Musiikkia, viikko 17/2006. Part 2

Bad Sector: Ampos (Reissue) (2002)

Bad Sector: Ampos (Reissue)Tätä olen kaivannut jo monta kuukautta paikallisissa levykaupoissa käydessäni. Levyjä sormilla plärätessä tehdä ns. kunnon löytöjä isolla l-kirjaimella ja kaiken parasta siinä on se jos levy on kaiken lisäksi liian halpa verrattuna mitä siitä normaalisti joutuisi pulittamaan. Kylmän rauhallisesti levy otetaan käteen, pidätellään sitä riemun ja ilon tunnetta sisällä kun tajuan mitä olen löytänyt. Pikainen mulkaisu myyjää kohti ja katse takaisin levyyn päin. Kävellään askel kerrallaan kohti kassaa ja edelleenkin toivotaan että tämä hinta ei ole virheellinen näppäily. Maksetaan ostos, pidätellään sitä riemua kaikin voimin ja odotellaan sen verran kunnes päästään kaupasta ulos ja sitten liukkaasti kävellään nurkan taakse ettei myyjä tajua tekemäänsä virhettään. Suurin piirtein se fiilis oli tällainen tämän albumin kanssa. Nimittäin Bad Sectorilla on muutama julkaisu jotka pienen painomäärän tai suurin piirtein “once in a life time opportunityn” vuoksi se pitää ostaa heti jos siihen on mahdollisuus ettei myöhemmin joudu hakkaamaan päätään seinään ja itkemään menetettyä mahdollisuutta. Minulle pelkästään nimi Massimo Magrini tai hänen projektinsa Bad Sector on alkanut muodostamaan tunnistettavan synonyymin tai paremminkin tulkittuna lauseen joka kuvailee jokaista hänen julkaisuaan, “prepare to hear something unheard and totally new”. Miehen ensimmäinen albumi Ampos ei ole poikkeus tässä. Hän vaeltelee niin täydellisesti dark ambientin, noisen ja industrialin hämärän rajoilla ja joskus hän noutaa avaruuden syvistä ja pimeistä kolkista sopivan signaalin jonka avulla sitten sekoitetaan, kiinnitetään yhteen ja luodaan tyystin omanlaisensa soundinsa. Ensimmäisenä asiana Ampos-albumilla huomaa sen että miten hyvin tämä on kestänyt aikaa kun miettii sitä että alunperin tämä albumi julkaistiin jo vuonna 1995. Tunnetustihan elektronisella musiikilla on joskus ikävä tapa vanhentua nopeasti ja jättää sellaisen tunnistettavan vesileiman joka kertoo milloin se on suurin piirtein tehty. Toinen asia mikä levyn kuuntelun aikana voi todeta on se että debyyttilevyksi tämä oli vahva näyttö miehen kyvyistä. Hän onnistui muodostamaan täydellisen yhtenäisyyden biisien välille mutta silti kappaleissa on sen verran variaatiota mm. leijuvissa melodioissa sekä syvällistä tunnetta jota puristetaan kovemmalla paineella. “Don’t squeeze it too hard or you’ll kill it” mentaliteetti varsinaisessa toiminnassa. Noh… ei voi muuta todeta kuin että 5.95 euron hintaisella ostoksella minä jäin nyt rutkasti voitolle.

Musiikkia, viikko 17/2006

Venetian Snares + Speedranch: Making Orange Things (2001)

