Luotettavuus… 100%

Viime yönä yhtäkkiä löysin itseni ennalta-arvaattomasta tilanteesta ja melkein heti mielen pienestä kolkasta pulpahtivat esiin erään pimeän talvisen illan tapahtumat. Tilannetta katseli kuin auki revittyä haavaa. Jotain oli tehtävä vaikka se tarkoittaisi hyppyä vaaralliselle alueelle. Vatsan pohjaa kouristeli kun pelkästään ajattelin asiaa ja samalla pelkäsin sitä pahinta mahdollista lopputulosta. Ei. En antaisi itselleni anteeksi jos en tekisi mitään. Edellisellä kerralla en aavistanut enkä nähnyt yhtään mitään mutta nyt kaikki merkit viittasivat siihen. Toinen asia oli epävarmuus luottamuksen suhteen. Siis luottamus minua kohtaan. Viime kuukausina olen hautautunut syvemmälle kuoreeni ja pitänyt etäisyyttä. Ihan vaan senkin takia että en halunnut vaivata muita ihmisiä omilla ongelmillani mutta nyt se sitten ensimmäistä kertaa läpsäisi takaisin päin näköä. Olinko mennyt liian etäälle omien asioiden takia etten ole viitsinyt ylläpitää hyvää suhdetta? Onneksi sain kuulla että luottamuksen suhteen ei ole mitään pelättävää. Hän ymmärsi minun tilanteeni. Mutta nyt oli vuorostaan oma vuoro tarttua kiinni ja ymmärtää häntä.

Leave a Comment