Musiikkia, viikko 13/2006. Part 3

Squaremeter: War Of Sound (2003)

Squaremeter: War Of SoundTarkistetaanpas paikallaolijat. Click-and-cut glitch kikkailut? Siellähän ne ovat, iloisesti vipeltelevät ja samalla tekevät korvia hiveleviä korkeita ääniä. Hypnoottiset (tiedän, sanavarastoani pitäisi täydentää pikku hiljaa lisää) ambient-melodiat? Paikalla. Hitaasti etenevät rummut jotka tukevat melodioita täydellisesti? Paikalla. Jep, näyttää siltä että aloitin Squaremeterin a.k.a. Mathis Mootzin luoman materiaalin tutustumiseen selvästi keskeltä, sillä War Of Sound ja varsinkin sen jälkeinen albumi, Aswad ovat minusta hänen kunnianhimoisempia levytyksiä tämän projektin saralla. Ja mielikuvitus jyllää taas vapaana kun tätä albumia kuuntelee. Näen War Of Soundin kautta unohdetun historian suuresta sodasta. Kuunnellessani albumia uppoudun tähän maailmaan. Seuraan scifimäistä ja dokumentaarista kerrontaa antiikkisesta sodasta. Sodasta jossa käytettiin ääntä pääaseena. Rauhallinen mies-selostaja kertoo maailmoja repivän tapahtuman päänpiirteet ja tuhoa aiheuttavasta jättimäisestä äänivallista joka jätti jälkeensä kuolevan maailman. Erinomainen konsepti yhdistellä tämä johdattelevä mies-selostaja ja hitaasti kehittyvät sekä nousevat ja laskevat ambient pyörähtelyt mutta levyltä pilkistää myös eräs toinen asia. Nimittäin War Of Soundilta ja eräällä aikaisemmallakin albumilla voi jännittävästi huomata kuinka Squaremeter on juuri löytämässä jotakin ainutlaatuista. Eli puhun siitä itämaisesta konseptista jonka hän toteutti Aswad albumilla kokonaan. Nyt hän vain kokeilee, puskee soundiaan hieman eteenpäin, tekee pieniä havaintoja eikä vielä uskalla ottaa sitä lopullista suurempaa askelta tuntemattomaan. Mutta onneksi hän astui tuolle polulle seuraavalla levyllään.

I’m dead again…

Niinhän siinä sitten kävi kuin pelkäsinkin. Matto vedettiin alta. Nyt voin oksentaa ihan rauhassa.

Musiikkia, viikko 13/2006. Part 2

Amon Tobin: Chaos Theory (The 5.1 Surround Mix - Tom Clancy's Splinter Cell Chaos Theory Original Soundtrack) (2005)

Amon Tobin: Chaos Theory OSTHere we go again. Yhden bonus biisin takia pitää ostaa koko levy uudestaan. Ei helvetti. Pakko taas löysätä kravattia ja naurahtaa tälle asialle. Tätä on tapahtunut pari kertaa aikaisemminkin mutta kun albumi on sen verran loistava, uudelleen osto ei riipaise tällä kertaa sydämestä. Siihen löytyy toinenkin hyvä syy ja se syy on kokonaan 5.1 ääniraitaan miksattu versio. Kun asiaa katsoo korkeammalta horisontilta, koko Amon Tobinin tuotanto on kuin soundtrackeja tiettyihin tunnelmiin ja tämän jo huomasi hänen ensimmäisen projektinsa Cujon biiseistä. Ja se oli päivän selvä asia että tälle miehelle annetaan jossain vaiheessa sellainen työprojekti jossa hän saa ilmaista itseään täydellisesti ja samalla tehdä soundtrackin joka kuulostaa täysin erilaiselta mihin suurempi yleisö on tottunut. Ubisoft tarjosi miehelle Splinter Cell 3:n pestiä ja onneksi hän tarttui siihen hommaan. Tästä yhteistyöstä syntyi paras peli-soundtrack ikinä ja ehkäpä paras soundtrack kaikissa osa-alueilla. Tämä pieni ajatus on muhinoinut ja kypsynyt omassa aivokopassani jo pidempään aikaan. Ja lukemattomia kertoja albumia kuunnellassani, tämä pieni ajatus vaan vahvistuu ja vahvistuu. Chaos Theoryn orgaaninen tunnelma, jonka levylle kutsutut vieralijat tuovat mukanaan erilaisilla soittimillaan ja kun siihen lisätään Amon Tobinin yltiömäinen kyky muokata, pilkkoa ja rakennella näistä soundeista iso herhiläispesä joka kuhisee kymmeniä ellei jopa satoja soittimia eri tasoilla. Hän osaa houkutella kuuntelijan herkullisella alkuintrolla jossa melodiat soivat lempeästi ja naks - kuin kytkintä kääntäen, soundit tekevät 180 asteen voltin ja kaikki muuttuvat räiskyväksi ilotulitteeksi joka suorastaan hyökkää kimppuun. Perhana. Albumin uudelleen hankinta ja tämä lässytys tästä soundtrackista aiheuttaa sen että pitää kaivaa itse peli esiin ja pelata se uudestaan läpi.

