Ovi on tuolla päin

Viime viikkoina olen herännyt taas siihen tilanteeseen, että asioiden toimimattomuuden tai enemmänkin erittäin hitaasti etenevien päätösten takia sekä isoimman vastuun omaavan projektin vetäjän kadottua aikaisemmin huonojen selityksien kera tietämättömille teille, nyt minun suuntaani tulevat kaikki negatiiviset palautteet. Kun yritän selittää että minun prioriteetit ovat täysin muualla enkä minä voi olla aina läsnä tässä projektissa, se ei estä selittämiäni asioita kaikumista kuuroille korville. Vitkastelun jälkeen oikeat kysymykset osataan kysellä eli miksi asian laita on näin. Lyhyesti ja ytimekkäästi vastaan että allekirjoittaneen kohdalla kyse on luottamuksesta. Ottaisin mielelläni projektissa enemmän vastuuta, mutta en pysty tekemään yhtään enempää koska minulla ei ole kaikkia tarvittavia tietoja ja näiden tietojen hallussa pitämiseen tarvittavaa luottamusta. Hassua sinänsä että olen ollut mukana jo melkein nelisen vuotta mutta silti sitä kultaisilla reunuksillä sisältävää kutsua isompaan piiriin ei ole kuulunut. Noh, voin sanoa suoraan etten ole kaivannut sitä paitsi mitä nyt viime aikoina kun nämä hidastelut alkavat vaikuttamaan muihinkin ihmisiin.

Syyttävä sormi alkaa viimeinkin kohoamaan hitaasti näillä parilla odottamallani henkilöllä samalla kun mielikuvituksettomat syytökset parine haukkumasanoineen yrittävät päästä ihon sisään. Kuunnellessani tätä jonnin joutavaa ärtymystä, silmät tähyilevät kohti kattoa ja omassa mielensyövereissäni en voi olla kuin nauramatta koska tämä alkaa olla tuttua kauraa vuosien takaa. Muistojen syvistä arkistoista pulpahtaa esiin keskusteluja joissa luotiin pohjattomia argumentteja minusta henkilönä ja kehdattiin kyseenalaistaa jopa mielenterveyttäni.

"Kuunteletko sinä edes minua?", tämä pieni kysely laskee minut taas maanpinnalle. Tekisi mieli vastata että "kultaseni, totta puhuakseni, tällä hetkellä minua ei kiinnosta paskan vertaakaan sinun mielipiteet ja selitykset". Minä voin lähteä ihan milloin vaan haluan ja katsotaan sitten kuinka moni teistä pyytää minut takaisin anteeksipyyntöjen kera. Tuskin monikaan, mutta sen tiedän että olette vielä enemmän kusessa kun yritätte miettiä lähtöni jälkeen että kenen kanssa ollaan sovittu mitä ja miten se laitepuoli toimikaan. Absurdia ja naurettavaa sinänsä koska ne jotka syyttävät kovimmalla äänellä ovat myös niitä jotka eivät ole tehneet yhtään mitään tämän projektin hyväksi. Jos viimeinkin päätän lyödä luun syvälle kurkkuun tuolle itkemiselle, minun ei tarvitse muuta tehdä kuin kysyä että mitä SINÄ olet tehnyt tämän projektin hyväksi? Useimmat ovat vain notkuneet mukana kun me yhden käden sormella lasketut henkilöt ollaan luotu nämä kaikki melkein tyhjästä. Joten syyttelyn sijasta kannattaa keskittyä siihen että miten saadaan tilanne taas normaalille tasolle.

Ja paskat. Tällaiset hetket lisäävät houkutusta selän käännölle ja kävelyä kohti ovea. Houkutus on suuri ja se suurenee joka viikko lisää.

Leave a Comment