Addiktioni 16/14

Mr Velcro Fastener: Telemacho (10th Anniversary Edition) (2007)

Mr Velcro Fastener: Telemacho (10th Anniversary Edition)Vuonna 2006 julkaistu Mr Velcro Fastenerin (Tatu Metsätähti ja Tatu Peltonen) neljäs täyspitkä Telemacho taidetaan päällimmäisenä muistaa harvinaisen rumasta kansitaiteesta jossa oli valkoiseen taustaan lätkäisty logo, tussilla töhertelyä sekä leikkaa ja liimaa kuvia. Albumi kuitenkin sai puolitoista vuotta myöhemmin kansitaidetta myöten uudelleenpaketoinnin jota myös täydensi alunperin vinyylinä julkaistua harvinaisempaa materiaalia toiselle CD:lle kasattuna. Hiljattain sain tämän uudelleenjulkaisun käsiini joten on kaivatun revanssin paikka. Täytyy myöntää että jos tämän suomalaisen electro-duon materiaalia lähden kuuntelemaan, yleensä hakeudun heidän toisen albuminsa (Otherside) äärelle ja jollain tavalla Telemacho on miltei puolivahingossa ja ajan saatossa kadonnut musiikkikirjastoni kansioiden syövereihin ja levyhyllyjeni arkistoon keräämään pölyä. Ehkä vuodet ovat tehneet tehtävänsä mutta Telemacho ei ole ihan niin särmikäs kokemus kuin alunperin muistinkaan eli on kokonaisuutena hieman epätasaisempi verrattuna heidän edellisiin töihinsä, johtuen myöskin siitä että kovimmat paukut isketään jo heti alkumetreillä. Kutkuttavasti houkuttelevan melodisen intron myötä albumin kakkosraita "The Flock" lähtee käyntiin jytisevästi sarjatulta laukovan bassorummun saattelemana jota täydentävät pahansuopaisen ärhäkkäästi sylkevät lyriikat. Tällaista se TR-808 rumpukoneen siivittämä ja syntikoiden kautta pulssahtelevasti sykkivä electro on parhaimmillaan. Take-no-prisoners tyylistä asennetta jossa annetaan koneiden heijastaa hohtavasti valaisevan sielukkuutensa. Telemacho soljuu kuitenkin lennokkaasti eteenpäin tarjoillen silloin tällöin korvia höröttäviä ja niskakarvoja nostattavia hetkiä, kuten esim. albumin nimeä kantavassa kappaleessa jossa jälleen nousee esiin sellainen rynkyttävästi etenevä lataus ja toisessa ääripäässä mutkat suoriksi vetävä tuotanto-politiikka aiheuttaa kihelmöintiä turtumisesta. Mutta mutta... Telemachosta kuitenkin loppujen lopuksi löytyy kaikki ne analogisesti hohkaavat elementit mitä vaaditaan vanhan kunnon electron purkittamiseen sekä paukuttamiseen ja onhan albumi muutenkin jälleen hyvä muistutus miten täältä kotosuomestakin löytyy lahjakkaita tuottajia tämän genren sisältä. Telemachon kuuntelusta tuli myös sellainen palava kaipaus seuraavaa täyspitkää kohtaan, onhan siitä taas pitkä tovi vierähtänyt heidän edellisestä julkaisusta.

Addiktioni 04/14

I.Corax: Spectral Metabolism (2005)

I.Corax: Spectral MetabolismTunnin pituinen, yhdeksän nimetöntä raitaa sisältävä Spectral Metabolism voisi asetella hienovaraisesti jalustalle hyväksi mainituksi esimerkiksi siitä minkälaisia luonteenpiirteitä suomalaisessa dark ambientissa parhaimmillaan löytyy. Siinä on kiehtovan voimakkaasti yhteen hitsautuva yhdistelmä luonnosta kumpuvaa organisuutta kenttänauhoitusten kautta, häivähtyneesti pestyjä drone-pyörteitä ja paksusti maalailevia äänipaletteja joiden digitaalisesti korruptuneisuudessa kuuluu artifaktimaisia linkkejä menneisyyden pahanenteisiin repeytymiin sekä mustanpuhuvan kolkkoa kokonaisuutta täydentävät hypnoottisesti takertuvien soitinten manipulaatiot kuin myös lukemattomia erilaisia vokaaleja jotka muistuttavat ripauksen ihmisyydestä mutta ovat jo kauan sitten ylittäneet mielenterveydelliset rajat. Spectral Metabolism on siis erittäin pahaa enteilevä levy joka ansiokkaasti luo kiinteästi soljuvan matkan pimeyden arkkitehtuuriin ja kuten monesti ambientia soittaessa on, albumi on parhaiten kuulokkeiden kautta nautittuna jotta pystyy sulattamaan jokaisen pienenkin väreilevän impulssin. Vielä parempi jos sijaitsee paikassa josta pystyy sammuttamaan kaiken turhan valonlähteen ja nauttimaan mieleen maltillisesti kaivertavasta immersiosta kuin kulkisi metsän keskellä jossa verhomaisesti pimeys on laskeutunut monikerroksiseksi vyyhdiksi ja kaukana kuuluu painajaisista syntyviä ääniä jotka saavat ihon pelkästä ajatuksesta vereslihalle. Parasta tässä albumissa on kuitenkin se että tämä toimii hyvänä kiintopisteenä muihin samankaltaisiin julkaisuihin joita löytyy runsaasti Suomen maaperältä kunhan uskaltaa lähteä tälle matkalle.

