Viikko 49:n musiikki hankinnat (part 3)

Edu Kehäkettunen: Lentäjän Koira (2005)

Edu Kehäkettunen: Lentäjän KoiraMm. legendaarisen MC Taakibörstan riveistä tuttu Kehäkettu tai siis nykyään taiteilijanimeä Edu Kehäkettunen käyttävä sai viimeinkin julkaistua CD-version tästä plätystä. Vinyyliversio julkaistiin aika tasantarkkaan puoli vuotta sitten ja siitä lähtien tätä ollaankin odoteltu kärsivällisesti. Sanoituksen muodossa tämä on sitä tuttua Kehäkettua - härskiä läppää vastakkaiden sukupuolen kanssakäymisestä, yrttien polttamista ja muutenkin sitä yleistä sekoilua. Vierailevat artistit, kuten Petos, tukevat sekä nostavat hyvin näitä läppiä toiselle tasolle mutta silti tätä levyä kuunnellessa tulee pettymyksen tunne pintaan. Don't get me wrong... Tämä levy sisältää aivan järkyttävän loistavia biisejä kuten Moottoriturvat joka nousi taustabiitin ansiosta yhdeksi lempikappaleeksi kaverin tuotannossa ja joku kertokoon minulla että mikä sämple tuossa kappaleessa oikein on? Se on ihan kielenpäässä mutta en vaan saa hahmotettua sitä sämplättyä biisiä. Noh anyway... Sen sijaan MC Taakibörstan jäämistöstä kaivettu Koiratarha radalla biisin alkuperäinen versio paljastuu väsyneeksi pyöritykseksi kun sitä vertaa leikkisämpään muotoon remiksattuun tykitykseen (löytyy Tuomio ja Koneen omakustanneelta). Ja sama vaisu, väsynyt olotila vaivaa myös Davon feateissa. Missä on se mies joka Taakibörstän aikoihin pudotti sellaista henkeäsalpavaa lyriikkaa? Jos totta puhutaan, Davon nykyinen Tundra 24-projekti ei ole myöskään jaksanut kiinnostaa minua. Kokonaisuutena katsottuna tämä levy tarjoaa 11 biisiä joista viisi oli minulle täysin uutta ja hyvää materiaalia. Vanhojen biisien lämmittelyt, haudankaivuut ja yhden feattaajan poissaoleva mielenlaatu eivät jaksa innostaa. Taidettiin jäädä niukasti tappiolle tällä levyllä.

Sony BMG tietää tarkemman lukumäärän

Sony BMG:n suomalaistiedotus vähän vähättelee (tai ehkä vähät välittää).

"Muutama" herättää silti muutaman kysymyksen. Eikö sitä XCP:tä käytettykään 52 julkaistussa levyssä, joita myytiin toista miljoonaa ja vedettiin toinen mokoma pois hyllyiltä.

Tiedotteen mukaan myös tällä kertaa pääosassa olevaa ongelmaohjelmaa oli käytetty "muutamissa USA:ssa ja Kanadassa julkaistuissa cd-levyissä". Tässä yhteydessä muutama tarkoittaa 27 julkaisua ja lähemmäs kuutta miljoonaa myytyä cd:tä.

--Digitoday.fi

Isommat laukovat päättömiä ensin ja pienet heti perässä... Suomen Sony BMG on antanut ymmärrettävän haarukan tuolla "muutama" sanalle. Se on selvästikin 27-52 kappaletta. Seuraavan kerran kun ihmetellään että kuinka monta kopiota saa tehdä omistamastaan levystään, minä käytän tätä Sony BMG:n tiedotetta lähteenä.

