksella joilla on tärkeä merkitys soundin äärimmäisyyksiin viemisessä ja muutenkin tiukasti DSP:n alaisuudessa venytetyssä iDM-tuotannossa saattaa sittenkin olla myös jonkin verran tuottavaa ideaa. Autechren oma näkemys tästä erikoisemmasta elektronisen musiikin alatyylistä eli pääasiassa vuoden 2000 jälkeinen materiaali on suurimmaksi osaksi jättäneet minut kuin nalli kalliolle huutamaan joten ehkäpä on parempi ottaa se kauan kaivattu uusintamatsi toisesta näkökulmasta jonka tarjoilee tyystin eri henkilö. Joten päätin pelkästään tuon yhden kuuleman remiksin myötä hankkia herra Devinen tuoreimman albumin saadakseni edes jonkinlaisen ymmärryksen ja selvyyden tästä uudelleen heränneestä ajatuksesta. Jo heti absurdisesta kansitaiteesta lähtien, Cautella vangitsee mielen kaaottiseen ympäristöön jonka sähköinen ja ennenkaikkea digitaalinen nolla-yksi-myrsky lävistää kuuntelijan ja kuljettaa tähän tyystin vieraaseen maailmaan josta ei tiedä että mistä se kaikki todellisuudessa alkaa ja mihin se lopulta edes päättyy.

Albumin introna toimiva "Helix Stair Helve" on kuin suoraan Autechren tuoreemmasta tarjonnasta - aavemainen, terävästi viiltävä ja kylmää väreilevästi luotaantyöntävä. Ei siis taaskaan mikään mukava paikka olla ja tässähän ihon pistelyn myötä alkaa jo pelkäämään pahinta mahdollista vastausta mutta onneksi heti perään jatkava "Sigstop" käynnistää sen vakavemman paloittamisen, biittien ja rytmien äkkinäisten vaihdoksien suman sekä millisekunneissa mitatun ajan jatkuvan morfautumisen suurempiin arvoihin. Aaahh... tätähän minä odottelinkin. Cautellan neljäs kappale, "Arc-Acid" on yksi julkaisun kohokohdista ja selvästi se alue jossa hän on parhaimmillaan. Kuten kappaleen nimikin viittaa, tämä on herra Devinen epäpuhdasta acid-madness temmellyskenttä-työskentelyä ja voisi jopa sanoa että hän on päivittänyt standardin acid-technon täysin uuteen numeroversioon. Vaanittuaan hyvän aikansa aavistattoman uhrinsa, pyörivän acid-loopin mukana tuleva biitti-patteristo alkaa repimään, raapimaan ja paiskomaan sen verran aggressiivisella tavalla että pieniä nirhamia tulee kroppaan mutta se kyllä kestetään. Kuunnellessani albumia eteenpäin ja pupillien laajentumisen aikana voi suorastaan tuntea digitaalisen aikakauden synnyttämän psykedeellisen vaikutelman kerääntyvän kun Cautella pysyttelee koko ajan muutaman askeleen edellä syöttäen uutta informaatiota ja tämä olo vahvenee entisestään tunnelmallisten mutta alien-like ambient-kappaleiden aikana. Mutta ei pidä luulla että tämä olisi täysin alusta loppuun asti kaaottinen tutkimusmatka tuntemattomaan. Loppua kohden kulkiessa Cautellan kokonaisuus irtautuu hetkeksi tuosta jopa hivenen väkivaltaisesti käyttäytyvästä kuviosta ja se huipentuu Timachiin joka tuo tyynen, rauhallisen ja ennenkaikkea tasapainottavan hetken albumille. Kuin pieni saari aavassa cyberavaruuden meressä. Mutta se onkin se tyyntä myrskyn edellä, sillä Otto Von Schirachin (joka on tällä kertaa tajunnut jättää kaikki mukahauskat eritteillä leikkimiset omille julkaisuilleen) kanssa tehty "Matvec Interior" suorastaan kiihdyttää vauhtiaansa kohti itsetuhoisien efektien yhteentörmäämiseen ja näin ollen tuoden väkevän/voimakkaan viimeistelyn Cautella-albumille.