Venetian Snares + Speedranch: Making Orange ThingsEnnen varsinaista ostamista, olin ainoastaan lukenut Aaron Funkin (Venetian Snares) ja Paul Richardsin (Speedranch) yhteistyöprojektin voimakkaasta hyökkäyksestä ihmisen keskushermostoon ja nyt sain itsekin kokea tämän kovemman luokan volyymin, aivojen synapseja käristävän aggressiivisuuden sekä korvien kautta suoritettavan penetraation henkilökohtaisesti. Tärykalvot heikentyvät huomattavasti näiden kahden miehen sairaanloisessa miksauksessa jossa yhdistellään eri tyyppisiä coreja (hard, break, speed, you name it) sekä sitä anteeksiantamatonta noisea joka kaikuu ja vahvistuu jokaisella seinään iskeytymisellään. Ja miehillä oli sen verran “cojonesia” housuissaan sekä perverssiä huumoria että albumin päätteeksi he ottivat tukevan ristiotteen sellaisesta klassikosta kuin Led Zeppelinin Stairway To Heaven ja raiskasivat siitä oman korvia hivelevän, mutta silti tunnistettavan version. Marilyn Mansonin laulama Sweet Dreams jäi taustapeilistä kauas taakse sillä tässä on häröin cover-versio mitä on ikinä tehty millekkään biisille. Henkilökohtaisella mittariasteikolla mitattuna tämä albumi on kuin hakkaisi vasaralla kuumia nauloja suoraan aivoihin ja pahimmillaan kohti syöksyvä äänivalli kuulostaa siltä kuin itse vihtahousun ruminta ja isointa äpäräpoikaa synnytettäisiin väärästä reiästä. Eli ei kauan kestänyt kun minunkin noise-kiintiöni oli täynnä. Enkä nyt jauha mitään paskaa tämän suhteen. Albumin puskiessa räjähdelastia kuljettavan rekan lailla eteenpäin ja Making Orange Thingsin huutaessaan täydellä volyymilla kuudetta biisiään, minulle tulee oikeasti heikko ja huono olo tätä kuunnellessani. On se niin julmettoman vahvaa tavaraa. Toivottavasti tämä ei aiheuta minkäänlaista syöpää tai aivokasvainta. Mutta on tällä albumilla omatkin hetkensä ja tarkoituksensa. Jos jotkut jeesustelijat eksyvät meidän ovelle, tämä albumi potkaistaan jukeboksista käyntiin, “minä uskon vain saatanaan” t-paita puetaan päälle ja vastapuolen sanoma otetaan vastaan murhanhimoisella ilmeellä.

World is going crazy… once again…

If you copy Craig David’s CD you get ten years, but if you punch him in the face and pummel him into a seven day coma you will only get six. You are more likely to get the respect of the prison population with your six year sentence as well.

Theinquirer.net

Koskahan murha alkaa olla kannattava asia?

Myöhästymisiä ja sählinkiä Akateemisessa Kirjakaupassa

Ei hemmetti. Olin hieman yllättyneen näköinen kun sain maanantai aamuna yhden tekstiviestin. Siinä luki:

From:xxx@stockmann.fi

Teille tilattu Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa on noudettavissa.

Ei tuossa ilmoituksessa mitään vikaa ole. Viesti tuli oikeaan numeroon ja minä tosiaan olin pistänyt pokkariversion tuosta kirjasta Akateemisesta Kirjakaupasta tilaukseen. Siinä on vain yksi pieni mutta. Nimittäin siitä on yli vuosi aikaa vai olisiko peräti kaksi vuotta kun kävin paikan päällä kyselemässä tuota kirjaa ja kun sitä ei löytynyt kaupasta, se pistettiin tilaukseen. Muistaakseni kuukausi tilauksen jälkeen kävin vielä kerran kyselemässä tilannetta. Ajan saatossa ja muiden tärkeimpien asioiden hoitamisen takia se vaan jotenkin unohtui kunnes tällä viikolla havahduttiin uudestaan tähän tilaukseen. Kirja on nyt noudettu ja vessatila sai uutta lukemasta. Terry Gilliamin tekemä leffakäännös tästä kirjasta on minun elokuvalistallani todella korkealla joten kirjan on pakko oltava paljon värikkäämpi ja makuaisteja ylitsevuotava kuvaus Dr. Gonzon ja Hunter S. Thompsonin oudoista sekoiluista Las Vegasissa.

