On hyvä olla unelmia vai miten se meni…?

C> a new chassi that can fit up to 19 hdd’s? yesbox
P> hah hah…. 19. there isn’t enough pci slots to have ide/sata cards so you can have 19 hdds
C> heard about controller cards?
P> yes
P> that’s what i was talking about
P> they need pci slots too
C> yeah.. and it’s completely duable :)
C> not that i’ll afford so many disks but…
C> the possibility is there
C> i’ll settle with like 10 disks or something
C> …when i get the money lol
P> and nice electric bill in a side
C> hehe, yeah
P> “boy, i hope you’re running drug lab in your room”
C> hdd’s improves the bill…
P> “because if this is just for computer…”
C> lol

Kännykkä v.5.0 beta

Ensiksi löi läpi tavallinen kännykkä. Siihen laajennettiin perustekstiviestit. Internetkin saatiin ängettyä jollakin tavalla mukaan. Sen jälkeen seuraavana härpäkkeenä oli vuorossa kamera joka löytyy jo melkein jokaisesta puhelimesta. Kuka arvaa mikä ei-niin-hyödyllinen asia ensikuulemalta liitettäisiin seuraavaksi tähän muutenkin överiksi menossa olevaan kännykkään?

Alkometri joka estää kännipuheiluiden soittamisen.

Niinpä, ensimmäinen reaktio aiheuttaa hilpeyttä kun miettii ettei tuollaista edes todellisessa elämässä tarvita. “Enhän minä edes harrasta tuollaista häiriköintiä kun olen vahvassa humalatilassa.” Sitten kun asiaa ajattelee tarkemmin, mieleen muistuu muutama hämärä ja nolo puhelu jonka olisi voinut jättää soittamatta.

Korealainen Matkapuhelinvalmistaja LG on viimein tuonut matkapuhelimiin kauan kaivatun ominaisuuden. Nimittäin kännipuhelujen eston.

Puhelimessa on sisäänrakennettu alkometri, jota voi ajokunnon tarkistamisen lisäksi käyttää omien puhelujen rajoittamiseen. Puhelimeen voidaan asettaa ryhmä numeroita, joihin puhelin ei yksinkertaisesti anna sinun soittaa, kun puhaltamasi promillemäärä yrittää 0,8. Promillemäärän todentaminen suoritetaan puhaltamalla puhelimeen sisäänrakennetulle sensorille. Mittauksen jälkeen holhoava puhelin päättää puolestasi, onko puhelinsoittoa syytä juuri nyt tehdä.

Koreassa toiminnolla varustettuja puhelimia on myyty jo 200.000 kappaletta. Amerikan markkinoille puhelinta odotellaan loppuvuodesta. Pohjolan perukoille tuotteen saapumisesta ei valitettavasti vielä ole tietoa.

» Hilavitkutin.com

Musiikkia, viikko 26/2006

Venetian Snares: Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Poms (2006)

