WWE Great American Bash 2006

Mitä voi odottaa PPV:ltä jos n. 70% viimeisen puolentoista kuukauden Smackdown jaksoista näytti siltä kuin katselija olisi joutunut aikapyörteeseen. Siis samanlaiseen ilmiöön kuin Groundhog Dayssa jossa Bill Murray heräsi aina samaan päivään. WWE:n puolella feudit jatkuivat samoista lähtöasetelmista liikkumatta yhtään eteenpäin. Eikä sekään auttanut tilannetta yhtään että seuraavana vuorossa oli Smackdownin oma Great American Bash PPV joka on parin viime vuoden aikana muuttunut hävyttömäksi kirosanaksi ja ainakin viime vuoden osalta voisi hyvin lainata Simpsonien comicbook guyn lausahdusta: "Worst PPV ever". Tämän vuoden GAB PPV jatkoi perinteisesti tätä surkeaa linjaa, tosin tällä kertaa pääsyynä olivat loukkaantumisen/sairastumisen huipentumat ja aivan käsittämättömän huonot buukkaukset.

Ensiksi meiltä vietiin Mark Henryn virallinen ja julkinen mestaus kun kaveri onnistui telomaan polvensa Saturday Night Main Eventissa, tosin eipähän tarvitse katsella tuotakaan järkälettä seuraavaan kahdeksaan kuukauteen. Bobby Lashleyn maksan arvot olivat kohoneet liian korkealle, joten lääkärit kielsivät mieheltä painimisen ja osallistumisen US-tittelistä käytävään triple threatiin. Herääkin kysymys että mitä muuta kaveri on tankannut kehoonsa päivittäisen puurolautasen lisäksi. Tuossa oli siis terveydelliset syyt. Buukkauksen puolelta nähtiin taas aivan käsittämättömiä aivopieruja ja kyseenalaistettiin näiden päättäjien mielenterveyttä. Kun Batistalta puuttui Henryn loukkaantumisen takia vastustaja tästä PPV:stä, oletin että hänen eteensä heitettäisiin joku jobbari jota kukaan ei kaipaisi. Mutta ei. Viisaudessaan WWE päätti että Kennedy uhrataan suuremman asian hyväksi. Buukkaajat kai olettivat että tästä muodostuisi sellainen matsi jossa Batista olisi über-over matsin jälkeen ja Kennedy ei menettäisi kasvojaan niin pahasti. Harmi vaan että he eivät ottaneet Murphyn lakia huomioon jonka seurauksena Kennedy vuosi kuin pistetty sika matsin aikana ja hänen hahmonsa kärsi aika pahat tappiot. Eikun takaisin aloitusruutuun ja samalla menettiin kaikki kerätyt pisteet.

Yksi illan odotetuimmista matsista oli tietenkin Punjabi prison match. Puitteet olivat komeat mutta harmi vaan että sekin meni täysin reisille kun Big Show laitettiin Great Khalin tilalle. Siis mitä helvettiä tämä nyt oikein oli olevinaan? Ensiksi tätä matsia mainostetaan viikkoja etukäteen ja sitten se ei tapahdukaan. Tai siis tapahtui mutta se henkilö joka tämän matsin alunperin toi suuren yleisön tietoisuuteen ei olekaan siinä itse matsissa mukana. Luulin että TNA onnistuu tekemään tämmöisiä käsittämättömiä mokia mutta WWE osoitti että hekin osaavat tehdä vittumaiset katsojille. Ja näyttikö kenenkään muun mielestä matsin lopetus tökeröltä? Voittajanhan piti paeta sieltä häkistä eikä rynnätä ovesta ulos kuten lopussa tapahtui. Ja samaan aikaan Great Khali mölysi siellä häkin ylemmillä korkeuksissa. Smells like a nice cup of fuckup to me.