Asiasta toiseen. Parisen viikkoa sitten voitin Huuto.netistä itselleni muhkean Collector’s Editionin Warcraft 3: Reign Of Chaos pelistä. Jep, hankin tuon koko härpäkkeen pääasiassa mukana tulleen virallisen soundtrack CD:n takia. Eilen posti toi paketin paikalliseen toimistoon ja kotona vasta tajusin että ei se 62 euroa niin paha hinta ollutkaan tästä soundtrack CD:stä (ja itse Collector’s Editionista). Mukana tuli pelin ja soundtrackin lisäksi iso, paksu taidekirja, DVD sekä ym. kuvia ja juliste. Tarkistin lopuksi vielä ihan piruuttani hinnan eri nettikaupoista ja huomasin että hinta pyörii tuplasti siinä mitä itse pulitin. Ja vastaus on ei. En myy tätä CE:tä mistään hinnasta. :P

Musiikkia, viikko 16/2006. Part 2

Bad Sector And Tommaso Lisa: Reset / Rebis Periferiche (2005)

Bad Sector And Tommaso Lisa: Reset / Rebis PerifericheEdellisellä Bad Sector täyspitkällä julkaisullaan, Kosmodrom, italialainen Massimo Magrini teki loistavan ambient teemalevyn silloisen Neuvostoliiton ja kylmän sodan synnyttymästä avaruuskilpailusta. Nyt hän sukeltaa vielä syvemmälle ja täysin toisenlaiseen avaruuteen. Paikkaan joka tunnetaan nimellä kyber-avaruus ja jonka luomaa maailmaa ympäröi mm. yksinkertaiset nolla-ja-yksi bitit ja binäärinumerot. Pressitiedotteen mukaan albumi on rakennettu täysin maanmiehensä ja jonkin sortin kyberkirjailijan/runoilijan Tommaso Lisan tekstien ympärille mutta kun en osaa italiaa, osa albumin tunnelmasta valuu ikävästi hukkaan (jonkin verran valoitusta sain biisien tarinasta kun pyysin erästä italialaista ystävääni kääntämään kappaleiden nimet englanniksi). Ja eikä pidä muutenkaan heti lannistua. Nimittäin kun kuulin tämän levyn sisällön ensimmäisen kerran, en oikein päässyt sinuiksi tämän albumin kanssa. En tiedä johtuiko se juuri tuosta kielimuurista vai itse musiikista. Otettuani tämän levyn paljon myöhemmin uudestaan kuunteluun ja ihmettelin heti että mites se nyt näin hyvin kolahti omassa takaraivossani. Aloin pohtimaan tätä asiaa ja tajusin että tässä oli paljon yhtenäisyyksia erään sci-fi PC-pelin kanssa. Olin aloittanut System Shock 2:n pelaamisen muutamia viikkoja aikaisemmin ja tämä albumi on kuin luotu tuollaisen pelin rankempaan, ihoa myöten karmivaan tunnelmaan. Kaikki sopivat ainekset jotka löytyvät pelistä, löytyvät myös tältä Reset / Rebis Periferiche albumilta. Synkkiä, nopeita paniikinomaisia liikkeitä ja ääniä, paranoiaa ja klaustrofobista oireita synnyttäviä sekä muutenkin sisuskaluja raastavaa, vatsalaukun tasapainoa häiritsevä kokemus välittyy hyvin näissä kappaleissa. Ihmismielen nopeasti putoava hissimatka häilyvälle psykoosin rajalle on alkanut eikä tässä vehkeessä ole minkäänlaisia jarruja…

“Mulla on ihan kaamee kapula…”

Texas Holdem PokerNonnih. Nyt se sitten puraisi minuunkin oikein urakalla and there’s no turning back. Nimittäin Texas Holdem Poker. Kuten aika moni muukin, myös minä olen jo pidemmän aikaa SubTV:ltä seurannut tuota oudolla tavalla koukuttavaa World Poker Touria ja jopa miettinyt hankkivani jonkinlaisen pelisetin itselleni. Eilisen illan ja yön pikkutunteina tuli pelattua tuotakin peliä ensimmäistä kertaa oikeilla pelimerkeillä ja pelin tunnelma imaisi minut kokonaan mukaan. Vaikka pelattiinkin vahvassa humalatilassa, silti oli helvetin hauskaa. Ja oikeasta rahasta pelattiin tietenkin. Harmi vaan että peli piti jättää kesken monen tunnin pelaamisen jälkeen kun yksi kavereistani joutui lähtemään töihin 4-5 tunnin päästä. Ja kellon viisarit osoitti silloin jotain kolmen jälkeen aamulla. Ja saatiinhan me viimeisessä vuorossa oikein kunnon pottikin aikaiseksi jossa minäkin pistin kaikki pelimerkkini pöytään ja kaverini maksoi sen kummemmin miettimättä kun hän oletti että hänellä oli paremmat kortit. Ah… on se vaan niin hienoa nöyryyttää kaveria ja viedä melkein kaikki hänen pelimerkkinsä jättäen vain pari murusta. :P

