Addiktioni 24/13
16/06/2013 18:09, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Lustmord: Purifying Fire (Remastered) (2013)
Toinen kierros Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin uudelleenmasteroiduista julkaisuista lähti käyntiin Ant-Zen levymerkin toimesta ja nyt tarjolla on miehen uran tärkein levytys Heresy vuodelta 1990 joka loi sementoidusti vakaan alkupisteen dark ambientin suhteen sekä vuosiin 1996-1998 keskittyvä Purifying Fire joka keräilee saman kannen alaisuuteen yhden vinyylijulkaisun, kolmella eri kokoelmalla vieraillutta kappaletta sekä ennenjulkaisemattoman raidan. Alunperin vinyylimuodossa julkaistut "Strange Attractor" sekä "Black Star" ovat selkeämmin rinnastettavissa The Place Where The Black Stars Hang albumin kaltaiseen tuntemattomaan kosmokseen kurkottava ja äärettömyyteen sukeltavaa pimeää immersiota jossa ajan myötä kadonneet signaalit nousevat miltei ahdistavasti esiin. Siihen kun vielä ynnätään jo pelkästään nimiensä puolesta toisiinsa tiukasti kytköksissä olevat "Deep Calls To Deep" ja "Deep Calls To Dub" jotka jatkavat onnistuneesti tuota avaruuden behemoottista levittäytymistä joista jälkimmäinen kallistuu huomattavasti enemmän tuonne valoa karkaavan uhkaavampaan ääripäähän. Nämä neljä mainittua raitaa tällä julkaisulla ovat tasaisen varmaa eli 90-luvun Lustmordia parhaimmillaan mutta selkeästi ne mielenkiintoisimmat ja kokeellisemmat työt tulevat vastaan kahdella viimeisellä raidalla. "Permafrostin" alkuperä voidaan jäljittää 80-luvun puoleen väliin jota on sitten yli kymmenen vuotta myöhemmin lähdetty uudelleenpäivittämään standardimaisempaan ulkoasuun mutta pinnan alta kuitenkin löytyy se alkeellinen, raaka ja kalskeasti kaikuva industriaalinen äänisuunnittelu ja ennenkaikkea asennetta. Kokoelman viimeistelevä "Of Fire & Of Ice" on siinä mielessä odottamaton kohtaaminen että taustalta nousevat epä-Lustmordimaiset kasari-syntikat vahvempaan roolin kappaleen jälkimmäisessä puoliskolla mikä saa teoksen kuulostamaan siltä kuin Lustmord ja Tangerine Dream kohtaisivat randomisti jammailun merkeissä. Paikoitellen hämmentävä mutta erittäin hyvin yhteensoveltuva kokeilu jota myös toivoisi löytävän lisää. Loppupeleissä Purifying Fire on muhkea 74 minuuttinen kokonaisuus ja tärkeä osa Lustmordin 90-luvun tuotantoa siinä mielessä että se erityisesti jatkanee onnistuneesti varjoisessa universumissa virtaamista.
