Getting free stuff is always a good thing, right?

Award Winner WinRAR 3.51 for Free - Special One Day Offer

We would like to thank everyone who voted for us and made it possible for us to receive the SIAF People's Choice Award for Best Overall Utility. Please take a few minutes to fill out the following questionnaire in order to receive your copy of WinRAR 3.51 non upgradeable version for FREE!

This offer will be valid on Sunday July 30, 2006 from 00:00 until 24:00 CET ONLY.

http://www.win-rar.com/bestoverallutility/

Ihan pieni varoituksen sana. Rarlabsin sivut on aivan tukossa kun monet yrittävät päästä tuonne samaan aikaan, joten varaudu siihen että näet mysql database erroreita ja saattaa mennä muutenkin vähän enemmän aikaa kun yrität saada oman rekisteröinti avaimen.

Anyway, hatunnoston arvoinen teko näinkin kaupalliselta ohjelmistotalolta.

Musiikkia, viikko 30/2006

DJ QBert: Wave Twisters - Episode 7 Million: Sonic Wars Within The Protons (1998)

DJ QBert: Wave Twisters - Episode 7 Million: Sonic Wars Within The Protons"Sound, the final frontier. These are the voyages of one crazy dj. His continuing mission: to explore strange ways to create sound with his hands, to seek out new beats and wider audience, to boldly go where no man has gone before." Mitä tämä varastettu ja muokattu Star Trek sanonta oikein tarkoittaa? Turntable konseptialbumia joka on samalla ensimmäinen luokkaansa (näin ainakin parit nettisivustot mainostavat). Ja mikä voisi olla parempaa kuin levyllinen pölyisistä filmiarkistoista kaivettuja 50- ja 60-luvun elokuva/tv-sämplejä joita on kieliposkella yhdistelty ja räiskitty pitkin albumia. Vinyylin raaputtelun lomassa, se mikä tästä jää mieleen on se miten hänen sormensa pyörivät kun hän loihtii luomansa musiikin avulla eri sämplien ympärille toimivan tarinankuljetuksen. Tällainen irroittelu sopii mitä mainiommin juuri tähän tiettyyn hip-hop ala-genreeseen ja albumi on muutenkin rakennettu niin nerokkaasti yhteen että tämä on kuin seuraisi yhden tuotantokauden jotain vanhaa scifi-sarjaa jota nykypäivänä ei voi kuin vedet silmissä katsoa ja nauraa. Wave Twisters on pullollaan sci-fi maailman kliseita. Löytyy mitä eriskummallisempia ensimmäisiä yhteenottoja tuntemattomien rotujen kanssa, invaasiota ja nyrkit viuhuvia tilanteita. Juuri niinkuin esim. The Original Star Trek jaksoissa jossa Kapteeni Kirk seikkaili ison mojonsa kanssa. Ainoa mikä puuttuu tältä levyltä on hilpeä kuuskyt-luvun musiikki, psykedeeliset värit ja saman aikakauden jorausliikkeet. Tai noh, on vaan parempi että ne pysyvät poissa tältä levyltä. DJ QBert on mennyt niinkin pitkälle tässä täydellisyydessä hipovassa kokonaisuudessa että hän aloittaa albumin kaukosäätimen kautta, mainokset pyörivät ennen varsinaista ohjelmaa ja kun ohjelma on saanut päätöksensä, lopuksi mies harrastaa pientä kanavasurffailua XXX-kanavilla (remember kids, masturbation is a social problem). Tästä Wave Twisters-albumista on myös tehty lyhyt animaatio-filmi joka alkoi myös kiinnostamaan siinä määrin että kai sekin pitää jossain vaiheessa ostaa. Jos pelkästään musiikki on näin hyvää, visuaalinen ilmeen kanssa se täytyy olla jo mieltäräjäyttävää.

