• Road Rage, meet Mouse Rage. Tulinen kilpailija joka myös osaa herätellä tunnetta tappamiseen. (25/01/07 - 0  # )

Unohdettu klassikko vuosien takaa?

penetrator

Uutta Prodigya tänä vuonna?

Hieman myöhässä taas...

The Prodigy eli yksi 90-luvun merkittävimmistä elektronisen musiikin tekijöistä on aloittanut viidennen albuminsa tekemisen. Vuoden 2004 Always Outnumbered, Never Outgunned -albumia odotettiin seitsemän vuotta, mutta nyt Liam Howlett ystävineen aikoo olla nopeampi.

[...]

Nyt yhtye on päättänyt pitkän sopimuksensa XL Recordingsin kanssa ja viimeiseksi levyksi jäi Their Law –kokoelma. Uudet kuviot yhtye starttaa Liamin oman Ragged Flag –labelin kautta, jonka jakelusta vastaa Cooking Vinyl.

Howlett on saanut valmiiksi muutaman kappaleen, mutta vielä ei ole tietoa seuraavan albumin julkaisuajankohdasta. Sen kuitenkin odotetaan valmistuvan vuoden 2007 aikana.

» Plaza.fi

  • Chinese Airin korjaajat ovat osoittaneet jonkinmoista MacGyverismia moottorin lapojen suhteen. (24/01/07 - 0  # )
  • Vai että uusi Jesse kävelee maapallolla. Tuskin maltan odottaa kun kaveri pistetään ristille vai mikäköhän härö kidutuslaite noilla skientologeilla on. (23/01/07 - 0  # )

About RJ debut and more…

Katos perkele. Miten olen onnistunut tämmöisen uutisen missaamaan.

The online Rabbit Junk store has sold out of the RJ Debut record! But it will be re-released early this year. I've taken some time and gone back to mix the whole thing again so it sounds MUCH better. The result, a much louder, fuller, heavier sound - so worth it! It will also have some extra content, like a remix or two, and a bonus track.

[...]

Also, for those who haven't heard, a new RJ record is well under way with the tenative title of "This life is where you get F*cked!". I expect to be done with everything sometime in March (cross ye fingers) and it should be released soon after that.

» Rabbit Junk @ Myspace

Addiktioni, 03/2007

Rabbit Junk: REframe (2006)