Musiikkia, viikko 13/2006

Massive Attack: Collected (Ltd.Ed.) (2006)

Massive Attack: Collected (Ltd.Ed.)Massive Attack on tehnyt pitkän ja komean uran tummien aaltojen tulkkina ja nyt julkaistiin ensimmäinen kokoelma tämän yhtyeen tuotannosta. Collected kansien välistä löytyvät tietenkin klassikko-albumi Blue Lines (jota en vielä jaksanut hankkia levyhyllyyni - stupid me), Protection, upea Mezzanine joka vieläkin räjäyttää tajunnan hitaasti ja aiheuttaa ahaa-elämyksiä yhä uudestaan sekä 100th Window joka oli monelle kuuntelijalle aikamoinen pettymys mutta itse pidin siitä. Totta, se oli enemmän koneellinen ja Robert Del Naja teki levyn yksinään mutta hän onnistui kuitenkin luomaan yhtenäisen albumin. Kokonaisuutena kuunneltuna, Massive Attack on luonut monia unohtumattomia klassikko trip-hop biisejä jotka ammentavat aineksia mm. syvästä dubista, hip-hopista, modenista klassisesta ja jopa rockista. Taas pitää katsoa fanin näkökulmasta tätä julkaisua ja onneksi Massive Attack ei ole mennyt siitä mistä aita on matalin. Limited editionin toiselta CD:ltä löytyvät läjäpäin harvinaisempia yhteistyö kappaleita (kuten esim. Madonnan kanssa tehty I Want You) ja ennenjulkaisemattomia sekä vaihtoehtoisia versioita biiseistä jotka tosin suurimmaksi osaksi kuulostavat ja haisevat neutraalilta. Osasyynä on se että ne muistuttavat joillakin tavalla liikaa isompia veljiään eivätkä näin ollen karista tarpeeksi isoa pesäeroa. Samanlaisen reaktion aiheuttavat myös uudet biisit ja nyt alan olla tosissaan huolissani tulevasta levystä. Toivottavasti Del Naja tietää mitä hän on tekemässä uuden ryhmänsä kanssa. Niin... Ja DVD-puolelta löytyvät myös kaikki Massive Attackin videot. Hyvä että nekin on jaksettu laittaa mukaan. Itse ostin pääasiassa tämän albumin limited editionilta löytyvän I Against I biisin takia. Elektromaisesti eteenpäin kulkeva ja sähköisesti kipinöivä poljento johon Mos Def sylkäisee lyriikat on sellainen paketti jota olen oppinut rakastamaan yhdellä miksaus-CD:llä.

I’m alive…

Nyt se sitten tapahtuu. Iso muutos. Yli puolet aivokapasiteetistani ottavat tämän mullistuksen ilolla vastaan, mutta hetkittäin ruumiini lävitse kulkee sellainen epävarmuuden sähköaalto joka lyö minut polvilleen ja muistuttaa mitä se mullistus voi pahimmillaan tehdä elämälle. Tekee mieli oksentaa. Ei. En salli sitä. Tässä tilanteessa ei voi muuta tehdä kuin nousta uudestaan ylös, ottaa pari askelta, valmistautua tekemään hyppyä tuntemattomaan ja näin ollen herätä pitkästä unesta.

Sauna

Piti kaivaa tämäkin vitsi esiin kun taas jälleen kerran tuli puhetta eräällä kanavalla suomalaisista ja meidän kyvyistä kuluttaa paljon viinaa, korkeista itsemurha-luvuista ja tietenkin sellaisesta hullusta keksinnöstä kuin sauna.