Addiktioni, 16/2007 (Pt.2)

18/04/2007 13:24, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Jesper Kyd: Hitman: Blood Money (Original Soundtrack) (2006)

Miten suhtautua pelisarjan neljänteen teokseen, kun minä rankkaan edellisen Hitman Contracts soundtrackin henk.kohtaisella listallani TOP3 pelisoundtrackiksi ja pidän sitä kyseisen artistin parhaimpana työnä. Vaikeita kysymyksiä lepää pöydälläni eikä tämmöistä tehtävää voi ottaa vastaan jos ennakko-asenne täysin tapissaan ja valmiina pahoinpitelemään. Paras tapa onkin rentoutua, jättää aivot suosiolla tuonne narikkaan ja lähteä etenemään ns. fiilispohjalta. Ensimmäisen kuuntelukerran aikana voin huojentuneena todistaa että Hitman: Blood Money välttää tekemästä sen pahimman virheen minkä Hitman 2: Silent Assassin soundtrack teki. Nimittäin tällä kertaa itse julkaisulle siirtyneet kappaleet kestävät myös levyltä soitettuna erinomaisesti eikä näin ollen tarvitse huolehtia siitä ikävästä yllätyksestä jossa katoaa yhtenäisyys ja sen johdosta keskittymiskyky herpaantuisi hetkeksi biisien välillä. On tässä toki myös paljon yhtäläisyyksiäkin kahteen edelliseen työhön tai itseasiassa tämä on enemmänkin kahden edellisen soundtrackin summa. Hitman 2:lla vahvasti mukana ollut parivaljakko eli Budapestin sinfonia orkesteri ja Unkarin radiokuoro aloittavat oman työrupeaman vakuuttavasti ja ensimmäinen puolisko tällä soundtrackilla keskittyykin luomaan vahvan tunnelman pelkästään oikealla orkesterilla ja ihmiskuorolla. Tämä yhteistyö tuo jälleen kerran musiikin vaatiman eeppisyyden ja totta puhuttaessa, tämä sopii paljon paremmin kylmäveriselle palkkamurhaajalle (joka on itse pelin aikana jälleen selkein mielin ja motivoitunut tekemään työnsä loppuun asti) ja musiikki suorastaan lepää pelihahmon olkapäillä kun hän suorittaa tehtäväänsä. Jo heti soundtrackin aloittava "Apocalypse" on se malliesimerkki jossa kummankin eri osapuolten välinen kemia yhdistyvät upeasti samalla kun nämä kaksi elementtiä luovat tiiviin ja miltei hurskaan uskomuksen pelihahmolle joka ei näe mitään vääryyttä kun hän eliminoi rikollisia kyseenalaisin menetelmin. Itse asiassa juuri tuon kappaleen aikana mieleen suorastaan hypähtää sellainen mielikuva tilanteesta jossa uhri kauhuissaan kompuroi ja yrittää nelinkontin aikana vielä viimeisellä potkuillaan paeta agentti 47:n sopimuksen täyttämistä samalla kun takaa-ajajan varjo lankeaa hiljalleen uhrin päälle.

Viidennen ja kuudennen kappaleen aikana nämä elektroniset vivahteet alkavat tehdä salakavalan selkeästi esiintuloa ja kahdeksannessa kappaleessa, "Night Time In New Orleans", se on jo ottanut julkaisun täysin haltuunsa. Kuunnellessani tämän neljännen instanssin elektronista osuutta, aikaisempien soundtrackien ystävänä sitä on helppo bongata pieniä referenssipisteitä jotka johdattelevat kuuntelijan miltei jokaisella soundtrackilla. Ehkäpä tämän johdosta musiikkiin pääsee myös alitajuntaisesti vielä helpommin mukaan. Jesper Kydin luoma elektroninen äänimaailma jatkaa siis edellisen osan, Hitman Contractsin kaltaisesti kasaten rikkaan ja monipuolisen rungon joka hakee vaikutteita eri alagenrien huminasta ja vilinästä. Edellisen osan tapaan, soundtrackilta löytyy mm. klubiraita ("Club Heaven") joka pistää tanssijalan pyörimään salamurhien tiimellyksen aikana, kuten myös odottavan ja vaanivan tunnelmallisen ambientin läsnäolon todistamista (mm. "Amb Zone", "Invasion On The Mississippi River" sekä "Day Light/Night Time In New Orleans") jossa tehtävän aikana ujuttaudutaan huomaamatta tarkkailevien silmäparien katseen alla ja etsitään samalla tietoisesti sitä pääkohdetta. "Rocky Mountains" taasen tuo mukanaan räiskyvyyttä big beattien avustuksella johon yhdistyvät tämän lisäksi sielua riipivät kuorot ja näin ollen luo sellaisen tilanteen että ihan kuin itse piru olisi nyt merrassa ja hänen oikea kätensä on astunut esiin ja vaihtanut taktiikkansa miltei näkymättömyydestä paljastuneeksi kauhuksi jonka aikana hän niittää uhrejaansa kuin viljaa. Ehkäpä nämä elektroniset sävellystyöt tuovat minulle enemmän sydäntä lämmittäviä hetkia soundtrackin soidessaan mutta täydellisen kokonaisuuden saavuttamiseksi, kahden edellisen soundtrackin yhdisteleminen on se mikä istuu tässä soundtrackilla parhaiten ja täytyy myöntää, nyt päästiin kirpaisevan lähelle Hitman pelisarjan soundtrackin ykköspaikalle. Jesper Kyd on selkeästi vienyt aikaisempiaan ideoitaan eteenpäin ja näin ollen muokannut ja saanut studiossaan aikaiseksi monipuolisimman työnsä. Ainoa moitittava löytyy yllättäen julkaisun lopettavasta "Main Titlesta". Ehkäpä siksi että se ei ole täysin herra Kydin käsialaa vaan lainailaa Franz Schubertin "Ave Mariaa" eikä se näin ollen oikein istu niin hyvin Jesper Kydin omaan työhön.

