Lower the shield, captain

"Happy/happiness is just a word to me...", vastasin hänelle.

Hetkeä aikaisemmin hän osasi yllättää minut totaalisesti kun hän kysyi suoraan että olenko onnellinen. Pelkästään tämä pieni odottamaton käänne sai minut muodostamaan mielessäni puolustusaseman ja sormet uppoutuivat tiukasti sohvan nojiin. En odottanut näin henkilökohtaista meidän jutustelusta. Sitten heräsi kysymys. Olenko minä tosiaan näin helposti luettavissa? En ole antanut mitään syvällisen tarkkoja tietoja itsestäni. Meitä yhdisti yksi yhteinen asia, addiktio. Koska olimme vasta äskettäin tutustuneet toisiimme, en kertonut mitään henkilökohtaisesta helvetistä jonka olen joutunut käymään lyhyen elämäni aikana mutta silti hän sai jollakin tavalla luettua minua ja iskettyä tuon yllättävän kysymyksen tähän väliin.

"...mutta se ei tarkoita että olisin surullinen tai masentunut.", jatkoin virkettäni.

Selitettyäni tarkemmin hän ymmärsi sanomani.

Saavuttuani kotiini, pohdiskelin käymääni keskustelua. Tämä on jo kolmas, minua vanhempi naispuolinen henkilö jonka kanssa välittyy lämmin, molemminpuolinen ymmärrys toisiamme kohtaan. He tietävät että koneistoni on rikkinäinen ja ymmärtävät varsin hyvin mitä olen joutunut kokemaan. Jälleen kerran havahduin kyselemään itseltäni. Mistä ihmeestä minä löydän... tai paremmin sanottuna mistä ihmeessä nämä henkilöt osaavat löytää minut?

Leave a Comment