Pienoinen edit. Jaahas. Great Khalin maksa-arvot on myös kohollaan ja huhujen mukaan Super Crazylla ja Kid Kashilla on sama vika. Mitä helvettiä on oikein meneillään Smackdownin pukuhuoneessa kun neljällä henkilöllä on samanlainen terveydellinen ongelma? Käyttävätkö ne siellä samaa ruiskua keskenään? Noh, wrestling "journalistit" saivat uuden aiheen jonka kanssa voi runkata mielin määrin seuraavien viikkojen aikana.

Tuossa oli ne huonot asiat pääasiallisesti mainittuna tämän vuoden GAB:sta. Hyvinä puolina oli tag team titteleistä käyty matsi joka tarjosi ihan mukavasti spotteja ja matsi itsessään loi sellaisen tunnelman ympärille että kummallakin tiimillä oli hyvät mahdollisuudet voittaa. Muuten WWE:n tag team divisioona taas riutuu ja kituuttaa. Melkein kuin odottaisi viimeistä niskalaukausta joten saa nähdä jatkuuko tämä feudi vielä vähän aikaa. Veikkaanpa ettei WWE:llä ole muutakaan mahdollisuutta. Main event itsessään oli se showstealer tällä kertaa (ei ollut hirveästi muita päteviä ehdokkaita). Ja jos totta puhutaan, Rey Mysterion mestaruuskausi on ollut loppujen lopuksi aikamoinen pettymys myös itselleni. Tosin siihen on vaikuttanut aika moni muukin tekijä. Randy Orton joutui jäähylle 60 päiväksi lapsellisen asenteen takia, Kurt Angle siirtyi ECW:n puolelle ja pahimmassa tapauksessa miestä jobattiin sellaiselle henkilölle kuin Mark Henry. MARK FUCKING HENRY?! Näin huonoksi asiat siis ovat menneet Smackdownin puolella. Joten tässä ollaankin odoteltu että koska Reyn mestaruuskausi saa loppunsa kun itse titteli ei ole tehnyt miehelle oikein mitään hyvää aikaiseksi. Noh, King Booker oli se henkilö joka lopetti miehen mestaruuden mutta onneksi tähänkin saatiin mielenkiintoinen käänne. Chavo Guerrero sekaantui odotetusti matsin loppupuolella ja ilmestyi kehään tuoli kädessä. Yllättäen hän vetäisikin tuolilla oikein olan takaa Reytä päin joten nyt on ihan oikeasti pätevä syy katsoa seuraava Smackdown ja saada selitys tälle takinkäännölle. Ja tässähän on muutenkin samanlainen fiilis silloin kun Eddie Guerrero ja Rey aloittelivat omaa feudiansa kunnolla (eli puhun siitä ajankohdasta kun Eddie melkein tuhosi Reyn portaiden päälle suoritetulla brainbusterilla). Vielä tuosta Booker T:n voitosta. Harmi vaan että kaikki ilmassa leijuvat merkit viittaavat siihen että Booker T tulee omaan transitional champion ja mies jobbaa tittelin takaisin Batistalle SummerSlamissa.

9 Comments »

  1. Q-mies said,

    Pitbulls vs. Team ROH
    Hyvä matsi, harmi että tämäkin feudi kuolee todennäköisesti hyvin pian sillä Meltzer tiesi mainita että Kid Kash on matkalla jäähypenkille..

    Finlay vs. Regal
    Ihan OK PAINI-matsi, yleisö ja turha komedia tappoivat tämän.

    Helms vs. Hardy
    Eikös Hurrikaanin pitänyt saada haastaja tittelilleen? Ai niin, Crazylläkin on maksa-arvot päin vittua. Voi kun kiva. SD! on kirottu, oikeasti. Taas yksi hyvä matsi, jos kohta Hardyn jatkuva jobbaaminen vituttaa. JBL mainitsi Jeffin nimeä siihen tahtiin että olisiko Hardy Boyz reunion horisontissa?

    Punjabi Prison match
    Big Show, ECW Heavyweight Champion itkee heti aluksi. Hyvä fiilis.. not. Matsi oli sekava, huonosti rytmitetty ja loppu kusi nilkoille reippaasti.