Rabbit Junk: REframeRabbit Junk buuttaa sämplerit, korjaa särkyneet kitaran kielet ja jatkaa REframella selvästi siitä mihin hän jäi edellisellä albumillaan. Sulatusuuni on taas ahkerassa käytössä, eri genret palaavat täyttä häkää ja sulautuu yhdeksi mittavaksi sekasikiöksi. Hyperaktiivisesti pyörivä pääjehu JP Anderson tekee sen mitä yleensä toisen levyn suhteen tehdään. Napakan debyytin jälkeen mennään tietenkin pari-kolmea astetta rankempaan suuntaan. REframe jopa yllättää siinä määrin että kuinka paljon rankemmaksi Rabbit Junk on edennyt. En valita, päinvastoin. Tämä on juuri se oikea suunta. Edellisellä selftitled-debyytillään luotu kaava on nyt täydellisesti viimeistelty REframella ja siihen on nyt lisätty aggressiivisuutta räiskyvien tuplabasarien, norjalais-henkisillä turskahevi- sekä ylinopeiden In Flames-riffien muodossa mutta kuitenkin pitäen tiukasti kiinni 90-luvun loppupuolen elektronisessa digital hardcore juurissaan. Mies on selvästi saanut ja ottanut vahvoja vaikutteita eurooppalaisesta heavy-työskentelystä ja levyn aloittava "Demons" on juuri sitä itseään. Korkealta ja kovaa laskeutuvat riffit lyö ensiksi hampaat sisään. Kuuntelijan sylkiessään ja kerätessään omaisuuttaan lattialta, todistetaan painostavan tunnelman valumista kauittimien kautta ulos ja kokomustiin pukeutuvan industrialin esiinmarssia johon yhdistyy Star Wars Episode 1:stä sämplätty kuoro joka rehellisesti sanottuna kuulostaa ensimmäisen kerran siltä kuin kuoro olisi luotu tätä biisiä varten. Whauh. Siis WHAUH! Myöhemmässä vaiheessa soiva "February War" muodostui yhdeksi julkaisun suosikeikseni ja on toinen mainio esimerkki miehen työskentelystä. Vaikka kyseissä biisissä välittyy aika selvästi aiemmin mainittu In Flames kitarariffi, JP Anderson tuo omat erikoisosaamisensa biittien ohjelmoinnin puolelta sekä kääntäen kaikki Rabbit Junkin alaisuuteen ilman mitään vaikeuksia ja juuri kun näyttää että kokonaisuus on karkaamassa käsistä tai suoraan sanottuna menossa överiksi, yllättäen keula pyörähtää 180 astetta hetkeksi hitaampaan ääripäähän kitaran runkkaamisessa jonka jälleen yritetään uudestaan. Levyn muut raidatkaan eivät jätä kylmäksi. Energisyyttä virtaa yllin kyllin antamaan REframelle sen ekstra potkun persuuksille tosin levyltä löytyy henkilökohtaisella mitta-asteikolla mitattuna myös pari sellaista biisiä jotka olisi voinut ihan suosiolla pudottaa pois albumilta kokonaisuuden parantamiseksi mutta jos sen jotenkin kääntää positiiviseksi, näiden heikompien kappaleiden jälkeen alkaa hengästyttävä sprintti joka jatkuu muutaman biisin verran. Loppukaneettina voisi sanoa sen että REframe oli viime vuoden yksi TOP3 julkaisuista, mutta en viitsinyt mainostaa tuossa 2006:n yhteenvedossa itseäni tekopyhänä kusipäänä joka ei tue artisteja. Noh, Paypalin viimeinkin hankkineena, albumin hankkimiselle ei ollut enää mitään esteitä ja nyt voin ainakin olla hyvin mielin levyhyllyni täyttämisestä erinomaisella julkaisulla ja siitä että 10 euroa meni täysin oikeaan osoitteeseen ilman minkäänlaisia ahneita välikäsiä.

In Finland, we have this thing called “reilu meininki”

Saa nähdä minkälainen myrsky tästäkin syntyy koto-Suomessa eli repiikö keltainen lööppi maanantaina isoilla fonteilla hurjat otsikot ja vaativat oikeutta menetetylle kunnialle.

So yeah, Timbaland is the next big thing since sliced bread, he's quite a skilled producer and makes many, many millions producing the hottest artists. So it is quite surprising when for Nelly Furtado's track 'Do It' on her latest album 'Loose' he blatantly stole a c64 conversion of an Amiga mod made by the Finnish demoscener Janne "Tempest/Damage" Suni.

» Somethingawful.com
» Youtube.com, kahden biisin vertailu editorissa
» Digg.com

Addiktioni, 02/2007

Venetian Snares: Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006 (2002)