Arovane (Live At Mindcamp, Tivoli Spiegelbar, Utrecht (05/01/2014))

The Glitch Mob: Can't Kill Us

Solaris LP



Ah, yes. Yksi parhaimmista soundtrackeista elokuvahistorian saralla joka vieläpä ensimmäistä kertaa julkaistiin vinyylinä, saapui tänään postimiehen välityksenä mutta täytyy odottaa vielä lauantaihin asti että pääsee korkkaamaan tämän hyvässä seurassa. Julkaisu jota voisi edelleenkin täydellisesti luonnehtia sanoilla "ambientia varttuneelle mielelle".

Oyaarss with Neļaudis: Pārejošs Kaut Kas

Iszoloscope: Raudivian Device

Addiktioni 44/13, Part 3

Atrium Carceri: The Untold (2013)

Atrium Carceri: The UntoldSiinä missä Simon Heathin post-apokalyptisen hohtavasti säteilevä Sabled Sun onnistui lyömään isompaa vaihdetta silmään vakuuttavan tunnelman luomisessa sekä miltei käsinkosketeltavan uskottavan maailman rakentamisessa 2145 sekä 2146 julkaisujen kautta, miehen pääprojekti ja cinemaattisen dark ambientin ehdoton suunnannäyttäjä Atrium Carceri sen sijaan kärsii edelleenkiin kiinteiden pisteiden luoman jatkumon ylläpitämisessä kuin myös uusien ideoiden vähyydestä ja vanhojen kuluneisuudesta. Totta kai uunituoretta The Untold albumia kuunnellessa hetkittäin tulee vastaan sellaisia oivallisesti toteutettuja ajan ja paikan synnyttäviä välähdyksiä jotka kertovat tunteellisesti ladatuilla tekstuureilla ja ääniohjelmoinnin kautta silmien takana esiinnousevaa ympäristöä jossa hengitystä pidätelleen voi kuulla pienetkin luonnosta kumpuavat akustiikat kuten esim. "Catacombs Of The Forgotten" jonka millin tarkka sämple-työskentely on jälleen huikealla tavalla omaa luokkaansa ja takaavat varmasti sen että jokaisella nuotilla on palikkamaisesti sovitettu paikkansa. Muuten The Untold valitettavasti herättelee niitä samoja tuntemuksia joita on väistämättäkin kokenut parilla edellisellä julkaisulla ja atmosfääriä tutunoloisesti transformoivasti toimeenpaneva ääni-kirjasto valitettavasti vahvistaa sen että tämä kaikki on kuultu jossain muodossa edellisillä Atrium Carceri tai Sabled Sun julkaisuilla. Sitä ei voi kiistää etteikö The Untold ole pelkällä tuotanto-arvoillaan jälleen kiitettävää luokkaa mutta musiikillisesti itse albumi on valitettavasti hiljalleen unholaan vaipuava josta ei jää kokonaisuutena mitään konkreettista mieleen.

Addiktioni 44/13, Part 2

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered) (2013)