    Batista vs. Kennedy
    Jos ei ole Big Dave oppinut puolen vuoden tauollaan käyttämään mikrofonia, niin eivät ne painitaidotkaan ole juuri kohonneet. Paska mikä paska, ja Kennedyn mokailut eivät lopputulosta ainakaan parantaneet. Ikävä sanoa mutta Henryn kanssa tämä matsi olisi ollut parempi..

    Booker vs. Rey
    Hyvä matsi tämäkin, jos kohta ei ekan matsin luokkaa. Paljon huonosti ajoitettuja ja huolimattomasti suoritettuja liikkeitä (joita toki oli ekassakin). Loppuhuipennus pelasti päivän.

    Ei mene Smäkdaunilla järin hyvin. Kohta puolet rosterista jäähypenkillä syystä tai toisesta, tai sitten siirtyneet ECW:n tai RAW:n puolelle. Tilanne on itse asiassa niin heikko että Finlaysta tehdään babyface pikaisesti. Vittu. Lisäksi Takerin feudi Khalin ja Big Shown kanssa näköjään jatkuu SD/ECW:n ja mahdollisesti vielä RAW:n puolella, joten homma on karannut pahasti hanskasta. Ehkä pari kaveria hajotetusta Spirit Squadista joutaisi SD!n puolelle? Burchillin ja Gunner Scottin paluu? Boogeymanin paluu (toivottavasti ei sentään)?!

    Muuten, kun nyt mainitsit tag-team divisioonan niin ainoat WWE:n oikeat tag-teamit tällä hetkellä ovat L&K ja Highlanders. Auts. Cade & Murdoch taitaa tehdä paluun?

  2. Q-mies said,

    EDIT: Matt Hardy has joined the list of WWE talent that will be taken out of action shortly by the company, although we haven't heard further details on Hardy's situation.

    Ei PERKELE!

  3. eskolaah said,

    "Muuten, kun nyt mainitsit tag-team divisioonan niin ainoat WWE:n oikeat tag-teamit tällä hetkellä ovat L&K ja Highlanders. Auts. Cade & Murdoch taitaa tehdä paluun?"

    Eikös ne tehnyt paluun 1-2 kuukautta sitten? Muistaakseni he ilmoittivat bändin olevan taas yhdessä juuri ennen kun toinen kavereistä joutui Kanen kanssa samaan kehään.

  4. eskolaah said,

    Hepatitis C/anabolic stereoids run wild on Smackdown...

  5. Q-mies said,

    "Hepatitis C/anabolic stereoids run wild on Smackdown..."

    ..and asshole attitude (ensin Orton, nyt Kash).. saa nähdä mikä Hardyn ongelma on.

  6. Q-mies said,

    Jaha, Hardylla on Holly / London tauti eli staph infection. Kiva. Nyt olisi ollut hänellä kultainen tilaisuus loistaa kun rosteri on tyhjillään mutta taas meni ohi.

  7. eskolaah said,

    Jooh, good old sparkplugilla toi tauti oli vähäsen sitkeämpi. Ja nyt kaveri on viimeinkin tulossa takaisin Smackdowniin pitämään jöötä backstagella. Tuskin maltan odottaa sitä kun mies on taas otsikoissa kun hän lyö vähäsen kovempaa jossain house showssa. :P

  8. Q-mies said,

    Holly voisi siirtyä RAW:n puolelle ja antaa Randylle vähän koulutusta. Tosin Meltzerin mukaan niitä riittää myös Lashleyllä (tämän takia Finlay sai US-tittelin TV:ssä) ja Kennedyllä (ensin jobbaus Hardylle TV:ssä ja sitten Batista teki miehestä muhennosta GABssa)..

  9. WWE Fani said,

    Kertokaas jatkuuko Smackdown ja RAW Subilla? Tai meneekö kaikki toiminta scifille?

Leave a Comment