Venetian Snares: Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006 on kaksipiippuinen juttu. Huolimatta miehen rujosta, tinkimättömästä tyylistä tehdä säälimätöntä tärykalvon hajottavaa musiikkia, tältä vuonna 2002 julkaistulta albumlta löytyy myös omintakeisesti sävellettyjä, jungle/breakcore massasta selvästi erottuvia ja jopa sensaatiota hakevia neronleimauksia mutta kuten tiedämme kolikon toiselta puolelta kurkistaa se tuttu go-absolutely-fucking-mental-asenne joka pistää kaiken mistä vaan saa kiinni paskaksi äkkinäisillä rytmin vaihdoksilla ja biittien nopeutuksilla. Albumin aloittava "Dance Like You're Selling Nails" on yksi Venetian Snaresin tähtihetkistä. Onko kukaan edes harkinnut koskaan yhdistellä nopeita drum and bass kilkkeitä ja kolinoita niinkin absurdiin ajatukseen kuin oopperalaulantaan? Ja viemällä tuo ajatus käytännön asteelle ja onnistumalla siinä sata presenttisesti? Herra Funk, haluan onnitella teitä erittäin häkellyttävästä ja täydellisesti suoritetusta työstä yhdistää nämä kaksi asiaa joka sen lisäksi onnistuu kääntämään itse idean täysin päälaelleen laittamalla tämän kyseisen vierailevan naislaulajan suuhun tyypillisen jungle-MC:n kaiken syvimmän aivomyrskyn synnyttämän ylikäytetyn hokeman: "jungle is massive". Tämähän on suoraan sanottuna kuin työntäisi ja kääntäisi pientä puukkoa britti jungle-scenen kylkeen ja minä rakastan sitä koska haluaisin olla se henkilö joka on puukon varressa kiinni. Kuunnellessani albumia eteenpäin, vakuutun yhä enemmän erinäisten kliseiden kautta että tämä julkaisu toimii jonkin sortin vittuiluna kyseisen scenen suuntaan. Hyvä vaan. Eihän sieltä saarelta ole tullut juuri mitään mullistavaa sitten 90-luvun. Seinään heitetyn loan ja ylenpalttisesti tarjoiltujen breaksien jälkeen, albumin loppupuolella esitellään "Walmer Side" joka tuo mieleen yhden oman henk.koht. favouriten eli printf("shiver in eternal darkness/n"); albumin kiven kovien biittien pinomisesta sekä tiivistä yhteistyötä tekevät out-of-context mutta kuitenkin musiikin ilmapiiria sopivasti värittävät elokuvasämplet. Tosin sillä erotuksella että nyt nappulan vääntelyn kautta se on siirtynyt enemmän iDM:n puolelle mutta kuitenkin pitäen sen synkän, mustan tunnelman. Aaah... eihän tätä voi kuin rakastaa. Varsinkin kun heti perään tulee harvinaisempaa Vsnaresia joka herkeytyy hetkeksi jopa rentouduttavan ambientin puolelle. Kyseinen "Dismantling Five Years" toimii eräänlaisena välietappina tai paremminkin siirtymävaiheena albumin viimeistelevään intensiivisempään "We Are Oceans" kappaleeseen. Kummastakin löytyvät erinäinen valikoima oikeita instrumentteja, alkaen klassisista jousisoittimista pianoon joita tässä viimeisessä biisissä viedään breakcoren alaisuuteen rusennettavaksi. Niin. Kuten sanoin, eihän tätä voi kuin rakastaa.

Kusetuksen vahva läsnäolo

Internet. Loputtoman tiedon valuva lähde. Sieltä löytyy rehellistä sekä rikollista toimintaa. Ja mitä luulet tapahtuvan kun suomen yksi suurimmista foorumeista ja sen tuhannet sisällöntuottajat päättävät pistää kapuloita rikollista toimintaa harrastavan "hyväntekijän" rattaisiin. Tästä syntyy tietenkin arvokas opetus että miksi rikos ei kannata sekä auvoisaa ajanvietettä lukemisen muodossa kun yksi näistä hyväntekeväisyyden alaisuudessa toimivista kusettajista pistetään hikoilemaan tosissaan. Hikoilu on niinkin kovaa että Rexonaa kuluu ja kuluu samalla kun ilmapiiriä väritetään sanoilla jolla ei ole mitään painoarvoa, uhkailua ja viime hetken informaation peittelyä ja pakoilua. Helvetti, tämähän on parempaa kuin suomalainen arkipäivän televisioviihde ikinä.

Lue lisää MuroBBS:ssä: Hyväntekeväisyysyrittäjä poltti päreensä + Hillo.fi.

Lisäys klo 00:49. Blah, sensuurin sokea koura sivalsi ja hävitti lukemattomia viestejä Muron serveriltä. Asian taustoista kertovaa blogia: HilloBBS + Hilloa.