Addiktioni, 16/2007 (Pt.1)

17/04/2007 16:18, Posted in Beats and pieces, Comments (1)

Lacunae: Collapse (2006)

Viime kuukausien aikana olen taas innostunut tiettyjen pienlevy-yhtiöiden sampler-kokoelmista ja varsinkin sellaisista joista löytyy Anhedonian, Mind Necrosis Factorin tai Saltillon ennenjulkaisematonta musiikkia. Viimeiseksi mainittu nimi johdatteli minut erinomaiselle Broken Nightlights kokoelmalle josta löytyi myös Lacunaen "Stars Burn Out". Biisi erottui selvästi kokoelman yhtenä positiivisesti kohoavana helmistä ja tämä innosti minua siinä määrin että suuntasin katseeni kohti heidän toista albumia josta myös löytyi kyseinen biisi. Ensimmäisenä asiana mitä ei voi olla noteeraamatta, on se miten "Stars Burn Out" lainailee vauvoille tarkoitetun tutunoloisen tuutulaulun melodian tai jonkun vastaavaan helistimen sointiäänen joka paloittellaan pieniin lasimaisiin glitch-palasiin ja sen jälkeen pirstaleet kootaan vinksahtaneesti uudestaan ja sen päälle rakennetaan jännittynyt ja tiivis trip-hop/illbient tausta. Vastaavanlaisesti pilkotun sekä uudelleen kootun naisvokaalin kautta tapahtuva spoken word viimeistelee ja laittaa ns. pisteen i:n tämän kokonaisuuden päälle. Hieman epätavallinen rakenne tulee siis helposti kuuluviin mutta se osoittaa myös nerokasta kykyä luoda tuoretta näkökulmaa tähän nykypäivän trip-hop genreeseen naittamalla glitchmäisyyttä tähän. Kas kummaa ettei kukaan muu ole keksinyt tämmöistä seosta aiemmin. Tai noh, tuleehan tuosta kyseisestä kappaleesta eittämättä mieleen aikakaudemme yhden neron eli Aphex Twin ja miehen omalta Windowlicker EP:ltä löytyvä "Nannou" mutta se ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi täysin sama asia.