Musiikkia, viikko 29/2006

Speedy J: Loudboxer (2002)

Speedy J: LoudboxerTarkistetaanpas mitä tiesin Speedy J:stä ennenkuin ostin tämän. Hän teki loistavan uudelleenmiksauksen Depeche Moden "It's No Good" kappaleesta. Hän on techno-tuottaja, tosin hänen katalogistaan löytyy myös kokeellisempää iDM-materiaalia (jota olen myös yrittänyt etsiä). Eli loppujen lopuksi ei ole mitenkään hirveästi tietoa tästä kaverista kun nappasin tämän julkaisun alehyllystä käteeni mutta ei se ole ennenkään estänyt levyjen ostamista. Pidetään vaan nokasta tiukemmin kiinni kun sukelletaan syvemmälle näissä tuntemattomissa vesissä. Vuonna 2002 julkaistu Loudboxer on aika selvästi sitä hard technoa osastoa joka on tislattu puhtaimpaan formaattiin ja albumi itsessään on periaatteessa 61 minuuttia yhtämittaista päähän takomista mutta joka kuitenkin onnistuu ylläpitämään yllättävän helposti lähestyttävän kokonaisuuden. Loudboxer tuntuu myös elävältä jokaisessa rummun iskussa ja tämän koneen hengitys huokuu läpi jokaisesta paletissa. Julkaisun ensimmäinen puolisko keskittyy olemaan teknillisempää ja hitaamman vauhdin ansiosta se kuulostaakin siltä kuin isoa konetta valmisteltaisiin lähtöön. Vasta jälkimmäisellä puoliskolla BPM-mittarin lukema nousee vähitellen ylöspäin kun samalla nuppeja väännetään kohti kaakkoa ja pyritään ottamaan kaikki mitä saadaan laitteistosta irti. Höyryjunan lailla se puskee eteenpäin ja murskaa kaiken tieltään. Kappaleiden yhteenmiksauksen ansiosta albumin minimalistinen soundi kohoaa uudelle tasolle ja näin ollen rakentaa kuuntelijan mielessä pitkän junamatkan jonka aikana maisema vaihtuu väristä toiseen saumattomasti. Albumin kruunaa ehdottomasti viimeinen biisi, "Pannik Rmx". Kuin kohti sumua kulkeva, pitkän matkan jälkeen tämä suuri höyryä puskeva objekti katoaa horisonttiin mutta koneistosta lähtevä ääneen kuuluu vielä jonkun aikaa ilmassa. Olisikohan tässä paras hard techno albumi jonka olen koskaan kuullut? Taitaa olla.

Brand new toy

Melkein kokonainen viikko takana. Armoton taistelu tuulimyllyä vastaan on saatu siihen pisteeseen että sain tukevan niskalenkki otteen vastustajastani. Eli suomeksi käännettynä tämä tarkoittaa suurin piirtein - uusi kone, uudet ongelmat. Tuli koettua se yksi tärkeä muistisääntö joka pitää välillä niin paikkaansa. Se että jokin asia toimii tuossa vanhassa koneessa täydellisesti, ei välttämättä tarkoita sitä että se toimisi myös tässä uudessa. Ensimmäisenä ongelman kohtasin IDE-kortin kanssa. Vanhasta P266-sotaratsusta lähtien aina mukana ollut Ultra100 IDE-kortti (jolla saa kätevästi neljä laitetta kiinni), aiheutti yllättävän käänteen kun kortti ei pelannutkaan uuden emolevyn kanssa. Itse kortti löytyi buutissa ja kovalevytkin sain näkyviin mutta sitten jäätiin kiinni kuin tikku paskaan. Kone jämähti aina kun ruutuun pärähti kortin ilmoittama teksti "IDE BUS Master Enabled".

Mm. BIOSin räpeltely ei tuonut mitään uutta tähän ogelmaan, joten yhden pitkä päivän jälkeen en voinut muuta tehdä kuin tunnustaa tappioni. Seuraavana päivänä otettiin uudet aseet esiin ja mietittiin miten tämän ongelman voisi kiertää mutta kuitenkin pitää saman verran kovalevytilaa koneessani. Ratkaisuksi löytyi uuden kovalevyn ostaminen joka eliminoisi kaksi pienempää levyä ja USB-kotelo yhdelle IDE-levylle. Ja näin saatiin tarvittava määrä taas kokoon.

Ja lisää ongelmia oli tulossa. Saatuani systeemin siihen kondikseen että voin työskennellä koneella ihan normaalisti, huomasin että yhden ohjelman kanssa oli pientä ongelmia netin käytössä. Eli parin tunnin käytön jälkeen tämä ohjelma lakkasi toimimasta kun suurin osa yhteyksistä putosi pois. Ja jos se ei ollut tarpeeksi, myös outoa satunnaisia buuttauksia tapahtui ja jotenkin sen ongelman paikansa juuri tuohon verkkokorttiin ja varsinkin Nvidian pyörittämään piiriin. Mutta onneksi emolla oli myös toinen verkkokortti integroituna joten Nvidian piirin disablointi sekä vaihtaminen toiseen porttiin ei ollut mikään ongelma. Tosin Marvell Yukonin piiri ja sen ajurit toivat omat murheensa. Haettuani valmistajan sivuilta uusimmat ajurit (8.56.1.3), ongelmat onneksi kaikkosivat kokonaan.