Addiktioni, 01/2007 (Pt.2)

Ionosphere: Angular Momentum (2004)

Ionosphere: Angular MomentumJos Bad Sectorin aikahyppyä kiihkeimpään avaruuskilpailuun Kosmodromin avustuksella oli venäläisten näkökulmasta kuvattu ensimmäinen tärkeä askel avaruuden valloituksessa, Ionospherin Angular Momentum voisi täydentää ja luoda jatkumoa tälle ihmisen kunnianhimoa ohjaavalle luonteelle joka vie samalla kuuntelijan vielä syvemmälle ulottuvalla avaruuden tutkimiseen pohjautuvaan ensimmäiseen matkaan. Pitkän matkan avaruusmatkailua miljardeja kustantaneessa projektissa jossa venäläiset tai miksei myös tällä kertaa amerikkalaiset kilpakumppanit joutuisivat tilanteisiin jossa "there's trouble in the horizon/the shit start to fly". Ja ei, en tarkoita mitään Event Horizonin tyylisestä turistirysäilyä helvetin syövereihin vaan ihan normaaleja kanssakäymisiä avaruudessa syntyvien vaarallisten säteilyjen ja pulssien kautta joista ei todellisuudessa tiedetty niin paljon tai ei pahemmin ollut käytännön kokemusta miten eri säteilyt vaikuttavat ihmiseen sekä teknologiaan. Maapallon rajojen ulkopuolella, avaruus on kylmä ja vaarallinen paikka ihmiskunnalle mutta Angular Momentum lisää vielä yhden elementin tähän. Nimittäin se on myöskin elävä joka tosin on hyvin katsojalta piilossa. Verisuonissa pumppaavan veren lailla, ilmiöt kuten aurinkotuulien sekä pulsaarien sähköisesti varatut pulssit muuntautuvat Angular Momentumilla ambientin avustuksella lukuisien signaalien rytmiseksi kokoontumispaikaksi ja näin paljastaen galaksin sisällöt sekä salaisuudet uudella tavalla. Mutta mitä sieltä suljetun verhon takaa löytyy? Toisenlaista elämää? Merien kohina ja veden liplatus "Quantum Mechanics" kappaleessa viittaisi jonkinlaisen elämänmuodon olemassaoloon. Missä on vettä, siellä on elämää. Uusi uljas maailma? Julkaisun viimeistelevä "Another World" lupailee ei-enää-niin-synkissä ambient merkeissä kirkkaampaa tulevaisuutta. Kuuntelun aikana sitä tosiaan vajoaa omiin mielensyövereihin jossa yritetään kurkottaa kättään tähtien keskelle kohti tuntemattomatonta ja samalla voi melkein aistia sormenpäillään vastauksia matkaa varteen asetettuihin kysymyksiin.

Lustmord: Zoetrope (Original Soundtrack) (2002)