Venetian Snares: Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom PomsHe’s back! Jaahas, ollaan jo puolessa välissä kuluvaa vuotta ja vasta nyt herra Funk pudottaa ensimmäisen kolmesta albumistaan vapaille markkinoille. Viime vuoden kolmen upea suora — jonka aloittavassa kokoonpanossa oli henkilökohtainen inho-manifesti Winnipeg Is A Frozen Shithole, siitä seurasi jo klassikon aseman saavuttanut Rossz Csillag Alatt Született ja viimeistelyn hoiti mielisairas Meathole joka teemaltaan ei ollut niitä kevyempiä levytyksiä pureskella — todisti sen etta hän on lopettanut kokonaan itsensä (sekä hänen faniensa) kanssa leikkimisen ja tosissaan alkanut panostamaan omiin levyihinsä. Joten tämän aikuistumisen myötä kyselen itseltäni, mitäs hyvää hän aikoo tarjota tänä vuonna? Vuoden 2006 ensimmäinen julkaisu ratsastaa ovesta sisään tuoreella ja melodisella iDM-aallolla ja tämä on aika selvä paluu parin vuoden takaiselle Huge Chrome Cylinder Box Unfolding albumin tyyliseen kikkailevaan ja seinään pirstoutuvaa tuhansien kristallien iDM-rymistelyyn á la Vsnares mutta sillä pienellä erotuksella että tämän lause-hirviön syömä sisältö on kokonaisuutena parempi, paljon helpommin lähestyttävä ja ennenkaikkea se ei ole enää niin ‘glitch’. Yksi suuri kiitos siitä kuuluu ying yang-efektille eli humalluttaville melodioille (mm. Donut, Swindon ja Cancel) jotka pistävät pään pyörälle sillä välin kun mutkikkaaksi ohjelmoidut rumpuloopit leipovat kasvot uuteen muotoon. Tosin helpommin lähestyttävä ei tarkoita sitä että tämä olisi helppo levy sulatella. Varsinkin sellaisen kuuntelijan korvissa joka ei ole vielä menettänyt Vsnares neitsyyttään, tämä levy saattaa tuntua jopa väkisinmakaamiselta kun herra Funk tuo eteensä kovalla ja nopealla volyymilla noita biittejä. Ja näistä loopeista puheen ollen, olen alkanut tosissani ihailemaan hänen yltiömäistä ja joka kerta itsensä ylittävää kykyä loihtia sellaisia molotov cocktaileja jotka sisältävät niin paljon tavaraa että heikompaakin hirvittää ja mikä on parasta ettei edes tarvitse alkaa miettimään mitään haukotus-sessioita kuunnellessaan vain yhtä kappaletta. Ja Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Poms ei ole poikkeus tässäkään tapauksessa. Vaikka levyltä löytyykin esim. Vache joka on siinä kahden sadan bpm:n suunnalla pyörivä suora hardcore-gabber poljento, kuuntele siinä ennen kolmen minuutin rajaa lähtevää rumpusooloa. Ai ai että tekee gutaa… Niin, Vache. Tuo nopeasti vilahtava biisi jonka suoraan trackerista kuvattu video levisi netissä aika tiuhaan tahtiin eri blogeissa ja foorumeilla. Kuultuani ensimmäisen kerran “This is a machine for making cows” samplen, miltei tuli sellainen verisuonten pullistuma alapäähän joka yritti kertoa että tässä on ehkäpä parasta materiaalia mitä olen kuullut kaverilta. Noh, syntyikö samanlainen reaktio kokonaisen kappaleen kanssa? Vache kuulostaa edelleenkin hyvältä ja on ehdottomasti yksi albumin high pointseja koska se toimii samalla tärkeänä vedenjakana ollessaan keskellä albumia. Cavalcaden myötä minun piti myös muuttaa yhtä mielipidettäni josta olen pitänyt vankasti kiinni jo pitkän aikaa. Eli kyseessä on iDM-biisit jotka käyttävät lähteenään old school tietokonepelien soundeja. Olin pitkään sitä mieltä että kukaan ei ole onnistunut tekemään näistä kahdesta asiasta toimivaa yhtälöä. Vain itse artisti luulee keksineensä jotain uudelta kuulostavaa ja mullistavaa mutta todellisuudessa hän oli läppäri-artisti nr. 174 jonka aivopieru jysäytti tätä paskaa ilmaan ties kuinka monetta kertaa. Mutta albumilta löytyvän Pwntendo kappaleen myötä mielipide alkoi taipua toiseen suuntaan jokaisella kuuntelukerralla. Tämä yksi biisi todisti sen että käyttämällä sämplejä samalla tavalla kuin itse peleissä ja liimaamalla siihen kiinni 2000-luvun soundi eivät riitä mitenkään vaan näille sämpleille pitää tosissaan antaa piiskaa perseelle ja tehdä ns. juoksun koko rahan edestä. No mitä tästä kaikesta nyt sitten loppujen lopuksi jäi mieleen? Albumin nimi ei tuonutkaan sitä ennakkoon huhuttua happy hardcorea, ei edes heitetty vettä sinne päin mutta sitä riemua sen sijaan tuli riittävästi. Aaron Funk todisti jälleen kerran että elektronisen genren seuratuimman hahmon titteli ja kunnia pysyy edelleenkin hänellä. Cavalcade on tämän vuoden osalta sellainen rimankohottoja että saa nähdä pystyykö hän ylittämään tämän korkealle nostetun kepin kahdella seuraavalla albumillaan.

Flashback eilisestä

juhannus

Pullollinen jouluolutta jonka parasta ennen päiväys oli ollut 24.03.2006.

– Koska meillä on joulu?
– Taitaa olla tasan tarkkaa puolen vuoden päästä.