Vuoden 1000 ja risat tienoilla joukko Ruotsissa ryöstöretkellä olleita suomalaisia joutui ruotsalaisten viikinkien vangeiksi. Kuningas Eerik Verinen tuumi mitä tehdä. Helpointa olisi panna päät poikki tai myydä vangit orjiksi. Kuningas ajatteli kuitenkin, että hän voisi suojata valtakuntaansa suomalaisten rosvoretkiltä kiduttamalla näitä ennenkuulumattoman kauhealla tavalla. Sitten heidät voisi päästää kotiin varoittavina esimerkkeinä. Kuningas Eerik Verinen kutsui luokseen pääkiduttajansa Orm Kyysilmän määräten tämän suunnittelemaan entistä hirveämmän kidutuslaitteen. Laite valmistui aikanaan. Siinä oli avanto ja rannalle rakennettu pieni hirsimökki, jossa oli tuliseksi kuumennettu kivikasa ja lautatelineet. Lautatelineillä oli kasa oksakimppuja, jotka oli tuotu lampaille varatusta kerppuvarastosta. Kidutus alkoi kuningas Eerik Verisen edessä. Suomalaiset pakotettiin riisuutumaan ja ajettiin keihäillä pistellen lautatelineille. Kivikasalle heitettiin vettä, jolloin suomalaiset olivat läkähtyä höyryyn. Savun ja höyryn seassa heidän oli pakko ruoskia toisiaan oksakimpuilla. Vähän ajan kuluttua suomalaiset ajettiin kuumuudesta avantoon uimaan. Muutamat pakotettiin jopa pyörimään lumessa. Sitten suomalaiset ajettiin taas kuumaan hirsipirttiin ruoskimaan toisiaan ja sieltä jälleen avantoon. Näin jatkettiin kymmenkunta kertaa. Kun kidutus loppui ja vähissä hengissä olevat suomalaiset lähetettiin uhkausten saattelemina kotiin, kuningas Eerik Verinen otti ranteestaan kultarenkaan, antoi sen Ormille ja sanoi:

- Mainiota työtä! Tätä kidutusta suomalaiset eivät tule unohtamaan ainakaan tuhanteen vuoteen.

Venetian Snares: Vache (in Renoise)

OMFG. Uutta Venetian Snaresia tulevalta COGADHHPP albumilta. Tässähän meinaa tulla seisokki kun tätä biisiä kuuntelee. Bongattu Planet-Mun foorumista.

Lower the shield, captain

"Happy/happiness is just a word to me...", vastasin hänelle.

Hetkeä aikaisemmin hän osasi yllättää minut totaalisesti kun hän kysyi suoraan että olenko onnellinen. Pelkästään tämä pieni odottamaton käänne sai minut muodostamaan mielessäni puolustusaseman ja sormet uppoutuivat tiukasti sohvan nojiin. En odottanut näin henkilökohtaista meidän jutustelusta. Sitten heräsi kysymys. Olenko minä tosiaan näin helposti luettavissa? En ole antanut mitään syvällisen tarkkoja tietoja itsestäni. Meitä yhdisti yksi yhteinen asia, addiktio. Koska olimme vasta äskettäin tutustuneet toisiimme, en kertonut mitään henkilökohtaisesta helvetistä jonka olen joutunut käymään lyhyen elämäni aikana mutta silti hän sai jollakin tavalla luettua minua ja iskettyä tuon yllättävän kysymyksen tähän väliin.

"...mutta se ei tarkoita että olisin surullinen tai masentunut.", jatkoin virkettäni.

Selitettyäni tarkemmin hän ymmärsi sanomani.

Saavuttuani kotiini, pohdiskelin käymääni keskustelua. Tämä on jo kolmas, minua vanhempi naispuolinen henkilö jonka kanssa välittyy lämmin, molemminpuolinen ymmärrys toisiamme kohtaan. He tietävät että koneistoni on rikkinäinen ja ymmärtävät varsin hyvin mitä olen joutunut kokemaan. Jälleen kerran havahduin kyselemään itseltäni. Mistä ihmeestä minä löydän... tai paremmin sanottuna mistä ihmeessä nämä henkilöt osaavat löytää minut?

Nähty: Kummelin Jackpot

Kummelin JackpotOhjaus: Pekka Karjalainen
Käsikirjoitus: Timo Kahilainen, Heikki Vihinen
IMDB: Kummelin Jackpot (2006)

Rahaa pitäisi saada nopeasti mutta miten? Aika pitkälti persaukinen ja suusta suuhun elävä Pertti "Pera" Järvelä (Heikki Silvennoinen) ei ole tehnyt rehellistä työtä vuosikausiin ja pelkkä ajatus työstä saa voimaan pahoin. Mutta se ei ole esteenä kun Pera päättää lähteä hankkimaan ja ansaitsemaan tarvittavat rahat.

Kummelin Jackpot on se tyypillinen komedia jossa huijataan/ryöstetään rahaa rikollisen mieltä polttelevalla ja erikoisemmalla tavalla joka kuitenkin huonon onnen takia matka päättyy joko ruumisarkkuun tai vankilaan. Elokuvan aikana kyselin itseltäni parisen kertaa että mihin suuntaan tämä elokuva on oikein menossa sillä Jackpotin juoni eteni hieman tök-tök-töksähdelleen, teki pitkiä kaaria hakiessaan sitä lopullista määränpäätä jossa kaikki sitten naksahti sopivasti yhteen. Entäs se huumori sitten? Totuttua ronskimpaa läppää ainakin tarjoiltiin mutta kuten kavereiden uudemmat kummeli-jaksot, tämäkin kutitti nauruhermoa vain harvakseltaan. Nyt ikävä kyllä käteen jäi vain vanhoja sloganeita kierrättävä väsynyt Kummeli-elokuva. Pettymys.