  • Feldon.net löysi päivän piristyksen googlesta. (08/12/05 - 0  # )

Viikko 49:n musiikki hankinnat (part 2)

Venetian Snares: Winnipeg Is A Frozen Shithole (2005)

Venetian Snares: Winnipeg Is A Frozen ShitholeAlbumin nimikkoraidan lisäksi tämä levy tarjoaa kahdeksan muuta henkilökohtaista vuodatusta Kanadan Winnipegistä. Miltä kuulostavat seuraavien kappaleiden nimet? Winnipeg Is A Dogshit Dildo, Winnipeg Is Fucking Over, Winnipeg Is Steven Stapleton's Armpit ja albumin kovimmasta korvia hivelevästä metelistä tarjoaa tämä klassikko vedätys - Die Winnipeg Die Die Die Fuckers Die. Niinpä... Tätä kuunnellessa voisi helposti olettaa että Aaron Funk purkaa sisälleensä sullomaansa vihaa ja paineitaan. Kappaleiden nimet ja viittaukset Winnipegiin häröjen sämplien avustuksella ainakin auttavat vahvistamaan hänen rehellistä mielipidettään ex-kotikaupungistaan. Niin ja se itse musiikki... Nyt ei enää vedetä överiksi breakcore ryminällä vaan tällä levytyksellä Aaron Funk päästää suoran hardcore-dancefloor-massacre-gabber-techno helvettinsä irti. Eli nythän tätä pystyy jopa joraamaan ilman mitään ongelmia. Tämän levyn soidessa allekirjoittaneen naama ei pysy peruslukemalla. Ei sitten millään, suunpieli vääntyy väkisinkin hymyn puolelle koska eihän tätä Winnipeg Is A Frozen Shithole albumia pysty tosissaan ottamaan. Kyllä tässä albumissa täytyy olla jonkinlainen huumorinsiemen syvälle istutettuna. Kukaan ei voi olla näin tosikko alusta loppuun, ei edes Venetian Snares.

Viikko 49:n musiikki hankinnat

Gridlock: Formless (2003)

Gridlock: FormlessGridlockin viides studioalbumi osoittaa taas sen että iDM-genren tasapaksuisesta massasta kumpuaa silloin tällöin loistavia julkaisuja. Sen verran tiedän tästä Mike Wellsin ja Mike Cadoon projektista että tämä alkoi industrial-yhtyeenä jossa oli selkeitä goottivaikutteita mutta vuosien varrella kavereiden tyyli alkoi kulkemaan kohti älykkäämpiä polkuja. Tästä saadaankin oiva aasinsilta, sillä Formless albumin ensimmäisessä kappaleessa, Pallid, kuulee selkeästi menneisyyden tuulet - metallinen, synkkä ja terävä rymistely mutta biittien puolesta siinä kuuluu se iDM kosketus. Levy jatkaa matkaansa kappaleilla joissa on kauniit, haikeat ambient layerit taustalla ja eturintamaan on asetultu tarkasti omaperäisiä biittejä. Tämä melankolinen soundi etenee levyn loppuun asti aaltoina jossa aallon korkeimmalla huipulla nousee se kovempi, raskaampi ja kirskuva aspekti hetkeksi esiin. Levyn viimeistelee ironisesti lähes 10-minuuttinen hiljainen ja haikea ambient-kappale, Done Processing. Ja miksi ironisesti? Koska minua ainakin harmittaa se asia että tämä jäi kaverusten viimeiseksi yhteiseksi levytykseksi. He viimeinkin näyttivät todelliset kykynsä tässä vaikeassa genressä.

Can I Get An Amen?

Can I Get An Amen?
Can I Get An Amen? is an audio installation that unfolds a critical perspective of perhaps the most sampled drums beat in the history of recorded music, the Amen Break. It begins with the pop track Amen Brother by 60's soul band The Winstons, and traces the transformation of their drum solo from its original context as part of a 'B' side vinyl single into its use as a key aural ingredient in contemporary cultural expression. The work attempts to bring into scrutiny the techno-utopian notion that 'information wants to be free'- it questions its effectiveness as a democratizing agent. This as well as other issues are foregrounded through a history of the Amen Break and its peculiar relationship to current copyright law.

Whau... tämä 17-minuutin video kertoo pienestä mutta tärkeästä palasesta elektronisen musiikin historiasta ja kyseenalaistaa tekijänoikeutta tästä kuuden sekunnin sämplestä.

» Can I Get An Amen?