Yllättäen myös softapalomuuri alkoi takertelemaan. Taas tuli räpellettyä Kerion erilaisten asetusten kanssa. Koitettiin vanhempia versioita ohjelmasta, patchattiin ties mitä tiedostoja, Mikään ei auttanut. Noh, minulle suositeltiin Kerion tilalle Agnitumin Outpost Firewallia mutta vuorokauden jälkeen eli kahden aina-niin-ihanan blue screen of deathin ilmestymisen myötä ja luettuani valmistajan foorumia, tajusin ettei tämäkään oikein toimi omassa koneessa. Viimeisenä vaihtoehtona oli palata takaisin siihen toimivampaan versioon Zonealarmista (6.1) ja vóila. Homma pelittää taas kuin juuri rasvattu kone.

Ja viimeiseksi note to myself. Seuraavan kerran kun asennat koneeseen Windowsia sisään, muista asentaa AMD:n oma ajuri tuolle tuplaytimelle varustetulle prosessorille. Ei siitä ainakaan mitään haittaakaan ole.

Musiikkia, viikko 28/2006. Part 2

Venetian Snares: printf("shiver in eternal darkness/n"); (2000)

Venetian Snares: printf shiver in eternal darknessLäps läps läps... piikki käteen ja eikun uutta annosta suoneen. Täytyy myöntää että oli pienoinen hiki otsalla kun näin tämän mustalla kannella omaavan levyn postilaatikossa. Ensinnäkin saan taas olla helvetin kiitollinen levy-jumalille että sain omakseni tämän Aaron Funkin ensimmäisen CD-julkaisun. Ja toiseksi albumia oli rinnastettu Doll Doll Doll ja Find Candicen tyyliseen murhanhimoiseen, hitaaseen ja kuitenkiin omalla sairaalla tavalla henkisestä tasapainoa hämmentävään materiaaliin. Aaron is the man kun puhutaan synkistä albumeista eikä tämäkään ollut pettymys tuossa epämiellyttävässä aihepiirissä. printf("shiver in eternal darkness/n"); on myös oiva esimerkki siitä että volyymi kompensoi nopeuden. Ei välttämättä tarvita sitä nopeinta, silmien ohi vilahtavaa breakia mitä esim. Meathole oli pullollaan jotta saadaan ahdistava tunnelma. Jo pelkästään rummut ja miten niitä pirstotaan ja paloitellaan kuuntelijan korvien edessä, luo sellaisen kylmän väreen selkänahkaan koska sitä tietää että jotain vielä pahempaa on tulossa ja se on vaan sekuntien kysymys. Kun matala basso ilmoittaa olemassaolostaan, ainoa toivomus on ettei se murskaa allekirjoittaneen pientä mieltä ja selviäisi hengissä tästä kuuntelusessiosta. Albumia kuunnellessa ei voinut taaskaan välttää miehen loistavaa sämple-työskentelyä - kuten esim. "Cruel Wholen" eeppistä Star Wars sekoilua jossa koottiin biittejä blastereista, lasermiekkailuista, unohtamatta sitä kuuluisaa "No" huutoa ja jopa Episode 1:n päätunnarissa ollutta kuoroa. Mutta herra Funkin tuntien, se ei ollut ainoa leffa-sämple tällä julkaisulla. Ainakin kaksi Kubrickin leffaa saivat epäinhimillisen kunnian olla tällä albumilla. Aaron Funk taisi olla jopa se ensimmäinen henkilö joka sämpläsi Kubrickin Eyes Wide Shutissa ollutta rituaalimaista vokaalia joka soi siellä kartanossa. Kun tuollaisen vokaalin yhdistää näinkin epäterveelliseen musiikkin, that is pure evil. Mutta nyt ensimmäisen kerran miehen levyä kuunnellessa tuli sellainen "hetkinen... something isn't right" fiilis. Ainakin parin biisin kohdalla yhtäkkiä tajusin että mieshän on toistanut samoja ideoita myöhemmin julkaistuilla Dollx3 ja Find Candicen materiaaleissa. Oliko herra Funk muuten vain tyytymätön näihin pariin biisiin tällä albumilla kun hän käytti idean uudestaan ja paransi lopputulosta myöhemmissä levyissä? Who knows and who cares. Mieshän ei tunnetusti sorru kopioimaan omia ideoitaan uudestaan ja uudestaan joten annetaan anteeksi tämä pieni lipsahdus.

