Yksi näkökulma

WWE Unforgiven 2006

20/09/2006 00:46, Posted in Flip ilman floppia,

Kanada. Maa joka tunnetaan myös nimellä "you screwed our best entertainer and we will never forget it" tai kuten Lawler jaksaa buffata, bizarro-land. Ja kun ollaan tässä maassa, yksi asia olisi varma. Jos PPV olisi viihteenä karseeta katsottavaa, ainakin yleisö tekisi siitä jonkin verran viihdyttävämpää. Vähän niin kuin muutaman päivän vanhan leivän päälle pistäisi pari tuntia sitten kaupan tiskiltä haettua kinkkumakkaraa. Heh, huono vertaus mutta kelvatkoon.

Intercontinental championship - Johnny Nitro vs. Jeff Hardy. Kuten selostaja pari totesivat matsin alussa, Jeff Hardy sai WWE paluun jälkeen yllättävän nopeasti tittelimatsin. Ja parin viikon aikana sitä on huomattu että Jeff Hardy on myös enemmän motivoituneen oloinen kehässä kun sitä vertaa muutaman kuukauden takaiseen TNA:n rundiin. Tosin pienen pientä epävarmuutta miehen esiintymisessä edelleenkin näkyy mutta näin kokonaisuutena katsottuna hän on edelleenkin se kaveri joka ei pelkää ottaa riskejä kehässä. Itse matsi erosi aika paljon siitä mitä odotin. Nitron ja Carliton feudin vertauspisteenä, odotin jokseenkin samanlaista menoa. Mutta ei. Kaksi risk-takeria otti alun hieman hitaammin joka sitten muuttui pikku hiljaa jalkafetissien unelma matsi. Nitro keskittyi Hardyn jalan telomiseen joka ehkäisi jonkin verran noiden highrisk liikkeiden tekemistä mutta se ei tarkoittanut etteikö niitä myös tarjoiltu. Erinomainen matsi jossa ennen kaikkea yleisö oli jo heti alusta lähtien hyvin mukana.

Umaga vs. Kane. Oli matsi sitten kuinka puuduttava tai muuten vaan kliseinen kahden isomman miehen yhteenkohtaaminen, yleisön mukana olo pystyy kääntämään semi-tylsän matsin katsottavalle tasolle. Kuten näiden kahden monsterin iskujen vaihtelut. Tosin olisihan se pitänyt arvata että nämäkin herrat lähtevät jossakin vaiheessa kehän ulkopuolelle rymistelemään jonka seurauksena tulee double count-out.

Spirit Squad vs. The Highlanders. Itse olen tykännyt The Highlandersien gimmickistä RAW'ssa ja tämäkin feudi on jaksanut pitää mielenkiintoni yllä koska WWE ei tehnyt sitä perusvirhettä että antaisivat tag team tittelit juuri debyyttinsä tehneille tag teamille. He tosissaan yrittävät saada nämä vyöt itselleen ja mikäs siinä, kavereilta sitä yritystä on riittänyt. Niin se itse matsi. Bum! Tyly niskalaukaus ja yleisö kuoli. Kun yleisö istui hiljaa koko matsin aikana kuin hautajaisissa, ei sitä täältä monitorin puoleltakaan jaksanut seurata yhtään sen enemmän iloisesti. Ja ei, ei vieläkään irronnut sitä voittoa The Highlandersille.

Hell In A Cell - DX vs. McMahons & Big Show. Niin taisin kysellä viimeksi että voiko tämä feudi mennä enää yhtään pidemmällä. Ja vastaushan saatiin pari viikkoa myöhemmin joka sitten oli että kyllä voi. Otetaan esiin helvetti maan päällä eli Hell In A Cell joka samalla oli saanut uuden pintakiillon sekä leveyttä ja korkeutta. Noh, häkki kuin häkki, se ulkonäkö ei meinaa yhtään mitään vaan kyse on siitä kuinka paljon sen avulla voi tuottaa kipua. Ja kivusta puheenollen, Triple H on alan veteraani tässä matsissa ja HBK:lle tämä oli jo kolmas reissu tähän laitokseen. Eli kokemuksen rinta-ääni soi syvänä DX:n nurkkauksessa. Sen sijaan isä ja poika McMahonilla sitä kokemusta ei ollut yhtään mutta heillä oli sentään ylimääräinen muskelipari mukana eli ECW:n champion Big Show. Edellinen karsea Hell In A Cell olisi pelkkä muisto vain kun nämä viisi herraa ottaisivat yhteen ja viimeistelisivät tämän feudin, once and for all. Shane oli ensimmäinen McMahoneista joka murskattiin häkin sisällä. Tuoli käärittynä kaulan ympärille yhdistettynä HBK:n elbow dropiin ja tuloksena oli suusta verta vuotava ja tärisevä ihmisraunio. Kun Big Show oli saatu pysäytettyä outoon asentoon köysien päälle, sairas mielikuvituksena lähti heti villisti laukkaamaan ja minä osasin aavistaa miten tässä kävisi seuraavaksi. Isäpappa McMahon oli jäljellä ja hänelle tarjoiltaisiin ne kaikki parhaimmat jälkiruuat. Ensiksi Big Shown takapuoli otettiin ruhtinaallisesti esille. Vince oli polvillaan ja rukoili etteivät DX tekisi sitä hänelle. Mutta kuten DX:n tunnuslause kuuluu - "suck it" ja samalla WWE:n omistajan pää työnnettiin tuonne kahden ison persposken väliin. Siinä teille miljonäärien oma privaatti klubi. Sweet chin music pudottaa miehen kuin miehen takaisin polvilleen ja Triple H viimeisteli homman teloittajan tyylillä - tylyllä sledgehammer iskulla takaraivoon jonka seurauksena se leka katkesi varresta. Huh, mahtava matsi kerta kaikkiaan ja näin se feudi pitää lopettaa.