Albumin tilauksen yhteydessä, luonnollisesti etsin myös pientä infoa tästä orkesterista ja huomasin varsin nopeasti että tämä ei ole ihan tyypillinen kolmen ihmisen muodostama yhtenäisyys. Nimittäin orkesterin jäsenet eivät ole koskaan tavanneet toisiaansa in person eli kasvotusten. Näin ollen kaikki sävellystyöhön liittyvät palaset tehdään kolmessa eri paikkaa ja internet onkin se yhdistävä asia jonka kautta pidetään yhteyttä ja materiaalit siirretään paikasta toiseen. Tavallisten hehkutusten lisäksi törmäsin pariin otteeseen siihen että aika moni levyn ostaja ehti jo julkistaa tätä yhtyettä seuraavaksi Portisheadiksi tai Massive Attackin perinnön haalijaksi. En nyt ihan allekirjoittaisi tuota, tosin sitten muistin että Massive Attackin viimeisin studio-albumi oli heidän koneellisin julkaisu ja tuotanto oli hyvinkin erilainen heidän aikaisempaan materiaaliin verrattuna. Jos silloinen pääbiisinikkari eli 3D olisi vääntänyt sitä kokeelliskertoimen nuppia kohti kaakkoa ja muutenkin vienyt heidän musiikkiiaan vielä enemmän iDM-glitch ympäristöön, lopputulos saattaisi todellakin kuulostaa tältä. Mjeh, mene ja tiedä. Anyway... Onko tämä siis kaiken vastaantullen hehkutuksen arvoinen? Voin sanoa omastani puolestani että albumi ei tuonut pettymyksen tunnetta, päinvastoin. "Stars Burn Out" saattaa olla heidän paras sävellystyö ja yhä ensikuuntelun jälkeenkin se toimii tarttumapintana joka saa minusta otteen, mutta onneksi Collapse pystyy tarjoamaan paljon muutakin. Samanlaisen yksinkertaisen kaavan ansiosta ja jatkuvassa mikroskooppisen tarkassa liikkeessä viihtyvä, Collapsen vahvasti manipuloidun äänimaailman ja syvälle ytimeen upotetun toteutuksen siivittämänä albumilta löytyy tunteita laidasta laitaan. "Rebuild In Black" edustaa kurinalaista ja mekaanisessa ilmapiirissä vellovaa pimeyden kaipuuta josta päästään kuin liukuen kohti "Eight Zero Onen" haikeata tunnelmointia jota tuodaan pianon ja sellon avustuksella hyvin esiin ja toisessa ääripäässä on "The Loneliness Of Lovers" joka tuo Collapselle kaipaamansa eloisuutta, sulavaa liikehdintää ja myös vahvasti 80-luvun henkeä syntikkataustoilla. Tässä taitaa olla sellainen projekti jonka nimi kannattaa pistää mieleen. Nimittäin pelattuaan kortit oikein seuraavalla julkaisullaan, he saattavat kohota yhdeksi mielenkiintoisimmaksi aktiksi tässä genressä, elleivät jo ole saavuttaneet sen tason. Sen näkee viimeistään sitten kun ja miten tähän haasteeseen vastataan.

Aargh

13/04/2007 13:15, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

(h*) http://www.oreillynet.com/onlamp/blog/
(T*) I hope that's not Bill O'Reilly's site?
(T*) Fuck
(T*) That seriously is the stupidest thing I read in like 5 years
(T*) Make that 10
(h*) arrggh
(T*) What?
(P*) i don't think **** found it stupid
(T*) You did find it stupid, didn't you?
(P*) i don't know enough about how music leaks
(P*) i figured most of happened at the pressing stage
(P*) which is kind of hard to prevent as long CD is the major medium
(T*) I think this guy is confusing the 2 kinds of piracy...
(T*) He might think there are men with hooks attacking the ships shipping the CDs
(P*) haha
(T*) That's what I thought anyways :P
(P*) maybe that's why ****** said "arrggh"
(P*) :P
(T*) Hahaha
(T*) HE'S ONE OF THEM!
(P*) haha
(P*) fully
(T*) It's always the same with those Scandinavians
(P*) hey, if i hailed from a region that cold, i'd venture out on a ship once in awhile as well
(T*) You reckon he's a pirate annex viking?
(P*) yes
(T*) Well we have no idea what he looks like, so he could be wearing his Viking outfit
(h*) Scallywags! We'll hav' yer sorry arse keelhaul'd

Form without function

11/04/2007 12:58, Posted in Beats and pieces, Pelit ja vehkeet, Comments (0)

Tiedän. Taisin tuossa viime vuoden puolella lytätä tämän Enduserin "Form Without Function" levyn tuonne maanrakoseen mutta pitää antaa edes jotain krediittiä tälle julkaisulle. Nimittäin albumin kansitaide on yksi hienoimmista mikä on viime vuosina tullut vastaan. Jopa niinkin hieno että tein tuossa kuukausia sitten henk.koht. käyttöön pari desktop wallpaperia.

Eräs kaverini nähtyään tämän, hän halusi ihan välttämättä nämä wallpaperit myös itselleen. Noh, tässä se sitten on. Kaikki kolme taustaa löytyvät kätevästi yhdestä zip-paketista (513 kt) ja näiden koko on 1280x1024.

Toivottavasti originaali artisti ei tykkää kyttyrää.

Addiktioni, 14/2007 (Pt.2)

05/04/2007 20:38, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Enduser / Subsektor / Edgey: Reduced Phat 2% (2004)