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered)Jälleen uusi kierros pyörähti käyntiin Ant-Zenin tiuhassa tahdissa ulos polkevien Lustmord julkaisujen kanssa ja tällä kertaa tarjolla on 25 vuoden jälkeen live-kuntoa esittelevä Rising joka pidettiin kuudes päivä kesäkuuta vuonna 2006 saatanallisen kirkon järjestämässä juhlassa Los Angelesissa ja kyseisestä keikasta Brian Williams on hyvinkin suoraan kommentoinut että se on ollut eräänlainen Spinal Tap hetki hänen urallaan josta hän ei voinut yksinkertaisesti kieltäytyä. Toisena julkaisuna on alunperin vuonna 1992 ja tärkeän rajapyykin eli Heresyn jälkeen ulos tullut The Monstrous Soul jonka ensimmäisten sekuntien aikana sisällöstä vihjailee puhesämple: "It is the night of the demon". Niin.... Tutunoloisia referenssejä uskonnollisiin pisteisiin ja demonien mytologiaan ovat jälleen läsnä ja näin ollen osaa edelleenkin lumota omalla puhdistavalla pragmaatiikallaan ja samanaikaisesti myöskin hymähdyttää sillä hän on monessa haastattelussa julkistanut olevansa ns. hardcore ateisti eikä hän pidä musiikkiaansa "synkkänä" vaan enemmänkin taplaa musiikillaansa ihmismielen kolkompia puolia ja kyllähän se kiistämättä myös kuuluu tällä albumilla. The Monstrous Soul on muutenkin sisällöltään kiehtova julkaisu hänen discografiassa ja varsinkin Heresyn luomaan jälkikaukuun verrattuna se on hyvin minimalistinen ja sanoisinko jopa karkean primitiivinen jossa voluumin ajottainen alhaisuus näyttelee tärkeää roolia luoden onnistuneesti omanlaisen vahvan sävyn kokonaisuuteen. The Monstrous Soul on myös vuosien varrella osoittanut eräänlaiseksi ponnahduslaudaksi ideoille ja aihioille joita käytetään paremmin hyväksi myöhäisemmillä julkaisuilla (mm. juurikin tuolla Rising livellä tai vuoden takaisesta Krakówin keikasta olleella tallenteella) ja näin ollen loppupeleissä asettunee herra Williamsin discografiassa siihen kastiin jota en välttämättä ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan tutustumismielessä. The Monstrous Soul voi siis surutta skipata Heresyn jälkeen ja palata myöhemmin takaisin kun miehen tärkeimmät 90-luvun tuotokset ovat jo takataskussa.

Rhubarb #3

Addiktioni 44/13

Autechre: L-event EP (2013)

Autechre: L-event EPSean Boothin ja Rob Brownin luotsaamaa Autechrea ei yleisellä tasolla tarvitse haukkua tai kategorioida oravanpyörän kaltaisesta mentaalisesta liikehdinnästä mutta itse olen kiitollinen että he palasivat viitisen vuotta sitten takaisin 90-luvulla toimivaksi todettuun formaattiin eli ensiksi julkaistaan täyspitkä ja sen perään (useimmiten) albumia jollainlailla linkittävä EP. Aiemmin tänä vuonna julkaistu ja mahtipontisesti kahdella CD:llä tarjoiltu Exai saa nyt rinnalleen 26 minuuttia kestävän ja neljä biisiä sisältävän L-event EP:n joka emojulkaisun kaltaisesti on eksentrinen, semi-kaaottinen ja digitaalisuutta täysivaltaisesti omaksuva elektroninen tuotos. EP:n aloittava "tac Lacora" on säiemäisesti lohkeileva, monisävyinen aihio mistä paikoitelleen tulee myös mieleen "Gantz Grafin" anti-psykoottisesti latautuva tunnelma mutta huomattavasti vaimeammin ja hillitymmissä määrin resonoivana platonisena ääniveistoksena. "M39 Diffain" on hermostuneen oloisesti liikehtelevä johon häiriintyneesti yhtyvät painostavasti minimaalisuuten prosessoidut signaalit kun taasen "Osla for n" laahustaa downtempomaisesti ja hitaasti raahautuen yrittää luoda huomattavasti klaustrofobisempaa varausta. Tosin sekin ahdistava vaikutelma särkeytyy siinä vaiheessa kun kahden minuutin rajapyykin ohitettuaan olen kuulevinani Windows 7:n virheilmoitusääniä kaiken tuon konemaisesti työstetyn äänimuhennuksen keskellä. EP:n viimeistelevä "newbound" on epätasaisesti lonksahtelevan lasermaisten biittien ja syntikoiden virtaviivaisen melodioiden kautta huomattavasti vapaammin jammailevampaa tunnelmaa ylläpitävä teos. Mutta mutta... Exai ei edelleenkään ole oikein tarttunut meikäläisen korvakäytävään toivotunlaisesti ja L-event jatkaa vahvasti samalla linjalla. Muutenkin Autechren futuristinen äänimaailma on taas laskostunut kohti abstraktimpaa rakennetta Quaristicen ja Overstepsin jälkeen ja lyhyisyydestä huolimatta, L-event summaa erittäin napakasti mitä heidän 2013 vuoden tuotokset pitää sisällään. Haastellisuutta ja kroonisesti vaativaa isoilla alkukirjaimilla.

космодром



Kyllä taas kelpaa. Bad Sectorin legendaarisin julkaisu uudelleenmasteroituna.