Addiktioni 22/13
02/06/2013 17:24, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Atrium Carceri: Void (2012 digital, 2013 CD)
Naapurimaassa oleskelevan Simon Heathin luotsaaman Atrium Carcerin yhdeksäs albumi Void hakeutuu tunnetusti taas semi-automaattisesti mysteerien hitaasti avautuvassa menneisyydessä, uhkakuvia maalailevan ihmismielen kolkossa hermostossa sekä ympäristön miltei käsin kosketeltavan immersion värittämässä tummassa väripaletissa jonka kirurgisen tarkka yksityiskohtaisuus musikaalisissa tekstuureissa on parhaimmillaan korvien kautta huikeaa seurattavaa. Albumin aloittava "Dear Diary" on monologisuudessaan ja biitin tasaisen virheettömällä sysäyksellä ensiaskel elokuvamaiseen pintakäsittelyyn sekä levyn kannessa raapaisevasti esiintuovat tekstin sirpaleet muovaavat yhdessä miltei Doomin kaltaista variaatiota käsikirjoituksessa johon liittyvät pumppuhaulikko ja väärät jumalat mutta tarinallisesti purkautuen vaimeammin tuonne psykologisesti alitajuntaan vaikuttaviin varjoisiin tiloihin. Äänimaailmallisesti jälleen todistetaan se miten Atrium Carceri on tyystin omanlaisessa kastissaan ja tämä näkyy hienovaraisen tiivisti rakennetussa maailmassa jossa arkiesineiden ja koneiden kautta matalalta kaikuva äänisuunnittelu sekä painostavasti värisevästi pistelevä ilmapiiri keskittyvät täysin voimakkaasti resonoivien tunnelmien luonnissa. Toisaalta Void on enemmälti rinnastettavissa Phrenitis albumin kevyempään virtaukseen jossa erityisesti downtempo painoitteiset teokset ("A Curved Blade" ja "Passage") sekä pianolla rauhoittavampaa tunnelmaa jännittävät viritykset ("Endless Deep" ja "Ancient Past") edesauttavat tämän tyynnyttän yhteyden toteutuksessa. Jos julkaisulta lähdetään hakemaan niitä negatiivisia puolia, ensimmäisenä tulee vastaan se fakta että albumin pituus alkaa loppupeleissä kääntymään kuuntelijaa vastaan sillä liki 70 minuuttisena työnä Void on hieman liiankin pitkä mielensopukoissa kohtauksia itsestään koostavana kokemuksena. Void on kuitenkin positiivisesti mielenkiintoa herättävä työ mutta kuten ehkä jo vihjailinkin, vahvuudeltaan tasainen josta puuttuu jälleen se viimeinen, tärkeä paikalleen loksahtava palapelin palanen joka täydentäisi ja nostaisi tämän albumin kärkeen hänen omassa discografiassaan. Cinemaattisena dark ambient julkaisuna Void on kuitenkin genrensä parhaimmistoa. Toisaalta eipä siellä edelleenkään ole hirveästi tunkua tällaisten julkaisujen suhteen.
Addiktioni 19/13
12/05/2013 16:45, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Eluvium: Nightmare Ending (2013)
Eluviumin a.k.a. Matthew Cooperin seitsemättä albumia Nightmare Ending voisi luonnehtia jonkinlaiseksi yhteensummaukseksi miehen kymmenen vuotisen uran kehityksessä. Selkeimmin tämän julkaisun materiaali keskittynee jatkamaan vuoden 2007 Copia albumilla alkanutta luonnollisella tavalla hidasta mutta täyteen loistoonsa kukkivalla avartumista johon myös vapautuneella tavalla yhdistyvät uran alkupään sumenevan jyrkästi esiinnouseva ja karheasti raapaiseva äänivalli kuin myös riisutun pianon kautta koskettavasti tulkittua vilpitöntä tunnetta. Ja kuten kansitaiteen värittämä ensivaikutelma luo jälleen pakonomaisesti ja levyn nimi Nightmare Ending onnistuneesti viittaa, Eluviumin soundillinen määränpää jatkanee edelleenkin vahvasti sellaisessa unenomaisessa, myyttiseen mittoihin kasvavassa ja mielikuvitusta pääraakamateriaalina lähteenä kaapivassa paksussa pyörteessä johon yhdistyvät perus-ambientmaisesti pitkälle levittäytyvät melodiat ("Covered In Writing" on albumin kohokohtana hyvä esimerkki puhtaasta drone vierityksestä joka herättelee syvällisesti eri aisteja ja synnyttää yhdeksässä minuutissa mahtipontisen kietoutuvan läheisyydentunteen) kuin myös rahisevasti maalailevat ja sähköisesti varautuneet tekstuurit sekä taustanauhoitusten luomat illuusiot hengittävästä ympäristöstä ja orgaanisesti väreilevät klassiset instrumentit jotka tuovat onnistuneesti lisäpontta melankolisesti kolkahtaviin mielialoihin ja lievästi tuoksuvaa uutuudenviehätystä miehen rikkaasti koostetussa äänimaailmassa. Pientä kokeilua sameisesti taustaan katoavassa perkussioissa on myös havaittavissa joka taitaa olla se ainut kurkottavasti hakeva linkki Similes (2010) albumiin sillä muuten edellisen julkaisun hivenen kömpelömäisesti tulkittu vokaalipainoitteisuus on jätetty unholaan paitsi albumin päättävä ballaadinomainen "Happiness" joka antaa vierailevan tulkitsijan kautta julkaisulle arvokkaan ja positiivisen fiiliksen tuovan lopetuksen. Tunti ja päälle kaksikymmentäkolme minuuttia kestävä, kahdelle CD:lle levittäytyvä Nightmare Ending ei siis loppupeleissä ole se kaivattu seuraava looginen kehitysaskel miehen ailahtelevasti etenevällä ja jatkuvasti rohkeasti uuteen horisonttiin tähtäävällä uralla mutta varsinkin liiankin indiemäiseen mentaliteettiin pureutuneen Similes albumin jälkeen tämä kuitenkin maistuu taas niin makoisalta että olen suorastaan tyytyväinen miten mies on palannut omien vahvuuksiensa pariin.