Musiikkia, viikko 25/2006

Monolake: Polygon_Cities (2005)

Monolake: Polygon_CitiesMinimalistisuus taitaa nykypäivänä olla se in asia elektronisessa musiikissa. Vai onko se vasta tulollaan? Henkilökohtaisesti on paha sanoa juuta taikka jaata sillä en seuraile niin hirveästi uusimpia trendejä. Kun se kuulostaa hyvältä, se vaan kuulostaa hyvältä. Sille on ihan turha alkaa etsimään tärkeimpiä syitä. Tosin hyvän esimerkin tulevasta antoivat britti-duo Autechre joka siirtyi omalla tavallaan minimalistiseksi viime vuonna ja pudotti samalla melkein kokonaan melodiat uusimmalta Untilted albumiltaan. Monolakea sen sijaan ei voi syyttää uusimpien trendien haistelusta sillä he ovat tehnyt omaa juttuaan jo sellaiset pyöreät kymmenisen vuotta ja minäkin törmäsin tähän projektiin vasta äskettäin. Autechre on myös se toinen liitepiste miksi minä kiinnostuin Monolakesta juuri siinä määrin että ostin tämän levyn. Polygon_Cities albumin soidessa ensimmäistä kertaa jukeboksissani ja levyn ensimmäisen raidan Pipelinen ilmoittaessaan sulosoinnuistaan minun korviini, minä suorastaan havahduin penkiltäni kun kuulin viime vuosikymmeneltä tutut elektro/iDM-tyyliset tahdit. Sen voin sanoa suoraan että melkein tippa tuli linssiin kun muistelin miksi Autechre oli minulle niin rakas yhdessä vaiheessa elämääni. Mutta siihen loppuivat ne referenssipisteet muihin artisteihin ja Monolake jatkaa tällä levyllään aika pitkälti omana itsenään sillä Polygon_Cities on täynnä rapeita, digitaalisia elektro-minimalistic-techno poljentoja jotka saavat tarvittavaa lisäpontta dubista. Tämän ansiosta, pienoinen annos dub rytmihäiriötä sulautettuna tämän albumin keskeisiin kohtiin saa aikaiseksi sen että se myös toimii erinomaisena katalysaattorina joka poistaa enemmän haitallisen aineena välittyvän monotonisuuden jota löytyy technosta ihan liiaksikin asti. Taustojen ja melodien vaihtelevuuden pystyy määrittämään siten miten ykköset ja nollat vaihtavat paikkaansa digitaalisessa ympäristössä eli ei ole hirveästi turhia liikkuvia osia mutta pari pientä poikkeusta toki löytyy ihan vaan albumin sisällön vaihtelevuuden kannaltakin. “Axis” ja “Plumbicon” kappaleissa jalansijan ottavat enemmänkin acid/trance-henkiset rytmiset melodiat joka ensimmäisessä vaihtoehdossa on purettu/pirstottu tuhansiin pienempiin osiin ja sen jälkeen on otettu vain joka kolmannes tai neljännes palanen, liitetty yhteen ja hidastettu biisin vaatimalle tasolle. Tämä pienoinen mutta tärkeä muokkaus sen aikaiseksi että biisit pysyvät edelleenkin hyvin tiukasti Monolaken luoman minimalistisuuden alaisuudessa. Mutta mutta… Tätä albumia kuunnellessani tämän viikon aikana tiuhaan tahtiin, taas tuli sellainen deja-vu tunne joka yleensä ilmoittaa minulle että ennemmin tai myöhemmin palaan uudestaan näiden herrojen luomaan musiikkiin. Ja minä teen sen visiitin oikein mielelläni. Sovitaanko aikatauluksi vuoden loppuun mennessä? Ilmoitellaan jos kuitenkin tulee jotain esteitä matkan varrella.

I think i’m sane again

I fuckin’ knew it. Siellä oli yksi paha sektori kun event viewerikin niin selvästi ilmoitti siitä jo viikko sitten. Ja miksi checkdisk löysi sen vasta nyt? Ei hemmetti, taasko tämä avuton käyttöjärjestelmä hajoaa käsiin? Ei helvetti näitä Microsoftin XP-käyttiksiä. Edelleenkin nämä on vaan leluja, sanon ma.

Onneksi juhannus on jo nurkan takana. Saa vetää nupin turvoksiin eikä tarvitse huolehtia mistään tärkeistä asioista vähän aikaan.

Hikeä, hikeä ja hikeä

Vihaan tätä olotilaa. Hikirauhaset toimivat 150% tehokkuudella ja jopa rutiinihommat aukaisevat hikihanat apposen auki. Pelkästään paskalla käyntikin on sellaista ähertelyä ja puhertelua, varsinkin meidän kämpässä jos sinne eksyy siihen hiostavimpaan aikaan päivällä. Pöntön vedon jälkeen ihon ja pääkopan kosteus on sitä luokkaa kuin olisi juossut kilometrin tällä helteellä.

Pahimmassa tapauksessa tämä lämpö saa sen aikaan että vasenta silmää alkaa särkemään (sauna yleensä laukaisee tuon ilmiön välittömästi). Ja se taas aiheuttaa vitutuksen ja alkaa kaduttamaan koko helvetin pelleily erikoispiilolinssien kanssa joista ei ollut loppujen lopuksi mitään hyötyä.

