Musiikkia, viikko 23/2006. Part 2

The Liar’s Rosebush + Scrape[dx]: Collect:Erase (2005)

The Liar's Rosebush + Scrape[dx]: Collect:EraseOnkohan tällaiselle musiikille edes luotu oma helposti ymmärrettävä genre? Meinaan sitä että jos tämän albumin niputtaa suoraan koneelliseen industrial kategorian alle, se on liian suppea määritelmä ja se lyö heti sellaisen tutunomaisen leiman otsaan joka taas ei pidä yhtään paikkaansa. Kokeelliseen tuotantoon se on taas liian helppo tyrkätä ja siellä on muutenkin niin helvetinmoinen purkautumaton ruuhka ettei sitä kannata edes lähteä sinne suuntaan työntämään. Hmmm… Progressiivista industriaalia? Olisikohan se sopiva? Blah. Paskat nakkaan koko genre-luokittelusta. Homojen hommaa. Tuollaiset turhat kategoriat on vaan muutenkin tiellä ja pahimmissa tapauksessa se ei kerro albumista oikeata kuvaa. No mitä tämä sitten oikein on? Collect:Erase on kahden tuottajan split-albumi. Scrape[dx] hoitaa albumin ensimmäisen osan (Erase) ja The Liar’s Rosebush työstää jälkimmäisen osan kanssa (Collect). Erasen matka lähtee pienistä naksahduksista kulkien kohti monimutkaisen laitteen sisuksia samalla etsien koneen sielua. Mutta tänä päivänä jokin asia on erilainen. Rutiininomaisen buuttauksen jälkeen kone törmääkin yhtäkkiä fataliin virheeseen. Tallentavan yksikön lukupää alkaa hakkaamaan väkivaltaisesti ja epätasaisesti laidasta laitaan jonka seurauksena tämä laite alkaa poistamaan tärkeitä tietoja bitti bitiltä. Scrape[dx]’n osuus kuulostaakin jonkin verran Pneumatic Detachin materiaalilta jossa on myös samanlaista kompleksia, moniulotteista industrial biittien ohjelmointia mutta myöhäisempi vaihe Erasessa osoittaa se on vain vasta ensimmäinen kerros sillä tässä on paljon enemmän syvyyttä jota rakennetaan ja liitetään yhteen mm. erinäisillä iDM/breakbeat-osuuksilla. Varsinkin tuon älykkäämpien biittien mukaan tulo tuokin helposti mieleen Gridlockin luoman tyylisuunnan jossa industrial ja iDM suuntaavat kurssinsa samaan räjähtävään suuntaan. Aluksi luulee sulkeutuneensa kaaottiseen ympäristöön mutta silmien avaaminen ja tarkempi kuuntelu osoittaa että jokaisella biitin iskulla on tarkoituksensa ja paikkansa. Tämä on sitä kirurgisen tarkkaa ohjelmointia. Scrape[dx]’n Erase aloitti hajoittamisen ja The Liar’s Rosebush hoitaa oman Collect osuutensa enemmän suoraviivaisemmalla hyökkäyksellä. Erasen mekaanisen työskentelyn jälkeen Collect tuntuu paikoitellen jopa minimalistiselta vaikka todellisuudessa tässäkin on omat vivahteensa ja uniikki, aggressiivinen voima takanaan. Collect ja Erase. Kaksi eri funktiota jotka toimivat hyvin yksinäänkin mutta vasta yhdistettynä ne tekevät täydellisen kokonaisuuden.

  • Viidakon lait eivät enää ole voimassa. Ironista. (08/06/06 - 0  # )

Maku alitajunnasta

Herään aamulla klo 6.45. Viisi minuuttia ennen varsinaista herätyskellon soittoa. Päässä kummittelee juuri nähty uni. Voimat ovat tyystin poissa ja kropassa tuntuu ihan siltä kuin olisin rehkinyt yön tunteina omassa alitajunnassani. Kestää hetkinen ennenkuin pää on taas sen verran selvä ja pitäisi alkaa valmistautua nousemaan ylös. Pienen taistelun jälkeen saan itseni ylös vuoteesta ja istun sängyn reunalla. Suussa on kirpeä maku.

Takauma pärähtää käyntiin. Viime yön uni vilisee silmissä ja muistan sen nyt kokonaan. Herää kysymys. Voiko unessa maistetun asian tuntea vielä aamulla suussaan? Varsinkin kun kokeilin sellaista mitä en ole ikinä maistanut. Onko tämä edes mitenkään mahdollista…?

Killdozer

killdozer

Three years ago, a man had about all he could take from his small town government. He set about on a mission that would culminate a year later in an orgy of awesome destruction that shows just what a man pushed to the edge could do. This man, was Marvin Heemeyer.