Äärimmäistä luunmurskausta, täysinäisen tuhovietin toteuttamista sekä tulta ja tuppuraa syöksevien looppien väärinkäyttöä. Juuri mainitut asiat ovat tämän julkaisun ydinalueet jolla liikutaan tällä(kin) kertaa ja jos joku on vielä elossa tämän jälkeen... Noh, häntä voi pitää onnekkaana tai muuten kokeneena vaeltajana. Tässä tyylikkääseen ejector caseen ja muutenkin minimalistiseen ulkoasuun pakattuun Reduced Phat 2% splitillä, kolme miestä tarjoilevat omasta asevarastostaan kaksi herkästi räjähtävää breakcore säväyksin mausteltua nopeaa drum and bass teosta ja tekevät sen lisäksi kaksi omannäköisensä remiksin vierustovereilleen. Yksinkertaisen laskukaavan mukaan (eli kolme kertaa neljä) se tekee yhteensä kaksitoista kappaletta eli tässähän on albumillisen verran tavaraa mukana. Enduser (a.k.a. Lynn Standafer) aloittaa oman kahden biisin unmixed rundinsa ja jo heti ensimmäinen kappale, "Death Vest" vangitsee allekirjoittaneen huomion täysin. Puoliksi pureskeltu hip-hop biitti yhdistettynä outoihin mutta kiehtoviin kellopelien lyönteihin valmistavat kuuntelijan tulevaan niin hyvin kuin voi samalla kun tempoa aletaan hivuttamaan ylöspäin. Saavutettuaan kahden ja puolen minuutin rajan, klassinen Enduser työskentely pääsee kahleistaan irti ja tekemään tuhoamista ns. in full effect. Tämä on yksi Enduserin nopeimmista teoksista ja jo aiemmin tutuksi tullut samankaltaisen ohuen hennon taustavokaalin käytön myötä se kohoaa myös yhdeksi suosikikseni hänen discografiassa. "Broken Target" on seuraavana vuorossa ja tuhti basso alkaa vaatimaan tai paremminkin ottamaan oman ansaittunsa paikkansa tällä julkaisulla. Subsektor (a.k.a. Jason Chambers) on minulle täysin tuntematon henkilö näistä kolmesta joten tämä julkaisu toimii ensikosketuksena kaverin materiaaliin. Itse asiassa etsittyäni tietoa internetistä, huomasin että tämä on pretty much ainoa julkaisu joka mieheltä on tullut. Kaverin omat panoksensa tällä julkaisulla, "The Breed" ja "Cedex" ovat enemmän tuonne moderniin techstepiin kallellaan, kiitos mukana tuodun synkemmän ja futuristisen aspektin jotka tuovat omanlaisen lisävärin tähän ensimmäiseen puoliskoon.

Kolmantena artistina on Edgey (a.k.a. Stephen James Knight), johon tutustuin viime vuoden joulukuussa The Abuse Technique split-albumilla. Miehen ensimmäinen ääniase, "Brutalitys End" onkin selkeä jatkumo tai paremminkin sisältää suoran yhtenäisyyden tuohon viime vuoden julkaisuun. Siinä on samanlainen patoutunut ja kieroutunut sisäinen twist joka tällä kertaa lähenee pelottavasti muita äänilähteitä kidnappaavan noisen rajoille. Edgey ottaa myös toisella kappalellaan, "Indigna" heti luulot pois kuuntelijaltaan kun kauittumista pärähtää valehtelematta yksi nopeammista drum and bass pyörityksistä minkä olen vähään aikaan kuullut, mutta onneksi murskaavan minuutin jälkeen tahti rauhoittuu ja kitkan aiheuttaman sankan savuverhon jälkeen ilmapiiri selkeytyy kun biisi yllättäen alkaa puskemaan itseään miltei trip-hopmaiseen toteutumistapaan ja muuttuu samalla heitolla julkaisun hitaimmaksi biisiksi mutta kuitenkin pitäen kaikki yhteydet breakbeatiin. Julkaisun toinen puoli eli näiden herrojen remiksit näistä kappaleista jatkavat sitä armotonta kurittamista ja sekoittavat pakkaa muutenkin hyvin mutta itse pidän enemmän alkuperäisistä versioista ja yleensä palaankin albumin läpikuuntelun jälkeen noihin kuuteen ensimmäiseen kappaleeseen. Mutta mutta... Tilauksen yhteydessä kuuntelemani minuutin pituiset, kälysellä bitratella enkoodatut mp3-sämplet saivat loppupeleissä vakuuteltua minut hankkimaan tämän julkaisun, mutta en tosiaankaan odottanut että se olisi näin erinomaisesti onnistunut ja täydellisesti yhteennivottu kokonaisuus vaikka mukana on kolme tyystin omaa polkuaan kulkevaa artistia. Ehkäpä se onkin se salaisuus. Kolme henkilöä tuovat omat erikoisosaamisensa ja koko homma vedetään mikserin läpi niin että siinä syntyy sellainen vähemmän terveellinen milkshake josta löytyy makua ja väriä joka saattaa hyvässä tapauksessa vedota moneen erilaiseen kuuntelijaan.