Sigur Rós: Brennisteinn
09/05/2013 09:12, Posted in Visual side of beats, Comments (0)
Edelleenkin läsnä on sellainen tunne että tämä biisi on parempi kuin koko edellinen albumi.
Addiktioni 17/13
27/04/2013 23:03, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Oyaarss: Bads (2012)
Rehellisesti sanottuna viime vuosina meikäläiseen kolahtaneet dubstep-julkaisut voidaan laskea yhden käden sormilla ja niistäkin kolme on tullut suoraan Ad Noiseam levymerkin kautta. Yksi näistä kolmesta on vuosi sitten julkaistu latvialaisen Oyaarssin debyytti joka huikean mahtipontisen luovalla ja uniikilla otannallaan näyttää mihin suuntaan dubstepia osataan parhaimmillaan kuljettaa käyttämättä yhtään kliseisyyden jälkipolttoja. Kokonaisuutena Bads on erittäin äänekkäästi möykkäävä ja ylläpitäen täydellisesti kohti siedettävyyden rajoja raahaavalla järkkymättömällä asenteella jonka rauhaa nopeasti järkyttävä ryminä vääristää, turmelee, repii puristaen rajulla tavalla riekaleiksi ja täydentää vaurioita aiheuttavaa teollista äänimattoa terävästi piikittelevällä sekä pystyyn räjähtävällä kohinallaan kuitenkin unohtamatta melodisuuden kitkerän suloista vastavirtausta joka luo kaaoksen keskelle millilleen tarkan tasapainon. Huolimatta ensialkuun karhealta ja ankaralta tuntuvalta käsittelyn jälkeen, tästä julkaisusta kuitenkin alkaa kovan pinnan alta löytymään harvinaislaatuisempaa sielukkuutta ja pulssimaisesti sykähtelevää eloisuutta jotka osaavat yhdessä herätellä voimakkaasti esiintulevan tunteenkirjon värisevällään olomuodollaan. Käytettiin sitten ihan mitä tahansa helposti lokeroivaa termiä kuvaillessaan tätä albumia - noise, dubstep, iDM - Bads rymistelee tyystin omanlaisessa tendenssissä ja reagoidessaan häiriötä aiheuttavaan ja sääntöjä rikkovaan pommitukseen, se pakostakin luo dynaamisesti laajenevan auran julkaisun ylle joka heittää ilmaan yhden mutta tärkeän kysymyksen eli mitä tämän jälkeen voidaan enää tarjota itse genren sisällä? Nimittäin näin radikaalisen raivoisasti kalskahtavan albumin jälkeen kaupallinen dubstep kuulostaa vieläkin enemmän hengettömältä ja kauan sitten aikaansa eläneeltä.