Muistutus itselleni: edelleenkin päivä kerrallaan…

Taas se aika vuodesta. Drinkki kädessä, tuijotetaan kohti lasin pohjaa ja pohditaan elämän syviä asioita. Missä mentiin jälleen kerran pieleen, kuinka edelleenkin pelataan elämältä jaetuilta huonoilla korteilla ja bluffaus on vain haaveunissa vaeltamista.

Havahdun siihen kun kaveri taputtaa olkapäälle ja kysyy että miksi naama on peruslukemalla vaikka pitäisi päivää juhlistaa. Vastaan ainoastaan yhdelle sanalla: "Elämä".

Sylki lentää melkein heti takaisin päin kommentin kera.

"Älä helvetti edes ajattele tollasia. Mä tunnen sut ja mä tiedän että elämä on potkinu sunkin päätä monituista kertaa 48:n koon buutsilla ja joka kerta olet noussut jaloillesi. Sitä paitsi sulla on nyt terveyskin kohdallaan, eikö vain? No okei, sulla ei ole vakituista työpaikkaa ja sun tapauksen ymmärtää hyvin mutta kyllä se sieltä vielä irtoaa. Usko pois. Eikä sulla ole mitään velkahelvettiä niskoillasi tai perhe elätettävänä, joten ei elämä voi olla noin vakava asia."

"Ei se olekkaan. Mutta väkisinkin tulee mieleen näihin aikoihin mitä paskaa olen joutunut käymään."

"Hei, ne on menneitä asioita. Ei niitä kannata miettiä ja murehtia. Tähtää vain eteenpäin. Kuten itsekin olet tokaissut, otetaan se elämä päivä kerrallaan."

Taas se alkaa…

Jälleen kerran Soneran ammattitaito häikäisee allekirjoittaneen silmissä. Ensinnäkin piti tiistaina jonottaa sellaiset hulppeat 50 minuuttia Soneran teknisessä viassa kunnes joku alemman elämänmuodon helldesk-vastaaja vaivautui vastaamaan ja kirjaamaan ylös ADSL-liittymäni vian. Ensimmäinen miinuspiste.

Seuraavana päivänä soittaa joku tärkeämpi kaveri Soneralta ja kyselee taas ne rutiininomaiset kysymykset. "Oletko kokeillut kahdella modeemilla? Oletko kokeillut kahdella eri kaapelilla?" jne. Ei siinä mitään. Ihan ok kysymykset ja oletinkin että asia on nyt hoidossa ja vikaa korjataan. Wrong. Ja pahasti. Kaveri soittaa uudestaan tostaina ja heti ensimmäisenä hän alkaa kyselemään samat asiat kuin edellispäivänä. What the fuck? Putosinko juuri äskettäin johonkin aikaporttaaliin vai lähtikö tässä käyntiin ensimmäinen aamu elämässäni jolloin alan kokemaan Bill Murrayn tyylistä Groundhog Day elämää? Eli heräät joka aamu samaan päivään.

"Ei helvetti, tämä ei ole totta", kirosin vaan mielessäni. Piti hieman ironisella äänellä vastata takaisin että "sinä sait vastaukset näihin kysymyksiin edellisenä päivänä". Vasta sen jälkeen hän tajusi tarkistaa sieltä Soneran päässä että onko minun liittymäni todellakin pätkinyt päivän mittaan. Ainakin siitä muminasta päätellen hän oli samaa mieltä minun kanssani kun tutki ne muutamat logit. Ja taas puhelun päätteksi luulin että asia menee eteenpäin. Hän itsekin myönsi että nyt se homma etenee kentälle. Wrong. Ja taas pahasti. Tänä aamuna kaveri soittaa jälleen kerran ja selittää ettei se vikaraportti mennytkään kentälle asti vaan vasta nyt hän laittoi sen eteenpäin.

Huoh. Voin taas kuvitella sitä pelleilyä kun Soneran miehet korjaavat tätä vikaa kolme kuukautta.