The Cock Rock Disco 2006

The Cock Rock Disco 2006Levitetäänpäs Cock Rock Disco levy-yhtiön jo hieman ummehtuneita mutta silti hyviä uutisia eteenpäin heidän suosikkipojastaan Ed Flisista:

Duran Duran Duran is busy at work on his second full length as well, and we’ll go ahead and tell you that it fucking rules too! Get Ready!

Samoilta sivuilta löytyi myös “The Cock Rock Disco 2006 Free Compilation” MP3-formaatissa. Pelottaa niin maan vietävästi jo valmiiksi…

Musiikkia, viikko 16/2006

AFX: Chosen Lords (2006)

AFX: Chosen LordsNykypäivänä yhä enemmän ja enemmän puristetaan elektronisen genren soundia ja sen älykkäämpiä puolia raakaan nolla-ja-yksi formaattiin. Eli homma on siirtynyt siihen että digitaalisella aikakaudella kaikki hoidetaan läppärillä olevalla softwarella ja siihen ynnätyillä plugareilla. Ja tunnetusti luovuus ei todellakaan synny siitä kun kappale käy eri filttereiden läpi. Mutta mitä tekee jopa neroksi tituleerattu mies? Elektronisen musiikin yksi seuratuimmista hahmoista, Richard D. James teki juuri päinvastaisen liikkeen uusimmilla julkaisuillaan. Hän osti halvalla mm. Rolandin rumpukoneita sekä muita analogisia synteettisaattoreita ja meni niinkin pitkälle tässä omassa Analord-projektissaan että hän palasi juurilleen, niihin aikoihin kun hän julkaisi ensimmäisiä levyjään mm. AFX:n alaisuudessa. Ja sitähän nämä Analord julkaisut periaatteessa ovat. Analogisesti pörisevät happo-hyppelyt joita täydentää itse laitteissa ohjelmoidut rumpuloopit johon vielä yhdistellään lämpimät, reaaliaikaiset nappuloiden kääntelyt ja vääntelyt. Acid technoa parhaimmillaan ja originaali muodossaan. Mutta ainahan sitä pientä kitinää löytyy myös tämänkin herran julkaisuista. Kuten esim. se että hän istuu peukalo perseessä eikä julkaise tarpeeksi usein materiaaliaansa vaikka yleisesti tiedetään että hän tekee paljon musiikkia kovalevylleen. Tällä kertaa kitistään määrästä. Viime vuoden aikana Analordit julkaistiin yhdellätoista vinyylillä ja kappalemäärä näillä vinyyleillä kohosi hulppeaan neljäänkymmeneneen neljään. Ja nyt noista vain kymmenen siirrettiin tälle Chosen Lords kokoelma-CD:lle. Aika raskas hävikki, mutta on se sentään parempi kuin ei mitään. Vinyylisoitinta en edelleenkään omista ja MP3/FLAC-kopiot eivät ikinä päihitä sitä tunnetta kun alkuperäinen julkaisu koristaa omaa levyhyllyä, joten kaikki RDJ:n julkaisut CD:llä otetaan ilomielin vastaan. Taas voidaan jauhaa pashaa(tm) yömyöhään asti siitä että mitkä kappaleet todellisuudessa kuuluisivat tälle kokoelmalle ja mitkä eivät. Makuasia, sanoi koira kun persettään nuoli.

Paras peli ikinä?

Mm. Civilization, Black And White ja Sims eivät tunnu enää miltään tämän pelin jälkeen. Ladies and gentleman, here is the future of gaming… Spore.

Lentävä lause eilisestä

Elämä ilman hiilihappoa on jäykkää.

Niinhän se on ja vielä jäykemmäksi tekee se jos kokiksesta puuttuu ne tärkeät hiilihapot.

