Tiimissä on voimaa, näin ainakin toivon

Ryhmä ihmisiä päättävät auttaa toisiaan luomalla suuren kirjaston. Tällaiseen projektiin ryhtyessään sovittiin selkeistä ja ymmärrettävistä pelisäännöistä. Vain tietyt työkalut kelpaavat ja nekin pitää olla oikein säädettynä. Sekä unohtamatta sitä tärkeintä asiaa. Aina pitää käyttää originaalia materiaalia. Aina. Näin helppoa se loppujen lopuksi oli ja on edelleenkin. Mutta mikä saa ihmisen pettämään muut projektin osallistujat sekä valehtelemaan itselleen kun hän alkaakin suoltamaan arveluttavista paikoista tullutta materiaalia? Jopa meidän omista työkaluistakin löytyy tämä ominaisuus jolla pystyy helposti tsekkamaan jos jossakin on jotain pahasti vialla. Joten kukaan ei voi olla niin tyhmä että luulevat ettei kukaan huomaa jos yksi tai kaksi kopioita näyttävät huonosti tuotetuilta? Minäkin luulin että meidän tiimissä kaikki tietävät ettei tuollainen voi onnistua. On näköjään ihmisiä jotka eivät tajua katsoa asioita pidemmälle. Ennemmin tai myöhemmin joku huomaa yhden näistä väärennöksistä, koko korttitalo alkaa luhistumaan ja syyllinen löytyisi helposti. Sitä en osannut odottaa että kun tästä asiasta alettiin kyselemään, hän luikkisi takaisin omaan koloonsa ja jatkaisi hommiaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Are you fucking kidding me? Oletin että lyönti takaraivoon saisi jotain eloa hänen aivoissaan ja hän vihdoinkin tulisi meidän muiden eteen ihan miehenä kertomaan oman puolensa tarinasta. Mutta ei. Syyllisyys alkoi näyttää yhä enemmän todennäköiselta kun tämä meidän velikulta päättikin ryhtyä sekoilemaan ja tuhoamaan meidän muiden projektiin osallistujien työn hedelmiä. Toivottavasti sait tyydytettyä itsesi tuolla hetkellisella mielenhäiriöllä koska paluuta takaisin ei enää ole. Ehkäpä tämä projekti olikin alunperin vain sinun oma pieni leikkikenttäsi jossa voit olla ykkönen ilman paineita, mutta nyt kaikki on muuttunut. Liian moni tietää minkälainen henkilö sinä todellisuudessa olet. Nyt en voi muuta kuin todeta että run rabbit, run. Ennemmin tai myöhemmin sana kiirii myös sinne pienempään piiriin ystäviesi korviin. Ja silloin en haluaisi olla sinun kengissäsi... Me muut kuitenkin jatkamme vuoteen 2006 puhdistetulla ilmapiirillä.

Leave a Comment