Musiikkia, viikko 28/2006

Line 47: Invasion Of The 50ft. Sound System (2006)

Line 47: Invasion Of The 50ft. Sound SystemMuutaman kerran tuli mietittyä tarkkaan että pitäisikö minun mainita tästä julkaisusta pari halaistua sanaa vai jättää kokonaan tämä sepustus kirjoittamatta. Nimittäin tämä ei ole sanan varsinaisessa merkityksessa albumi vaan eräänlainen artisti-promo joka on painettu halvalle CDR:lle. Julkaisun päätarkoitus on näyttää mihin mies pystyy omilla kyvyillään ja mitä saa irti omasta laitteistostaan. Ja perhana jos pelkkä promo saa aikaan näin hyvän fiiliksen pääkoppaan, niin totta kai sitä pitää kehua julkisesti. Invasion Of The 50ft. Sound System CDR:ltä löytyy yhdeksän raitaa ja tyylilajit voi selkeästi jakaa kahteen osaan. On sitä perinteisempää iDM-osastoa joista suurimmat kiitokset voisi lähettää Aphex Twinin ja Squarepusherin suuntaan joidenka henkilökohtaiset panostukset tätä genreä kohtaan on äärettömän tärkeät ja itse musiikkikin on selkeästi iskostunut vuosien varrella tämänkin kaverin selkä-ytimeen. Line 47:n tuottama musiikki ei ole järin innovatiivista, varsinkin jos sekaan heitetään uusin ryöstön kohteena oleva trendi konemusiikissa eli moderni klassinen mutta ei sitä aina jaksa alkaa rähisemään että mitä on nyt kopioitu, kaveri osaa selkeästi suorittaa oman hommansa ryöväämättä kokonaista hautaa. Jälkimmäiselta tyylisuunnalta löytyvät pari breakcore/drum and bass stygeä jotka osoittavat kuuntelijalle että myös snaresien pyöritys omissa käsissään onnistuu ilman sen kummempia ongelmia. Lopuksi voisi sanoa sen että Invasion Of The 50ft. Sound System on täynnä karkkimaisia melodioita jotka pistävät hymyn kasvoille vaikkei olisi mitään sen kummempaa syytä. Tämä pienoinen promo jätti ainakin minun etummaiseen aivolohkoon sellaisen muistijäljen että tämän artistin musiikki pitää ottaa tarkempaan syyniin jos ja kun hän saa julkaistua kunnon albumin tai edes EP:n.

Kids, don’t try this at home

ADSL-modeemin firmware päivitys juuri kun on nousemassa ukkosmyrsky. Kuumottava tilanne.

Tyypillistä onnea näiden laitteiden kanssa…

Okei, nyt minua alkaa jo hieman pelottamaan.

Kun olin hankkimassa uutta tietokonetta edellisellä kerralla (n. kolme-neljä vuotta sitten), käytössä oleva kone alkoi reistailla. Ja pahasti. Oli ihmeellisiä jämähdyksiä kun esim. teki jotain web-hommia tai yksinkertaisesti rippasi CD-levyjä mp3-muotoon. Jos joku muistaa niin noihin aikoihin oli se ikävä epidemia muutaman tunnettujen emolevy-merkkien kanssa (Asus, Abit jne). Yksi erä huonoja kondensaattoreita sai sen aikaan että näiden valmistajien emolevyillä konkat alkoivat pullistua ja oksennella nesteet pihalle.

Tuosta ajankohdasta muistan sen varsin hyvin kun töissä oli suurin piirtein kyrpä ottassa meininki. Ja se johtui siitä kun vihdoin pääsin kotiin asti, piti taas alkaa etsimään sitä outoa vikaa joka piti omaa konettani otteessaan. Yli viikon erilaisten vikaselvitysten jälkeen itsekin sain todeta olevani uhri näiden konkkien takia. Ja tämä sattui vieläpä kuukausi ennenkuin minulla oli rahat uuden ja jo valmiiksi suunnitellun koneen ostamiseen. Joten sitä vaan kirosi mielessään että sattuipas taas niin perkeleen hyvään saumaan kun samalla valmistelin old faithfulia (Pentium 266 Mhz) kuukaudeksi käyttöön.

Se siitä. Old news. No mitäs tänään sitten tapahtui?

Käytyäni tänään aamupäivällä paikallisessa tietokoneliikkeessa neuvottelemassa intensiivisesti uuden koneen runko-osista (joista lopulta päästiin sopimukseen). Ja mitä odottaa kotona? Käytössä oleva kone ei sentään ollut räjähtänyt tuhannen pillun päreiksi mutta siinä koneen vieressä oleva modeemi oli repinyt sopimuksensa irti.

