Viikko 04:n musiikki hankinnat

The Chemical Brothers: Push The Button (2005)

The Chemical Brothers: Push The ButtonThe Chemical Brothers on Prodigyn ohella yksi lempibändeistä elektronisen musiikin saralla. Kaksi ensimmäistä levyä, "Exit Planet Dust" ja "Dig Your Own Hole" on klassikkolevyjä omassa mittapuussani. Noh mites tämä viides levy sitten tehosi? Täytyy myöntää että ihan hyvin upposi. Ehkä suurin syy tähän on se että kaksi edellistä levyä, "Surrender" ja "Come With Us" ei oikein iskenyt ja en nytkään odottanut samanlaista pauketta kuin kahdella ekalla levyllä, joten en kokenut karvasta pettymystä tällä kertaa. Kuten Prodigy, The Chemical Brothers on myös löytänyt 80-luvun tällä levyllä ja tämä kuuluu monessa biisissä ("Come Inside", "The Big Jump", "Believe"). The Chemical Brothers on yleensä onnistunut ensimmäinen single valinnassa ja "Galvanize" on onnistunut veto. Amerikkalainen räppäri Q-Tip on mukana biisissä ja intialaiset samplet kruunavat tämän timmin biisin. Levyn loppupuolella kuullaan sitä tuttua Chem Brosia, "Marvo Ging" biisissä sämplätään ja leikitään kitaran kanssa jota soitetaan ees ja taaksepäin. Levyn viimeinen biisi, "Surface To Air" kruunaa levyn. Tämä biisi kasvaa vähitellen kunnes räjähtää orgasmin lailla.

Velcra: Between Force And Fate (2005)

Velcra: Between Force And FateKotimainen Velcra palasi toisella levyllään "Between Force And Fate". Vuoden 2002:n debyyttilevyyn verrattuna on tämä uutukainen on hieman raskaampi ja sisältää erilaisia härö sämplejä sekä enemmän koneita. Ensimmäisen kuuntelun kerran jälkeen oli hieman ähky fiilis. Erilaiset konebiitit, sämplet, viulut/sellot on sekoituttu yhteen lasten äänten sekä industrial tyyliseen äänimaisemaan ja "Corruption" biisissä päästään jo melkein trancemaisen tunnelmaan. Tätä alle 40 minuuttia kestävää kompaktia kokonaisuutta piti kuunnella muutaman kerran putkeen jotta tämä kaikki aukesi pää kopassa ja pystyi toteamaan yhden asian... loistava levy.

Fucking Copy Control

Note to myself. Kun seuraavan kerran tappelet Copy Control kopiosuojausta vastaan, ota se Pioneerin DVD-A04SZ asema sieltä kaapista pölyä keräämästä ja iske se koneeseen kiinni. Vaikka se on normaalissa käytössä ihan paska asema, kopiosuojauksien ohittamiseen se on laatu vehje (joten älä myy tätä DVD-asemaa pois). Ja muista se että EAC saattaa hyytyä kun se yrittää lukea noita tahallaan rikottuja CD-levyjä, mutta CDex hoitaa homman kotiin.

Eskola 4 - Copy Control 0

Viikko 03:n musiikki/leffa hankinnat

Alright, tsekataas mitä levyjä/leffoja on tämän viikon aikana pöydälle kerääntynyt.

AFX: Analogue Bubblebath 4 (1994, 2003)

AFX AB4Ensimmäisenä levynä on IDM gurun Richard D. Jamesin AFX projekti ja levy nimeltään Analogue Bubblebath 4 ja tämä EP sisältää viisi biisiä. Alunperin levy julkaistiin vuonna 1994, mutta oma kopio on uudelleen julkaisu vuodelta 2003. Verrattuna edelliseen Analogue Bubblebath julkaisuun eli kolmanteen osaan, AB4 ei ole sitä parasta AFX matskua, kiitos levyn ensimmäisen biisin, "Elephant Song". Tämä biisi hipoo ärsyttävyyden rajoja (mitähän aineita tässä pitäisi vetää että toikin biisi alkaisi kuulostamaan hyvältä?), mutta onneksi muita biisejä jaksaa kuunnella. Itse kun olen Richard D. James fani, tämä levy on pakkohankinta RJD kokoelmaan.

Poets Of The Fall: Signs Of Life (2005)

Poets Of The FallToinen levy on kotimaisen Poets Of The Fallin debyyttilevy Signs Of Life. Bändihän tuli tunnetuksi Max Payne 2 teema biisistä (ja tämä biisi kolahti kybällä kun pelasin tuon pelin läpi). Kaverit ovat onnistuneet tekemään hyvän alternative rock levyn. Mitä nyt pari vähäsen tylsempää biisiä on eksynyt levyllä, mutta ne ei onneksi riko kokonaisuutta. Levyn parasta antia ovat: singlenä julkaistut "Lift" ja "Late Goodbye (Theme From Max Payne 2)" sekä "Overboard", "Don't Mess With Me", "Illusion And Dream" ja "Seek You Out".

Kummeli: DVD-Boksi 2

Artisti maksaaSiirrytäänpäs DVD-osastolle. Viime torstaina julkaistiin Kummeli TV-sarjan toinen tupla-DVD. "Mä oon niin onnellinen". :icon_biggrin: Kummelit oli ala-asteen aikoihin lempisarjojani ja niihin aikoihin joka paikassa hoettiin Kummelista pöllittyjä lauseita. "Kyllä lähtee". Tämä toka DVD-boksi on sitä Kummelin kulta-aikaa (vuodet 93-94). Hela on virallisesti Kummelissa, Koistinen kikkailee taas siihen malliin ja artisti maksaa, jeeh jeeh. Tämäkään Kummeli julkaisu ei pettänyt. Sketsit ovat edelleenkin hauskoja. En edes muistanut kuinka hauskan näköisiä noi paras A-ryhmän kaverit olivat. Saati sitten niiden sloganit. :icon_lol: Loisto-ostos.

The Village

The VillageToinen ostamani DVD oli M. Night Shyamalanin tuottama/käsikirjoittama/ohjaama The Village. Shyamalan on niitä harvoja ohjaajia joiden leffoja käyn aina katsomassa kun ne ilmestyy elokuvateattereihin. Leffan tarina kertoo 1700-1800 luvun tyylisestä kylästä jota ympäröi metsä ja kyseisessä metsässä kuulemma asuu hirveitä olentoja. Kyläläiset eivät saa mennä sinne metsään, mutta jossakin vaiheessa elokuvaa sinne kuitenkin mennään. Ja tämän leffan teemana on rakkaus. Kuulostaako oudolta? Ei se mitään. Shyamalan osaa yhdistellä hyvin erilaiset ainekset kunnon sopaksi ja siitä syntyy aina hyvä leffa. The Village ei ole Shyamalan paras leffa, tosin hän ei ole tehnyt yhtään huonoa leffaa. Juonenkäänteitä piisaa tässä leffassa ja lopussa on se tyypillinen Shyamalan loppurutistus. Suosittelen.

Ja mitäs ensi viikolla ilmestyy? Ainakin The Chemical Brothersin ja Velcran uudet levyt. Kummatkin levyt julkaistaan virallisesti keskiviikkona 26.01. Yes.

Terve

Jaahas, nyt Eskolan poikakin on saanut viriteltyä Blogin omalle hiekkalaatikolle. Katsotaan miten tämä projekti luonnistuu...