Producers House: Goldie
27/04/2013 17:08, Posted in Pulse of the beats, Comments (0)
I want to make a record that is twenty-two minutes long, I'm gonna fuck with your head and you're gonna accept this fucking music. I'm gonna shove it down your fucking throat, drum and bass music, because it does have arrangements. It does have great song, it does have... you know... but it's not on necesseraly structured what you're used to. Times are changing my friends. - Goldie on track "Timeless"
Addiktioni 15/13
21/04/2013 10:49, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
36: Hollow (2013)
Brittiläinen Dennis Huddleston a.k.a. 36 on luonut vakuuttavan repertuaarin neljässä vuodessa. Oman levy-yhtiön kautta ja muutenkin yhden miehen operaationa hän on puskenut ulos seitsemän virallista täyspitkää, pari singleä ja julkaisu-formaatteina on käytetty nykypäivän standardin mukaisesti digitaalisuuden vaivattomuus kuin myös perinteisesti CD sekä vinyyli ja jopa menneisyydestä kumpuava reliikki eli C-kasetti on valjastettu käyttöön ja nämä fyysiset formaatit ovat kaiken lisäksi kappale määrin rajoitettuja eikä miehen omien sanojen mukaan uusintapainoksia tulla tekemään. Osaa kertoa aika selväsanaisesti sen että mies haluaa pitäytyä pääasiallisesti digitaalisessa mediassa mutta kuitenkin arvostaen sen verran muita formaatteja että hän antaa ostosmahdollisuuden fyysisistä formaateista innostuvalle fanikunnalle. Miehen rikastetusti ambientissa louhittua äänimaailmaa voisi kuvailla näillä sanoilla; siinä on jotain tuttua, jotain lainattua mutta kuitenkin onnistuneesti luoden teknillisesti tunnistettavan ja persoonallisen soundin ylleen joka yllättävästi laajentui Tape Seriesin kautta uudenlaiseen elävöitymiseen tuoden mukanaan dub technon sumuisuudessa tasaisesti sykähtelevää impulssia sekä '70-'80-luvun taitteen kokeellisuudesta ammentavan krautrockin mekaanisesti tuotettuun helinään. Alunperin vuonna 2010 julkaistu ja nyt kolme vuotta myöhemmin 250 kappaleen rajoitettuna tupla-vinyylinä tarjoiltuna Hollow edustanee turvallisemmasta päästä miehen soundissa mutta kuitenkin luoden onnistuneesti valokuvamaisia otoksia aikoihin ja paikkoihin kuin myös muistoihin jossa onnistuneesti kurotellaan lapsuuden ajan maisemiin minkä johdosta muistuttanee pienineen pilkahduksineen Eluviumin kaltaista voimakasta heijastumista inhimillisyyden positiivisiin puoliin. Hollow maalailee tunteenomaisesta väriskaalasta esiin melankolisuutta, kaipuuden tunnetta, viattomuutta ja on loppupeleissä hyvin vieroksumaton tuodessaan äänipalettien pyyhkäisyjä kautta esiin tunnerikkaan ja väreilevästi ylittävän matkan omien muistojen sävyttämiin mielikuviin. Kerta kaikkiaan kaunista, oli kyse sitten huoliteltusta paketoinnista tai loppuun asti viimeistellystä musiikista.
Kettel: Poblesec
14/04/2013 16:32, Posted in Visual side of beats, Comments (0)
Xanopticon (Live @ Maschinenfest 2012)
02/04/2013 06:58, Posted in Visual side of beats, Comments (0)
51 minutes of pure madness.
Kraftwerk, and the Electronic revolution
28/03/2013 21:28, Posted in Dokumentti, Musiikin analysointi, Comments (0)
Kraftwerk dokumentin lisäksi tämä on myös massiivinen läpiluotaus krautrockin ja saksalaisen elektronisen musiikin historiaan. Pätkitty yhdeksääntoista osaan meikäputkessa.