[…]

Marvin was a man pushed to his limits. We see reports of these men in the news often enough, though. Usually they grab a gun and start killing people. Those are not heroes. Those are people reduced to nothing but rage, lashing out indiscriminately. What made Marvin different was the Killdozer.

» Wikipedia
» Youtube, Helicopter News Footage
» Damn Intresting
» Lionhead.com
» Somethingawful.com

Pari huutoa

huuto.net

Huuto.net satoa. Alunperin piti vain huutaa itselleni toi Forsaken pelin soundtrack mutta kuten kuvasta näkyy, se meni hieman överiksi. Mukaan tarttui yksi harvinaisempi kokoelma jossa on The Chemical Brothersilta ja Underworldilta harvinaisempi biisi heidän alkupään tuotannosta, yksi peli-soundtrack ja viisi singleä jossa on remix puolella nimekkäitä artisteja (mm. Goldie, Howie B. ja Propellerheads). Damn minua…

Musiikkia, viikko 23/2006

David Arnold: Changing Lanes (Original Score) (2002)

David Arnold: Changing Lanes OSTKäytyäni kaverini kanssa teatterissa katsomassa tämän leffan, muistaakseni kiinnitin jo silloin huomioni taustalla soivaan soundtrackiin mutta jotenkin se vaan unohtui ajan saatossa vaikka minun piti ottaa selvää soundtrackeilla soinneista biiseistä. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Luettuni muutama viikko sitten yhden nirppanokkaisen puritanisti score-arvostelijan arvion tästä levystä, en voinut muuta kuin nauraa hänen sepustukselleen kun itse kuuntelin tämän levyn ensimmäistä kertaa. Miten joku voi väittää naama peruslukemalla että tämä on huono levy jos siitä puuttuu melkein kokonaan perinteiset scoret ja ne on korvattu ‘technolla’? Sekö tosiaan tekee hyvän elokuva-scoren? Perinteisyys? Kokonainen orkesteri pauhaa taustalla ja itse maestro heiluttaa tahtipuikkoaan kuin miekkailisi mielikuvitusvastustajaa vastaan? Ei se asia voi olla niin musta-valkoinen elokuvamusiikissa, eihän? Ei minustakaan. Eikä elektronisia soundeja pullollaan oleva levy voi noin vaan olankohautuksella ohittaa. Soundtrackin kannessa lukee isolla “Music by David Arnold”, mutta se voisi yhtä hyvin olla “Music by David Arnold and Rob Playford” koska näissä sävellyksissä on vahvasti ollut mukana yksi drum and bassin kiireisimmistä miehistä osatuottajan roolissa. En mitenkään epäkunnioita herra Arnoldin kykyä loihtia musiikkia mutta hieman häiritsee kun mies pyytää silloin tällöin tunnettuja elektronisen musiikin tuottajia mukaan näihin elokuvaprojekteihin ja joiden panostus kuuluu selvästi läpi levyn mutta kuitenkin nimi kehdataan mainita pienellä präntillä sisäkannessa.

Mutta siirrytäänpäs itse musiikkiin joka aiheutti jo ensikuuntelun aikana pienoista sukkien pyörimistä jaloissa. Changing Lanes on yksi pitkä, 40 minuutin ‘suite’ jonka monen edestakaisen läpiajon aikana heitetään parhaita paloja drum and bassista josta siirrytään saumattomasti viileään sekä tyylikkäästi leijuvaan ambientiin ja viimeistelyn hoitaa yllättävän pienessä roolissä oleva perinteiset orkesteri scoret jolle on selvästi luotu oma pieni paikkansa ja pilkistettyään esiin saa aikaan rentouttavan tunteen jousisoittimien nousuillaan ja laskuillaan. Musiikki toimii ilman elokuvan katsomistakin loistavasti ja soundtrackin äänimaailma kuvastaa erinomaisesti törmäyksen aiheuttamaa post-traumaattista olotilaa jossa kuuntelija makaa tajuttomana vesisateessa ja mieli on vajonnut alitajunnan hämäryyden sekä valveen välimaastoon. Uhri herää hetkittäin sekavana ja kouristellen tietoisuuteen kunnes jälleen kerran vajoaa syvälle oman alitajunnan luomaan maailmaan… Jos joku miettii jonkun drum and bass albumin ostamista mutta ei kuitenkaan halua sitä tyypillistä soundia mitä esim. UK-scene on nykypäivänä niin pullollaan, niin kannattaa tutustua tähän levyyn. Tämän soundtrackin sisältö hiipi taas sieltä tunnetusta lähiympäristöstä eli perkeleen ison puun takaa ja yllätti niin totaalisesti. Osa kiitokset pitää lähettää eräälle frendille. Mäkelä, kiitos kun toit tämän levyn näytille mutta kuten hyville levyille useinmiten käy, tämä oli niin loistava julkaisu että minun oli pakko tilata oma kopio jo heti seuraavana päivänä levyhyllyä koristamaan.