Women's championship - Trish Stratus vs. Lita. Trishin viimeinen matsi. Mennään suoraan asiaan ja kysytään että kuinka moni uskoi Trishin voittoon? Itse en ainakaan jaksanut uskoa tuohon. Noh, huipulla on aina hyvä lopettaa mutta mites nyt käy naisten tittelille? Eipä se edelleenkään kiinnosta kuka titteliä kantaa tai miten sille käy.

Randy Orton vs. Carlito. Carlito on ollut viime kuukausina aivan uskomattomassa vedossa. Varsinkin kun mies hyppelee ja pomppii noissa köysissä siihen malliin että afro vaan vilahtaa ilman läpi. Mutta mitäs se vastustaja on viime aikoina tehnyt? Randy, Randy, Randy. Taasko sinä olet töppäillyt sen marihuanan kanssa vai mitä ainetta sinä olet vetänyt siihen toiseen persposkeen? Noh onneksi WWE muutti rangaistuksia siihen muotoon ettei feudit yhtäkkiä kuivu kokoon jos kusesta löytyykin jotain kiellettyä ainetta. Matsikin oli suurin piirtein sitä luokkaa että Carlito teki suurimmat työt tässä ja Randy vaan lopussa sujatti Carliton ilmanlennon väliin oman finisherin ja nappasi voiton. Näyttävä lopetus, siitä on ihan turha kiistellä.

TLC - Edge vs. John Cena.

Arvoisa Vince McMahon.

Kirjoitan teille koska minulle ja näköjään monelle muullekin tämä farssi on jo kivunnut siihen mittapisteeseen että kaikki nämä pakkopullat jotka on nielty viimeisen puolentoista vuoden aikana alkaa nousta kurkkua pitkin ylöspäin. Siitä lähtien kun teidän luomanne hymypoika (John Cena) sai suurimman pushin minkä tässä bisneksessä voi saada, me ollaan todistettu huonoja matseja yksi toisensa jälkeen. Huonoja siksi että kyseisen miehen matsit ovat samasta puusta veistettyjä. Poikkeuksiakin toki löytyy. Totta kai minun pitää olla realisti tässä asiassa. Enhän minä nyt sentään niin likinäköinen ole tai muuten vaan helvetin katkera tämän asian suhteen. Mutta tekin varmaan ymmärrätte että nämä poikkeukset ovat joko ympäristön eli suoraan sanottuna yleisön luoman uniikin tunnelman takia erilaisia (WM22, ECW ONS2) tai sitten kyse on erikoisemmasta matsista. Kuten tämän vuoden Unforgivenin kanssa. Kyllä, olen rehellinen oman mielipiteeni kanssa kun sanon suoraan että Unforgivenin TLC-matsi oli hyvä ja minäkin jopa pidin siitä. Oli paljon hienoja spotteja ja matsin lopetus oli upea. Mutta tämä on vain hetken huumaa sillä seuraavana päivänä tiedän että se on paluu takaisin arkeen ja siihen faktaan että tämä mies on jälleen kerran WWE:n mestari ja näin ollen tulevaisuus näyttää taas synkältä kun te alatte syöttämään sitä juuri uunista tullutta pakkopullaa.

Joten, jos ja kun olette parantunut tuosta brutaalista turpakäräjistä jonka saitte samaisessa PPV:ssä, toivon että otatte tämän naurettavan tilanteen takaisin haltuunne. Fanien liiallisella tönimisellä on vain yksi vaikutus. Lopultakin hekin tönäisevät takaisin ja silloin vahinkojen korjaus vie paljon enemmän aikaa ja uskonpuute joka faneissa on, sitä ei noin vaan hetkessä täytetä.

Terveisin,

Eskola.