Nähty: Wallace And Gromit In The Curse Of The Were-Rabbit

Wallace And Gromit In The Curse Of The Were-RabbitOhjaus: Steve Box, Nick Park
Käsikirjoitus: Nick Park, Bob Baker, Steve Box, Mark Burton
IMDB: Wallace And Gromit In The Curse Of The Were-Rabbit (2005)

Wallace ja hänen hyvin palvelevansa koira Gromit ihastuttivat katsojia 20-minuutin animaatiopätkillä kauan sitten ja nyt vuosien jälkeen he ovat seikkailemassa ensimmäisessä täyspitkässä elokuvassa. Tällä kertaa pienet kasvisten syöjät eli jänikset ja varsinkin yksi isompi yksilö uhkaavat kotikaupungin perinteikästä jättiläisvihanneskilpailua mutta apunaan uusimmat elämää helpottavat keksinnöt ystävämme Wallace ja Gromit yrittävät pyydystää näitä tuholaisia. Kuten teknologian kanssa yleensä käy, se joko auttaa tai vie tilanteen vielä huonompaan suuntaan. Tämä elokuva todisti taas sen. Brittiläiset osaavat tehdä komedian parhaiten kun siihen panostetaan loppuun asti. Ja aina ei tarvita uusinta piirrostekniikkaa, koska hyvä tarinankerronta luonnistuu myös perinteisellä savianimaatiolla. Vaikka elokuva lainaileekin pikkuisen materiaalia muista elokuvista, se ei haittaa koska ne ennalta-arvattavat tilanteet huutavat ja vaativat sitä. Wallace And Gromit In The Curse Of The Were-Rabbit on todella hauska animaatio joka tykittää sloganeita olan takaa ja tarjoaa nauruhermoja kutittavia tilanteita tieheään tahtiin. Vuoden hauskin animaatio. Ehdottomasti.

Viikko 48:n musiikki hankinnat (part 2)

Venetian Snares: Doll Doll Doll (2001) / Find Candace (2003)

Venetian Snares: Find CandaceVenetian Snaresin vuoden 2005:n kolmas albumi, Meathole, hyökkäsi kuuntelijan kimppuun rankkojen sekä todella nopean drum and bass/breakcore äänivallin avulla, säväytti erilaisten kauhistuttavien sämplien muodossa ja piirsi mieleen karmivan snapshotin massamurhaajan syistä ja seurauksista. Aaron Funkin aikaisemmat tuotokset Hymen levymerkin alaisuudessa eivät ole kaukana tästä kuolemalta löyhkäävästä maailmasta. Doll Doll Doll ja Find Candace, osa yksi ja kaksi. Näiden kahden albumin kansipiirrokset sekä biisien nimet huokuvat pimeää pahuuttaa ja tällä kertaa levyillä peilataan lastenmurhaajan näkökulmasta. Musiikki on edelleenkin sitä kalloja särkevää ja veitsen terävää breakcore rymistelya jota Aaron Funk tuottaa ties missä snuff-bootleggereiden luolassa. Mutta täytyy antaa kaverille krediittiä sillä Aaron Funk hämmästyttää ja yllättää jokaisella levyllä. Jazzia, kuorolaulua, pitkä rivillinen viulunsoittajia ja päälle lätkäistään breakcore kolistelua á la Venetian Snares? Ja tämä kaikki vieläpä samassa kappaleessa? Hän osaa yhdistellä eri genreitä saumattomasti, pistää kaupan päälle irvokkaan sämplen elokuvasta joka lyö hampaat sisään ja pakottaa kuuntelijan pelkäämään. Doll Doll Doll kuvastaa murhaajan adrenaliini ryöppyä murhan tekohetkellä ja näin ollen tämä on synkintä musiikkia mitä minä olen ikinä kuunnellut. Find Candace sen sijaan keskittyy olemaan rauhallisempi - rikos on tehty, euforinen olotila katoaa vähitellen ja nyt on aika alkaa hävittämään todisteita ja ehkäpä myös miettimään uutta uhria.

Do you now believe in monsters...?