The Outsider

Basso.fi foorumilta bongattu pari viikkoa vanha juttu:

Myöskin heidän tunnetuin ÄIJÄ Dj Shadow pukkaa uuden levynsä “The Outsider” ulos kesällä. Päivämääräksi on tässä vaiheessa ilmoitettu 24.7, mutta se nyt saattaa vielä muuttua. Kävipä itse herra Lontoossa viimeviikolla esikuunnelluttamassa 3 biisiä levyltään Universalilla, jonne oli kaikilla vapaa pääsy. Paikalla oli faneja aika kivasti. Shadow vastaili kysymyksiin ja jengi sai kuulla musaa. Biisejä kuvailtiin aika nopeatempoisiksi ja aggressiivisiksi. Melkeinpä dnb temmoissa mentiin. Rumpusoundia kehuttiin (yllättäen…) eikä kukaan tuntunut oikeen olevan pettynyt kuulemaansa.

Ohhoh. Kiinnostavuus DJ Shadow’n tulevaa plattaa kohti kohosi taas korkealle. Tuskin olin ainoa jolle syntyi pieni pelko perseen alle kun kuuli “3 Freaks” kipaleen ensimmäistä kertaa.

:/

Tämä on jo aika pelottavaa. Mitä seuraavaksi? Suomessa aletaan amerikan malliin nostelemaan järjettömiä oikeusjuttuja vieläkin järjettömistä asioista ja vaaditaan överikorvauksia?

Suomessa nähdään pian mielenkiintoinen ennakkotapaus oikeudesta yleisesti käytössä oleviin kirjoitusmerkkeihin, kun helsinkiläinen Tuomas Mattila on saamassa Patentti- ja rekisterihallitukselta yksinoikeuden kahden hymiön käyttämiseksi tavaramerkkinä.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt 27. lokakuuta 2005 jätetyt hakemukset ja rekisteröinyt :) ja :-) -merkit tavaramerkeiksi kolmessa eri tavaraluokassa.

Stara.fi

666 is coming…

Emo Day

Onkohan hevarit tämän juhlapäivän/yleisen turpaanvetopäivän takana…?

One n00b down

Aaahh… Viikko takana. Aivot heräävät syvemmästä horroksesta ja itse kroppakin alkaa muistamaan ajan saatossa hukkuneen asian eli mikä aiheuttaa sitä vakavempaa stressiä. Ruumiin kolotus on nyt pientä verrattuna siihen mitä odotin henkisesti kauhulla tulevaa. Mutta ei se niin vaikeaa loppujen lopuksi ollut vaikka pelkäsinkin pahinta. Kun ihmisiin tutustuu, ymmärtää heitä paremmin ja tietää heidän nykyisen tilanteensa, se on myös helpompi homma itselleni ja roolini löytämiseen. Onneksi ei syntynyt jumalakompleksia oman pääni sisään vaikka siitäkin varoiteltiin kahdesta eri suunnasta. Toisessa päässä siitä puhuttiin oikeilla nimillä ja alan miesten kesken sitä pystyi lukemaan helposti rivien välistä. Tai noh. Olenhan omilla silmilläni nähnyt miten se on töykeyden huippu kun luulee olevansa maailman napa. Varmaan itsekin haluaisin tempaista päin näköä tuollaista omahyväistä kusipäätä jos olisin muuttunut sellaiseksi muutamaksi viikoksi.

Kun stressiä syntyy, tarvitaan tietenkin vastalääke. Tämän viikon stressin lievytyksenä on toiminut uusi Venetian Snaresin albumi joka vuoti nettiin pari päivää ennen virallista julkaisupäivää mutta täällä kotosuomessa saa kuulemma odotella vielä kaksi viikkoa että se saapuu tänne. Siis mitä vittua? Ei mene minunkaan jakeluuni toi hidastelu.

Aloitin myös uuden aluevaltauksen omassa levyjen osto-addiktiossani. Playstation pelit. Pitää varmaan selittää? Tajusin tuossa pari viikkoa taaksepäin että joissakin pleikkaripeleissä on mukana audio muodossa kokonainen soundtrack. Kun virallista soundtrackia ei saa enää mistään hankittua, on pakko tyytyä peliin. Tai niin miten niin pakko tyytyä? Sehän on yhtä hyvä kuin virallinen soundtrack. Same shit, different package. Eli samat raidat löytyvät myös pelistä.