Musiikkia, viikko 26/2006

Venetian Snares: Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Poms (2006)

Venetian Snares: Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom PomsHe’s back! Jaahas, ollaan jo puolessa välissä kuluvaa vuotta ja vasta nyt herra Funk pudottaa ensimmäisen kolmesta albumistaan vapaille markkinoille. Viime vuoden kolmen upea suora — jonka aloittavassa kokoonpanossa oli henkilökohtainen inho-manifesti Winnipeg Is A Frozen Shithole, siitä seurasi jo klassikon aseman saavuttanut Rossz Csillag Alatt Született ja viimeistelyn hoiti mielisairas Meathole joka teemaltaan ei ollut niitä kevyempiä levytyksiä pureskella — todisti sen etta hän on lopettanut kokonaan itsensä (sekä hänen faniensa) kanssa leikkimisen ja tosissaan alkanut panostamaan omiin levyihinsä. Joten tämän aikuistumisen myötä kyselen itseltäni, mitäs hyvää hän aikoo tarjota tänä vuonna? Vuoden 2006 ensimmäinen julkaisu ratsastaa ovesta sisään tuoreella ja melodisella iDM-aallolla ja tämä on aika selvä paluu parin vuoden takaiselle Huge Chrome Cylinder Box Unfolding albumin tyyliseen kikkailevaan ja seinään pirstoutuvaa tuhansien kristallien iDM-rymistelyyn á la Vsnares mutta sillä pienellä erotuksella että tämän lause-hirviön syömä sisältö on kokonaisuutena parempi, paljon helpommin lähestyttävä ja ennenkaikkea se ei ole enää niin ‘glitch’. Yksi suuri kiitos siitä kuuluu ying yang-efektille eli humalluttaville melodioille (mm. Donut, Swindon ja Cancel) jotka pistävät pään pyörälle sillä välin kun mutkikkaaksi ohjelmoidut rumpuloopit leipovat kasvot uuteen muotoon. Tosin helpommin lähestyttävä ei tarkoita sitä että tämä olisi helppo levy sulatella. Varsinkin sellaisen kuuntelijan korvissa joka ei ole vielä menettänyt Vsnares neitsyyttään, tämä levy saattaa tuntua jopa väkisinmakaamiselta kun herra Funk tuo eteensä kovalla ja nopealla volyymilla noita biittejä. Ja näistä loopeista puheen ollen, olen alkanut tosissani ihailemaan hänen yltiömäistä ja joka kerta itsensä ylittävää kykyä loihtia sellaisia molotov cocktaileja jotka sisältävät niin paljon tavaraa että heikompaakin hirvittää ja mikä on parasta ettei edes tarvitse alkaa miettimään mitään haukotus-sessioita kuunnellessaan vain yhtä kappaletta. Ja Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Poms ei ole poikkeus tässäkään tapauksessa. Vaikka levyltä löytyykin esim. Vache joka on siinä kahden sadan bpm:n suunnalla pyörivä suora hardcore-gabber poljento, kuuntele siinä ennen kolmen minuutin rajaa lähtevää rumpusooloa. Ai ai että tekee gutaa… Niin, Vache. Tuo nopeasti vilahtava biisi jonka suoraan trackerista kuvattu video levisi netissä aika tiuhaan tahtiin eri blogeissa ja foorumeilla. Kuultuani ensimmäisen kerran “This is a machine for making cows” samplen, miltei tuli sellainen verisuonten pullistuma alapäähän joka yritti kertoa että tässä on ehkäpä parasta materiaalia mitä olen kuullut kaverilta. Noh, syntyikö samanlainen reaktio kokonaisen kappaleen kanssa? Vache kuulostaa edelleenkin hyvältä ja on ehdottomasti yksi albumin high pointseja koska se toimii samalla tärkeänä vedenjakana ollessaan keskellä albumia. Cavalcaden myötä minun piti myös muuttaa yhtä mielipidettäni josta olen pitänyt vankasti kiinni jo pitkän aikaa. Eli kyseessä on iDM-biisit jotka käyttävät lähteenään old school tietokonepelien soundeja. Olin pitkään sitä mieltä että kukaan ei ole onnistunut tekemään näistä kahdesta asiasta toimivaa yhtälöä. Vain itse artisti luulee keksineensä jotain uudelta kuulostavaa ja mullistavaa mutta todellisuudessa hän oli läppäri-artisti nr. 174 jonka aivopieru jysäytti tätä paskaa ilmaan ties kuinka monetta kertaa. Mutta albumilta löytyvän Pwntendo kappaleen myötä mielipide alkoi taipua toiseen suuntaan jokaisella kuuntelukerralla. Tämä yksi biisi todisti sen että käyttämällä sämplejä samalla tavalla kuin itse peleissä ja liimaamalla siihen kiinni 2000-luvun soundi eivät riitä mitenkään vaan näille sämpleille pitää tosissaan antaa piiskaa perseelle ja tehdä ns. juoksun koko rahan edestä. No mitä tästä kaikesta nyt sitten loppujen lopuksi jäi mieleen? Albumin nimi ei tuonutkaan sitä ennakkoon huhuttua happy hardcorea, ei edes heitetty vettä sinne päin mutta sitä riemua sen sijaan tuli riittävästi. Aaron Funk todisti jälleen kerran että elektronisen genren seuratuimman hahmon titteli ja kunnia pysyy edelleenkin hänellä. Cavalcade on tämän vuoden osalta sellainen rimankohottoja että saa nähdä pystyykö hän ylittämään tämän korkealle nostetun kepin kahdella seuraavalla albumillaan.

Leave a Comment