Goldie: Inner City Life
24/03/2013 18:08, Posted in Visual side of beats, Comments (0)
Addiktioni 11/13
24/03/2013 18:07, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Goldie: The Alchemist: The Best Of 1992-2012 (2013)
Tuossa kuukausi sitten Goldien ilmoittaessaan sosiaalisessa mediassa kahdenkymmenen vuoden uraa luotaavan kokoelman ilmestymisestä markkinoille, itsekin tajusin viimeinkin että meikäläisellä on yli vuosikymmenen mentävä tyhjä aukko Goldien urassa. Tarkoitan sitä siis että vuoden 1999 jälkeen en ole seurannut miehen toimia juurikaan millään tasolla vaikka häntä on tituleerattu ahkerasti drum and bassin kummisedäksi varmaan siitä lähtien kun edelleenkin pienimuotoisia jälkikaikuja järisyttävä debyytti-julkaisu Timeless löi brittien valtavirrassa vakuuttavasti läpi joten oli ihan yleissivistävä teko hankkia tämä kokoelma levyhyllyä koristamaan ja samanaikaisesti myöskin oiva tilaisuus tutustua 2000-luvun tuotantoon. The Alchemist: The Best Of 1992-2012 on yllättävän vankka ja mielenkiintoisesti yhteen nidottu paketti että kolmelle CD:lle levitetty kokonaisuus peilaa monipuolisesti miehen pitkää uraa - alkaen 90-luvun alun Rufige Kru ja Metalhead monikerin alaisuudessa tuotettuja synkempää breakbeat-old school hardcorea joissa selkeästi aistii raa'an energisyyden läsnäolon ja ennenkaikkea otettiin ensimmäisiä vakaampia askelia kohti uutta elektronista genreä joka odotti horisontissa. Tosin ikä itsessään ei ole ollut täysin armollinen "Darkrider" tai "Terminator" kappaleita kohtaan mutta kuitenkin pohjaa rakentavat ideat ovat edelleenkin näissä läsnä ja niitä myöhemmin hyödynnettiin huomattavasti tehokkaammin debyytti-albumilla. The Alchemist: The Best Of 1992-2012 on myöskin toisella tavalla mielenkiintoisesti koostettu että se ei kuitenkaan kerro kokonaista totuutta hänen loisteliastaan urastaan. Yllättäen hänen klassikon maineessa olevalta Timeless ja paljon parjatulta Saturnz Return albumeilta lohkaistut tunnetuimmat single-julkaisut loistavat täysin poissaolollaan, tosin "Inner City Life", "Temper Temper" ja "Digital" löytyvät kolmannelta ja täysin remiksaukseen keskittyvältä CD:ltä. Tärkeimpien hittien poissaolo tuo kuitenkin tällä kokoelmalla monisyisemmän luonnehdinnan hänen luomalle äänimaailmalle ja näin ollen antaen tilaa luovuudelle sekä innovativiisuudelle joka on todistetusti välillä ihan omaa luokkaansa tämän genren sisällä. Kaksitoista minuuttinen "Sea Of Tears" ensimmäiseltä pitkäsoitolta on oiva esimerkki siitä miten kekseliäästi hän osaa myös hyödyntää oikeita instrumentteja luodessaan tunnelmaltaan monisävyisen latauksen. Mikä myöskin loppupeleissä tarkoittaa sitä että The Alchemist toimii huomattavasti tehokkaampana ponnahduslautana miehen albumeille kuin perinteisesti singleiden kautta uraa esittelevä best-of kokoelma. Sen verran mitä miehen haastatteluja on seurannut viime aikoina, yksi asia mikä on tullut selkeästi esiin on se että hän ei liiemmilti ole vakuuttunut dubstepin olemassaolosta. Mikä näkyy myös siinä että kokoelmalla on vain yksi dubstep-raita ja sekin on miehen omaa käsialaa. Mikä on sinänsä yllättävä veto varsinkin nykypäivänä jossa dubstepia tungetaan joka paikkaan ja tänä päivänä tuotetut remiksit on pullistelevasti sitä itseään. Mutta mutta... Kaiken kaikkiaan The Alchemist on erittäin suositeltava tutustumiskohde miehen musiikkiin vaikka tärkeimmät albumit löytyisivät jo levyhyllystä sillä tämä mammuttimainen kolmen CD:n paketti takaa sen että vanhatkin fanit löytävät varmasti jotain uutta.