Löysin mm. Xingu Hillin

Xingu HillEtsiskelen tietoa yhdestä artistista. Pieni polku johdattelee hämärään yhteistyö-projektiin joka on tehty ainakin lukeman perusteella samanhenkisen henkilön kanssa. Pari pientä hiiren naksuttelua ja kahden-kolmen linkin päästä löyden itseni kyseisen yhteistyökumppanin omilta sivuita ja lopulta päädyn tänne. Silmäni siirtyvät "Full releases" tekstin kohdalle.

"Ahaa... kaksitoista loppuun myytyä tai deletoitua julkaisua saa downloadata ilmaiseksi ja vieläpä kaiken lisäksi hyvänlaatuisina mp3-tiedostoina", ajattelen yksinäni.

*Klik klik*

Imutukset lähtee käyntiin ja koneelle valuu hitaasti kokeellista, abstraktia ambient/iDM/elektronista höystöä zippi-paketeissa. Vielä pitäisi löytää aikaa näiden julkaisujen perinpohjaiseen kuunteluun... Ehkäpä ensi viikolla.

Musiikkia, viikko 11/2006. Part 2

Duran Duran Duran: Very Pleasure (2005)

Duran Duran Duran: Very PleasureJoskus pelkästään kansitaide kertoo kuuntelijalle jo melkein kaiken levystä ennenkuin hän pistää sen soimaan. Esim. tämä albumi on joko niin hintahtava etteivät edes Mr. Baywatchin eli Hasselhoffin rintakarvat ja Freddie Mercuryn viikset riitä mittaamaan kuinka gay tämä materiaali todellisuudessa on. Tai se on ehkäpä maailman paras albumi ikinä. Itse taidan kaatua jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle tällä kertaa vaikkakin Duran Duran Duranin debyyttijulkaisu on periaatteessa levy joka pyrkii suututtamaan kaiken maan ja taivaan välistä. Mutta hän tekee sen niin säälimättömästi ja armoa antamatta. Ivan kohteena on mm. artistit joita hän sämpläilee mielipuolisesti (mm. Slayer, Ace Of Base, Run DMC ja Yazoo). Sämplätyt biisit saavat uudet perseenreiät Duran Duran Duranin nokkamiehen Ed Flis'n käsittelyssä ja mies itse nauraa räkäisesti koko hommalle kun hän astelee pankin ovesta sisään. Mahtava "paskat nakkaan kenestäkään" asenne kerta kaikkiaan. Albumin soidessa tekee mieli huutaa keuhkoni kyllyydestä: "I love this shit", varsinkin sitä osaa albumista kun kaveri luo oman pienen temmellyskentän 90-luvun puolenvälin hardcore/happy hardcore elementeistä jota minäkin joskus kakarana kuuntelin ahkerasti. Se on ihan kuin itse potkisin tätä musiikin tyyliä munille ja huutaisin samalla: "thanks for the fucking memories". Kokonaisuutena Very Pleasure on kymmenen biisin ja 35 minuutin rajan ylittävä nopea breakcore-rave-mash-up-dildo-deep-in-your-ass-runkkaus jossa smegmat lentävät kaaressa seinille. Albumi tarjoillaan kuin se olisi iso lautasellinen juustomaista soppaa jossa kelluu ties mitä epämääräisiä aineksia 80- ja 90-luvun kermasta. Yammiih. Vatsa on tietenkin täynnä ja suoli kuralla ahmittuaan tämän mässähtävän aterian. Eikun sormet kurkkuun ja vatsan sisältö takaisin lautaselle. Lusikka uudestaan kauniiseen käteen ja aletaan lappaamaan tätä mättöä uudestaan sisäänsä. Tarjoilija. Toinen samanlainen, kiitos.

30 Days

Törmäsin vahingossa tähän mielenkiintoiseen projektiin kun surffasin Discogs.comin databasessa.

30 DaysThis album was created in thirty days by thirty different artists, in a sort of chain-collaboration where one finished at midnight and passed it on to the next to continue the set, an idea inspired by Soulseek Records. With all the different time zones and last minute scheduling issues the project was quite the challenge, and I think that added to the feel of it, these musicians pulled off quite the feat as it actually turned out listenable.

30 Days is free to download, under a Creative Commons license. Please share the project as a whole so others can listen to it in context. Enjoy.

» Peppermillrecords.com