Lustmord: Zoetrope OSTJa jatketaan dark ambient sävyitteisellä viikolla. Totta puhuttaessa, viime kuukausina olen onnistunut löytänyt taas roimasta mielenkiintoisia akteja tällä rintamalla mutta tajusin Lustmord Rising (06.06.06) livelevyä hankittaessani että minun pitäisi viimeinkin alkaa täydentämään ja ostamaan Lustmordin back-cataloguesta puuttuvat julkaisut. Vauvan askelia, vauvan askelia. Ei pidetä mitään kiirettä joten aloitetaan Zoetropen soundtrackilla. En ole nähnyt kyseistä musta-valkoista scifi-henkistä independent-elokuvaa, joten on pakko taas turvautua paikoitellen arveluttavaan mielikuvitukseeni joita soundtrackin kansitaide, tracklist sekä traileri saavat täydentää. Ja Brian Williamsin musiikki peilautuu erinomaisesti noiden kappaleiden nimien kautta. Mies selvästi osaa hommansa äänimanipulaattorina Hollywoodin puolella mutta se onneksi kuuluu vain ja ainoastaan siten että hän tuo vain tarpeelliset osat oman musiikkinsa uudelleen paketoimiseen ja näin ollen ylläpitämään se tuttu Lustmord-soundi. Zoetrope suorastaan hikoilee sitä kuuluisaa synkkää pahuutta eli juuri sitä lajia missä monet peräänkuuluttavat henkselit paukuttaen mutta epäonnistuvat säälittävästi räpiköiden. Julkaisun aloittava "Main Title / Infinite Space" tarjoaa sen minkä lupaakin eli ollaan jossain avaruuden pimeässä, kartoittamattomassa kolkassa kunnes yhtäkkiä aliavaruudesta tulee esiin yksinäinen avaruusalus. Sivustaseuraaja ei voi muuta kuin arvuutella että miksi kyseinen alus on saapunut juuri tänne syrjäisempään galaksiin. Tuntematon alus hidastaa selvästi vauhtiaan ja pysähtyy sovittuun paikkaan. Tarinan seuraava chapteri jatkuu aluksen sisällä "The Cell" nimisellä kappaleella. Alaston mies herää sellistään. Hän ei tiedä miten hän on joutunut sinne tai kauanko hän on ollut siellä. Korvia hivelevät äänet aluksen moottoreista etenevät pitkin seiniä ja mies alkaa epäröimään todellisuutta samalla kun kyselee itseltään että onko tämä kaikki vain kuvitelmaa. Miehen olo on hatara. Sydän suorastaan hakkaa rinnasta ulos. Päätä ja silmiä särkee kun hän yrittää päästä jaloilleen. "Cellular Blur'n" aikana mies alkaa jo tutkimaan sellin sisältöä. Tyhjä ruokakuppi lojuu lattialla ja sellin katosta kajastaa ainoa valo. Jos mies ei tajunnut heti mistä kyse on, se hiipii hiljalleen esiin. Tervetuloa henkilökohtaiseen helvettiin. Tarinan seuraavassa chapterissa esitellään itse pääpahis - varsin epämiellyttävällä ja kivuliaalla tavalla. "Let go of the tangible mass of your mind. It is only an illusion..." kaikuu vangin pään sisällä tuhatkertaisesti kun hän yrittää pyristellä vastaan. Lähtölaskenta oman mielen kukistamiseen on alkanut...

Herra Morkkis

jomo

Kahden kostean illan jälkeen (joka huipentui uuteen vuoteen), varauduin siihen että maanantaina krapula saattaisi olla pahin mies muistiin. Itse asiassa herätessäni aamupäivällä olo aika freesi, kiitos aamuisen lämpimän suihkun ja rasvaisen metri-pizzan puolikkaan joka kelpasi myös toiselle illan juhlijalle. Päivän kulkiessaan kohti iltaa, tiesin myös odottaa jonkin sortin väsymystä joka syntyi maksan pumppauksen aiheuttamasta rasituksesta. Ja näin suurin piirtein tilanne oli nukkumaan mentäessäni.

Tiistai sen sijaan tuntui oudolta. Sängystä nouseminen oli vaikeaa. Jopa minun mittapuullani. Minun piti tosissaan yrittää saada kroppaani liikkeelle ja jalkojen suuntaamista kohti suihkun ovea. Yleensä viimeistään lämpimän tippuvan veden alla karisee kaikki unen rippeet pois olkapäiltä mutta vielä suihkunkin jälkeen olo tuntui vieraalta. Päivän edetessä ja erinäisten asioita hoitaessani tajusin että oloni oli jotenkin "voimaton". Fyysisesti sekä henkisesti. Ruoka ei tuonut minkäänlaista energiaa ja keskittymiskyky sekä ajatuksenkulkukin mateli. Kertakaikkiaan masentava ja ahdistava olotila josta ei oikein löytänyt minkäänlaista ulospääsyä. Mutta viimeinkin tajusin mikä minulla oli. Minuun oli iskeytynyt krapulan jälkeinen morkkis ja minkä helvetin takia? En tiedä. En löytänyt vastausta kysymykseeni.

Keskiviikko eli eilinen oli myös pientä taistelua väsymystä vastaan mutta onneksi olotila ei ollut niin paha kuin edellisenä päivänä ja pään sisällä ajatuksetkin kirkastuivat huomattavasti. Huh... Tässä vaiheessa pitäisi varmaan vannoa etten enää ikinä kaataisi viinaa kurkustani alas.