Pää ei kestä. Tämä ei ole valkoisen miehen ilmasto.

  • The following things have happened since Duke Nukem Forever was announced… (17/06/06 - 0  # )

Pohjois-Korea

Pohjois-Korea

Pohjois-Korea on yksi näistä maista jotka diktaattorivallan takia toimivat kuin avonainen ikkuna menneisyyteen. Yksi kuva, tuhat sanaa.

» Militaryphotos.net (käännös + muita kuvia)
» Tema.ru (alkuperäinen sivu venäjäksi)

Musiikkia, viikko 24/2006

Photophob: Still Warm (2006)

Photophob: Still WarmJoskus joidenkin levyjen hankkiminen omaan levyhyllyyn on tuskallisen vaikeaa ja jopa melkein epätoivoista aarteen metsästämistä. Näin oli ainakin Photophobin ensimmäisen CD-julkaisun kanssa. Viiden pitkän kuukauden aikana tsekkasin ainakin kerran viikossa lukuisat myyntipaikat ilman mitään lannistumisen merkkejä. Olin päättänyt vakaasti mielessäni että hankin hänen levynsä – olin valmis maksamaan siitä mitä tahansa ja tekemään melkein mitä tahansa epäinhimillistä saadakseni sen. Sitten yksi aurinkoinen päivä haaviini tarttui pieni mutta todellinen mahdollisuus. Tilaus sisään ja toivoin hartaasti että saisin vihdoinkin oman kopion… Tai joskus levyn saa varsin epätodennäköista kautta, kuten tämän hänen toisen julkaisunsa kanssa kävi. Puolitoista kuukautta sitten alkoi taas se sama rumba kuten ensimmäisenkin levyn kanssa. Rutiininomainen tarkastelu, levykauppiaiden kiusaaminen (“tervehdys taas, tsekkaappas että onko tämä tullut teidän listoille tällä viikolla”) jne. Käydessäni viime viikonloppuna kyseisen artistin nettisivuilla, näin hänen ilmoituksensa uuden albumin euroopan jakelusta. Viestin lopuksi hän ilmoitti että kymmenen ensimmäistä henkilöä jotka lähettäisivät sähköpostia hänelle, he saisivat tämän levyn 10 euron hintaan suoraan itse artistilta. Katsoin uutisen päiväyksen ja huomasin että se oli kirjoitettu viikkoa aikaisemmin. “Perkele, olen liian myöhässä”, kirosin heti mielessäni. Mutta kokosin itseni ja lähetin varovaisen sähköpostiviestin jossa tiedustelin että mahdunko vielä kymmenen sakkiin. Seuraavana päiväna vastaus tuli takaisinpäin ja sain kuulla että olin vasta toinen henkilö mutta periaatteessa olin ensimmäinen koska hän tunsi edellisen kaverin. Muutaman sananvaihdon ja parin-kolmen päivän odottelun jälkeen kätösissäni on nyt sitten Still Warm.

Mutta kuka on Photophob ja miksi jaarittelen näin paljon hänestä? Vuoden 2004:n lopulla itävaltalainen Photophob a.k.a. Herwig Holzmann oli se artisti minulle joka palautti uskoni tähän pahimmillaan sisäsiittoisesti leviävään iDM-genreeseen. Hänen debyyttinsä, Your Majesty Machine tuoksui tuoreelta, se oli täynnä uusia ennenkuulumattomia muotoja sekä mullistavan uniikilta etenevä soundinsa vakuutti minut siinä määrin että tässä genressä elää vielä pieni toivon murunen. Ja minä menen niinkin pitkälle tässä reunojen ylivuotavassa kehumisessa että ilmoitan nyt kaikille että Your Majesty Machine on edelleenkin paras iDM-albumi minkä olen ikinä kuullut. Mutta sehän tarkoittaa myös sitä että Still Warm ei ole vähintään yhtä hyvä. Totta mutta ei tämä albumi ole huonokaan. Still Warmilla hän teki selvän pesäeron edelliseen julkaisuun, sekä albumin teeman suhteen että äänimaailmallisesti. Your Majesty Machinella herra Holzmann matkusteli sci-fistisessä robottien universumissa ja nyt toisella julkaisullaan hän siirtyi, kuten albumin nimi vihjaileekin, lämpimään ihmisläheisyyteen ja siihen että mikä todellisuudessa tekee meistä ihmisen kaikkineen vikoineen. Musiikki edelleenkin kuulostaa häneltä itseltään. Edellisen julkaisun taustamelodiat vaihtuivat rentouttaviin, paikoitellen unimaisesti eteenpäin kuljettaviin sekä hitaasti ilmaan kohoaviin jonka aikana se käy samalla läpi ison kirjon eri tunteita. Biittien tempokin on supistunut edellisen levyn jopa intensiivisestä ja raa’asta piikittelystä helpommin omaksuttaviin kekkereihin joka kuitenkin sopivassa tilanteessa pistää hieman isompaa vaihdetta silmään.