Modeemi on täysin pimeä. Ei sano juuta eikä jaata kun lykkää johdon kiinni. Mitä helvettiä. Kaikki oli okei vielä pari tuntia sitten. Ei väkisin. Onneksi oli sentään varamodeemi kaapin perällä joten ei tarvitse ostaa heti uutta laitetta. Sekin olisi tästä vielä puuttunut jos olisi joutunut ostamaan uuden modeemin.

Musiikkia, viikko 27/2006

David Bowie: Earthling (Special Ltd.Ed.) (2004)

David Bowie: Earthling (Special Ltd.Ed.)David Bowie on tehnyt pitkän uran, luonut vuosien varrella nahkansa monituista kertaa ja mies on omalta osaltaan onnistuneesti haistellut uusia tyyliä. Mainitaan jo heti suoraan etten ole Bowie-fani. Obviously his music is not my cup of tea noin hienovaraisesti sanottuna mutta kuka muistaa miehen vuoden 1997 albumin, Earthling? David Bowien kokeilunhaluisuus järjesti hänet pienelle matkalle elektroniseen musiikkin ja varsinkin noihin aikoihin jo pinnalla kelluneeseen drum and bassiin. Earthlingin luomistyö ei synnyttänyt mitään hirveän mullistavaa musiikkia ja kriitikotkin jakaantuivat kahteen leiriin. Monet kyselivät että oliko tämä vain Bowien yritys cool-and-hip kun hyppäsi koko ajan enemmän suosiota keräävään elektronisen genren kelkkaan, varsinkin kun edellisen levytys epäonnistui kaupallisesti. Who knows? Historia osoitti että herra Bowie teki vain yhden levyllisen tätä omaa sekoitustaan joten hänen motivaatiotaan ei pysty kuin arvailemaan. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen uudelleen kuunneltuani tätä materiaalia ja miehen yritystä tehdä yhdistelmän rockia ja elektronisten biittien sämpläystä, voin ainakin omalta osaltani sanoa sen että ei tämä levy niin huono ole. Tällä on omat hyvät hetkensä, tosin itseäni ainakin häiritsee parin biisin tökerösti hoidettujen sämplien käyttö. Ne tulevat esiin enemmänkin häiriötekijöinä kuin biisien tukipilareina eivätkä näin ollen liimattuna mausteena palvele kokonaisuutta juuri mitenkään. Ainakin nämä biisit jotka käyttävät drum and bass looppeja biiseissään sortuvat helpommin tähän ylilyöntiin. Kuten jo mainitsin, tämä kokeilu jäi vain yhden levyn mittaiseksi. Harmi sinänsä, ensimmäinen julkaisu uudella soundilla saattaa joskus olla se vaikeampi pala tuottaa joten olisin ihan mielenkiinnosta halunnut kuulla toisenkin levytyksen tätä kokeilua. Ja kun kyseessä on remasteroitu uusintajulkaisu, mukana on tietenkin täyteen ahdettu bonus-CD sen ajan remiksauksista ja muita harvinaisuuksista. Vaikka on yleisesti tiedossa että suurin osa maailmalle päästetyistä remikseistä kadottavat sen tärkeimmän osan jonka artisti on kaivertanut syvälle biisiin (hyvänä esimerkkinä on levyltä löytyvä Mobyn uudelleenmiksaukset jotka kuulostavat enemmänkin hänen omilta tuotoksiltaan samalta kaudelta jossa perusvokaalien tilalle oli saatu Bowien yhden lauseen hokema). Näin ollen kuunnellessani julkaisun bonus-levyä olinkin jo henkisesti valmistautunut näihin remikseihin jotka palvelevat ainoastaan klubi-yleisöä mutta nyt täytyy oikein erikseen kehua Nine Inch Nailsin tekemää uudelleenmiksausta "I'm Afraid Of Americans" kappaleesta. David Bowien lyriikat yhdistettynä Trent Reznorin nihilistiseen näkemykseen ja hänen tukevan puristuksen ansiosta kappaleesta pursuaa sitä hitaasti palavaa pelkoa jota syntyy noista välinpitämättömistä ihmisistä. Hassua sinänsä että tämä taisi olla jopa pienoinen hitti tuon isomman lätäkön toisella puolella.

Ensimmäinen kommentti uudelle viikolle

Sähän nilkutat kuin mikäkin vitun kaiser soze.