Paineen purkua
04/02/2005 10:12, Posted in Kryptinen purkaus,
Sori mutta nyt pakko päästä paineita. Herkemmät ihmiset, älkää lukeko tätä vuodatusta.Siis voi vittujen kevät. Tämä perkeleen Soneran ADSL liittymä ei ole toiminut yli viikkoon kunnolla. Pahimmassa tapauksessa tulee minuutin välein katkoksia. Normaalisti se pätkäisee tunnin välein ja jos hyvä on tuuri, netti pysyy pystyssä monta tuntia. Viime viikolla kun soitin ensimmäisen kerran tästä ongelmasta, siitä tehtiin vikailmoitus. Kyseltiin ne normaalit asiat ja vastasin että olen kokeillut kahta eri modeemia ja kahta eri kaapelia. Sama vika kummallakin.
Noh minun liittymä pistettiin tarkkailuun pariksi päiväksi ja kas kummaa, mitään vikaa ei löytynyt. Sanottiin vaan että jos vika jatkuu niin ota uudestaan yhteyttä. Ja eikös se liittymä ollut kahden tunnin päästä taas polvillaan. Niinpä tietysti, saatana. Soitin uudestaan viime viikon perjantaina ja kerroin taas että mikä on vialla. Tehtiin uusi vikailmoitus. Maanantaina Soneralta soitti yksi kaveri joka tutki tätä liittymää vähän tarkemmin. Hän mittaili keskuksesta ja teki hieman säätöjä siellä. Vika ei poistunut. Soneran kaveri lupasi tulla seuraavana päivänä mittaamaan meidän kämpästä puhelinpiuhat.
Tiistai aamuna kaveri tuli ja teki mittaukset. Ja "vika" löytyi. Noin 360 metrin päässä meidän kämpästä on viallinen kaapeli joka aiheuttaa nämä ongelmat. Siitä tehtiin vikailmoitus Elisalle (Tampereen suunnalla kun asun, niin nämä on Elisan kaapeleita) ja kaveri sanoi että tämä pitäisi korjaantua parissa päivässä. Selvä. Tänä aamuna soitettiin että nyt kaikki pitäisi olla korjattuna. Ja vitut. Edelleenkin pätkii. Ja eikun puhelin taas kouraan ja jonottamaan Soneran asiakastukeen. Huoh.
Leave a Comment