Sähköpostikeskustelusta herra Holtzmannin kanssa sain sellaisen käsityksen rivien välistä että tätä kyseistä julkaisua ei ole hirveästi mennyt kaupaksi mikä on sinänsä sääli koska minusta hän on yksi omaperäisimmistä iDM-artisteista maan päällä ja hän osaa tuottaa originaalia 2000-luvun musiikkia eikä hän ole sortunut kopioimaan muita. Nyt voin ainakin olla hyvin mielin tästä levystä koska kaikki rahat menivät suoraan artistille ja ainakin yhden fanaattisen fanin ansiosta hän voi jatkaa musiikin tekemistä.

Herwig, thanks again for the great CD.

I think i’m losing my fucking mind

Aamulla herättyäni ja mentyäni koneelle, koko järjestelmän käyttö oli kuin tervassa kävelyä. Kovalevyn aktiivisuudesta ilmoittava ledi paloi siihen malliin että nyt saattaisi jokin asia tehdä jotain viallista toimintoa ja sen johdosta kuristaa konetta käyttökelvottomaksi. Epätoivoisen resetin painelun jälkeen sain lopultakin koneeni taas hallintaan ja esiin kaivettujen event logitiedostojen perusteella jokin kovalevyistä paskoi bad sectoreita.

Ja mitä löytyi kun tulin kotiin kello neljän jälkeen ja pääsin tutkimaan asian perusteellisesti? Ei mitään. Kaikki on ok checkdiskin ja parin muun työkalun mielestä. Ei mene jakeluun. Kai se tarkoittaa että nyt on viimeisetkin järjen hivenet kadonneet tämän perhanan helteen takia ja alan nähdä vahvoja hallusinaatioita jo heti aamusta. Hah, they are coming to take me away…

Musiikkia, viikko 23/2006. Part 3

The Swarm: Forsaken – The Music (1998)

The Swarm: Forsaken - The Music“Music from and inspired by the videogame Forsaken.” Noin värikkäästi kuvaillaan sisältöä albumin sisälehdykässä ja takakannessa. Ikäväkseni sain todeta että tämä onkin enemmän inspired-tyylinen julkaisu sillä tällä albumilla on vain neljä-viisi biisiä jotka olivat myös alkuperäisen PC-pelin mukana (ja laskutapa riippuu täysin siitä eli ynnääkö loppusummaan mukaan tuon The Swarmin itsensä tekemän uudelleenmiksauksen joka on periaatteessa yksi ja sama biisi johon on vain liitetty MC-vokalisti mukaan). Mutta mikähän se lopullinen syy on ollut siihen että ne kaikki originaali biisit eivät mahtuneet tälle levylle mukaan ja nekin päätettiin korvata erinäisillä remiksauksilla? Ensinnäkin nämä remiksaukset eivät nouse milläänlailla edes lähellekkään alkuperäisten versioiden tasoa. Näistä puuttuu täysin se yhtälö mikä teki tästä kyseisestä soundtrackista niin hyvän eli itse Forsaken pelin vaatima raakuus, futuristinen drum and bass-soundi ja halukkuus kokeilla uutta peli-soundtrack rintamalla. Kaikki nämä luettelemani asiat yhdessä piti paketin hyvin kasassa. Ja toisena asiana on se että kun levyn julkaisuvuotena on 1998, niin se on melkein 100 prosentin varmuus että sieltä löytyy 90-luvun lopun synti – drum and bassin tunnustamaton äpärä eli speed garage styget. “Voih” ja “huoh” näkyvät kasvoillani pudistaen päätäni samalla ja käsi vaistomaisesti lähenee kohti next-nappulaa kun biisi ilmoittaa korville siitä tutunomaisesta ja inhottavasta iskusta josta ei voi olla erehtymättä. Musiikillisesti näissä muissa remiksauksissa ei loppujen lopuksi muuten mitään vikaa ole mutta albumi ei ollut sitä mitä hain ja sisällöstä lupailevat tekstit johtivat minua aika pahasti harhaan. Paha pettymys itselleni kun miettii myös siltä kannalta että tämä on kummitellut ostoslistallani jo pidemmän aikaa.