Nähty: Ice Age 2

Ice Age 2Ohjaus: Carlos Saldanha
Käsikirjoitus: Peter Gaulke, Gerry Swallow
IMDB: Ice Age: Meltdown (2006)

Kolme kaverusta ovat taas täällä (mammutti Manny, muita hahmoja ärsyttävä laskiainen Sid sekä sapelihammastiikeri Diego). Kavereille tulee pakostakin uusi seikkailu eteensä ja nyt yritetään päästä pakoon jäätikön sulamista ja sen aiheuttamaa jättimäistä tulvaa. Mukaan liittyvät toinen mammutti ja hilppeät opossumi veljekset jotka jaksavat tehtailla ties mitä eri mielikuvitteelisia tilanteita. Ja tietenkään unohtamatta ensimmäisestä leffasta tuttua sivuhahmoa joka varasti koko shown edellisellä kerralla eli orava ja hänen rakas tammenterhonsa. Ja sama sairas addiktio vaivaa edelleenkin tätä hullua ja itsetuhoista oravaa, mutta onneksi hän sentään näytti myös uusia puolia hänen persoonastaan kun hän yrittää saada tammenterhonsa takaisin hinnalla millä hyvänsä. Ice Age 2 on esimerkillinen ja viihdyttävä 3D-animaatio. Lapsille löytyvät omat hassut juttunsa ja aikuisille tarjoillaan mm. nauruhermoja kutittavia bongauksia populaarikulttuurista ja nykymaailman menosta. Homma toimi ainakin itselläni ja leffan jälkeen jäi hyvä mieli sekä helpottunut olo kun sai taas nauraa kunnolla.

Musiikkia, viikko 14/2006

Martin O’Donnell And Michael Salvatori: Halo (Original Soundtrack) (2002)

Martin O'Donnell And Michael Salvatori: Halo OSTIlmestyessään Halo aiheutti pienoisen kohahduksen videopeli-genressä. Taisi olla ensimmäistä kertaa täysin toimiva first-person-shootteri konsoleilla joka myös niitti mainettaan Xboxin parhaimpana pelinä ja unohtamatta tietenkään pelin saamaansa suistutusta, kehua sekä ylistyksiä musiikkirintamalla. Eikä ihme, sillä tässä on yksi parhaimmista peli-soundtrackeista mitä on ikinä julkaistu. Musiikki toimii sellaisenaan jukeboxissaan ja peliä pelanneena sekä jonkinlaisena videopelien pelaajana pidän tärkeimpänä asiana sitä että musiikki imaisee täydellisesti mukaan pelin rytmiin. Hyvä action-soundtrack score vaatii tietenkin eeppisen main themen ja Halossa se tuodaan hyvin esiin pääasiallisesti kuorolla jossa on se iso tunne syvälle leviävästä avaruudesta. Ja unohtamatta tietenkään sitä että myöhemmin eri kohtauksiassa musiikin melodiat muistuttuvat kuuntelijaa tuosta ihmisvokaaleista rakennetusta tunnarista. Soundtrackista löytyy myös monia muitakin hyviä ratkaisuja. Esim. pelin luonteeseen sopiva semi-militaristinen rummutus jota yhdistellään välillä joko viuluun ja selloon tai elektroniseen tuotettuun kaavaan. Kummatkin ratkaisut toimivat loistavasti sillä ne pitävät pelatessaan hahmon liikkeessään ja itse pelaajan varuillaan. Intensiivisimmissä ja synkemmissä juonta kääntävissä kohtauksissa tarjoillaan jopa hivenen Mark Snow’n henkistä ja kohtalokasta ambientia jonka tunnelma osaa pitää pelaajan varpaillaan. Musiikin kirjoittajat (Martin O’Donnell ja Michael Salvatori) ovat myös lähteneet kokeilemaan että mihin tämä soundtrack voisi myös ulottua parhaimmillaan ja tuloksen voi hyvin kuulla mukana tuodun sähkökitaran muodossa. Tämä nostaa panoksia korkeammalle ja antaa samalla sellainen mukavan extra-potkun jo ennestään kuultuihin biiseihin. Jep, loistohankinta jälleen kerran ja yksi pidempään etsitty helmi on siirtynyt kokoelmaani.